”Tässä kertomuksessa on veritahra, valheita, toteutuneita haaveita, hulluutta, unelmien talo, mahdoton takkaprojekti, tuhoisia vyöryjä – ja mahdollisesti rikos, ehkä useampikin.”
Sylvialla on mainio perhe, uusi koti ja kiinnostava työpaikka. Mutta sitten asiat alkavat mennä pieleen. Yksi kivi voi aiheuttaa vyöryn, yksi viilto hyvän arjen kudelmaan voi purskauttaa esiin pimeässä vaanivat pohjavirrat.
Naapurissa asuva mies huutaa ja kiroilee päivästä toiseen. Onko hän vaarallinen? Mitä hänelle on tapahtunut? Kuin tyhjästä remonttiavuksi ilmestynyt Takkamestari ei suostu katoamaan, vaan keksii itselleen yhä lisää tekemistä ja liikkuu talossa kuin kotonaan. Karla, perheessä asuva vaihto-oppilas, kertoo mielellään menneisyydestään – mutta tarina muuttuu joka kerta. Entä mikä on totuus Emman tarinasta, tytön, joka poistettiin kaikista sukunsa valokuvista? Missä kulkee normaaliuden ja sairauden raja? Mistä ilmestyy veritahra vastapäisen talon eteen? Ja kuka ajelee valkoisella pakettiautolla pitkin kaupunkia ja pelottelee lapsia?
Niina Revon Vyöry on hurja, hyytävä ja koskettava kertomus siitä, mitä tapahtuu kun toteutuneet unelmat nyrjähtävät sijoiltaan ja todellisuus on yhtäkkiä erilainen kuin eilen.
Niina Repo on kiinnostava kirjailija, jonka kirjojen ilmestymistä seuraan aktiivisesti. Tartuin tähän suurin odotuksin, enkä tarvinnut pettyä. Vyöry kuvaa hienosti ihmisen psyykkistä hajoamista ja psykoottista mielenmaisemaa, toden ja epätoden häilyviä rajoja, menneisyyden traumojen pilkistämistä nykyhetkessä, kun mieli hajoaa. Rakenne oli kiinnostava ja lukijalle helppo, vaikka ajassa siirtyiltiin edestakaisin. Tätä kirjaa on vaikea luokitella mihinkään genreen, jännitystä ja kauhua ihmismielen itsensä tuottamana!
Muutaman ensimmäisen sivun kohdalla mietin että jestas! nyt löytyi helmi. No eikös kerronta pian muuttunut hyvin klassiseksi, yhden pisteen ympäri ajassa hyppiväksi, pala palalta rakentuvaksi teokseksi. Kauhea pettymys. Kuitenkin kirjasta löytyi hyviä puolia, vaikka omaperäisyys jäikin valjuksi. Pidin siitä, että henkilöt tiesivät eri asioita ja kaikilla oli oma näkökulmansa ja se saattoi vaihtua. Tilanteet ja tunteet kärjistyivät aaltoilevasti, mikä tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin lineaarinen tyyli. Tavalla jolla päähenkilön huomio keskittyi eri asioihin oli käsinkosketeltavaa, ja hermostuneisuus joka nivoutui tapahtumiin oli saatu todella aidon tuntuiseksi.
Pettymykseksi jäi kuitenkin myös kirjan temaattinen puoli. Nimeä mukaillen odotin valtavaksi paisuvaa, hetkenä minä hyvänsä (ainakin lopussa) ratkeavaa alleen upottavaa vyöryä. Käteen jäi kuitenkin vain aallon tynkä, kuin paljaat jalat kasteleva merivesi.
2,5 tähteä En oikein saanut tästä otetta. Kaksi aikatasoa menivät sekaisin ja juonessa tuntui olevan liikaa yksityiskohtia ja hahmoja. Toisalta jonkinlainen sekavuus tuntui kuuluvan kirjaan ja päähenkilön ajatuksenjuoksuun.
Kaiken rehellisyyden nimissä en ole ihan varma mitä olen mieltä tästä kirjasta. Lainasin tämän kirjastosta "kirjaston henkilökunta suosittelee" hyllystä, koska minulla on siinä kohdassa nolla kirjaa Helmet-lukuhaasteessa.
Teknisesti Vyöry on ihan taitavasti toteutettu. Kielessä tiivistyy päähenkilön ajatuksenjuoksun vimma ja katkonaisuus, kaikki se hämmennys mitä hän tuntee. Tarina on kerrottu rakenteisesti hyvin, niin että asioiden todellinen luonne paljastuu lukijalle pala kerrallaan, kuitenkaan ilman että mitään pakkosyötetään.
Se mistä en ole ihan varma on tarinan varsinainen sisältö ja juoni. Karsastan tarinoita, joissa mielenterveyden ongelmat ovat plot twist, vaikka tämä kirja ei varsinaisesti niitä demonisoikaan (mitä valitettavan usein näkee.) Näkisin mielelläni mielenterveysongelmaisia hahmoja enemmänkin fiktiossa, mutta niin että ongelmat ovat osana normaalia elämää ja niiden kanssa pärjätään, ilman että koko tarina pyörteilee niiden ympärillä.
Toki tämä on tarina jonka Repo on halunnut kertoa, eli ongelma yksinkertaisesti on enemmän siinä, ettei lukija tässä tapauksessa kohdannut kirjan sivuilla sitä mitä halusi. En tiedä onko Revolla omakohtaista kokemusta tästä aihepiiristä, mikä sekin vaikuttaisi suuntaan tai toiseen kirjan sisältöä pureskellessani.
Valitettavasti tämä kirja kokemuksena kuitenkin taas korosti sitä tunnetta, että suomalainen kirjallisuus ei maistu minulle. Tuntuu, että jokainen kirja johon satun tarttumaan on lakonista kurjuudessa kieriskelyä ja ongelmasta toiseen törmäilyä, johon en voi samaistua vaikka kyyninen erakkoluonne olenkin.
Niina Repo vaikuttaa monipuoliselta kirjoittajalta, joka osaa vaihtaa tyylistä toiseen vakuuttavasti. Vyöry oli kiinnostava lukukokemus mielen syövereistä. Luin Vyöryn arvosteluja ja osa blogaajista tuntui pitävän kirjan loppua liian alleviivaavana ja selittävänä. Minulle olisi saanut selittää enemmänkin. Tykkään yksiselitteisyydestä ja siitä, että kirjailija päättää miten tarina menee, en monitulkintaisuudesta ja tarinan avautumisen sysäämisestä lukijan päätettäväksi.
Pakko myöntää, etten innostunut tästä kovinkaan paljon. Loppu oli kieltämättä hieno, selvitti miten mosaiikkimaiseksi palapeliksi kirja oli rakennettu, mutta muuten en oikein lämmennyt juonelle tai henkilöille. Merkillinen lukukokemus, mutta ihan lukemisen arvoinen lopulta kuitenkin!
Olipas hyvä vyöry tunnelmaa ja psykoottista mielenmaisemaa. Paljon irtonaisilta tuntuvia osia, jotka menevät lopulta ihan siistiin pakettiin. Kokonaisuus oli erinomaisen sujuva ja kiinnostava.
Niina Repo oli minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta täytyykin selvästi perehtyä Revon muuhunkin tuotantoon.
Taitava kuvaus yhden ihmisen mentaalisesta alasajosta. Ennalta-arvattava lopetus, mutta halusin silti lukea kirjan loppuun, koska kiinnosti kuinka lopetukseen päästiin.