Jokainen viiltävä sana ja mustelma sitoo uhria tiukemmin pahoinpitelijäänsä.
Väkivaltaisessa parisuhteessa elävältä kysytään usein, miksi hän ei lähde. Miksi hän ei jätä kumppania, joka murentaa itsetunnon ja jota joutuu pelkäämään henkensä edestä? Väkivaltaisen suhteen kahleet ovat usein käsirautojakin vahvemmat, koska ne ovat uhrin mielessä.
Miksi se ei vain lähde kuvaa väkivaltaisen parisuhteen todellisuutta usean naisen kokemusten kautta. Mikään suhde ei ala väkivaltaisesti. Jos kumppani ensimmäisillä treffeillä vetäisi tukasta pitkin lattiaa, olisi helppo lähteä taakseen katsomatta. Treffeillä kuitenkin tarjoillaan kohteliaisuuksia, huomaavaisuutta, romantiikkaa – unelmien prinssi on löytynyt. Tämä ajatus lämmittää myöhemmin, kun satujen rakkaustarina on muuttunut mustimmaksi helvetiksi. Kahleet syntyvätkin alun onnesta, ja häpeä lujittaa niitä entisestään.
Rehellinen ja valaiseva teos tuo näkyväksi myös henkisen väkivallan: fyysinen pahoinpitely ei voisi jatkua, jos uhria ei olisi ensin lannistettu ja mitätöity niin, että hän uskoo ansaitsevansa kaiken pahan. Kirjassa naiset kertovat myös, mikä auttoi heitä selviämään parisuhdehelvetistä, miten tunnistaa varoitusmerkit ja miten läheiset voisivat tukea uhria.
Hyvä kirja, hyvin kirjoitettu ja toimitettu. Monesti tällaiset omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat kirjat on pelkkää tapahtumien kertaamista, mutta tässä on asiat onnistuttu palastelemaan ja lukeminen on yllättävän helppoa vaikka aihe on raskas.
Tiukalla otteella kirjoitettu kirja, joka sekä puskee että puolustaa uhreja. Vaikka pääpaino on kokemuksissa, myös kirjoittajan omissa, mukana on paljon myös tutkimusten tuomaa selkänojaa.
Riina-Maria Metson tietokirja Miksi se ei vain lähde? kertoo väkivaltaisesta parisuhteesta ja miten siitä pääsee irti. Riina-Maria Metso on vapaa toimittaja ja hänen kirjansa pohjautuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa nuorena kokemaansa väkivaltaan ja kahteen erilliseen parisuhteeseen, jotka molemmat ovat olleet väkivaltaisia. Riina-Maria Metso on haastatellut kirjaansa varten väkivaltaisen parisuhteen kokeneita naisia ja näistä haastatteluista on löytynyt yhteisiä nimittäjiä henkiselle väkivallalle. Kirjan sivuilta kuitenkin huomaan, että tyypillistä tällaisille kumppaneille on, että he käyttäytyvät ensiksi valtavan hyvin ja saavat kiedottua naisensa luottavaiseen parisuhteeseen, ennen kuin aloittavat henkisen väkivallan käytön. Samalla he sitovat uhrinsa parisuhteeseen, jossa he ovat alisteisessa ja riippuvassa suhteessa. Henkisen väkivallan muututtua fyysiseksi väkivallaksi väkivaltaista käytöstä seuraa hyvittelyt ja anteeksipyytelyt, mutta joita ei kannattaisi uskoa, sillä väkivalta ei lopu siihen, ei ainakaan kirjan naisilla loppunut, ennen kuin he lopettivat parisuhteensa, ja sittenkin seurasi vielä ahdistelua ym. Fiktiokirjoista kyseisistä kokemuksista voi lukea, mutta elävästä elämästä kerrottuna tarinat saavat kylmänväreet kulkemaan selässä. Hyytävää tekstiä. Hyytäviä kokemuksia. Onneksi he pääsivät irti näistä suhteista, mutta helppoa se ei ollut.
"Jokainen, joka sanoo "no mitäs ei lähde, oma vika" paljastaa tietämättömyytensä väkivallasta."
Kirja onnistuu kuvaamaan sitä, mitä me parisuhdeväkivaltaa (onneksi) kokemattomat emme ymmärrä: miksi uhri jää suhteeseen. Ravisuttava lukukokemus, joka kuitenkin antaa myös työkaluja auttaa väkivallan uhreja: "Pahinta, mitä väkivaltaiseen suhteeseen jäävälle voi tehdä, on hylätä hänet. Se on kuin alleviivaisi uhrin sisällä olevan ajatuksen, että sinä todella olet arvoton." Väkivaltaan liittyvä häpeä on sysättävä sinne minne se kuuluu, tekijälle, ja siitä on puhuttava yhteiskunnassa enemmän. Suosittelen teosta kaikille.
Tosikertomuksia vaikeasta aiheesta, josta ehkä pitäisi puhua enemmän. Isoja tunteita jo järjen kautta suodatettuina, hyvä niin. Päällimmäiseksi jäi havainto siitä, miten kauan haluamme uskoa läheisistämme hyvää ja miten eri tavoin todellisuus näyttäytyy: uhrin ja tekijän, sisältä katsojan ja myöhemmin irtaantuneen.
Tosi hyvä! Niin tuttua. Eniten kolahti se kohta että on kohtuutonta jos ystävät jättää ihmisen joka on väkivaltaisessa suhteessa. Kohtuutonta, mutta ymmärrettävää. Ite menetin kaksi läheistä ystävää koska en kuunnellut heidän varoittelujaan ja he kyllästyivät katsomaan vierestä. Ymmärrän täysin miksi he lähtivät mutta kyllähän se oli lyödyn lyömistä.
Tällaisia kirjoja on aika vaikea arvostella, koska tarinat ovat oikeita eikä niitä voi määritellä tähtien kautta. Annan neljä, koska itseäni tämä kosketti valtavasti, omakohtaisen kokemuksen takia. Antoi myös lohtua.
Väkivallan hiljaisen hyväksymisen murtamisen avuksi erinomainen kirja. Kokemukset ovat tuttuja myös, vaikka suhteessa olisi ollut pelkästään henkistä väkivaltaa ilman fyysistä ulottuvuutta. Auttanee montaa selviytyjää setvimään omia ajatuksiaan ja tunnistamaan suhteen sairaita piirteitä.
Omakohtaisia kertomuksia lähisuhdeväkivallasta. Loppua kohden annetut elämänohjeet vesittivät kirjan tärkeää viestiä. Teos on muuten verrattavissa laadukkaaseen tietokirjaan, mutta viimeisten lukujen self help -teema murensi mielenkiintoa.
Avoin ja suora kuvaus siitä, mitä parisuhdeväkivalta voi olla. Kuuntelin tämän äänikirjana. Nyt ymmärrän paremmin sitä, miksi väkivaltaisesta suhteesta on niin vaikea lähteä.
En oikein osaa sanoa miksi juuri tämän valitsin työmatkakuunneltavaksi. Aihe aiheuttaa minussa suuttumusta ja vihaa, enkä tämänkään aikana pystynyt astumaan aiheen ulkopuolelle ja olematta kommentoimatta (ääneen autossa) miksi pahoinpidelty kaipaa toisen seuraa niin paljon, että jää hengenvaaralliseen tilanteeseen? Eivät kaikki hakkaajat ole mestarimanipuloijia ja jäämisen täytyy olla kiinni siis myös uhrin käyttäytymisestä.
Itse syytän uhrin taustoissa tyttöjen kasvatusta ymmärtäväksi ja empaattiseksi, sekä sitä että yhteiskunta esittää yksinasumisen huonona ja hävittynä vaihtoehtona. Jälkimmäistä Metso miettii jonkin verran kirjassaan, mutta tuota kasvatuksellista puolta olisi saanut olla enemmänkin.
Jätän kirjan tähdittämättä, koska henkilökohtaisesti aiheen vuoksi, tähdet olisivat huonoja.
Itselleni Metson kirja kuitenkin tarjosi hyvän vihjeen: vaikka ei aina uskaltaisi fyysisesti estää pahoinpitelyä tulee pahoinpidellylle kertoa ja osoittaa kuinka väärin tuo toiminta tätä kohtaan on, alintajuisesti sillä saattaa Metson mukaan olla jossain vaiheessa suurikin merkitys.