Sarjakuvan lyhyt historia esittelee koko taiteenlajin historian selkeästi ja monipuolisesti aina 1700- ja 1800-lukujen ensimmäisistä kokeiluista nykypäivään.
Mukana ovat niin vanhimmat sanomalehtisarjakuvat kuin supersankarisarjakuvat ja japanilaiset mangatkin. Suomalaiselle sarjakuvalle omistetaan oma lukunsa. Kirjasta löytyy niin tuttuja suosikkeja kuin uusia tuttavuuksia. Teos sopii erinomaisesti niin opettajille ja muille kouluttajille kuin harrastustaan aloittavalle sarjakuvafanillekin.
Juri Nummelin on aiemmin kirjoittanut teokset Elokuvan lyhyt historia ja Animaatioelokuvan lyhyt historia.
Juri Nummelin (s. 10. toukokuuta 1972 Rauma) on suomalainen tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa pulp-kirjallisuudesta, elokuvan historiasta ja harvinaisista etunimistä sekä toimittanut useita novelliantologioita.
Juri Nummelinin "Sarjakuvan lyhyt historia" (Avain, 2018) on napakka ja sujuvasti kirjoitettu perusteos, jolla voi ottaa haltuun yhdeksännen taiteen perusteet. Luin kirjan valmistautuessani seiskaluokkalaisten sarjakuvavinkkaukseen, ja muistin virkistämisen lisäksi tulin myös oppineeksi uusia ja kiinnostavia yksityiskohtia.
Tekijä huomioi miellyttävästi myös naispuolisia tekijöitä ja nostaa esille muutamia historiankirjoituksessa unohdettuja nimiä, jotka olivat aktiivisia 1900-luvun alkupuoliskolla. Lisäksi kirjan lopussa luodaan lyhyt mutta kiinnostava katsaus muun muassa intialaiseen, afrikkalaiseen ja venäläiseen sarjakuvaan.
Kuvitusta olisi voinut olla huomattavasti enemmän.
Juri Nummelinin ”Sarjakuvan lyhyt historia” on onnistunut tietoteos, jos on kiinnostunut länsimaisen sarjakuvan historiasta viime vuosisadalta nykyaikaan, sillä aika monet valkokankaalla nähdyistä hahmoista Teräsmiehestä alkaen ovat tulleet tutuksi alkujaan sarjakuva-albumeista.
Kirjan johdannossa vinkataan, että historiikki on suunnattu opettajille ja mediakasvattajille, mutta onhan tässä paljon yleissivistykseen kuuluvia elementtejä myös, sillä lähdetään liikkeelle esihistoriallisista luolamaalauksista egyptiläiseen kuvakirjoitukseen. Siitä kuljetaan ripeästi keskiajan kautta poliittisiin pilakuviin kuten Punchiin, kunnes ollaan 1900-luvun alussa ja Suomessa tutuksi tulleeseen ”Vihtoriin ja Klaaraan” (George McManus Bringin’ up father).
Suurelle yleisölle tuttuja lienevät myös 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa suosioonsa ponkaisseet Kippari-Kalle ja Mikki Hiiri. Jo 1920-luvulla muuan Carl Barks piirsi Aku-hahmoa, kunnes Walt Disney iski niin sanotusti kultasuoneen. Hergén luoma Tintti vuodelta 1929 tuntuu olevan voimissaan. Muita tuona aikana säilyneitä ja suosittuja puhuvia eläinhahmoja myös riittää moniin tarinoihin edelleen Nakke Nakuttajan ja Kelju Kojootin tapaan.
Muita tämän ajan kestäväksi osoittautuneita piirros- ja leffahahmoja ovat mm. vuonna 1939 debytoinut Teräsmies, joka on kuin taivaasta saapunut ”juutalaisten messias”, ja seuraavana vuosikymmenenä amerikkalaista maailmanjärjestystä puolustamaan kehitettiin Kapteeni Amerikka (1941).
Vuosikymmenten vaihtuessa esitellään monien hahmojen ja niiden luojien taustoja, kuten Asterixin, Harald Hirmuisen, Pulterin, Velhon ja Karvisenkin. Myös MAD, Ahmed Ahne ja italialaiset länkkärit Pecos Billin ja Tex Willerin tapaan on mahdutettu historiikkiin.
1960-luvun sankareista monet ”elävät” vielä nykyäänkin ehkä suosionsa kukkuloilla kuten Spiderman (1962), Hulk (1962), Daredevil (1963) ja monet Marvel-hahmot Torista alkaen.
Ranskalaisista sarjakuvataiteilijoista varsinkin Uderzo-Coscinny saavat paljon palstatilaa. Unohtaa ei sovi myöskään surrealistista Blueberry saagaa (alkaen1962), Valeriania (1967) ja Corto Maltesea (1967).
Japanilaisesta sarjakuvasta esitellään varsinkin mangaa ja Tezukan Metropolis, Dragonball ja muutamia muita. Muita maita ja sarjoja kuitataan sivulla tai parilla, kun aiheena muita kuin länsimaisen kulttuurin liepeiltä tai sen ulkopuolelta.
Jonkin verran esitellään myös suomalaista sarjakuvaa, mutta huomio teoksessa keskittyy pitkälti Yhdysvaltoihin ja hahmoihin, jotka ovat siirtyneet uusiin ulottuvuuksiin elokuvien ja kaiken oheiskrääsän lisäksi. Suomi-sarjiksista esitellään mm. Fogelin Pekka Puupää, Muumit (Tove ja Lars Jansson), Mauri Kunnaksen sarjakuvateokset Nyrok Citystä (1975) alkaen sekä Tarmo Koiviston Mämmilä (1975–2008), Fingerpori, Viivi ja Wagner sekä B. Virtanen.
Pintapuolinen katsaus eri maiden sarjakuvateollisuuden kehitykseen. En tosin kirjan nimen ja sivumäärän takia muuta odottanutkaan. Suunnattu selvästi aika vähän sarjakuvista tietäville, joten itselleni uutta tietoa oli lähinnä maininnat Afrikan ja Intian sarjakuvista. Luku mangasta ei maininnut mitään nykyhetken sarjoista; jos nyt ei muuta olisi lisätty, niin edes maininta One Piecen valtavasta suosiosta olisi ollut paikallaan.
Jos haluaa nopeasti tietää hiukan sarjakuvan oleellisia nimiä ja milloin minkäkin tyyppinen sarjakuva on noussut esiin, kirja tekee silloin tehtävänsä.
Neljän tähden suoritus olisi kaivannut vähemmän kuivaa otetta ja paljon enemmän kuvitusta. Nyt jäi vähän nimien listailuksi, sellaiseksi aika pintapuoliseksi referenssiteokseksi, josta saa suunnilleen kuvan siitä, mitä on tapahtunut missäkin vaiheessa.
Vähän oli siis kuiva juttu, ei oikein innostanut perehtymään sarjakuvaan. Mietin, että jotain juttuja pitäisi googlailla, että näkisi, miltä mainitut sarjat näyttävät, mutta ihan totta puhuakseni en taida jaksaa.
Jos ei paljon sarjakuvista tiedä, niin kyllä tästä peruskäsityksen saa siitä, mitä on tapahtunut.
En voi valitettavasti antaa tälle enempää tähtiä, koska mangaa käsittelevä luku oli niin täynnä virheitä :( toivon, että muut luvut olivat todenmukaisempia, mutta mangaluvun jäljiltä en uskalla luottaa lukemaani xD Jonkin verran länkkäsarjikseen liittyvää uutta tiettoa tässä nimittäin minulle oli, itse kun olen aina ollut lähes täysi mangusti...
Jäi hyvin tyhjä olo tästä, en oppinut mitään eikä tässä ollut oikein mitään esimerkkejä. Sarjakuvaummikkona olisin halunnut selkeää listausta ja aivan ehdottomasti kuvia.