Eduskunnassa on paljon valtataisteluita, sillä edustuksellisessa demokratiassa pyrkimys valtaan on jokaisen poliitikon velvollisuus.
Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä kertoo suomen julkisimmasta ja salaisimmasta työpaikasta – siitä pienoismaailmasta, johon kaksisataa kansan valitsemaa edustajaa kokoontuu hoitamaan tehtäväänsä. Se kertoo vihamiesten ystävyydestä, hallitusta kaaoksesta ja yksinäisyydestä väentungoksessa.
Kansanedustajat ovat vallasta taistelevia poliitikkoja, mutta samalla he ovat ihmisiä henkilökohtaisine ongelmineen, huolineen ja riittämättömyyden tunteineen. Eduskunta on kansanedustajien työpaikka, jossa ei voida haaveilla harmoniasta tai pyrkiä siihen paremmalla työpaikkakulttuurilla. Koska koko instituution olemassaolo perustuu konflikteille, niiden kanssa on pystyttävä elämään.
Kansanedustaja Anna Kontula tutkii havainnoiden ja edustajakollegojaan haastatellen, miten hänen työympäristössään hallitaan jatkuvaa konfliktia. Tarve sen hallitsemiseen selittää monia sellaisia eduskunnan sisäisiä käytäntöjä, joita on muuten mahdotonta ymmärtää.
Anna Kontula (b. 1977) is a sociologist, author and Left Allience parliament member living in Valkeakoski, Finland. She is known as a debater challenging mainstream thinking.
In her recent books, Kontula has dealt with, among other things, social classes, parliamentarism, the revolution in labor and the Israel-Palestine issue.
Kontula’s family includes a spouse, two cats and three adult children. She enjoys reading, writing, gardening and dancing.
Vahva suositus vahvalla varauksella: lue tämä, jos sinua kiinnostaa 1) politiikan käytännöt, 2) konfliktin järjestäminen, 3) organisaatiotutkimus, ja/tai 4) yhteisöetnografia. Jos ei kiinnosta yksikään näistä, ei ehkä kannata lukea, vaikka Kontula onkin loistava kirjoittaja ja sanallistaja. Sekä teksti lauseen tasolla että kokonaisuus ajatuksineen ja rakenteineen on erinomaista. Mutta jos haluaa ajatella politiikkaa tai elämää vain abstraktilla/aatteellisella tasolla, tämä saattaa olla liian "näin makkaraa todellisuudessa tehdään"-tyyppinen kuvaus siitä, miten tätä (tai mitä tahansa edustuksellisdemokraattista) maata johdetaan.
Päällimmäisenä kirjasta jää fiilis, että kuka kansanedustajan työhön haluaa, erityisesti jatkokausille. Kuulostaa aivan kauhealta kaikin puolin. Ensin tämä etäännyttä poliitikoista (tai vahvistaa sitä ajatusta, joka poliitikoista ehkä jo valmiiksi on), mutta mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän ymmärtää, että vaikka kansanedustajan tietysti eksplisiittisesti hakeutuvat nimenomaan siihen työhön, eivät kaikki todellakaan pidä työn niistä puolista, jotka tavalliselle kansalaisellekin kauheana näyttäytyvät.
Ehkä lopulliseksi ajatukseksi jääkin, että onko tämä oikeasti paras mahdollinen tapa järjestää yhteisistä asioista päättäminen. Toisaalta: ratkaisu voi olla vain lisää demokratiaa, suorempaa demokratiaa, joten tarkoittaisiko se tällaisten rakenteiden ja yhteisöjen moninkertaistumisen?
No, en tiedä. Hyvä ja tärkeä kirja tämä on, lue ihmeessä (jos asiat kiinnostavat). Toivon todella, että Kontula jatkaa etnografista tutkimustaan politiikassa. Seuraavia aiheita voisi olla: vaalityö, hallitustyö.
Ihana pieni etnografia, usein hauska, kauttaaltaan helppolukuinen ja välissä sivutaan suoraan kansanedustajuuden kääntöpuolia. Tämän jos integroisi osaksi vaikka lukion yh:ta, niin ehkä lainvalmistelun kaaviokuvatkin näyttäytyisivät entistä kiinnostavammassa valossa.
Aivan ihana pieni etnografinen tutkimus eduskunnasta! Anna Kontula on kirjoittajana ja argumentoijana vertaansa vailla. Teksti on selkeää, täyttä asiaa, koskettavaa ja hauskaa. Hyvin valitut, herkulliset anekdootit sekä lämmittävät mieltä että ovat täydellisiä esimerkkejä laajempien rakenteiden ja normien reaalistumisesta.
Miinusta annan vain siitä, että teos loppuu liian pian, tämän syleilyyn kun haluaisi vain jäädä. Saan Kontulan tavasta tehdä politiikkaa, kirjoittaa ja ihan vain kohdata maailma niin paljon iloa ja inspiraatiota, että välillä tuntemukset ovat fyysisiä. Tekee mieli lyödä käsiä yhteen ja venkoilla.
Tämän soisi jokaisen äänestäjän ja äänestämättä jättävän lukevan. Teksti on niin sujuvaa ja soljuvaa ja sivuja sen verran vähän, että Eduskunta sopii myös mahdollisen lukublokin selättämiseksi.
Avoimuuden teko Kontulalta äänestäjille tämä kirja. Arvostan.
Pidin erityisesti kirjan näkökulmasta. Kansanedustajuus on erittäin kilpailutettu asema. Kun henkilöt on vaaleissa kilpailutettu, on taloon valikoitunut räikeästi erimielisiä, usein vallan- ja kunnianhimoisia, ihmisiä jakamaan keskenään valtaa ja hoitamaan yhteisiä asioita. Tässä voisi olla katastrofin ainekset. Itse eduskunta kuitenkin vaatii instituutiona arvokasta käytöstä sekä kykyä hoitaa asioita yli puoluerajojen. Kontulan kirja pohtii etenkin tätä ristijännitettä; millaisilla keinoilla arvokkuutta vaativa instituutio sääntelee itseään, kun lähtökohtana on erimielisyys ja asioiden (ja joskus ihmistenkin) välinen konflikti. Millaisin säännöin suitsitaan ruotuun eri asemista ja tehtävistä kilpaileva porukka, joka voisi olla tukkanuottasilla kokoajan?
Monenlaiset ristijännitteet ovat kirjassa läsnä. Yksityisyyden yhteinen vaaliminen julkisessa – median jatkuvan tarkkailun alla olevassa – työssä. Yksinäisyys yhteisöllisyyden keskellä. Omaehtoisuus, näkyvyydestä taisteleminen ja toisten kampittaminen paikassa, jossa ei kykene toimimaan ilman yhteisöä ja liittolaisia. Kontulan tulokulmat tuntuivat tuoreilta opintojensa myötä näihin aiheisiin paatuneellekin.
Kontula kirjoitti ihan hyvän etnografisen tutkimuksen eduskunnasta työpaikkana kansanedustajien näkökulmasta. Tässä kirjassa ei niinkään esitellä otsikon mukaan ystäviä ja vihamiehiä, vaan puhutaan eduskunnan paradoksista konfliktien suhteen. Toisaalta koko eduskunnan idea perustuu juuri konflikteille: edustajat ovat erimielisiä ja eri puolueet haluavat saavuttaa eri asioita. Toisaalta ihmispsyyke ei oikein kestä jatkuvaa konfliktia. Näin ollen eduskuntaan on syntynyt huomattava määrä toimintasääntöjä ja kirjoittamattomia lakeja, jotka säätelevät konfliktien määrää.
Erilaisten sääntöjen esittely oli kiinnostavaa: en esimerkiksi tiennyt, etteivät kansanedustajien avustajat saa missään tapauksessa astua täysistuntosaliin. Kansanedustajat eivät myöskään puhu toistensa henkilökohtaisista ongelmista talon ulkopuolelle, vaikka muuten antaisivatkin vuotoja lehdistölle.
Kirjan ongelma oli lähdeaineiston vähäisyys: Kontula oli haastatellut 16 kansanedustajaa kirjaansa varten, mikä on aika vähän,etenkin kun osa on vastannut hyvin ympäripyöreästi. Tämän huomaa kirjasta: usein jäin kaipaamaan lisää anekdootteja ja sitaatteja eri kohtiin.
Eduskunta on jäänyt itselleni vieraaksi paikaksi, vaikka olen käynyt siellä jopa muutaman kerran, lukenut juttuja lehdestä ja nähnyt joskus paikkaa ruudultakin. Kontula avaa sisäpiiriläisenä tutkijan ottein sitä, millaisia ihmisiä kansanedustajat ovat ja millaisia käytänteitä eduskuntaan on muodostunut uusille tulijoille omaksuttavaksi ja ylläpidettäväksi. Koin viisastuneeni lukemisen myötä, joten kirja on tältä osin ollut hyödyksi.
Kerrannaisena teos saa myös yhtänä asiana pohtimaan sitä, että mikäli suuressa salissa ei politiikkaa oikeasti tehdä sen julkisuuden vuoksi, vaan työ tapahtuu esimerkiksi valiokunnissa, joita ei voi avata julkisemmiksi, jottei oikea työ siirtyisi yhä suojaisampaan paikkaan, niin millaista olisi politiikka ja sen teko silloin, jos sitä ei tarvitsisi suojata julkisuudelta? Mitä jos me päivänpolitiikan ulkopuolisetkin tietäisimme emmekä saisi vain päätellä tai arvailla taustavaikuttimia. Tuhoutuisiko kaikki? Sen haluaisin nähdä.
Hyvin mielenkiintoista tietoa siitä, miten kansanedustajat ajattelvat työstään ja minkälaista se on. Miten demokratian konfliktihakuisuus ja kilpailullisuus valtapaikoista tekevät eduskunnasta raskaan työpaikan, jossa on harvinaisen isossa kilpailuasetelmassa myös omien lähimpien liittolaisten kanssa. Ei paljon kiinnostele moiseen lähteä tai ainakin pitäisi olla kova visio siitä, miten Suomea tahtoo muuttaa paremmaksi. Myös työajan arki kuulostaa kovin ikävältä kaikkine epävarmuuksineen ja heittelyineen. Mielenkiintoista oli myös näiden paikoista kilpailevien henkilöiden määrää rajoittavat mekanismit.
Seitsemän vuoden omalla kokemuksella ja haastattelemalla muita kansanedustajia Kontula avaa ihan mielenkiintoisesti eduskunnan toimintakulttuuria ja yleensä kansanedustajan elämää. Ei siis muistelma, vaan tutkimus. Sisältäpäin tehdyssä tutkimuksessa on aina heikkoutensa ja vahvuutensa. Yhä istuvana kansanedustajana ei voi nostaa esiin tapauksia ja törmäyksiä, jotka ehkä avaisivat ulkopuoliselle asiaa paremmin. Nyt harvat esimerkit ovat julkisista lähteistä kuten ex-kansanedustajien muistelmista.
Hienoa, että Kontula on tämän kirjan avulla avannut, mitä toiminta eduskunnassa on. Kirjassa oli ainakin minulle paljon uutta tietoa eduskunnan toiminnasta, vaikka aikanaan vaikutinkin politiikassa paikallistasolla. Kontulan asiantuntevan kuvauksen perusteella eduskunta on aika lailla oma maailmansa. Eduskunnan jakautuminen julkiseen ja ei-julkiseen puoleen käy myös kirjassa hyvin ilmi. Kaikesta siitä huolimatta, mitä tämä kirja eduskunnan toiminnasta avasi, tätä lukiessa heräsi kysymys miksi kukaan tuonne eduskuntaan oikeasti haluaa.
Anna Kontula on onnistunut kirjoittamaan erinomaisen mielenkiintoisen kirjan kansanedustajan työstä sekä elämästä Eduskunnassa. Kirja sisältää niin filosofista kuin varsin pragmaattistakin kuvausta sekä paljon faktaa. Lukukokemus vahvisti joitakin ennakkokäsityksiä ja samalla yllätti monessa kohtaa. Kannatti lukea juuri nyt vaalien alla. Antaa ymmärrystä aika moneen ”Miksi näin?” -kysymykseen.
Ihan mielenkiintoinen tutkimus kansanedustajien sisäisestä vallasta, eduskunnan nokkimisista, hiljaisesta tiedosta, joka pitää tietää, vaikka olisit juuri tullut taloon. Aikamoinen vanhakantainen järjestelmä. Aika pintaraapaisu. Ymmärtähän sen toki, ettei kaikki halua kovin tarkkaan ääneen sanoa asioista sisällään.
Anna Kontula on sosiologi ja vasemmistoliiton kansanedustaja. Uusimmassa kirjassaan hän esittelee eduskuntaa ihmisten yhteisönä kansanedustajien näkökulmasta. Etnografinen tutkimus tarjoaa uutta tietoa ja mietittävää kaikille politiikasta kiinnostuneille.
"Kansanedustajat tunnetaan ja pannaan merkille. Usein tullaan juttelemaankin. Kotona mainitaan sitten puolisolle, että sekin oli siellä kaupassa, no se kansanedustaja, mikäs sen nimi taas olikaan. Osti aika monta karkkipussia, taitaa olla makean perään."
Nopealukuinen kirja, melkein kirjanen. Kuitenkin kiinnostava sisäpiiriläisen kuvaus / etnografinen kuvaus eduskunnasta eli siitä, ”miten makkaraa tehdään”. Helppo suositella kaikille kotimaan politiikasta kiinnostuneille.
Kontulan autoetnografia eduskunnasta on äärimmäisen kiinnostava ja tarkkanäköinen, ehdottomasti pakollista luettavaa jokaiselle suomalaisesta politiikasta kiinnostuneelle.
Kiinnostava kirja! Erityisen mielenkiintoisen kirjasta tekee se, että Kontula on myös itse kansanedustaja. Luku eduskunnan nokkimisjärjestyksestä oli mielestäni kaikista kiinnostavin.
Anna Kontula on ihan mieletön sanoittaja ja avaa sosiologisesti eduskuntatalon sisäisiä rakenteita ja sosiaalisia normeja! Sopii jos etnografia & poliittiset prosessit kiinnostaa B-)
Huhhuh, oli niin mielenkiintoinen, että luin käytännössä yhdeltä istumalta. Demokratia perustuu konfliktille, mutta ihmisten hyvinvoinnille konflikti ei ole hyväksi. Miten eduskunnassa siis säännellään konfliktia kirjoittamattomin säännöin? Ensi kertaa tuli myös tarkasteltua eduskunnan istumajärjestystä senioriteettiperiaatteen vinkkelistä.