Heidi Pyykkönen on entinen kansikuvatyttö ja nykyinen nainen. Niilo Rantala on entinen lapsitähti ja nykyinen mies. Aina on heidän esikoisteoksensa ja Rakkaus-trilogian ensimmäinen osa.
Aina kuvaa rakkauden räjäyttävää ja kaiken mullistavaa kokemusta monella tyylillä. Vapaan nykyrunon väliin pujahtaa pitempiä mitallisia runoja, jotka voi kuvitella laulettuina. Riimittely on virkistävää ja nuorta, tuoretta ja persoonallista. Runoissa etsitään omalle tunteelle uutta kuvaavampaa ilmaisua ja päädytään sanaan AINA, mikä versaaleilla ladottuna täyttää koko sivun, monta sivua.
Rakkaus teki ’rynnäkön, tuli kohdalle kuin hyökyaalto; ei kysynyt lupaa, repi ovet saranoiltaan ja rikkoi ikkunat’ - maailma tärähti, maailmankatsomus muuttui, koko olemassaolon perusta muuttui. Hieno esikoiskokoelma!
Jopas oli virkistävä lukukokemus! Huomasin hymyileväni loppua kohden, en ironisesti vaan ilosta ja hyvästä mielestä. Ilon, riemun ja onnen täyttämää rakkausrunoutta. Ajattelin valoa ja auringon säteitä. Intertekstuaalisia viitteitä kirjallisuuden historiasta tuttuihin rakastavaisiin ja satuihin (Lumikki!). Rytmikäs, linjava, soljuva, puskeva, innolla eteenpäin, vyöryy ja kuin olisi aallonharjalla. Ääneen lausuttavaa, laulettavaa runoutta. Pidin myös urkupistemäisestä sivujen yli ulottuvista ajatuksista (sana per sivu, kun sivulla "leipätekstinä" varsinainen runo). Joukossa perinteisiä runomittoja ja nykyrunoutta, myös visuaalista. Aiheina parisuhteet, rakkaus, rakastunut ja rakastava ihminen ja uskonto. Kohtaaminen, läsnäolo, epävarmuus ja ainaisuus. Puhdasta valoa, virkistävän onnellinen ja häpeilemättömän viatontakin, vaikka runoilijaminät samalla kompleksisia ihmisiä säröineen, arpineen ja varjoineen. Vetoaa tunteisiin ja ylimaalliseen kaipauksen tunteisiin. Poissa kyynisyys ja kielen älyllistäminen, tilalla puhdas avoin riemu ja raikas tunteiden valloilleenpäästö!