What do you think?
Rate this book
Kuoleman ja elämän kysymys - Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle
Miksi kuolemattomuus on mahdollista ja miksi me kaikki kuitenkin kuolemme?
Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen. Vastahedelmöittyneen munasoluminäni ensimmäisestä jakautumisesta lähtien olin raksuttanut eteenpäin rajallista aikaa, kuluttanut mitoottiseen maratoniin osoitettuja kierroksiani. Soluni olivat ehtineet kloonata itseään lukemattomia kertoja ja määräytyä tuleviin tehtäviinsä kuka mihinkin, ja samalla ne oli tuomittu rajalliseen määrään jakautumiskertoja. Siksi nähdessäni ensimmäistä kertaa päivänvalon olin jo hyvän matkaa lähempänä loppua.
Kuoleminen alkaa jo syntymästä: solujemme kromosomeiksi kutsutut sytytyslangat alkavat palaa hiljalleen loppuun, verisuonet menettää kimmoisuuttaan, luut haurastua ja näkö heiketä. Mutta miksi? Vaikka ikuinen elämä on biologisesti mahdollista, kaikki elollinen sammuu kuin ohjelmoituna.
Kuoleman ja elämän kysymys etsii oivaltavasti vastausta kuoleman mysteeriin. Yksilöiden ja lajien lisäksi sivilisaatiomme kulkee kohti loppuaan. Mekanismi on hämmästyttävän samanlainen: meillä on kaikki keinot välttää ympäristökatastrofi, mutta kuolemaan valmistautuvan solun lailla poltamme loppuun elämämme edellytyksiä.
Mukaansatempaavasti elämän perustuksiin kaivautuva teos etenee solutasolta sivilisaatioihin pohtien, miksi niin ihmisruumiit, meduusat, limasienet kuin printterit, yhteiskunnat ja maailmantalouskin jättävät käyttämättä ikuisen elämän mahdollisuuden ja valitsevat kuoleman. Tärkein kysymys kurkottaa tulevaisuuteen: voimmeko pyristellä pois itsetuhon kierteestä?
Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen. Vastahedelmöittyneen munasoluminäni ensimmäisestä jakautumisesta lähtien olin raksuttanut eteenpäin rajallista aikaa, kuluttanut mitoottiseen maratoniin osoitettuja kierroksiani. Soluni olivat ehtineet kloonata itseään lukemattomia kertoja ja määräytyä tuleviin tehtäviinsä kuka mihinkin, ja samalla ne oli tuomittu rajalliseen määrään jakautumiskertoja. Siksi nähdessäni ensimmäistä kertaa päivänvalon olin jo hyvän matkaa lähempänä loppua.
Kuoleminen alkaa jo syntymästä: solujemme kromosomeiksi kutsutut sytytyslangat alkavat palaa hiljalleen loppuun, verisuonet menettää kimmoisuuttaan, luut haurastua ja näkö heiketä. Mutta miksi? Vaikka ikuinen elämä on biologisesti mahdollista, kaikki elollinen sammuu kuin ohjelmoituna.
Kuoleman ja elämän kysymys etsii oivaltavasti vastausta kuoleman mysteeriin. Yksilöiden ja lajien lisäksi sivilisaatiomme kulkee kohti loppuaan. Mekanismi on hämmästyttävän samanlainen: meillä on kaikki keinot välttää ympäristökatastrofi, mutta kuolemaan valmistautuvan solun lailla poltamme loppuun elämämme edellytyksiä.
Mukaansatempaavasti elämän perustuksiin kaivautuva teos etenee solutasolta sivilisaatioihin pohtien, miksi niin ihmisruumiit, meduusat, limasienet kuin printterit, yhteiskunnat ja maailmantalouskin jättävät käyttämättä ikuisen elämän mahdollisuuden ja valitsevat kuoleman. Tärkein kysymys kurkottaa tulevaisuuteen: voimmeko pyristellä pois itsetuhon kierteestä?
468 pages, Hardcover
Published September 11, 2018
10 people are currently reading
122 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
April 9, 2020
Työläs luettava, mutta täynnä mielenkiintoista asiaa kuolemasta ja kuolemattomuuden epäkäytännöllisyydestä. Kahlasin tätä iltaisin ennen nukkumaanmenoa kuukausikaupalla, mutta joka minuutti ja joka sivu oli hyödyllinen.
Teos on ihan täyteen pakattu. Pohdinta tuhosta ja itsetuhosta käsittää niin geeni- ja kromosomitason, virukset, bakteeritason, lukuisten eri lajien yksilötason, populaatiotason, järjestelmätason, talouden ja mitä kaikkea vielä. Teos näyttää, miten samanlaiset tuhomekanismien lainalaisuudet toimivat kaikkialla.
Äkkiseltää luulisi, että kirja on masentava, mutta ei: suurimmaksi osaksi kirjoittaja toteaa ja selittää tutkittuja itsetuhorakenteita rauhallisesti, välillä kuivalla huumorilla tekstiä höystäen. Kirja vieläpä päättyy toivonpilkahdukseen: itsetuhomekanismien lainalaisuudet näyttävät johtavan siihen, että ihminen ajaa itsensä sukupuuttoon, mutta toivoa on silti vielä, kunhan järjestelmätasolla ollaan valmiita tekemään tieteeseen pohjautuvia päätöksiä.
Maria Katajavuoresta olisi aineksia uuden ajan Esko Valtaojaksi tai Kari Enqvistiksi. Ei ihme, että tämä teos on saanut Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, on se sen verran kovaa tavaraa. Tämä on teos, jonka toivoisi päätyvän mahdollisimman monen yhteisistä asioista päättävän ihmisen käsiin.
Teos on ihan täyteen pakattu. Pohdinta tuhosta ja itsetuhosta käsittää niin geeni- ja kromosomitason, virukset, bakteeritason, lukuisten eri lajien yksilötason, populaatiotason, järjestelmätason, talouden ja mitä kaikkea vielä. Teos näyttää, miten samanlaiset tuhomekanismien lainalaisuudet toimivat kaikkialla.
Äkkiseltää luulisi, että kirja on masentava, mutta ei: suurimmaksi osaksi kirjoittaja toteaa ja selittää tutkittuja itsetuhorakenteita rauhallisesti, välillä kuivalla huumorilla tekstiä höystäen. Kirja vieläpä päättyy toivonpilkahdukseen: itsetuhomekanismien lainalaisuudet näyttävät johtavan siihen, että ihminen ajaa itsensä sukupuuttoon, mutta toivoa on silti vielä, kunhan järjestelmätasolla ollaan valmiita tekemään tieteeseen pohjautuvia päätöksiä.
Maria Katajavuoresta olisi aineksia uuden ajan Esko Valtaojaksi tai Kari Enqvistiksi. Ei ihme, että tämä teos on saanut Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, on se sen verran kovaa tavaraa. Tämä on teos, jonka toivoisi päätyvän mahdollisimman monen yhteisistä asioista päättävän ihmisen käsiin.
February 3, 2020
Instant classic!
Syvällinen. Synkkä. Älykäs. Pessimistinen. Hauska. Tai ainakin tragikoominen. Filosoofinen. Tieteellinen. Hullu. Nerokas.
Kirjaa on aika hankala lokeroida, kun aihepiiri laukka sen kirotun leivänpaahtimen hajoamisesta, kuolemattoman meduusan kautta ihmisten kulttuurievoluutioon ja sieltä ilmastonmuutokseen. Aihepiiri lähtee välillä vähän laukalle, eikä aina tahdo pysyä itse ratsailla, mutta se on myös kirjan vahvuus. Yllätyksiä ja hauskoja tarinoita tai yksityiskohtia tulee vähän väliä, vaikka perusvire onkin aika pessimistinen.
Lähdeviitteiden käyttö on runsasta ja se ankkuroi asiat vahvasti totuuteen, vaikka en jokaista lähdettä itse tunnekaan. Oma suosikkini, Jared Diamond, oli kuitenkin erinomaisesti hallussa.
Vahva suositus, vaikka tämä taitaakin olla joko yhden tai viiden tähden kirja. Tämän jälkeen ainakin tietää miksi elämä(ni) ei tule olemaan ikuista. Ja se on aika paljon opittu lukemalla vain 400 sivua.
Syvällinen. Synkkä. Älykäs. Pessimistinen. Hauska. Tai ainakin tragikoominen. Filosoofinen. Tieteellinen. Hullu. Nerokas.
Kirjaa on aika hankala lokeroida, kun aihepiiri laukka sen kirotun leivänpaahtimen hajoamisesta, kuolemattoman meduusan kautta ihmisten kulttuurievoluutioon ja sieltä ilmastonmuutokseen. Aihepiiri lähtee välillä vähän laukalle, eikä aina tahdo pysyä itse ratsailla, mutta se on myös kirjan vahvuus. Yllätyksiä ja hauskoja tarinoita tai yksityiskohtia tulee vähän väliä, vaikka perusvire onkin aika pessimistinen.
Lähdeviitteiden käyttö on runsasta ja se ankkuroi asiat vahvasti totuuteen, vaikka en jokaista lähdettä itse tunnekaan. Oma suosikkini, Jared Diamond, oli kuitenkin erinomaisesti hallussa.
Vahva suositus, vaikka tämä taitaakin olla joko yhden tai viiden tähden kirja. Tämän jälkeen ainakin tietää miksi elämä(ni) ei tule olemaan ikuista. Ja se on aika paljon opittu lukemalla vain 400 sivua.
January 30, 2019
Kuoleman ja elämän kysymys käsittelee nimensä mukaan niin yksilöiden, lajien kuin yhteiskuntien taipumusta itsetuhoon.
Katajavuori vertaa ihmiskehoa leivänpaahtimeen: molemmat hajoavat, vaikka periaatteessa molemmat voisivat olla ikuisesti korjattavissa.
Miksi elävät olennot rappeutuvat ja vanhenevat? Miksei ihmiskunta kykene pysäyttämään ilmastonmuutosta? Nämä kuulostavat toisistaan irrallisilta kysymyksiltä, mutta Katajavuori pyrkii osoittamaan, kuinka molemmissa tapauksissa taustalta löytyy hyvin samanlainen logiikka: tuhon estäminen olisi tehtävissä, mutta se olisi vähän vaikeaa ja aiheuttaisi lyhyellä tähtäimellä haittaa, joten se jää tekemättä.
Kirjassa on paljon hyvää sisältöä, mutta lopulta Katajavuori haukkaa isomman palan kuin pystyy nielemään. Vanhenemisen ja ilmastonmuutoksen vertaaminen on ihan näppärää, mutta Katajavuori ei tunnu osaavan päättää, onko tämä kirja vanhenemisesta vai ilmastonmuutoksesta. Kirjasta puuttuu kunnollinen fokus.
Lisäksi Katajavuori ei ole kovinkaan hyvä kirjoittaja. Hän turvautuu aivan liian usein pitkiin jargoniluetteloihin, joiden tarkoitus on varmaan tehdä tekstistä uskottavampaa, mutta se saa kirjoittajan vaikuttavan pikkunäppärältä triviatietoa päntänneeltä viisastelijalta.
Mutten kadu kirjan lukemista; siinä oli kuitenkin tarpeeksi paljon hyvää sisältöä, jotta se oikeutti olemassaolonsa.
Katajavuori vertaa ihmiskehoa leivänpaahtimeen: molemmat hajoavat, vaikka periaatteessa molemmat voisivat olla ikuisesti korjattavissa.
Miksi elävät olennot rappeutuvat ja vanhenevat? Miksei ihmiskunta kykene pysäyttämään ilmastonmuutosta? Nämä kuulostavat toisistaan irrallisilta kysymyksiltä, mutta Katajavuori pyrkii osoittamaan, kuinka molemmissa tapauksissa taustalta löytyy hyvin samanlainen logiikka: tuhon estäminen olisi tehtävissä, mutta se olisi vähän vaikeaa ja aiheuttaisi lyhyellä tähtäimellä haittaa, joten se jää tekemättä.
Kirjassa on paljon hyvää sisältöä, mutta lopulta Katajavuori haukkaa isomman palan kuin pystyy nielemään. Vanhenemisen ja ilmastonmuutoksen vertaaminen on ihan näppärää, mutta Katajavuori ei tunnu osaavan päättää, onko tämä kirja vanhenemisesta vai ilmastonmuutoksesta. Kirjasta puuttuu kunnollinen fokus.
Lisäksi Katajavuori ei ole kovinkaan hyvä kirjoittaja. Hän turvautuu aivan liian usein pitkiin jargoniluetteloihin, joiden tarkoitus on varmaan tehdä tekstistä uskottavampaa, mutta se saa kirjoittajan vaikuttavan pikkunäppärältä triviatietoa päntänneeltä viisastelijalta.
Mutten kadu kirjan lukemista; siinä oli kuitenkin tarpeeksi paljon hyvää sisältöä, jotta se oikeutti olemassaolonsa.
January 11, 2019
Aika erikoinen kirja, eikä ollenkaan sellainen, kuin ennalta arvelin. Toisaalta melkoista itsetuhoprofetiaa; ei ehkä kannata lukea, jos on taipuvainen synkistelemään maailman menosta, koska ei tämä ihan hirveästi valoa tulevaisuuteen näytä. Tulee vain entistä pahempi mieli.
Mutta olipahan ajatuksia herättävää tavaraa, paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia luonnon erilaisista vuorovaikutussuhteista, ihmisyhteisöjen kehityskuluista ja niin edelleen. Huumoriakin: Katajavuorella on kyllä taito asetella sanansa hauskasti, vaikka kokonaisuutena kirja onkin todella synkkä.
Suositus siis, mutta varauksella – ei tätä ihan kaikille uskalla suositella.
Mutta olipahan ajatuksia herättävää tavaraa, paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia luonnon erilaisista vuorovaikutussuhteista, ihmisyhteisöjen kehityskuluista ja niin edelleen. Huumoriakin: Katajavuorella on kyllä taito asetella sanansa hauskasti, vaikka kokonaisuutena kirja onkin todella synkkä.
Suositus siis, mutta varauksella – ei tätä ihan kaikille uskalla suositella.
October 12, 2018
"Jos maailma on leivänpaahdin, voimmeko tehdä mitään muuta kuin ottaa mukavan asennon, kiinnittää turvavyöt ja nauttia vuoristoradasta kohti kehomme ja yhteiskuntamme kuolemaa?"
March 17, 2019
Miksi kuolemattomuus on mahdollista ja miksi me kaikki kuitenkin kuolemme?
Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen. Vastahedelmöittyneen munasoluminäni ensimmäisestä jakautumisesta lähtien olin raksuttanut eteenpäin rajallista aikaa, kuluttanut mitoottiseen maratoniin osoitettuja kierroksiani. Soluni olivat ehtineet kloonata itseään lukemattomia kertoja ja määräytyä tuleviin tehtäviinsä kuka mihinkin, ja samalla ne oli tuomittu rajalliseen määrään jakautumiskertoja. Siksi nähdessäni ensimmäistä kertaa päivänvalon olin jo hyvän matkaa lähempänä loppua.
Kuoleminen alkaa jo syntymästä: solujemme kromosomeiksi kutsutut sytytyslangat alkavat palaa hiljalleen loppuun, verisuonet menettää kimmoisuuttaan, luut haurastua ja näkö heiketä. Mutta miksi? Vaikka ikuinen elämä on biologisesti mahdollista, kaikki elollinen sammuu kuin ohjelmoituna.
Kuoleman ja elämän kysymys etsii oivaltavasti vastausta kuoleman mysteeriin. Yksilöiden ja lajien lisäksi sivilisaatiomme kulkee kohti loppuaan. Mekanismi on hämmästyttävän samanlainen: meillä on kaikki keinot välttää ympäristökatastrofi, mutta kuolemaan valmistautuvan solun lailla poltamme loppuun elämämme edellytyksiä.
Mukaansatempaavasti elämän perustuksiin kaivautuva teos etenee solutasolta sivilisaatioihin pohtien, miksi niin ihmisruumiit, meduusat, limasienet kuin printterit, yhteiskunnat ja maailmantalouskin jättävät käyttämättä ikuisen elämän mahdollisuuden ja valitsevat kuoleman. Tärkein kysymys kurkottaa tulevaisuuteen: voimmeko pyristellä pois itsetuhon kierteestä?
Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen. Vastahedelmöittyneen munasoluminäni ensimmäisestä jakautumisesta lähtien olin raksuttanut eteenpäin rajallista aikaa, kuluttanut mitoottiseen maratoniin osoitettuja kierroksiani. Soluni olivat ehtineet kloonata itseään lukemattomia kertoja ja määräytyä tuleviin tehtäviinsä kuka mihinkin, ja samalla ne oli tuomittu rajalliseen määrään jakautumiskertoja. Siksi nähdessäni ensimmäistä kertaa päivänvalon olin jo hyvän matkaa lähempänä loppua.
Kuoleminen alkaa jo syntymästä: solujemme kromosomeiksi kutsutut sytytyslangat alkavat palaa hiljalleen loppuun, verisuonet menettää kimmoisuuttaan, luut haurastua ja näkö heiketä. Mutta miksi? Vaikka ikuinen elämä on biologisesti mahdollista, kaikki elollinen sammuu kuin ohjelmoituna.
Kuoleman ja elämän kysymys etsii oivaltavasti vastausta kuoleman mysteeriin. Yksilöiden ja lajien lisäksi sivilisaatiomme kulkee kohti loppuaan. Mekanismi on hämmästyttävän samanlainen: meillä on kaikki keinot välttää ympäristökatastrofi, mutta kuolemaan valmistautuvan solun lailla poltamme loppuun elämämme edellytyksiä.
Mukaansatempaavasti elämän perustuksiin kaivautuva teos etenee solutasolta sivilisaatioihin pohtien, miksi niin ihmisruumiit, meduusat, limasienet kuin printterit, yhteiskunnat ja maailmantalouskin jättävät käyttämättä ikuisen elämän mahdollisuuden ja valitsevat kuoleman. Tärkein kysymys kurkottaa tulevaisuuteen: voimmeko pyristellä pois itsetuhon kierteestä?
Displaying 1 - 6 of 6 reviews