Julialla on touhu päällä, niin kuin kaksivuotiailla tapaa olla. Kai tunnet jo tämän ihastuttavan pikkutytön?Äidillä ja Julialla on paljon tekemistä. Ensin käydään kaupassa, sitten leivotaan. Ohhoh, miten paljon jauhoja leviää lattialle! Onneksi Julialla on upouusi pölyhuiska. Julia laittaa kaiken hienoksi, myös itsensä!Lämminhenkisten Julia-kirjojen päähenkilöllä on esikuva todellisessa elämässä: Lisa Moronin tytär on nimeltään Julia, ja Eva Eriksson on Lisan äiti ja Julian isoäiti.
Julia-kirjasarja on kuopukseni suosikkeja tällä hetkellä. Tämä kirja saatiin kirjastosta heti, kun se kokoelmaan saapui lainattavaksi. Viikonlopun aikana kirja luettiin parikymmentä kertaa läpi, joten puhutaan kuuntelijan mielestä jo loistavasta teoksesta. Julia auttaa -kirjassa Julia auttaa äitiään juhlien järjestelypuuhissa. Varsin esimerkillinen nuori neitokainen kyseessä, jonka auttamistaidoista myös kuuntelija otti mallia - vähän liiaksikin...
Kenties yksi hauskimpia Julia-sarjan kirjoja. Julian äiti aikoo pitää juhlat, joiden valmisteluun myös Julia osallistuu. He käyvät kaupassa, leipovat, tiskaavat ja laittautuvat. Julia auttaa parhaansa mukaan, vaikka kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Perheen 1-vuotias kuuntelija pitää erityisesti kohdasta, jossa Julia kippaa ison pussillisen jauhoja pöydälle ja lattialle ja huiskuttelee pölyhuiskalla.