Ensimmäisen uskonnollisen elämyksen Henri on kokenut maatessaan pöydän alla ja tuijottaessaan hoitotädin tyttären sukkahousujen haarakiilaa.
Vuosia myöhemmin Henri ajautuu raamattupiiriin, jolla on karismaattinen vetäjä ja paljon toinen toistaan kauniimpia naisjäseniä. Eletään 1990-lukua ja maailmanlopun merkit ovat ilmassa. Mutta kun kukaan ei tempaakaan nuoria raamattupiiriläisiä taivaaseen, monen usko alkaa horjua ja eristäytyneen piirin sisällä kyteneet seksuaaliset jännitteet ja syyllisyydentunteet purkautuvat kohtalokkain seurauksin.
Jukka Behmin romaani on kertomus horjumattomasta uskosta, orastavasta rakkaudesta ja vallasta, jolle mikään ei ole pyhää.
Keskinkertainen kirja sinällään, mutta miljöön ja aiheen kiinnostavuus ja yhtymäkohdat omaan taustaani tekivät tästä tosi kivan luettavan.
Päädyin lukemaan tämän romaanin kuin kysyin Jyri Komulaiselta, mikä viidesläisyydessä on hänen mielestään pielessä, ja hän kehotti lukemaan tämän kirjan. Suosittelen sinulle, jos herätyskristillisyys on tottuu skene.
Tässä kirjassa on hyvät lähtökohdat, olisin halunnut pitää siitä. 1980–1990-lukujen kuvaus toimii ja on minun ikäiselleni mukavan nostalgista. Nuoren rakkauden pakahduttavuus on hienosti kuvattu ja liittyminen maailmanloppuun uskovaan uskonnolliseen ryhmään on kiinnostavaa. Kirjan päähenkilö muistuttaa Olli Jalosen Stalker-vuodet-kirjan päähenkilöä, jonka elämä on ajautumista tilanteesta toiseen. Mutta kirjassa on myös ongelmia, joista pahin on se, että kirjan henkilöiden päätyminen murhaan ei ole uskottavaa, murhattavaa miestä ei ole uskottavasti kuvattu niin pahaksi, että tavalliset nuoret voisivat nähdä murhan ainoana vaihtoehtona. Myös itse teko on liian vaivaton. Tämä heikentää perustavanlaatuisesti kirjan maailman uskottavuutta ja kirja muuntuu murhan kohdalla perusjännärin tasolle eikö oikein toivu siitä.
En olisi varmasti jaksanut loppuun ilman oman taustan tuomaa mielenkiintoa aihepiiriin, vaikka juoni alkoikin alun jälkeen kantaa. Maailmanlopun odottamiseen kasvaneen passiivisuutta kuvattiin hyvin, mutta päähenkilö ei reflektoinut asiaa juuri yhtään. Päähenkilö jäi aika pintapuoliseksi - minä-kertoja kertoi tapahtumista ja kuvaili muiden ulkonäköä ja maneereja. Muutenkin uskonlahkon tapahtumat jäivät tunteellisesti aika kylmiksi, mitä omat vastaavat kokemukset paikkasi lukiessa. Juoni oli kuitenkin kiinnostava ja vauhtiin päästyäni luin tämän yhdeltä istumalta, joten 3 tähden lukukokemus.
Surumielinen kertomus nuoresta pojasta pienellä paikkakunnalla, joka ajautuu maailmanloppua odottaviin seurakuntanuoriin, kielillä puhuvan johtajan ja viekoittelevan tytön pauloihin. Tapahtuu jotain joka muuttaa hänen elämänsä, eikä koskaan jätä rauhaan. Muutoin poika ajelehtii avioliittoon, opiskelemaan, tutkijanuralle. Eikä oikeastaan pääse koskaan eteenpäin siitä yhdestä illasta ja siitä yhdestä tytöstä.
Pidin aikamatkasta 80-luvulle. Ajankuvaus oli hienoa. Päähenkilön kasvua ja kehitystä oli myös hieno seurata. Herätysseuran ystävällisyys ja toisaalta ahdas pelon ilmapiiri oli ahdistavaa luettavaa, vaikka varmaan pitkälti todenmukaista. Muu juoni oli minusta hiukan kökköä, välillä piti ihan harppoa.
Tässä kirjassa on kuvauksen perusteella ainekset oikein hyvään tarinaan, juuri sellaiseen josta pidän. Toteutus jää valitettavasti aika latteaksi ja tarina kädenlämpöiseksi. Päähenkilö ei lopulta ollut kovinkaan mukava tai edes miellyttävä, juoni aika epäuskottava ja 90-luvun kuvaaminen paikointtain hyvin alleviivaavaa. Harmi, olisin halunnut pitää kirjasta enemmän.
Kiinnostava, epätasainen, tärkeää aihetta eli hengellistä vallankäyttöä ja sen jättämiä haavoja käsittelevä dekkari(?). Paikoin tarkkanäköinen ja oivaltava, paikoin taas ratkaisuiltaan aika hiomaton, mutta uskonnollisten yhteisöjen dynaamiikasta kiinnostuneille aivan kelpo kirja.
Behmin "Eikä yksikään joka häneen uskoo" alkaa kiinnostavasti, kun lukiolaispojat hukuttavat opettajansa avantoon. Siitä alkaa tarina, jossa seurataan Henrin elämää ja miten hän päätyy uskonnollisen konservatiiviryhmän jäseneksi sekä rakastuu. Kerronta tulee takaumina Henrin aikuisuudesta. Kirja oli yllättävän leppoinen alkuunsa nähden, mutta loppua kohti kirja tuntuu hiukan lässähtävän. Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea ja seurata Henrin ajatuksenjuoksua ja sitä, kuinka hän kamppailee omien halujensa ja seurakunnan asettamien tiukkojen rajoitusten välillä.
En jotenkin osaa arvioida kirjaa, enkä olla oikein mitään mieltä. Juoni kulkee hyvin ja tapahtumat on hyvin kerrottu ja dialogi suht sujuvaa. Jotenkin vain Raamatunlauseita ja lainauksia ja uskonoppia sisältävät kirjat jättää tosi hölmön olon.
Huvittavana yksityiskohtana ihan viimeisiltä sivuilta kohta: (ei spoilaa mitään!) "Mitä sinä täällä puuhaat?" "En mitään." "Olisiko aika tulla nukkumaan? Kello on jo kolme." "Kolme? Onko se jo kolme?"
Sain luettua tämän klo 03.03 yöllä. Ja mietin melkolailla sanasta sanaan, että joko se on kolme.
Laitain tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 45, kirjan nimessä on kieltosana (yllättävän hankala kohta täyttää!).