Maailmojen loput

by Sinikka Vuola, Tommi Melender

Miksi romaanien alkuja siteerataan, mutta edes suurimpien klassikkojen viimeisistä virkkeistä harva muistaa mitään? Minkä vuoksi romaanin päättäminen on niin vaikeaa? Miksi ja miten loistavienkin kirjojen lopetukset usein epäonnistuvat?

Kirjailijat Sinikka Vuola ja Tommi Melender selvittävät, mistä romaanien loput rakentuvat: mitä niissä tapahtuu niin sisällöllisesti kuin kerronnallisesti. He pohtivat myös lukijan osuutta teoksen toisena tekijänä.

Teos sisältää kirjailijoiden esseedialogin sekä 30 pienoisesseetä romaanien lopetuksista. Joukossa on sekä kotimaisia että ulkomaisia klassikoita kuin myös uudempaa kirjallisuutta.

Maailmojen loput on suunnattu kaikille lukemisen ystäville ja se toimii myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville.

Genres: Essays, Writing, Nonfiction, Literature

296 pages, Paperback

First published October 1, 2018

About the author

Sinikka Vuola (s. 1972) on helsinkiläinen filosofian maisteri, freelancetoimittaja ja kirjoittamisen opettaja. Hän harrastaa klassista musiikkia.

Esikoiskokoelma Orkesteri jota emme kuule sai Kalevi Jäntin palkinnon 2007, kokoelma Musta ja punainen ilmestyi 2009. Tammikuussa 2013 ilmestyy runokokoelma Maailman vaikein kieli.


Muuta tuotantoa seuraavissa teoksissa:

Proosaa Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran vuosikirjassa 2012 (Toim. Markku Eskelinen ja Laura Lindstedt) MKS 2012

Runosarja antologiassa Pimppini on valloillaan - Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö (Toim. Katja Kettu ja Krista Petäjäjärvi) WSOY 2012

Essee antologiassa Puheenvuoroja. Nykyrunouden yhteiskunnallisuudesta (Toim. Miia Toivio ja Virpi Alanen) Poesia 2012

Reviews

[Laura Walin]

Tässä kirjassa on mainio idea: siinä keskitytään romaanien loppuihin, koska ne jäävät paljon vähemmälle huomiolle kuin romaanien alut. Kirja on rakennettu niin, että ensin kaksi kirjoittajaa käyvät esseemäistä vuoropuhelua toistensa kanssa neljän eri teeman verran (kirjoittajien esittely lukijoina, romaanin lopettaminen kirjailijan näkökulmasta, lopettamisen vaikeus ja kirjoittajien suosikkilopetukset) ja sen jälkeen seuraa 30 henkilökohtaista miniesseetä valittujen teosten lopetuksista.

Vuoropuheluosio lähtee hyvin liikkeelle mutta jatkuu ehkä hiukan liian pitkään. Ironistahan se on, kun kirjoittajat juuri tätä pohdiskelevat romaanienkin suhteen: ne vain saavuttavat lakipisteensä jossain vaiheessa ja loppu alkaa näyttää vääjäämättömältä. Viimeinen vuoropuheluesseekin nimittäin lähinnä toistaa itseään ja uskalias kustannustoimittaja olisi ehdottanut jopa sen pois nipsaisemista...

Lopetuksia koskevat esseet ovat mielenkiintoisia pikasukelluksia käsiteltyihin teoksiin, mutta huomasin, että niistä sai eniten irti, jos oli itsekin lukenut teoksen. Itselle tuntemattomien kirjojen kohdalla tuntui siltä, että teksti oli ajoittain hieman vaikeaselkoistakin kirjallisuustieteen jargonia, vaikka sitä yleistajuiseksi takakannessa luvattiinkin. ja minä olen sentään kirjallisuustiedettä opiskellutkin.

Joka tapauksessa hieno kokoelma ja oivalluksia tuottava näkökulma niin omaan lukemiseen kuin kirjoittamiseenkin!

[Marko Suomi]

Tästä aukesi mulle uusia tapoja lukea, ja ihmetellä lukemista. Tykkäsin dialogisesta rakenteesta ja eri kirjojen analyyseistä miniesseissä. "Huonona" puolena se, että taas kasvoi lukulista monella kiinnostavalla kirjalla. Tämä oli lukemisen juhlistamista!

[Salla Hiltunen]

Jaaritteleva ja melko snobistinen teos, jossa kaiken lisäksi puhutaan enemmän yleisesti kirjallisuudesta kuin varsinaisesti kirjojen lopuista. En myöskään oikein lämmennyt kirjan dialogiselle muodolle. On tässä mukana joitain ihan hyviäkin ajatuksia, mutta kaikkinensa kirja oli aikamoinen pettymys. Jos kaipaa vinkkejä ja inspiraatiota loppujen kirjoittamiseen, kannattaa etsiä niitä jostain muualta.

[Anne Dahl]

Vuola ja Melender ovat kirjoittaneet tietokirjan kirjemuotoon ajatuksiaan kirjojen lopuista. Ensimmäisessä luvussa he esittelevät itsensä lukijoina, toisessa osassa he pohdiskelevat romaanilopetusten sudenkuoppia kirjailijatyön näkökulmasta, kolmannessa osassa he tutkivat romaanitaiteen yleisiä lopetuksen kaavoja ja lopetusten rituaalisuutta ja näissä kirjoituksissa sain vahvistusta ja uskallusta omaan ääneen (kirjoittamisessa) ja romukopan täyttämiseen ennalta annetuilla (kummallisuus)säännöillä. Neljännessä osassa Vuola ja Melender kertovat omista suosikkilopetuksistaan ja miettivät vaihtoehtoisia romaanilopetuksia, esimerkkejä on kymmenittäin, joten oma lukupino vaan kasvaa, osuu kattoon.

(Ja jos jotain nirhaa, niin pikkuisen elitistinen tämä teos on, snobistinen jpa, mutta päätin että en anna sen häiritä vaan annan tilaa kirjoittajien ajatuksille ja niille, joita lukemisesta seuraa.)

TM:"Yhden hyvän romaanin lukeminen kahteen tai kolmeen kertaan antaa paljon enemmän kuin kahden tai kolmen eri romaanin lukeminen peräkkäin. Tämä on nabokovilaisen ajatuksen ydin: kirjoissa on kätkettyä verkostoa, joka paljastuu lukijalle vasta kun hän kulkee samat polut uudestaan. Hän näkee ja oivaltaa sellaista, mitä ei voi ensimmäisellä kerralla nähdä tai oivaltaa. Siksi kirjallisen arvonmäärityksen tärkein kysymys onkin: »Kestääkö tämä uusia lukemisia?»"
(Ja siksi luin uudelleen ja uudelleen Ocean Vuongin teoksen, kestääkö se uusia lukemisia, TM kysyi.
Kestää.
En tiedä kuinka monta mutta varmaa on, että tämä teos, sen kieli, kirjailijan valitsema tie käyttää kieltä, sen monipuolisia mahdollisuuksia, mahdottomuuksiakin todistaa, että, teos on minulle merkityksellien, enemmän kuin yksi teos, enemmän kuin yksi kirja.

TM: "David Shields puhuu teoksessa How Literature Saved My Life kirjoista, joihin tarttuu silloin, kun ei saa yöllä nukutuksi. Ne eivät luonnollisesti ole kirjasyksyn kuumia uutuuksia, vaan teoksia, joihin hänellä on muodostunut vuosien saatossa syvä henkilökohtainen suhde, teoksia, jotka kasvavat suuremmiksi jokaisesta lukukerrasta." Edelleen esim Ocean Vuong (ja Rytisanon Lempi).

TM: " On tärkeää pyrkiä ymmärtämään taiteilijoiden estetiikkaa ja teosten rakentumista, mutta vielä tärkeämpää on tämän ymmärryksen pohjalta uskaltaa käyttää taideteoksia omien mieltymysten ja toiveiden mukaisesti. Lukemiseen sisältyy yhtä suuri vapaus kuin kirjoittamiseen. Lukeminen ei ole – tai ainakaan sen ei pitäisi olla – pelkkää vastaanottamista. Lukeminen on luomista siinä missä kirjoittaminen, ja siten lukemisen ilo on pohjimmiltaan samaa kuin kirjoittamisen ilo: itse tehdyssä maailmassa seikkailemisen riemua."
SV: "Kaikissa tapauksissa lukeminen laajentaa ymmärrystämme ja suo nähdä sellaista, mitä muuten emme näkisi. "

[Kirja Vieköön!]

Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin syväluotaava esseekirjeenvaihto oli mielenkiintoista luettavaa. Kirjoittamista harrastavalle kirja korvaa jossain määrin kirjallisuuden live-opetusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Paljon kiinnostavaa, yksi niistä saturaatiopiste: piste, jossa kirjailijan innostus alkaa hiipua, hän kokee kyllästymistä ja aikataulutkin kenties painavat. Tai sitten hän ei pysty irrottautumaan rakkaaksi käyneestä teoksestaan, vaan jatkaa ja jatkaa.

Loppuosan 30 kirja-arviota ja alun jutustelut olivat antoisaa luettavaa - ammattilaiselta toiselle. Esseistä riittää uutta antia useampaankin lukukertaan.

[Ville Verkkapuro]

Very nice book about reading, writing and especially about the endings of books. I think the focus on endings was just a trick, though. They wanted to write about literature and the whole thing about endings was just a vignette. I get it.
These people are extremely well-read and I could've read about them conversating on just about anything forever. Was very entertained and all my sense was heightened, loved it very much. The ending was a let-down though: page after page of miniature essays or more like reviews on books. Got some nice reading tips, though.

[Heidi]

Kelailen

[Essi]

Kiinnostavaa pohdintaa siitä, miten romaanin voi lopettaa ja millainen on hyvä loppu kaunokirjallisuudessa. Vuolalla ja Melenderilla on hyviä ajatuksia, mutta toisaalta taidan pitää itse kovin erilaisista kirjoista kuin heistä kumpikaan - toisaalta tästä syntyi kiinnostavaa ajatustenvaihtoa minun ja kirjan välillä.

[Jaana V]

Maailmojen loput on ehkä enemmänkin kirjallinen, jutusteleva vuoropuhelu kuin varsinainen esseeteos, mutta yhtä kaikki kiinnostava. Sen sivuilla kirjailijat Tommi Melender ja Sinikka Vuola jakavat huomioitaan ja ajatuksiaan romaanien lopettamisen taidosta ja tavoista, ja tarjoavat useita ajatuksia ja kirjallisuusesimerkkejä, jotka varmasti kiinnostavat ja lukijoita ja myös kirjoittajia. Jotenkin silti odotin tältä ennakkohehkutuksen ja kirjailijat tuntien enemmän. Ehkä olisin kaivannut kirjan rakenteeseen vielä selkeämpää muotoa ja sisältöön vielä syväluotaavampaa otetta...? En oikein tiedä.

[Mikko Saari]

On kuuluisia romaanien aloituksia, vaan entäs ne loput? Tuleeko muuta mieleen kuin Tuntemattoman sotilaan lopettava ”Aika velikultia”? Sinikka Vuola ja Tommi Melender tutustuvat teoksessaan romaanien lopetuksiin: mistä ne rakentuvat, mitä niissä tapahtuu, mikä on lopetuksen merkitys lukijan ja kirjailijan kannalta?

Kaksiosainen teos koostuu ensinnäkin Vuolan ja Melenderin dialogina kirjoittamista esseistä, joissa käsitellään lopetuksia eri kanteilta ja toisaalta kolmestakymmenestä pienoisesseestä, jotka käsittelevät yksittäisiä teoksia ja niiden lopetuksia. Juonipaljastuksilta ei voida välttyä, olkoonkin että käsiteltävien romaanien joukossa ei ole sellaisia, jotka tyhjenisivät loppusanojen tietämiseen.

Romaanien alkukuvat vilauttavat tuntematonta mutta kiehtovaa maailmaa, kun taas sen loppukuvat sulkevat tutuksi käyneen ja arvoituksensa paljastaneen maailman. Alkukuvat viettelevät lukijaa, loppukuvat pyrkivät tyydyttämään hänet. Jälkimmäinen on paljon vaikeampaa.
– Tommi Melender

Tarkoituksena on ollut helppo lähestyttävyys kaikille kirjallisuuden ystäville, mutta sekä Vuola että Melender ovat lukijoita, joita juoni ei kirjassa liiemmin kiinnosta. Tämän antaisin ehkä lukijallekin ohjeeksi: jos on nimenomaan juonista kiinnostunut lukija, Maailmojen loput ei palvele samalla tavalla kuin enemmän vaikkapa romaanien kielestä tai maailmoista kiinnostunutta lukijaa. Teoksen asenne on vähän elitistinen.

On esseissä snobismin lisäksi myös oikein kelpo huomioita mahdollisista romaanirakenteista ja tavoista kirjoittaa romaani. Noudattaako kirjailija tarkkaa suunnitelmaa, vai eteneekö vain alusta kohti loppua sen mukaan, miten tarina vie? Tuleeko aloituskuva ensin, vai onko aloitus viimeinen asia, joka kirjaan kirjoitetaan? Mahdollisuudet ovat monet. Usein käy silti niin, että kielellisesti kiinnostavin materiaali on kirjan alussa ja jossain vaiheessa teos väljähtyy. Muun muassa tällaisia Melender ja Vuola pohdiskelevat, niin kirjoittajan kuin lukijan näkökulmista.

Lopuksi on vielä kolmekymmentä pientä esseetä erilaisista teoksista, joita tarkastellaan nimenomaan lopetuksen näkökulmasta. Mukana on tuttuja klassikoita (Tuntematon sotilas, Sivullinen, Tuulen viemää, Majakka, Olemisen sietämätön keveys, Liisan seikkailut ihmemaassa, Jos talviyönä matkamies, Rouva Bovary), mutta myös vähän tuntemattomampia teoksia. Esseet ovat kiinnostavia ja tuovat tuttuihinkin teoksiin uusia näkökulmia. Näitä olisi voinut lukea enemmänkin. Esseistä saa myös lukuvinkkejä, sillä nämä kirjat eivät latistu siihen, vaikka loppulauseet tietäisikin.

Odotukseni eivät Maailmojen loppujen kohdalla kenties aivan täyttyneet. Alkuesseiden tietty elitismi jäi ärsyttämään (Melender ja Vuola ovat molemmat lukijoina aivan erilaisia kuin minä ja voi olla, että luen kirjaan liiaksi sitä näkökulmaa, että heidän tapansa lukea on se oikea), eikä keskusteluesseistä tarttunut aivan sellaisia oivalluksia kuin vaikkapa Rakennenautintoja -kirjasta. Pienoisesseet nostivat kokonaisuuden kuitenkin positiivisen puolelle.

[Kati]

Tätä kirjaa lukiessa tajusin että en taida lukea ja ymmärtää kirjallisuutta ollenkaan samalla tavalla kuin tämän kirjan kirjoittaja/t. Mitään muuta en sitten oikein tajunnutkaan (seikka, joka on täysin omalla vastuullani).

Maailmojen loput alkaa Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin välisellä keskustelulla/kirjeenvaihdolla, jonka aiheena on kaunokirjallisten teosten lopetukset ja viimeiset sanat. Tartuin tähän kirjaan toivekkaana, sillä ajattelin saavani hyviä lukuvinkkejä sekä vihjeitä siihen miten parantaa omaa kirjoittamistani. No, tämä toive ei toteutunut, mutta uskon, että joku kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen syvällisemmin perehtynyt ja kouluttautunut saa tästä paljonkin irti. Minulla ei mennyt kauaa huomata, että en yksinkertaisesti jaksanut keskittyä melko kuivahkoihin puheenvuoroihin, jotka vilisivät käsitteitä ja viittauksia joista en ole perillä.

Kirjeenvaihto/keskustelun jälkeen vuorossa on Vuolan kirjoittamat eri romaanien viimeisiä sanoja käsittelevät miniesseet. Ne ovat ihan mielenkiintoisia, mutta eivät herättäneet valtavaa tarvetta etsiä käsiteltyjä romaaneja käsiini asap. Mikä ei tietenkään olle tämän kirjan tarkoitus, mutta olisi ollut aika siistiä jos niin olisi käynyt.

[Sakari Lehtonen]

Kirjan alkuosa sisältää viihdyttävää ja ajatuksia herättävää dialogimuotoista romaanien lopetusten ja fiktion vastaanoton pohdintaa – jälkimmäinen puolisko puolestaan koostuu lyhyistä, toisistaan irrallisista klassikkoteosten esittelyistä, joissa viimeisten virkkeiden käsittely jää paikoitellen hieman syrjään. Osa mukaan valituista kirjoista oli itselleni tuttuja, osa taas ei, mikä myös osaltaan laimensi lukukokemustani. Toisaalta sain hyviä vinkkejä, mitä lukea seuraavaksi.

[Elina]

Esseemäinen, keskusteleva kirja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Houkutteli vuoropuheluun tekijöiden kanssa, ja tarjosi monia ideoita pohdittavaksi.

Tekijät eivät tarjoa reseptiä tai käskyjä siihen, miten pitäisi kirjoittaa, vaikka heidän keskustelussaan korostui arvostus kielellisiä taideromaaneja kohtaan. Itse pidin tästä avoimesta lähestymistavasta, joka jättää lukijalle tilaa pohtia omia valintojaan kirjoittajana.

[Janne Vieri]

Alkupuoliskon kirjeenvaihto lopuista on kiinnostavaa luettavaa, mutta lopussa Maailmojen loput vähän lässähtää. Miniesseet ovat ihan kiintoisia, ja ne tarjoavat lukusuosituksia, mutta loppujen niissä ei pohdita enää kovinkaan suurella innolla. Ehkä Vuolalla ja Melenderillä oli jo seuraavat teokset mielessä, ja ehkä kustantaja ja deadline painoivat päälle, en tiedä.

[Tomi]

Vuoropuheluosuus on ihan "hyvää pohdintaa" kirjojen lopettamisesta, niin lukijan kuin kirjoittajankin näkökulmasta. Pienoisesseistä en niin perustanut. Vahvisti halua lukea mahdollisimman paljon ja erilaista, herätteli halua kirjoittaa.

[Elisa]

Luin tämän ajatuksia herättävän dialogimuotoisen esseeteoksen, koska aihe kiinnosti ja lisäksi sain tästä taustatukea erääseen työjuttuun.

Dialogin lisäksi kirjassa on kolmekymmentä esimerkkiä erilaisista lopetuksista sekä runsas lähdeluettelo.

[Tiia]

Pohdinta tempaisi mukaansa.

[Outi]

Alun esseet olivat kiinnostavaa luettavaa! Kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kiinnostuneille hyvä ja suositeltava teos. Loppupuolen teosesittelyt eivät enää kaikilta osin kannatelleet kiinnostusta. Hienoa, että joukossa oli erilaisia teoksia, jopa yllättäviäkin valintoja!

[Esa H]

Alkupuolen esseemäinen keskustelu kirjoittajien välillä on erityisen antoisa sukellus aiheeseen, jota ei voi kuvata yksiselitteisesti, vaan on luonteeltaan filosofinen. Eri näkökulmat herättävät omaakin ajattelua. Toisen puolikkaan analyysit kirjojen lopetuksista on hieman rasittavaa niiltä osin, kun ei käsiteltäviä kirjoja ole lukenut. Teos antoi eväitä niin lukemiseen kuin kirjoittamiseen.

[Sampsa]

Ostin kirjan suurin odotuksin, Sinikka Vuolan räiskyvää tekstiä on aina kiva lukea, mutta alkuosan esseekirjeenvaihdosta ei lopulta jäänyt paljon käteen. Ehkä esseissä kuitenkin tiukempi editointi olisi ollut tarpeen? Lopun loppujen (eh) käsittely oli todella yleissivistävää, koska samalla kirjoittajat tulivat esitelleeksi käsitellyt kirjat.

Takakannen lupaus "Kirjailijat selvittävät mistä romaanien loput rakentuvat..." ei valitettavasti tullut ehkä täysin lunastettua.

[Bella]

Kahden snobin mielipiteet ("kirja on nolo jos siinä on juoni ja/tai loppu") eivät kiinnosta ketään.