What do you think?
Rate this book
Häviö
Häviö on monologi, essee, pamfletti, kiistakirjoitus ja syytekirjelmä. Se on säälimätön kuvaus suomalaisesta kirjallisuuselämästä, kulttuuripoliittinen puheenvuoro ja kannanilmaus, vetoomus taiteen, kirjallisuuden, sivistyksen ja vapaan älyn puolesta. Se kysyy, voiko taiteilijuus tai kirjailijuus olla “ammatti”. Ja jos ei, mitä se sitten on? Kohtalo? Marttyyrikohtalo? Häviö on vimmainen monologi, jonka puhujan aikeena on sylkeä myrkkyä voittajansa silmille tämän kumartuessa katsomaan, joko se kuoli.
Antti Nylén on esseisti joka tunnetaan virtuoosimaisesta tyylistään ja omapäisistä näkemyksistään. Hänen esikoisteoksensa Vihan ja katkeruuden esseet sai Kalevi Jäntin palkinnon ja asetti lajille kokonaan uudet laatustandardit. Häviö on Nylénin yhdeksäs kirja.
Antti Nylén on esseisti joka tunnetaan virtuoosimaisesta tyylistään ja omapäisistä näkemyksistään. Hänen esikoisteoksensa Vihan ja katkeruuden esseet sai Kalevi Jäntin palkinnon ja asetti lajille kokonaan uudet laatustandardit. Häviö on Nylénin yhdeksäs kirja.
- GenresEssaysNonfiction
222 pages, Paperback
First published January 1, 2018
About the author
Antti Nylén
45 books31 followersAntti Nylén is a Finnish essayist and a translator who specializes in French literature of the 19th century.
He defines himself as a catholic, a feminist and a vegan.
He defines himself as a catholic, a feminist and a vegan.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 32 reviews
January 12, 2019
Pitkään aikaan innostavin ja puhuttelevin, esseistinen monologi ja pamfletti, joka avaa ja kuvaa (apuraha)taiteilijan paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa raivokkaan rehellisesti, häiritsevästi, vimmaisesti. Kuten muidenkin Nylénin tekstien kanssa on usein käynyt, oli tämän teoksen lukeminen hyvin mieleenpainuva elämys. Lehtiömuotoinen teos oli luettavuuden kannalta välillä hieman hankala, mutta nokkela. Tätä lukiessa tekee mieli hurrata ääneen, välillä nyökytellä, välillä väittää vastaankin, välillä lukea joitain kohtia alusta uudelleen - ja taas uudelleen.
Tämä onkin teos, joka sai ajatukset liikkeelle. Se on luettava pian uudelleen ja kirjoitettava siitä lisää!
Häviö on paitsi puhutteleva yksilökohtainen kuvaus kirjailijantyöstä ja asemasta (joka näyttäytyy ja näytetään tässä monologissa esimerkiksi pysyvän toimeentulon kannalta koko mahdottomuudessaan) , myös painava, tinkimätön yhteiskunnallinen ja kulttuuripoliittinen puheenvuoro kirjailijoiden asemasta ja ylipäätään taiteen rahoittamisesta ja paikasta yhteiskunnassa. Se paljastaa esimerkiksi apurahajärjestelmän koko kammottavuudessaan ja kuvaa hätkähdyttävästi sitä, millaisessa niukkuudessa, köyhyydessä ja todellisuudessa elävät he, jotka yrittävät elättää itsensä tai perheensä taiteellaan. Kuvaavaa on, että Nylén on vieläpä sieltä kirjailijajoukon etuoikeutetummasta päästä siinä mielessä, että hän on luettu, menestynyt ja useasti palkittu - toisin kuin moni muu tuntemattomampi kirjoittaja.
Sanankäyttäjänä Nylén on todella taitava: tekstin muoto esittää ajattelun sisällön terävästi ja täsmällisesti.
Teksti myös kristallisoi omia ajatuksiani erityisesti siitä, että perustulo/kansalaispalkka olisi yksi ehdottoman tärkeä muutos ja parannus myös kirjailijoiden toimeentuloon. Minä ainakin haluan elää yhteiskunnassa, joka arvostaa taidetta ja taiteilijoitaan, sillä kuten Nylénkin sen sanoo, taide on elinehto. Välttämättömyys.
Tämä onkin teos, joka sai ajatukset liikkeelle. Se on luettava pian uudelleen ja kirjoitettava siitä lisää!
Häviö on paitsi puhutteleva yksilökohtainen kuvaus kirjailijantyöstä ja asemasta (joka näyttäytyy ja näytetään tässä monologissa esimerkiksi pysyvän toimeentulon kannalta koko mahdottomuudessaan) , myös painava, tinkimätön yhteiskunnallinen ja kulttuuripoliittinen puheenvuoro kirjailijoiden asemasta ja ylipäätään taiteen rahoittamisesta ja paikasta yhteiskunnassa. Se paljastaa esimerkiksi apurahajärjestelmän koko kammottavuudessaan ja kuvaa hätkähdyttävästi sitä, millaisessa niukkuudessa, köyhyydessä ja todellisuudessa elävät he, jotka yrittävät elättää itsensä tai perheensä taiteellaan. Kuvaavaa on, että Nylén on vieläpä sieltä kirjailijajoukon etuoikeutetummasta päästä siinä mielessä, että hän on luettu, menestynyt ja useasti palkittu - toisin kuin moni muu tuntemattomampi kirjoittaja.
Sanankäyttäjänä Nylén on todella taitava: tekstin muoto esittää ajattelun sisällön terävästi ja täsmällisesti.
Teksti myös kristallisoi omia ajatuksiani erityisesti siitä, että perustulo/kansalaispalkka olisi yksi ehdottoman tärkeä muutos ja parannus myös kirjailijoiden toimeentuloon. Minä ainakin haluan elää yhteiskunnassa, joka arvostaa taidetta ja taiteilijoitaan, sillä kuten Nylénkin sen sanoo, taide on elinehto. Välttämättömyys.
April 21, 2019
Sain nyt vihdoin tämän luettua, kun hurjin hype teoksen ympäriltä on laantunut. Nylén tavoittaa Häviössä mainiosti sen kaikista mustimman paikan, jossa jokainen taiteentekijä varmasti jossain vaiheessa uraansa käy. Tai ainakin ne, joilla ei ole jonkinlainen maaginen, sampanjalla silattu kultalusikka peffassa esikoisteoksesta hautaan. Pidin aivan mielettömästi siitä rohkeudesta/härskiydestä ja ajoittain narsistisuutta lähenevästä vimmasta, jolla Häviössä puretaan suomalaisen kirjailijuuden perusolemusta. Tätähän se on. Tätäkin se on.
Nylén puhuu itsestään kirjallisuuden aristokraattina ja se näkyy siinä, mikä hänen kokemuksensa kustannusalasta ja "todellisesta" kirjallisuudesta on. Jäinkin huvin vuoksi pohtimaan, kuka itse olen Nylénin maailmanjärjestyksessä. Minulla ei ole taustalla kirjallisuudenopintoja, en tunne ranskalaista taideproosaa, en tunne henkilökohtaisesti näitä nimiä, joita Nylén niin tottuneesti - joskus inhoten, joskus kadehtien - pudottelee Häviön riveillä. Minulla ei ole Nylénin statusta eikä hänen olutkuppilayhteyksiään. Vaikka olemme molemmat kirjailijoita, elämme hieman eri todellisuuksissa. Silti minäkin voin sanoa olevani kohtalaisen menestynyt. Todennäköisesti myös ansaitsen taiteellani pitkällä tähtäimellä enemmän kuin Nylén: julkaisen useammin ja teen keikkaa enemmän. Joten selväähän se on: jos hän, esseisti, on aristokraatti, minä, lasten- ja nuortenkirjailija, olen nouveau riche, nousukas, Nylénin ihaileman Wilden ajan Lontoon rättikaupalla rikastunut juutalainen, jonka kanssa aristokraattien täytyy nykyään kaiketi jakaa elinpiirinsä, mutta jonka olemassaoloa heidän ei tarvitse varsinaisesti tunnustaa. Jostain syystä tämä ajatus huvittaa minua suuresti. Mutta nousukas tai en, nautin kirjasta, nauroin ääneen, samaistuin. Demonit me sentään jaamme.
Ja väistämätön lopputulema: perustulo nyt.
Nylén puhuu itsestään kirjallisuuden aristokraattina ja se näkyy siinä, mikä hänen kokemuksensa kustannusalasta ja "todellisesta" kirjallisuudesta on. Jäinkin huvin vuoksi pohtimaan, kuka itse olen Nylénin maailmanjärjestyksessä. Minulla ei ole taustalla kirjallisuudenopintoja, en tunne ranskalaista taideproosaa, en tunne henkilökohtaisesti näitä nimiä, joita Nylén niin tottuneesti - joskus inhoten, joskus kadehtien - pudottelee Häviön riveillä. Minulla ei ole Nylénin statusta eikä hänen olutkuppilayhteyksiään. Vaikka olemme molemmat kirjailijoita, elämme hieman eri todellisuuksissa. Silti minäkin voin sanoa olevani kohtalaisen menestynyt. Todennäköisesti myös ansaitsen taiteellani pitkällä tähtäimellä enemmän kuin Nylén: julkaisen useammin ja teen keikkaa enemmän. Joten selväähän se on: jos hän, esseisti, on aristokraatti, minä, lasten- ja nuortenkirjailija, olen nouveau riche, nousukas, Nylénin ihaileman Wilden ajan Lontoon rättikaupalla rikastunut juutalainen, jonka kanssa aristokraattien täytyy nykyään kaiketi jakaa elinpiirinsä, mutta jonka olemassaoloa heidän ei tarvitse varsinaisesti tunnustaa. Jostain syystä tämä ajatus huvittaa minua suuresti. Mutta nousukas tai en, nautin kirjasta, nauroin ääneen, samaistuin. Demonit me sentään jaamme.
Ja väistämätön lopputulema: perustulo nyt.
Read
September 22, 2019En anna yleensä tähtiä kirjoille, jotka ovat selkeästi tunnistettavissa erittäin henkilökohtaisiksi, koska niiden arviointi on vaikeaa. En anna siis tällekään.
Tämän kirjan lukeminen oli välillä epämukavaa. Uskon, että niin sen pitääkin olla. Muutamaan otteeseen rehellisesti ärsytti: jostain syystä ärsytti nuorten kirjoittajien mainitseminen nimeltä, koska eihän se nyt näiden ihmisten syy ole että Suomessa ei osata keskustella kuin yhdestä asiasta kerrallaan, oli kyse sitten kirjallisuudesta tai mistä tahansa muusta. Ja kyllä, toimeentulon ei pitäisi olla "kiinnostavuudesta" kiinni, mutta kyllä joskus se "kiinnostavuus" on myös ihan ansaittua, sitä että tämä ihminen puhuttelee ihmisiä, on onnistunut nostamaan jotain esiin.
Vielä enemmän ärsytti maininta siitä kuinka nykyään pitää osata käyttää kieltä oikein ja vasemmistofeministien kielenkäyttökoodit ovat kuin entisajan aatelisten käytöskoodi. Kun se "uuskieli" on olemassa muun muassa siksi että saadaan sanat sellaisten ihmisten olemiselle ja kokemuksille, mitkä ei tosiaankaan mitään aatelia ole. Joku skarppi kielen luonteeseen perehtynyt feministi voisi tehdä jonkun ihan 101-tasoisen luennon nettiin helposti katsottavaksi ja sen jälkeen voisimme kaikki yhdessä päättää, että kaikki katsovat sen vaikkapa pakollisena peruskoulussa ja aiheesta "nykyään pitää osata käyttää kieltä just oikein yhyy yhyy" sössöttäminen lopetetaan siihen.
Mutta sivupoluista kirjan pääpointtiin! Päällimmäinen tunne joka kirjasta jäi, oli kuitenkin tunne siitä, että onneksi olen päätynyt elämässäni sellaiselle tielle, että en ole joutunut hakemaan Koneen säätiön tai yhtään minkään muunkaan tahon apurahaa. Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun tunnen näin. En sano tätä omahyväisesti, vaan ajatellen, että apurahahakuviidakossa luovimisen ei pitäisi olla kenenkään elämän peruspiirre. Tutkijoiden pitää saada tutkia, taiteilijoiden tehdä taidetta, ei käyttää aikaansa ja energiaansa perustoimeentulon kerjäämiseen. Tuntuu kliseeltä hokea "perustulo nyt", olen itsekin sitä tehnyt jo aivan liian monta vuotta. Mutta sanotaan nyt vielä kerran kuitenkin. Perustulo nyt.
Tämän kirjan lukeminen oli välillä epämukavaa. Uskon, että niin sen pitääkin olla. Muutamaan otteeseen rehellisesti ärsytti: jostain syystä ärsytti nuorten kirjoittajien mainitseminen nimeltä, koska eihän se nyt näiden ihmisten syy ole että Suomessa ei osata keskustella kuin yhdestä asiasta kerrallaan, oli kyse sitten kirjallisuudesta tai mistä tahansa muusta. Ja kyllä, toimeentulon ei pitäisi olla "kiinnostavuudesta" kiinni, mutta kyllä joskus se "kiinnostavuus" on myös ihan ansaittua, sitä että tämä ihminen puhuttelee ihmisiä, on onnistunut nostamaan jotain esiin.
Vielä enemmän ärsytti maininta siitä kuinka nykyään pitää osata käyttää kieltä oikein ja vasemmistofeministien kielenkäyttökoodit ovat kuin entisajan aatelisten käytöskoodi. Kun se "uuskieli" on olemassa muun muassa siksi että saadaan sanat sellaisten ihmisten olemiselle ja kokemuksille, mitkä ei tosiaankaan mitään aatelia ole. Joku skarppi kielen luonteeseen perehtynyt feministi voisi tehdä jonkun ihan 101-tasoisen luennon nettiin helposti katsottavaksi ja sen jälkeen voisimme kaikki yhdessä päättää, että kaikki katsovat sen vaikkapa pakollisena peruskoulussa ja aiheesta "nykyään pitää osata käyttää kieltä just oikein yhyy yhyy" sössöttäminen lopetetaan siihen.
Mutta sivupoluista kirjan pääpointtiin! Päällimmäinen tunne joka kirjasta jäi, oli kuitenkin tunne siitä, että onneksi olen päätynyt elämässäni sellaiselle tielle, että en ole joutunut hakemaan Koneen säätiön tai yhtään minkään muunkaan tahon apurahaa. Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun tunnen näin. En sano tätä omahyväisesti, vaan ajatellen, että apurahahakuviidakossa luovimisen ei pitäisi olla kenenkään elämän peruspiirre. Tutkijoiden pitää saada tutkia, taiteilijoiden tehdä taidetta, ei käyttää aikaansa ja energiaansa perustoimeentulon kerjäämiseen. Tuntuu kliseeltä hokea "perustulo nyt", olen itsekin sitä tehnyt jo aivan liian monta vuotta. Mutta sanotaan nyt vielä kerran kuitenkin. Perustulo nyt.
October 9, 2019
Nylén on kirjoittajana niin varma, niin horjumaton tyylissä ja ilmaisussaan, että tämä kirja jättää lukijan - fanin - vähän surulliseksi. Tämänkertainen monologi on edelleen virheetöntä luettavaa, mutta sisältö ei enää olen nuoren miehen arroganttia ehdottomuutta, joka antoi aikaisemmille kokoelmille niiden ylimaallisen loiston. Nyt Nylén ei enää ole vihainen vaan katkera, masentunut ja vähän ehkä luovuttanutkin jo.
Itse asia, se, kuinka paljon ja kenen tulisi maksaa taiteen tekemisestä, on äärimmäisen mielenkiintoinen. Ja onko taiteilijoiden elämä todella niin erilaista kuin meidän muiden, maallisemmissa ammateissa viihtyvien ihmisten, että on suuri vääryys, että juuri heidän tulonsa (apurahansa) menevät elämiseen eivätkä ole vain korvaus itse tuotoksesta, taiteesta. Käynkö itse töissä saadakseni elantoni, vai pitäisikö minunkin vaatia korvausta virkamieheyteni toteutumisesta (ja elantooni tarvittava raha tulisi sitten jostain muualta).
Surullista kyllä, Nylénin argumentti ei kiteydy lopulta miksikään, vaan pihahtaa vain turhautuneena tyhjiin viimeisellä sivulla. Löytyisipä häneltä vielä kerran puhtia, puhtia muuttaa järjestelmää eikä vain vikistä sen vioista. Sillä sana hänellä on.
Itse asia, se, kuinka paljon ja kenen tulisi maksaa taiteen tekemisestä, on äärimmäisen mielenkiintoinen. Ja onko taiteilijoiden elämä todella niin erilaista kuin meidän muiden, maallisemmissa ammateissa viihtyvien ihmisten, että on suuri vääryys, että juuri heidän tulonsa (apurahansa) menevät elämiseen eivätkä ole vain korvaus itse tuotoksesta, taiteesta. Käynkö itse töissä saadakseni elantoni, vai pitäisikö minunkin vaatia korvausta virkamieheyteni toteutumisesta (ja elantooni tarvittava raha tulisi sitten jostain muualta).
Surullista kyllä, Nylénin argumentti ei kiteydy lopulta miksikään, vaan pihahtaa vain turhautuneena tyhjiin viimeisellä sivulla. Löytyisipä häneltä vielä kerran puhtia, puhtia muuttaa järjestelmää eikä vain vikistä sen vioista. Sillä sana hänellä on.
June 27, 2019
Kun luin, ajattelin että onpa kiinnostavaa ja "hyvin kirjoitettua" mutta nyt jälkeenpäin mietin että mikä tässä nyt lopulta kiinnosti. Kirja on katkera purkaus, ihan aiheesta, taiteilijuuden asemasta ja taiteen merkityksestä ja kaiken tämän toivottomuudesta. Ehkä myös surua siitä että tietynlainen taitelijuus ei ole yleisesti arvostettua. Suru onkin päällimmäinen tunne, joka tästä jäi itselle leijumaan.
November 20, 2019
Olipa pläjäys, mässäilin yhdeltä istumalta! Keski-ikäinen setä (fil. maist. ajalta jolloin opiskella sai vapaasti ja ilmaiseksi) vuodattaa koko kirjan verran rahasta, josta väittää ettei sitä lainkaan ymmärrä. Kirjailija saa aina palstatilaa suurimmissa sanomalehdissä, ymmärrän siis että respectiä, mutta ei hilloa. Mielestään Nylénin pitäisi saada rakastamastaan työstä vielä enemmän kuin omistusasunto ja riittävästi tuloja kahden lapsen elättämiseen (johon hän muuten kokee hyvin 50-lukuisesti olevansa velvollinen).
Kuinka sokea voi keski-ikäinen valkoinen mies olla omille etuoikeuksilleen, ja väittää vielä toisin? (takes one to know one!) "Olin tietoinen etuoikeuksistani, jotka olin ottanut vastaan heikompieni kustannuksella."
Jossain vaiheessa kirjoittajalle tarjottiin monelle mielenterveysongelmaiselle haaveeksi jäävää Kelan tukemaa terapiaa, johon ei kuitenkaan alentunut. Omien eläkkeiden maksamisesta puoli vuotta myöhässä koituneen maksun voi laittaa - kuulkaapa tätä - ulosottomiehen syyksi:
"Sain viimein perintäkirjeen sivulla 15 mainitsemastani MYEL-laskusta. ... Näin ollen uuden laskun loppusumma on 107,62 euroa enemmän kuin joulukuussa erääntyneen. Satanen on tulonsiirtoa yhdeltä kapiselta köyhältä tämän maailman rikkaille. ... [Kihlakunnanulosottomies] jos kuka on on todellinen "syöttöporsas" ja "vapaamatkustaja"
Arvostan itse paljon taidetta ja pidän sen tukemista tarpeellisena, mutta nauroin paljon ja väärissä kohdissa. Kirjailijuuskin tuli hänelle noin vain kuin lapsi Jeesuksen äidille:
"Jos pystyt, lukijani, voit ajatella, että menestys kirjallisuuden ja taiteen piirissä on /marttyyrikohtalo/." (sic!)
"Itse en valinnut mitään, mutta en liioin seurannut kutsumustani tullessani kirjailijaksi. Tulinpahan vain."
Kirjoittaja pitää omaa kokemustaan epävarmasta taloustilanteesta ainutkertaisena kuin pikavippeihin sortunut milleniaali, vaikka on melko tyypillinen matalapalkka-alan duunari.
"Menestys on kirjallisuuden ja taiteen piirissä toisenlaista kuin muualla. Jos kykenet hahmottamaan, millaista olisi /menestys ilman turvallisuutta/, voit saada siitä jotakin vihiä."
Antti, useimmat yrittäjänperkeleet elävät aivan samanlaista epävarmaa todellisuutta kuin sinä. Joskus rahaa tulee kun tekee paljon ja sattuu oikeaan saumaan, joskus merkittävä asiakas irtisanoo sopimuksen ja ystäville pitää antaa potkut. Palkat muuten määräytyvät markkinoilla, eivätkä hyvien tekojen tai "ansioiden" mukaan, vaikka sitä ansaitsemiseksi kutsutaankin.
No, Nylén ei ole mikään eilisen teeren kettu, ja sanat voivat olla petollisia ja totuus omasta elämästä käännetty varmasti palvelemaan kertomusta. Ja kuinka hyvin hän kertookaan! Tosin välillä mietin, missä määrin koko juttu on wildeläistä hyperbolaa.
Kirjan loppupuolelta lähtien alkaa nousta tunne, että Nylén kyllä ymmärtää rahaa enemmän kuin väittää, mutta haluaa suhtautua siihen kapinallisesti:
"Niinpä jääräpäinen itsetuhoisuus näyttäytyy ainoana vähänkään omaehtoisena ja "kunniallisena" asenteena. Halusin jatkaa murjottamista."
Juuri tällaisiin tyyppeihin, jotka teeskentelevät etteivät ymmärrä rahaa, myös pankkien rahanluontikyvyllä pelottelu uppoaa:
"Vielä suurempi yllätys on, että pankkien lainaama raha luodaan tyhjästä."
Tässä Nylén on todella oman asiantuntemuksensa ulkopuolella, kuten myös perustellessaan jonkinlaisella kierolla kristillisellä ansaitsemisen etiikalla palkkoja ja maalailemalla viholliskuvia toisten työstä:
"Sitä vastoin kukaan ei tiedä, mitä johtaja tekee työkseen, eikä palkkakaan sen vuoksi perustu työn vaativuuteen, tarpeellisuuteen tai raskauteen.
Huhutaan vain, että tuo työ on aivan kammottava stressaavaa ja vastuullista. Siksi palkka on täysin keksitty, mielikuvituksellinen."
Loppukaneettina vielä:
"Tosiasiassa olen vain onnekas -- onnenpoika omassa tappion todellisuudessani. Mutta kun kehotetaan näyttämään kiitollisuutta, näytän keskisormea."
Niin, onko ”onnea” olemassa, vai oletko vain etuoikeutettu? Nylénin maalaamaa kiitollisuutta ei sitäkään todellisuudessa edellytetä, jollei siksi lasketa mainintaa, että Taike on tukenut teoksen tekemistä. Sitä enempää ei tarvitse kumartaa kysynnän ja tarjonnan laeille.
PS. Minimieläkkeen 784,52 euroa suuruinen kansalaispalkka kaikille, ei vain eläkeläisille!
PS2. MyELin maksaminen on muuten Nylénille ihan turhaa, kun se ei nosta taiteilijaköyhän eläkekertymää yhtään tätä minimiä isommaksi. Kepulaisten salajuoni laittaa taiteilijat osallistumaan maatalouden eläkkeisiin.
PS3. Apurahan lisäksi saa tehdä töitä ja veroprogressio lähtee nollasta, eli lisätyöstä lähes kaikki jää käteen. Tästä työtön tai eläkeläinen voi vain haaveilla haaveilee.
Kuinka sokea voi keski-ikäinen valkoinen mies olla omille etuoikeuksilleen, ja väittää vielä toisin? (takes one to know one!) "Olin tietoinen etuoikeuksistani, jotka olin ottanut vastaan heikompieni kustannuksella."
Jossain vaiheessa kirjoittajalle tarjottiin monelle mielenterveysongelmaiselle haaveeksi jäävää Kelan tukemaa terapiaa, johon ei kuitenkaan alentunut. Omien eläkkeiden maksamisesta puoli vuotta myöhässä koituneen maksun voi laittaa - kuulkaapa tätä - ulosottomiehen syyksi:
"Sain viimein perintäkirjeen sivulla 15 mainitsemastani MYEL-laskusta. ... Näin ollen uuden laskun loppusumma on 107,62 euroa enemmän kuin joulukuussa erääntyneen. Satanen on tulonsiirtoa yhdeltä kapiselta köyhältä tämän maailman rikkaille. ... [Kihlakunnanulosottomies] jos kuka on on todellinen "syöttöporsas" ja "vapaamatkustaja"
Arvostan itse paljon taidetta ja pidän sen tukemista tarpeellisena, mutta nauroin paljon ja väärissä kohdissa. Kirjailijuuskin tuli hänelle noin vain kuin lapsi Jeesuksen äidille:
"Jos pystyt, lukijani, voit ajatella, että menestys kirjallisuuden ja taiteen piirissä on /marttyyrikohtalo/." (sic!)
"Itse en valinnut mitään, mutta en liioin seurannut kutsumustani tullessani kirjailijaksi. Tulinpahan vain."
Kirjoittaja pitää omaa kokemustaan epävarmasta taloustilanteesta ainutkertaisena kuin pikavippeihin sortunut milleniaali, vaikka on melko tyypillinen matalapalkka-alan duunari.
"Menestys on kirjallisuuden ja taiteen piirissä toisenlaista kuin muualla. Jos kykenet hahmottamaan, millaista olisi /menestys ilman turvallisuutta/, voit saada siitä jotakin vihiä."
Antti, useimmat yrittäjänperkeleet elävät aivan samanlaista epävarmaa todellisuutta kuin sinä. Joskus rahaa tulee kun tekee paljon ja sattuu oikeaan saumaan, joskus merkittävä asiakas irtisanoo sopimuksen ja ystäville pitää antaa potkut. Palkat muuten määräytyvät markkinoilla, eivätkä hyvien tekojen tai "ansioiden" mukaan, vaikka sitä ansaitsemiseksi kutsutaankin.
No, Nylén ei ole mikään eilisen teeren kettu, ja sanat voivat olla petollisia ja totuus omasta elämästä käännetty varmasti palvelemaan kertomusta. Ja kuinka hyvin hän kertookaan! Tosin välillä mietin, missä määrin koko juttu on wildeläistä hyperbolaa.
Kirjan loppupuolelta lähtien alkaa nousta tunne, että Nylén kyllä ymmärtää rahaa enemmän kuin väittää, mutta haluaa suhtautua siihen kapinallisesti:
"Niinpä jääräpäinen itsetuhoisuus näyttäytyy ainoana vähänkään omaehtoisena ja "kunniallisena" asenteena. Halusin jatkaa murjottamista."
Juuri tällaisiin tyyppeihin, jotka teeskentelevät etteivät ymmärrä rahaa, myös pankkien rahanluontikyvyllä pelottelu uppoaa:
"Vielä suurempi yllätys on, että pankkien lainaama raha luodaan tyhjästä."
Tässä Nylén on todella oman asiantuntemuksensa ulkopuolella, kuten myös perustellessaan jonkinlaisella kierolla kristillisellä ansaitsemisen etiikalla palkkoja ja maalailemalla viholliskuvia toisten työstä:
"Sitä vastoin kukaan ei tiedä, mitä johtaja tekee työkseen, eikä palkkakaan sen vuoksi perustu työn vaativuuteen, tarpeellisuuteen tai raskauteen.
Huhutaan vain, että tuo työ on aivan kammottava stressaavaa ja vastuullista. Siksi palkka on täysin keksitty, mielikuvituksellinen."
Loppukaneettina vielä:
"Tosiasiassa olen vain onnekas -- onnenpoika omassa tappion todellisuudessani. Mutta kun kehotetaan näyttämään kiitollisuutta, näytän keskisormea."
Niin, onko ”onnea” olemassa, vai oletko vain etuoikeutettu? Nylénin maalaamaa kiitollisuutta ei sitäkään todellisuudessa edellytetä, jollei siksi lasketa mainintaa, että Taike on tukenut teoksen tekemistä. Sitä enempää ei tarvitse kumartaa kysynnän ja tarjonnan laeille.
PS. Minimieläkkeen 784,52 euroa suuruinen kansalaispalkka kaikille, ei vain eläkeläisille!
PS2. MyELin maksaminen on muuten Nylénille ihan turhaa, kun se ei nosta taiteilijaköyhän eläkekertymää yhtään tätä minimiä isommaksi. Kepulaisten salajuoni laittaa taiteilijat osallistumaan maatalouden eläkkeisiin.
PS3. Apurahan lisäksi saa tehdä töitä ja veroprogressio lähtee nollasta, eli lisätyöstä lähes kaikki jää käteen. Tästä työtön tai eläkeläinen voi vain haaveilla haaveilee.
May 15, 2019
Kirjan ensimmäinen ja viimeinen puolisko ovat raakoja ja tärkeitä puheenvuoroja taiteilijan ja myös apurahatutkijan asemasta Suomessa. Kirjoittaja antaa vihansa ja katkeruutensa (sic) näkyä, ja se on hyvä asia. Kirjoittajan kuvatessa tappeluaan Kelan asumistuen takaisinperinnän kanssa viha ja katkeruus nousivat minussakin, sillä kokemus on tuttu. Ratkaisujakin tarjotaan ja muistutetaan kouriintuntuvin esimerkein, että ilman ajattelua ja arvoja - taidetta - yhteiskunta on tyhjä.
Keskipuolisko sen sijaan on nolo. Kirjoittaja mäystää ensimmäisen teoksensa kriitikkojen kirjoituksia perinpohjaisesti, mikä on myötähäpeää aiheuttavaa luettavaa. Jos tässä osassa olisi ollut edes jonkinlaista itseironiaa, niin teksti olisi ollut edes miellyttävää lukea. Mutta ehkä kriitikoiden kritiikki on osa samaa kirjailijan häviötä kuin koko kirja kuvaa.
Joka tapauksessa Häviö on tärkeä kulttuuripoliittinen puheenvuoro juuri nyt. Sen pohdinnat taiteilijan asemasta yhteiskunnassa ovat varmaan ajankohtaisia myöhemminkin, mutta jotenkin sitä toivoisi , että taiteilijoiden toimeentuloon liittyvät ongelmat ratkaistaisiin ripeästi, jolloin Häviö muuttuisi vanhanaikaiseksi. En tosin usko, että niin käy.
Keskipuolisko sen sijaan on nolo. Kirjoittaja mäystää ensimmäisen teoksensa kriitikkojen kirjoituksia perinpohjaisesti, mikä on myötähäpeää aiheuttavaa luettavaa. Jos tässä osassa olisi ollut edes jonkinlaista itseironiaa, niin teksti olisi ollut edes miellyttävää lukea. Mutta ehkä kriitikoiden kritiikki on osa samaa kirjailijan häviötä kuin koko kirja kuvaa.
Joka tapauksessa Häviö on tärkeä kulttuuripoliittinen puheenvuoro juuri nyt. Sen pohdinnat taiteilijan asemasta yhteiskunnassa ovat varmaan ajankohtaisia myöhemminkin, mutta jotenkin sitä toivoisi , että taiteilijoiden toimeentuloon liittyvät ongelmat ratkaistaisiin ripeästi, jolloin Häviö muuttuisi vanhanaikaiseksi. En tosin usko, että niin käy.
Read
June 5, 2019Nautinnollista (ja tarpeellista) tilitystä / maksakaa nyt antille saatana
January 21, 2019
Tämä on niitä kirjoja, joista minun on vaikea kirjoittaa. Ainakaan tiiviissä muodossa. Se tuntuu haastavan niin monin tavoin. Samalla Häviö on taattua Nyléniä: esteettisesti erittäin tyylikäs, lauserytmiltään pettämätön. Helppoa olisi, jos voisi jäädä puhumaan tekstin rytmistä. Tai lainata kaikki ne monet sitaatit, joita kirjasta merkitsin. Mutta kyseessä on essee (luin tämän kirjan mittaisena omaelämäkerrallisena esseenä), ainoita kirjallisia lajejamme, joista voi syntyä vielä paheksuntaa, kuten Nylén toteaa. Vaikka laji on kaunokirjallisuutta, se pitää sisällään myös tiedon ja toden.
Läpäisevänä aiheena on kirjailijan toimeentulo, jota käsitellään omaelämäkerrallista taustaa vasten. Nylén ryöpyttää erityisesti Heikki Pursiaisen tämän näkemyksestä, että valtion taideapurahat pitäisi lakkauttaa. Hän purkaa käsityksen siitä, että taiteilija tekisi selkeän valinnan lähteä taiteilemaan. Miten paljon muissakin ammateissa on niitä, jotka ovat jollakin tapaa päätyneet tai ajelehtineet työhönsä? Löysin kirjasta myös oman roolini taiteellisen luomisen kentällä, "iltaisin taiteileva ponteva, maaninen työikäinen". Meidän varaammehan tätä hommaa ei voi jättää, se on totta. Oikeastaan Häviö tuli kannaltani kriittiseen aikaan, sillä olen viime aikoina pohtinut omia mahdollisuuksiani siinä, mitä minusta lopulta tulee "isona". Asia ei päässäni ole lainkaan loppuunkäsitelty, vaan vaihtoehdot vellovat, ja Nylén tuo esille sen, mikä minuakin kokonaisvaltaisessa heittäytymisessä pelottaa. Häviö.
Kaikessa en jaa kirjailijan näkemyksiä. Tietysti Nylén kärjistää, ja hänellä tuntuu olevan tässäkin esseeminä. Hän on kirjoittanut kirjansa menestyneen, mutta kerjuulle pakotetun taiteilijan positiosta, ja se on tyyliltään suvereenia, kaunista. Se on myös tragikoomisen hauskaa, naurahdin monta kertaa - vaikka ja juuri siksi, että kerronta on haudanvakavaa. Häviö on paradoksien kirja. Estetiikkaa luodaan tietyllä tapaa niukkuudesta syntyvän kärsimyksen pohjalta, mutta viimeistään loppusivuilla se ravistellaan pois. Taiteilijapalkkaa pidän hyvänä ideana, toteutuksessa on vielä miettimistä. Mutta suunnittelu, organisointi ja ongelmanratkaisu eivät olekaan kaunokirjallisuuden tehtäviä.
"Kirjailija on epäonnistunut työssään, jos esimerkiksi ilmaisut 'juurikin', 'jätän tämän tähän' ja 'paperikirja on hyvä käyttöliittymä' esiintyvät hänen teksteissään luonnonvaraisina, ilman desinfioivia konteksteja ja kontratekstejä. Silloin kirjailija on levittänyt eikä parantanut sairautta." (s. 210)
Läpäisevänä aiheena on kirjailijan toimeentulo, jota käsitellään omaelämäkerrallista taustaa vasten. Nylén ryöpyttää erityisesti Heikki Pursiaisen tämän näkemyksestä, että valtion taideapurahat pitäisi lakkauttaa. Hän purkaa käsityksen siitä, että taiteilija tekisi selkeän valinnan lähteä taiteilemaan. Miten paljon muissakin ammateissa on niitä, jotka ovat jollakin tapaa päätyneet tai ajelehtineet työhönsä? Löysin kirjasta myös oman roolini taiteellisen luomisen kentällä, "iltaisin taiteileva ponteva, maaninen työikäinen". Meidän varaammehan tätä hommaa ei voi jättää, se on totta. Oikeastaan Häviö tuli kannaltani kriittiseen aikaan, sillä olen viime aikoina pohtinut omia mahdollisuuksiani siinä, mitä minusta lopulta tulee "isona". Asia ei päässäni ole lainkaan loppuunkäsitelty, vaan vaihtoehdot vellovat, ja Nylén tuo esille sen, mikä minuakin kokonaisvaltaisessa heittäytymisessä pelottaa. Häviö.
Kaikessa en jaa kirjailijan näkemyksiä. Tietysti Nylén kärjistää, ja hänellä tuntuu olevan tässäkin esseeminä. Hän on kirjoittanut kirjansa menestyneen, mutta kerjuulle pakotetun taiteilijan positiosta, ja se on tyyliltään suvereenia, kaunista. Se on myös tragikoomisen hauskaa, naurahdin monta kertaa - vaikka ja juuri siksi, että kerronta on haudanvakavaa. Häviö on paradoksien kirja. Estetiikkaa luodaan tietyllä tapaa niukkuudesta syntyvän kärsimyksen pohjalta, mutta viimeistään loppusivuilla se ravistellaan pois. Taiteilijapalkkaa pidän hyvänä ideana, toteutuksessa on vielä miettimistä. Mutta suunnittelu, organisointi ja ongelmanratkaisu eivät olekaan kaunokirjallisuuden tehtäviä.
"Kirjailija on epäonnistunut työssään, jos esimerkiksi ilmaisut 'juurikin', 'jätän tämän tähän' ja 'paperikirja on hyvä käyttöliittymä' esiintyvät hänen teksteissään luonnonvaraisina, ilman desinfioivia konteksteja ja kontratekstejä. Silloin kirjailija on levittänyt eikä parantanut sairautta." (s. 210)
July 7, 2019
Kiinnostavia pohdintoja taiteilijuudesta täydennettynä ylitsepursuavalla katkeruudella.
March 26, 2020
Wonderful pamphlet on the profession of artists, mainly writers.
First book I've read by Antti Nylén, but definitely not the last. What a sharp pen, brilliant and fearless mind. The way he writes is pure fire, very clear yet very rich. This man is well-read and very wise.
Many subjects touch my heart: being poor (I grew up poor), the nature of "work", the nature of "money", the giant forces of capitalism. And whenever we talk about work and money, we talk about human rights. Do we give artists the right to exist?
I can't help but to think about the Oscar Wilde quote about the price of everything, but value of nothing. It fits this book perfectly, not least because Nylén is a big fan of Wilde.
Häviö is a piece of art, but it's very sincere and honest and, I think, it's right.
We need a salary for artists. We really do. We can't afford not to.
First book I've read by Antti Nylén, but definitely not the last. What a sharp pen, brilliant and fearless mind. The way he writes is pure fire, very clear yet very rich. This man is well-read and very wise.
Many subjects touch my heart: being poor (I grew up poor), the nature of "work", the nature of "money", the giant forces of capitalism. And whenever we talk about work and money, we talk about human rights. Do we give artists the right to exist?
I can't help but to think about the Oscar Wilde quote about the price of everything, but value of nothing. It fits this book perfectly, not least because Nylén is a big fan of Wilde.
Häviö is a piece of art, but it's very sincere and honest and, I think, it's right.
We need a salary for artists. We really do. We can't afford not to.
September 13, 2022
Ensimmäisellä lukukerralla ajattelin, että tässä on kirja jonka jokaisen taiteilijaksi haluavan tulisi lukea.
Nyt, toisella lukukerralla neljä vuotta myöhemmin, olen toista mieltä: taiteilijoiden ei pidä tätä lukea, kaikkien muiden täytyy.
Nyt, toisella lukukerralla neljä vuotta myöhemmin, olen toista mieltä: taiteilijoiden ei pidä tätä lukea, kaikkien muiden täytyy.
November 4, 2018
"Masentuneen ihmisen puhetta on vaikea kuunnella." Antti Nylénin kitkerä tulitus, tilitys, tiputus taitelijan osasta maassa, jonka nimi on Suomi. Helevetin hyvä. Pitää lukea uudelleen.
December 14, 2018
Kirja alkoi intensiivisellä tilityksellä, joka oli mielenkiintoista luettavaa. Minä-puhujan äärimmäinen rehellisyys ravisutteli minua jollain tapaa. Tämä sama paatos kuitenkin jatkui ja jatkui, eikä uusia näkökulmia tai tasoja enää tullut kirjan edetessä. Jossain vaiheessa mentiin Nylénille tuttuun populäärikulttuurin harvinaisten artistien ihailuun. Hän ei perustele mitenkään kirjoissaan olevia kohtia, joissa hän hehkuttaa jotain harvinaista muusikkoa tai kirjaa. Kai pointtina on vain vinkata näitä lukijalle? Sinänsä turhaa tekstimassaa tuollainen. Minä-puhuja kirjassa oli kiintoisa, koska tällä kertaa jokin oli muuttunut Nylénin äänessä. Hän vaikutti katkerammalta ja epävarmemmalta itsestään. Koko kirjahan on tilitys siitä, miten vaikea on kirjailijan rooli 5 miljoonan kielialueella. Palkintoja voittaneella apurahataiteilijallakin on varsin vaikeaa. Hän valittelee rahapulaa kirjan aikana useaan otteeseen. Elää köyhyysrajan tuntumassa lapsiarkea. Hän vaatii tililleen rahaa painosanalla "saatana!", ohessa tilinumero ja ohjeet tilisiirrolle. Taiteilijan osa on hänestä marttyyrin osa nyky-yhteiskunnassa, joka palvoo tehokkuutta ja rahaa. Hän vertaa taiteilijan työtä poliisin työhön, ja ehdottaa, että poliisit sysättäisiin siihen taloudelliseen asemaan, jossa taiteilijat ovat pitkään olleet - nyt olisi taiteilijoiden vuoro päästä turvalliseen sosioekonomiseen asemaan. Kirja on omaelämänkerrallinen. Siinä valotetaan kirjailijan nuoruutta ja kasvua kirjailijaksi. Se tapahtui hänen mukaansa sattumalta; köyhän kohtalo ei siis ole valinta. "Häviö" tapahtui Nylénin mukaan jo silloin, kun hän kiinnostui 90-luvun alussa kirjallisuudesta. Hän on jo ennalta hävinnyt taistelun, johon on ajautunut - kirjailijan kohtalon. Nylén parjaa sitä, että taiteilijan olisi muka oltava kiitollinen apurahoista. Hän sylkee ruokkijansa päälle. Lopussa hän ehdottaa kolmea eri tapaa, jolla yhteiskunta voisi ratkaista kysymyksen taiteilijan toimeentulosta. Kaiken kaikkiaan ihan ok kirja, mutta jäi tosiaan vähän yksiulotteiseksi, luonnollisesti, olihan kyseessä minä-näkökulmasta tilittävä esseeteos. Nylénin itsensä paljon ylistämä muoto kirjallisuudessa ("muoto yli sisällön") ei kuitenkaan hänen omassa teoksessaan ollut mielestäni kovin korkeatasoinen. Se oli suorasukainen ja junan lailla etenevä, kiinnostava sinänsä, mutta ei rytmisesti mitään kovin musikaalista jazzia. Kirja oli pikemminkin tarkoin harkittu ja provokatiivinen täsmäisku, joka on suunnattu herättämään julkista keskustelua tietyistä asioista. Harvoin tulee kuitenkaan luettua tällaisia kirjoja. Nylénin kaltaisia kirjoittajia ei ole kovin montaa. Kirja puhutteli minua pitkään, kaivautui syvälle, mutta silti jotain jäi vielä puuttumaan.
August 4, 2019
"Millaista kirjallisuutta kirjoittaisinkaan, jos olisin hyvin toimeentuleva ja siten myös psyykkisesti terve ihminen! Sillä kaikki vaikeuteni liittyvät lopulta rahaan, mikä on luonnollista yhteiskunnassa joka perustuu yksinomaan rahalle, rahan ansaitsemiselle - enkä minä ansaitse sitä, ainakaan työlläni.
Kuten useimmat taiteilijat ja kirjailijat, teen kuitenkin töitä kaiken aikaa, kuin mieletön.
Kirjoittamiseen käytän vain pienen osan valveillaoloajastani. Teksti täytyy kyllä ennemmin tai myöhemmin tuottaa, mutta se ei ole kirjailijan työtehtävistä vaativin eikä varsinkaan aikaavievin. Eivät taidemaalaritkaan koko ajan maalaa. Paljon enemmän he ajattelevat, ajattelevat maailman ja maalaamisen suhdetta. Tätä selvää asiaa on hieman vaikea selittää. Millaisesta "ajattelusta" on kysymys? Se ei tietenkään ole pelkkää pohdiskelua ja järkeilyä tai ongelmanratkaisua. Se on kokonaisvaltaista, jatkuvaa hahmottamista, muodon hakemista. Vanha Wilde-anekdootti, jossa sama pilkku työpäivän aikana poistetaan ja sijoitetaan takaisin paikoilleen, on asiallinen ja kuvaava. Kirjoittaminen on suunnistamista seuduilla, joita ei ole vielä olemassa: tunnustelua ja luovimista mutta lopulta myös löytämistä ja varmuuteen pääsemistä: uuden luomista."
Kuten useimmat taiteilijat ja kirjailijat, teen kuitenkin töitä kaiken aikaa, kuin mieletön.
Kirjoittamiseen käytän vain pienen osan valveillaoloajastani. Teksti täytyy kyllä ennemmin tai myöhemmin tuottaa, mutta se ei ole kirjailijan työtehtävistä vaativin eikä varsinkaan aikaavievin. Eivät taidemaalaritkaan koko ajan maalaa. Paljon enemmän he ajattelevat, ajattelevat maailman ja maalaamisen suhdetta. Tätä selvää asiaa on hieman vaikea selittää. Millaisesta "ajattelusta" on kysymys? Se ei tietenkään ole pelkkää pohdiskelua ja järkeilyä tai ongelmanratkaisua. Se on kokonaisvaltaista, jatkuvaa hahmottamista, muodon hakemista. Vanha Wilde-anekdootti, jossa sama pilkku työpäivän aikana poistetaan ja sijoitetaan takaisin paikoilleen, on asiallinen ja kuvaava. Kirjoittaminen on suunnistamista seuduilla, joita ei ole vielä olemassa: tunnustelua ja luovimista mutta lopulta myös löytämistä ja varmuuteen pääsemistä: uuden luomista."
May 4, 2022
Nylénin esseet, tai monologi tai saarna, tai mikä ikinä tämä siis onkaan, etenevät kuin jarruteleva juna. Niin sulavasti, että Häviötä on kiva lukea, mutta tarpeeksi ärsyttäviä töksähdyksiä, että ei ala nukuttaa. Nylén on esseistinä samaan aikaan tarpeeksi samaistuttava ja raivostuttava.
Tekstissään Nylén pääasiassa tilittää taiteilijaelämästään ja yhteiskunnan suhteesta taiteeseen, erityisesti tietenkin kirjallisuuteen ja esseeseen genrenä. Kirja on yhdistelmä köyhän apurahaelämän raadollista kuvausta, semihupaisaa oman navan tuijottamista ja satunnaista ihan ok kulttuurikritiikkiä. Ja toki hyvää provoilua.
Erityisen syvällinen Nylén ei ainakaan tässä tekstissä ole. Mitään maailmaa mullistavia keloja ei näilta sivuilta löydy. Mutta, no eikö koko essee-genren ytimessä ole itsestäänselvyyksien esittäminen jotenkin kivasti?
Ja siis Häviö on muotoiltu tekstinä sen verran oivasti, että en nyt lähde Nyléniltä mitään muita innovaatioita vaatimaan.
Tekstissään Nylén pääasiassa tilittää taiteilijaelämästään ja yhteiskunnan suhteesta taiteeseen, erityisesti tietenkin kirjallisuuteen ja esseeseen genrenä. Kirja on yhdistelmä köyhän apurahaelämän raadollista kuvausta, semihupaisaa oman navan tuijottamista ja satunnaista ihan ok kulttuurikritiikkiä. Ja toki hyvää provoilua.
Erityisen syvällinen Nylén ei ainakaan tässä tekstissä ole. Mitään maailmaa mullistavia keloja ei näilta sivuilta löydy. Mutta, no eikö koko essee-genren ytimessä ole itsestäänselvyyksien esittäminen jotenkin kivasti?
Ja siis Häviö on muotoiltu tekstinä sen verran oivasti, että en nyt lähde Nyléniltä mitään muita innovaatioita vaatimaan.
April 13, 2019
Mahdoton arvosteltava, mutta arvostelenpa kuitenkin.
Tuntemukset ja väitteet sekä argumentit niiden taustalla vaihtelivat sekä kirjailijalla että lukijalla yhden ja viiden tähden välillä, mikä merkinnee sitä, että kirja tarjosi uusia näkökulmia ja pohdittavaa.
Erityisesti jäi painamaan, miksi Nylen kohottaa taiteilijat "ryysyläisistä ihmisten joukkoon", mutta ei saman tien kaikkia? Ilmiselvä ratkaisu, vähintäänkin osaratkaisu, tähän problematiikkaan tuntuisi olevan kunnollinen perustulo.
Täysin subjektiivisesti arvottaen: monologikirjan alku oli pateettinen sanan aidossa ja vähemmän aidossa merkityksessä, mutta tekstin tempo ja vahvuus löytyvät vähintään toiseen lukuun siirryttäessä ja loppu onkin jo täyttä tykitystä.
Tuntemukset ja väitteet sekä argumentit niiden taustalla vaihtelivat sekä kirjailijalla että lukijalla yhden ja viiden tähden välillä, mikä merkinnee sitä, että kirja tarjosi uusia näkökulmia ja pohdittavaa.
Erityisesti jäi painamaan, miksi Nylen kohottaa taiteilijat "ryysyläisistä ihmisten joukkoon", mutta ei saman tien kaikkia? Ilmiselvä ratkaisu, vähintäänkin osaratkaisu, tähän problematiikkaan tuntuisi olevan kunnollinen perustulo.
Täysin subjektiivisesti arvottaen: monologikirjan alku oli pateettinen sanan aidossa ja vähemmän aidossa merkityksessä, mutta tekstin tempo ja vahvuus löytyvät vähintään toiseen lukuun siirryttäessä ja loppu onkin jo täyttä tykitystä.
February 11, 2026
Jos työkaveri suosittelee, minä luen.
Tällä kertaa paneuduin Antti Nylénin Häviöön, enkä ole aivan varma, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Muistilehtiön muotoon painettu monologi (vai pamfletti?) on kiivas, suorastaan aggressiivinen. Teoksen punainen lanka on kirjailijan huono toimeentulo. Nylénin mukaan kirjailija ei ole taiteilija, vaan kerjäläinen, joka yrittää nyhtää apurahoja sieltä ja täältä, sillä myynnillä ei elä. Ei siis elänyt teoksen julkaisuvuonna (2018) ja luulen, että vielä laihempi kukkaro on nyt (2026).
Lukiessa tunteet risteilivät, sillä kirjailijan sanan säilä sivaltelee sinne ja tänne. Onnettoman rahatilanteen lisäksi Nylén purkaa saamiaan kirjallisuuskritiikkejä, mainitsee nimeltä "epäreiluja ja vääriä" arvioita antaneita kriitikkoja ja muita kulttuurielämän vaikuttajia. Lukijan harkinnan varaan jää, miten tosissaan Nylén on, kun hän tihrustaa omaa napanöyhtäänsä. Satiiria, itseironiaa vai aitoa turhautumista? Myönnän, että välillä olisin jo halunnut ravistella tekstien ”minää” ja sanoa, että aikuistu nyt ja lopeta tuo rääkyminen.
Virke Nylénillä on varsin terävä. Ilokseenhan tätä luki. Kaikesta ärsyyntymisestä huolimatta.
Tällä kertaa paneuduin Antti Nylénin Häviöön, enkä ole aivan varma, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Muistilehtiön muotoon painettu monologi (vai pamfletti?) on kiivas, suorastaan aggressiivinen. Teoksen punainen lanka on kirjailijan huono toimeentulo. Nylénin mukaan kirjailija ei ole taiteilija, vaan kerjäläinen, joka yrittää nyhtää apurahoja sieltä ja täältä, sillä myynnillä ei elä. Ei siis elänyt teoksen julkaisuvuonna (2018) ja luulen, että vielä laihempi kukkaro on nyt (2026).
Lukiessa tunteet risteilivät, sillä kirjailijan sanan säilä sivaltelee sinne ja tänne. Onnettoman rahatilanteen lisäksi Nylén purkaa saamiaan kirjallisuuskritiikkejä, mainitsee nimeltä "epäreiluja ja vääriä" arvioita antaneita kriitikkoja ja muita kulttuurielämän vaikuttajia. Lukijan harkinnan varaan jää, miten tosissaan Nylén on, kun hän tihrustaa omaa napanöyhtäänsä. Satiiria, itseironiaa vai aitoa turhautumista? Myönnän, että välillä olisin jo halunnut ravistella tekstien ”minää” ja sanoa, että aikuistu nyt ja lopeta tuo rääkyminen.
Virke Nylénillä on varsin terävä. Ilokseenhan tätä luki. Kaikesta ärsyyntymisestä huolimatta.
July 24, 2019
Kun Nylén kirjoittaa itsestään ja elämästään, niin hän on loistava kirjoittaja ja tuntee asiansa. Tulee mieleen Kauko Röyhkän kirjoitukset omasta työstään ja työskentelystään. Ja Nylénillä on myös tässä osassa kirjaa teräviä pointteja. Taiteen ja kulttuurin merkityksestä hän osaa myös kirjoittaa terävästi ja asiantuntevasti.
Kun hän siirtyy ekspertiisinsä ulkopuolelle, taso laskee surkeaksi. Valitettavasti hänen osaamisensa rajautuu häneen itseensä ja kulttuuriin. Hän ei esimerkiksi ole sosiaalipoliitikko eikä yhteiskuntatieteilijä ja hänen olematon arvostuksensa muiden alojen asiantuntijoita kohtaan asettaa myös hänen oman asiantuntemuksensa kyseenalaiseksi.
Kun hän siirtyy ekspertiisinsä ulkopuolelle, taso laskee surkeaksi. Valitettavasti hänen osaamisensa rajautuu häneen itseensä ja kulttuuriin. Hän ei esimerkiksi ole sosiaalipoliitikko eikä yhteiskuntatieteilijä ja hänen olematon arvostuksensa muiden alojen asiantuntijoita kohtaan asettaa myös hänen oman asiantuntemuksensa kyseenalaiseksi.
January 27, 2025
Riivaaja siirtyi Nyleniltä omaan päähäni ja pakotti lukemaan teoksen suurin piirtein yhdeltä istumalta. Nylen paahtaa sata lasissa hyvässä ryhdissä ilman anteeksipyytelyä eikä asia jää epäselväksi. Olen aika kaukana köyhästä taiteijasta mutta nyt ainakin teidän miltä sellaisesta tuntuu. Onhan tämä nyt lisäksi mahtavan taitavaa kieltä ja itseironiakin napsuu kohdalleen. Jostain syystä Nylen ei ole kiinnostanut mutta nyt nuo esseekokoelmat menevät lukuun. Katselin tuohon vielä kaupan päälle "Miki Liukkonen, sivullinen"-sarjan Nylen-jakson (K1J1, Yle Areena). Muodostui hyvä kokonaispakettipaketti.
November 28, 2020
Olin monessa kohtaa raivona, koska täysin eri mieltä, mutta kirjassa oli myös kohtia, joissa nauroin ääneen kirjailijan ruoskiessa itseään. Nämä kohdat saivat minut pohtimaan onko kirja osittain myös jonkinlaista satiiria.
Nylen on kadehdittavan taidokas kirjoittaja. Hänen lauseensa ovat niin elegantteja, tarkkoja ja tarvittaessa teräviä, että pelkästään siksi tekstejä haluaa lukea. Toivon, että tämä linja jatkuu, kunnollinen provokaatio.
Plussaa myös pienistä kulttuurijuoruilun pilkahduksista ja kateuden olemassaolon myöntämisestä.
Nylen on kadehdittavan taidokas kirjoittaja. Hänen lauseensa ovat niin elegantteja, tarkkoja ja tarvittaessa teräviä, että pelkästään siksi tekstejä haluaa lukea. Toivon, että tämä linja jatkuu, kunnollinen provokaatio.
Plussaa myös pienistä kulttuurijuoruilun pilkahduksista ja kateuden olemassaolon myöntämisestä.
Read
November 25, 2025Huomionvangitseva ja intensiivinen monologi nykytaiteilijan osasta Suomessa, yllättävän (ja surullisen) ajankohtainen edelleen näin seitsemän vuotta myöhemmin. Saarnaava tunnelma, lukijalle ei jätetä hirveästi hengittämistilaa. Teksti siis mätsää aiheeseen.
Oon Nyléniä lukenut muitakin, enkä edelleenkään tiiä, ”pidänkö” vai enkö. Esseistinä kuitenkin saa ajatukset liikkeelle, mikä on se tärkein ja hyvä asia. Ei kai sitä ajattelijan tekstistä mitään iloa ole, jos kaikkeen vaan nyökyttelisi tyytyväisenä samanmielisyyttään.
Oon Nyléniä lukenut muitakin, enkä edelleenkään tiiä, ”pidänkö” vai enkö. Esseistinä kuitenkin saa ajatukset liikkeelle, mikä on se tärkein ja hyvä asia. Ei kai sitä ajattelijan tekstistä mitään iloa ole, jos kaikkeen vaan nyökyttelisi tyytyväisenä samanmielisyyttään.
February 16, 2021
Likipitäen täydellinen tekstiteos, joka antoi huutia. Teos herätti tunteita, antoi lukijalle luvan peilata itseensä/itseään, kiukutti, suretti ja jopa nauratti näiden synkkien vesien äärellä.
Tätä lisää!
Tätä lisää!
August 17, 2025
Erityisen tärkeä oli huomio palkan riittävyydestä (lastentarhanopettaja) sekä riivaajasta, joka pakottaa taiteilijuuteen. Tuossa on ehkä kaksi päällimmäisintä urakelaa, joita olen pyöritellyt pienessä päässäni viimeisen 13 kuukauden ajan, ollessani paskaduunissa, josta lopulta minut irtisanottiin.
December 31, 2018
En yleensä lue tilityskirjallisuutta, mutta tää on kyllä aika timanttinen
May 5, 2019
Ai että. Oi että! Oodi vapaudelle, onnelle ja kauneudelle!
Kertakaikkiaan briljantti tilitys. Tunnistan ja allekirjoitan ihan kaiken.
Kertakaikkiaan briljantti tilitys. Tunnistan ja allekirjoitan ihan kaiken.
April 20, 2020
Asia tuli selväksi. Kirjailijan ura on yksi kammottavimmista ja syitä on monia. Viihdyttävää moniulotteistakin tekstiä, mutta aina toisinaan äijän tankkaavat.
This entire review has been hidden because of spoilers.
April 21, 2019
Ihanan raivoisa. Tarpeellinen. Välillä voisi pysähtyä pidemmäksi aikaa ajattelemaan. Raivon kustannuksella se joskus vesittyy ennen aikojaan, ajatus. Suhtaudun kaiken kaikkiaan suurella kiitollisuudella.
March 8, 2022
Antti Nylén on yksi Suomen merkittävimmistä esseisteistä, mutta Häviö eroaa monessa suhteessa hänen aiemmasta tuotannostaan. Ensinnäkin kyseessä on pienikokoinen ja epätavallisessa muodossa painettu kirja. Toiseksi esseekokoelman sijaan kyse on monologista. Aihe on kirjailijan toimeentulo Suomessa, mutta yleisemmän pohdinnan sijaan kirja keskittyy, no, suoraan sanottuna henkilökohtaiseen katkeraan tilitykseen. Nylén kirjoittaa tulikivenkatkuisesti siitä, miten menestys suitsutettuna esseistinä on silti johtanut hänet taloudelliseen ahdinkoon ja apurahamurujen kerjäämiseen. Sanan säilä viuhuu viihdyttävästi ja hienostuneesti, mutta vähän oman navan kaiveluksi kokonaisuus jää.
Kirjailijoiden toimeentulo on henkilökohtaisesti minua kiinnostava asia. Vaikka olenkin itse päivätyössä ja viettänyt viime vuosina vain muutaman kuukauden vuodesta apurahan turvin kirjailijahommissa, tunnen myös kokopäiväisiä kirjailijoita. Tiedostan hyvin miten raadollista ja ahdistavaa on roikkua pikkuruisten apurahojen varassa, jatkuvassa epävarmuuden tilassa. Nylén myös kiinnostavasti avaa omaa urahistoriaansa ja kokemuksiaan. Olisin kuitenkin kaivannut henkilökohtaisen rinnalle jotain vähän yleisempää näkökulmaa. Yhteiskunnallinen pohdintakin jää loppupuolella väläytettyyn taiteilijapalkan ajatukseen, mutta esimerkiksi perustulosta tai ylipäätään vähemmän menestyneiden taiteilijoiden asemasta ei ollut mukana mitään.
Arvio myös blogissa Siniset helmet:https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
Kirjailijoiden toimeentulo on henkilökohtaisesti minua kiinnostava asia. Vaikka olenkin itse päivätyössä ja viettänyt viime vuosina vain muutaman kuukauden vuodesta apurahan turvin kirjailijahommissa, tunnen myös kokopäiväisiä kirjailijoita. Tiedostan hyvin miten raadollista ja ahdistavaa on roikkua pikkuruisten apurahojen varassa, jatkuvassa epävarmuuden tilassa. Nylén myös kiinnostavasti avaa omaa urahistoriaansa ja kokemuksiaan. Olisin kuitenkin kaivannut henkilökohtaisen rinnalle jotain vähän yleisempää näkökulmaa. Yhteiskunnallinen pohdintakin jää loppupuolella väläytettyyn taiteilijapalkan ajatukseen, mutta esimerkiksi perustulosta tai ylipäätään vähemmän menestyneiden taiteilijoiden asemasta ei ollut mukana mitään.
Arvio myös blogissa Siniset helmet:https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
January 24, 2019
"Taide on metatyötä. Taiteilijat ovat koko yhteiskunnan äitejä ja vaimoja. He työskentelevät kaaosta vastaan." Essee-manifesti-whatever jonka soisi monen lukevan. Meinasin antaa 4 tähteä, mutta tajusin sen johtuvan siitä, että en ole kaikesta Nylénin kanssa samaa mieltä. Naurettava syy. Purutuntumaa. Hauska. Hurja. Ja niin, kaunokirjallisuutta.
Displaying 1 - 30 of 32 reviews