What do you think?
Rate this book
Bibistä burkiniin - Totuuksia ranskatar-myytin takaa
Osaako jokainen ranskatar kasvattaa bébén? Ovatko kaikki ranskattaret hoikkia ja seksikkäitä? Miksi ranskattaret sietävät puolisoidensa rakastajattaria? Mitä on ranskalainen tasa-arvo naisnäkökulmasta? Weinstein-skandaalista alkaneen #metoo-keskustelun kuohut ovat lyöneet erityisen voimakkaina Ranskassa, jossa on julkisuudessa puitu naisten kokemaa seksuaalista häirintää ja heidän asemaansa muutoksen kourissa olevassa ranskalaisessa yhteiskunnassa. Keskusteluun ovat työntäneet lusikkansa niin näyttelijä Catherine Deneuve, presidentti Emmanuel Macron kuin valtava joukko tasavertaisuutta vaativia nuoria naisia.Heikkilä pohtii ajankohtaisessa tietokirjassaan paitsi #metoo-kuohunnan ranskalaisia piirteitä, myös klassisia mielikuvia ja stereotypioita ranskattarista sekä nykypäivän ranskalaisen naisen asemaa. Eri teemoja lähestytään haastattelujen kautta. Käsittelyssä ovat myös politiikan nuoret voimanaiset sekä vanhemmat ikonit Marine Le Pen ja Brigitte Macron, nuoria naisia kiehtova ääri-islamismi, hoikkuuden ja tyylikkyyden paineet, seksikkyyden vaatimukset ja äitimyytit.Minkälainen nainen löytyy viehättävän ja viettelevän ranskatar-käsitteen takaa ja mikä on hänen roolinsa vuonna 2018?
224 pages, Hardcover
First published January 1, 2017
6 people are currently reading
104 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 22 of 22 reviews
December 26, 2019
Bibistä burkiniin on stereotypioista raivostuttavuuteen asti ammentava, niitä melko pinnallisesti kritisoiva ja lopulta jopa pönkittävä teos, jonka olisi ollut mahdollista porautua käsiteltyihin aiheisiin syvällisesti mutta jonka lehtiartikkelimaisesta kepeydestä on seurauksena naiivi ja kiireessä väsätty vaikutelma.
Heikkilä on eittämättä feministi, jonka teoksella on feministiset lähtökohdat ja päämäärät. Ei pitäisi morkata feministisiskoja vaan olla kritiikissään rakentava, mutta lukukokemus oli paikoin raivostuttava.
Teos käsittelee lähinnä valkoisten cisnaisten asemaa Ranskassa. Rodullistettuja ranskalaisnaisia käsitellään omissa osioissaan. Muissa osioissa valkoisuus on kyseenalaistamaton normi. Teoksen sukupuolijako on binäärinen, ja haastateltaviksi ovat päässeet lähinnä toisen aallon feministit, mikä piirtääkin kummallisen ja suorastaan virheellisen kuvan ranskalaisesta nykyfeminismistä.
Heikkilä esittää kysymyksiä sukupuolistuneista valtasuhteista ja antaa käytännössä aina vastaukseksi ranskalaisen erityisyyden ja viettelykulttuurin, vaikka kyseessä on minun näkökulmastani valtioiden rajat ylittävä patriarkaalinen valtajärjestelmä. Heikkilä tulee vain vahvistaneeksi haitallisia myyttejä ja selitelleeksi, miksi naisten sakkaava asema Ranskassa on enemmän ok kuin muualla.
Lisäksi Heikkilä jatkuvasti kommentoi haastateltaviensa ulkonäköä. Hänen pointtinsa on ehkä painottaa, että Ranskassa ulkonäöllä pääsee eteenpäin. Ulkonäön arviointi on kuitenkin feministisestä näkökulmasta varsin arveluttavaa.
Koko teosta vaivaa erityisesti se, että analyysi ontuu ja jää puolitiehen. Naisen asemaan vaikuttavien syiden syvällinen käsittely ja ymmärtäminen tyssäävät siihen, että pitäisi lausua jokin sanoista patriarkaatti, kapitalismi tai rasismi. Ilman niitä ei päästä eriarvoisuuden alkulähteille ja ytimeen kiinni. En tiedä, riippuuko rakenteiden merkityksen analysoinnin ohittaminen Heikkilästä itsestään vai kustannustoimittajasta tai muusta julkaisijan edustajasta.
Ehkä kammoan tätä teosta niin paljon siksi, että pelkäisin itse päätyväni feministisine päämäärineni yhtä latteaan, ulossulkevaan ja kritiikille alttiiseen lopputulokseen. Miten voi koskaan tietää ja osata tarpeeksi, että uskaltaisi esiintyä asiantuntijana? Ehkä vastaus on yhteistoimijuus. Ei kenenkään yksin tarvitse kaikkea osatakaan. Ja se Heikkilän teoksessa juuri ärsyttääkin: Heikkilä toimii yksinvaltaisena tulkkina kokonaiselle yhtenäiseksi väittämälleen kansalle, josta esittää karmivia yleistyksiä. Yleistyksiä, jotka pohjaavat lähinnä valkoisten keski- ja yläluokkaisten ranskalaisten näkemyksiin ja näihin ryhmiin kuuluvien toimittajien kirjoittamiin lehtiotsikoihin ja -juttuihin.
Heikkilä ei tarkastele omaa positiotaan kriittisesti ja tarjoilee väsyneitä kliseitä suomalaisesta ja ranskalaisesta elämästä – seikka, jonka vuoksi inhosin niin monia kielten oppikirjoja koulussa. Oppijan ja opettajan aliarviointia ja vahingollisten stereotypioiden toistamista. Kokeneen toimittajan kirjalta olisin odottanut enemmän.
Kaksi tähteä yrityksestä ja jouhevasta kerronnasta.
Heikkilä on eittämättä feministi, jonka teoksella on feministiset lähtökohdat ja päämäärät. Ei pitäisi morkata feministisiskoja vaan olla kritiikissään rakentava, mutta lukukokemus oli paikoin raivostuttava.
Teos käsittelee lähinnä valkoisten cisnaisten asemaa Ranskassa. Rodullistettuja ranskalaisnaisia käsitellään omissa osioissaan. Muissa osioissa valkoisuus on kyseenalaistamaton normi. Teoksen sukupuolijako on binäärinen, ja haastateltaviksi ovat päässeet lähinnä toisen aallon feministit, mikä piirtääkin kummallisen ja suorastaan virheellisen kuvan ranskalaisesta nykyfeminismistä.
Heikkilä esittää kysymyksiä sukupuolistuneista valtasuhteista ja antaa käytännössä aina vastaukseksi ranskalaisen erityisyyden ja viettelykulttuurin, vaikka kyseessä on minun näkökulmastani valtioiden rajat ylittävä patriarkaalinen valtajärjestelmä. Heikkilä tulee vain vahvistaneeksi haitallisia myyttejä ja selitelleeksi, miksi naisten sakkaava asema Ranskassa on enemmän ok kuin muualla.
Lisäksi Heikkilä jatkuvasti kommentoi haastateltaviensa ulkonäköä. Hänen pointtinsa on ehkä painottaa, että Ranskassa ulkonäöllä pääsee eteenpäin. Ulkonäön arviointi on kuitenkin feministisestä näkökulmasta varsin arveluttavaa.
Koko teosta vaivaa erityisesti se, että analyysi ontuu ja jää puolitiehen. Naisen asemaan vaikuttavien syiden syvällinen käsittely ja ymmärtäminen tyssäävät siihen, että pitäisi lausua jokin sanoista patriarkaatti, kapitalismi tai rasismi. Ilman niitä ei päästä eriarvoisuuden alkulähteille ja ytimeen kiinni. En tiedä, riippuuko rakenteiden merkityksen analysoinnin ohittaminen Heikkilästä itsestään vai kustannustoimittajasta tai muusta julkaisijan edustajasta.
Ehkä kammoan tätä teosta niin paljon siksi, että pelkäisin itse päätyväni feministisine päämäärineni yhtä latteaan, ulossulkevaan ja kritiikille alttiiseen lopputulokseen. Miten voi koskaan tietää ja osata tarpeeksi, että uskaltaisi esiintyä asiantuntijana? Ehkä vastaus on yhteistoimijuus. Ei kenenkään yksin tarvitse kaikkea osatakaan. Ja se Heikkilän teoksessa juuri ärsyttääkin: Heikkilä toimii yksinvaltaisena tulkkina kokonaiselle yhtenäiseksi väittämälleen kansalle, josta esittää karmivia yleistyksiä. Yleistyksiä, jotka pohjaavat lähinnä valkoisten keski- ja yläluokkaisten ranskalaisten näkemyksiin ja näihin ryhmiin kuuluvien toimittajien kirjoittamiin lehtiotsikoihin ja -juttuihin.
Heikkilä ei tarkastele omaa positiotaan kriittisesti ja tarjoilee väsyneitä kliseitä suomalaisesta ja ranskalaisesta elämästä – seikka, jonka vuoksi inhosin niin monia kielten oppikirjoja koulussa. Oppijan ja opettajan aliarviointia ja vahingollisten stereotypioiden toistamista. Kokeneen toimittajan kirjalta olisin odottanut enemmän.
Kaksi tähteä yrityksestä ja jouhevasta kerronnasta.
March 4, 2019
Todella kiinnostava, sopivalla tavalla analyyttinen ja monipuolinen tutkielma naisen asemasta ja roolista Ranskassa. Ranska on tehnyt klassisesta ranskattaresta myyntivaltin ja mainosikonin, ja tähän ihanteeseen jokaisen ranskattaren tulee pyrkiä, vaikka sitten korvaamalla ateriat kahvilla ja tupakalla ja karttamalla kuntoilua. Mutta mitä jos oletkin lihava, tai vanha, tai musta, tai muslimi? Kuinka suhtaudutaan naiseen, joka ei pysty tai halua täyttää täydellisen ranskattaren kriteerejä? Entä kuinka jenkeistä rantautunut Metoo-kampanja on toiminut Ranskassa, missä seksuaalista vapautuneisuutta pidetään hyvin tärkeänä, ja missä miesten kömpelöihin "viettely-yrityksiin" ja vallassa olevien miesten suhdetoilailuihin on suhtauduttu suurella ymmärryksellä. Lopuksi perehdytään vielä äidin rooliin Ranskassa, joka sekin on yllättävän erilainen, kuin täällä pohjolassa.
Heikkilä pohjaa analyysinsä paitsi pitkään kokemukseensa maasta (hän on ollut mm. Ylen kirjeenvaihtajana Ranskassa vuodesta 2013), myös kiinnostaviin haastatteluihin, tutkimuksiin, historiaan ja populaarikulttuuriin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja!
Heikkilä pohjaa analyysinsä paitsi pitkään kokemukseensa maasta (hän on ollut mm. Ylen kirjeenvaihtajana Ranskassa vuodesta 2013), myös kiinnostaviin haastatteluihin, tutkimuksiin, historiaan ja populaarikulttuuriin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja!
July 27, 2023
"Ranskalaista naista idealisoidaan, mutta totuus on paljon kiiltokuvaa kiinnostavampi. Vaaditaanko ranskalaiselta naiselta aina seksikkyyttä? Miten Ranskassa suhtaudutaan ikääntymiseen? Miksi värillisiä naisia ei näy ranskalaisissa elokuvissa tai politiikassa? Millaisia ovat ranskalaiseen äitiyteen liittyvät vaatimukset? Miksi päähuivit herättävät hysteriaa ja mikä jihadismissa vetoaa nuoriin naisiin? Millaista on ranskalaisten naisten valta?Etsin näihin kysymyksiin vastauksia tunnettujen ranskalaisten filosofien luota, Pariisin lähiöistä, tapaamisista kohukirjailijoiden kanssa, muslimifeministien kokouksista ja muotifestivaaleilta – ja tietenkin arkipäiväisistä keskusteluista tavallisten ranskalaisten kanssa.
Ranskalaisen naiskuvan tarkastelu avaa samalla paljastavan näkökulman yhteiskuntaan ja sen kipupisteisiin. Ranskassa on käynnissä samanlainen iso murros kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kansallisen identiteetin ja suuren kertomuksen rakennuspalikat tuntuvat olevan hajallaan – ja sen seurauksena takerrutaan ikiaikaisiin ja osin jo vanhentuneisiin tarinoihin. Jäljitän kirjassani näitä myyttejä ja hahmottelen uusia kertomuksen alkuja.Ikoniseen asemaan nostettu ranskatar ei enää edusta koko Ranskaa – eikä sitä paitsi suostu itsekään pysyttelemään siinä passiivisen mysteerinaisen lokerossa, joka hänelle on osoitettu. Ja se on vain hyvä!"
Heikkilän otsikointi kertoo teoksesta paljon.
Johdanto: Ranska ja ranskattaret murroksessa
"Tuntuu, että olen vapaata riistaa heti, kun astun ulos kotoani"
"Ritarillisuus ei ole rikos"
"Eroottinen kirjallisuus on erottamaton osa ranskalaista kulttuuria"
"Tilaisuus olisi edellyttänyt korkokenkiä"
"Ranskatar ei liho, sillä muuten häneltä menee työpaikka ja parisuhde"
"Kannattaa syödä paljon patonkia, jotta jaksatte urheilla!"
"Näyttelijä ei ole aidosti oma itsensä ilman meikkiä"
"Olisi toivottavaa välttää viisikymppisen päähenkilön naittamista 30 vuotta nuoremman naisnäyttelijän kanssa"
"Et näytä tarpeeksi afrikkalaiselta näytelläksesi afrikkalaista"
"Ranskalainen nainen ei ole hunnutettu, koska hän on vapaa!"
"Jihadisti Hasnasta olisi ollut mahtavaa nähdä kasvonsa juorulehden kannessa"
"Hyvä äiti on yhtä harvinainen kuin Mozart"
"Pitelisitkö Ranskan lippua sillä aikaa, kun tutkijat keskustelevat keskenään?"
Heikkilän teos on omassa kuplassaan syvä, ei niinkään laaja (paitsi häiriköintiin ja naisen seksuaalisena objektina ja subjektina olemiseen liittyvissä kysymyksissä - vaikkakin tällöin myös on enemmänkin kyse valkoisen hyvin toimeentulevan työssäkäyvän koulutetun naisen näkökulma, pääsääntöisesti siis) ajattelisin, sillä ne otsikoidut väitteet, joita Heikkilä avaa, hän avaa hyvin. Toki aiheita ja aiheeseen perhetymistä on varmastikin, ehkä tuskallisestikin, jouduttu rajaamaan ja vielä kerran rajaamaan. Hieno teos, kuitenkin, vaikkakin monen monta ajatusta laajemmasta otannasta kimpoaa mieleen ja nousee esimerkkeinä jokapäiväisestäkin elämästä(kuin vain ranskalaiset valkoiset korkeassa elintasossa ja huippukoulutuksen saaneet hyväosaiset ranskalaisnaiset olisivat tutkimusaineiston osana). Sain tästä paljon ajateltavaa ja erilaisia näkökulmia ranskalaisuuteen ja ranskattariinkin.
Mutta kuten Heikkilä loppusanoissaan toteaa, muutos on (onneksi) tuloillaan:
"Merkkejä muutoksesta on onneksi ilmassa. Ranska ja ranskatar-myytti kokevat parhaillaan tervetullutta tuuletusta. Idealisoidun ranskattaren sijaan on ryhdytty puhumaan ranskattarista – ja heistäkin vähitellen uudella, raikkaammalla tavalla."
Ranskalaisen naiskuvan tarkastelu avaa samalla paljastavan näkökulman yhteiskuntaan ja sen kipupisteisiin. Ranskassa on käynnissä samanlainen iso murros kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kansallisen identiteetin ja suuren kertomuksen rakennuspalikat tuntuvat olevan hajallaan – ja sen seurauksena takerrutaan ikiaikaisiin ja osin jo vanhentuneisiin tarinoihin. Jäljitän kirjassani näitä myyttejä ja hahmottelen uusia kertomuksen alkuja.Ikoniseen asemaan nostettu ranskatar ei enää edusta koko Ranskaa – eikä sitä paitsi suostu itsekään pysyttelemään siinä passiivisen mysteerinaisen lokerossa, joka hänelle on osoitettu. Ja se on vain hyvä!"
Heikkilän otsikointi kertoo teoksesta paljon.
Johdanto: Ranska ja ranskattaret murroksessa
"Tuntuu, että olen vapaata riistaa heti, kun astun ulos kotoani"
"Ritarillisuus ei ole rikos"
"Eroottinen kirjallisuus on erottamaton osa ranskalaista kulttuuria"
"Tilaisuus olisi edellyttänyt korkokenkiä"
"Ranskatar ei liho, sillä muuten häneltä menee työpaikka ja parisuhde"
"Kannattaa syödä paljon patonkia, jotta jaksatte urheilla!"
"Näyttelijä ei ole aidosti oma itsensä ilman meikkiä"
"Olisi toivottavaa välttää viisikymppisen päähenkilön naittamista 30 vuotta nuoremman naisnäyttelijän kanssa"
"Et näytä tarpeeksi afrikkalaiselta näytelläksesi afrikkalaista"
"Ranskalainen nainen ei ole hunnutettu, koska hän on vapaa!"
"Jihadisti Hasnasta olisi ollut mahtavaa nähdä kasvonsa juorulehden kannessa"
"Hyvä äiti on yhtä harvinainen kuin Mozart"
"Pitelisitkö Ranskan lippua sillä aikaa, kun tutkijat keskustelevat keskenään?"
Heikkilän teos on omassa kuplassaan syvä, ei niinkään laaja (paitsi häiriköintiin ja naisen seksuaalisena objektina ja subjektina olemiseen liittyvissä kysymyksissä - vaikkakin tällöin myös on enemmänkin kyse valkoisen hyvin toimeentulevan työssäkäyvän koulutetun naisen näkökulma, pääsääntöisesti siis) ajattelisin, sillä ne otsikoidut väitteet, joita Heikkilä avaa, hän avaa hyvin. Toki aiheita ja aiheeseen perhetymistä on varmastikin, ehkä tuskallisestikin, jouduttu rajaamaan ja vielä kerran rajaamaan. Hieno teos, kuitenkin, vaikkakin monen monta ajatusta laajemmasta otannasta kimpoaa mieleen ja nousee esimerkkeinä jokapäiväisestäkin elämästä(kuin vain ranskalaiset valkoiset korkeassa elintasossa ja huippukoulutuksen saaneet hyväosaiset ranskalaisnaiset olisivat tutkimusaineiston osana). Sain tästä paljon ajateltavaa ja erilaisia näkökulmia ranskalaisuuteen ja ranskattariinkin.
Mutta kuten Heikkilä loppusanoissaan toteaa, muutos on (onneksi) tuloillaan:
"Merkkejä muutoksesta on onneksi ilmassa. Ranska ja ranskatar-myytti kokevat parhaillaan tervetullutta tuuletusta. Idealisoidun ranskattaren sijaan on ryhdytty puhumaan ranskattarista – ja heistäkin vähitellen uudella, raikkaammalla tavalla."
August 30, 2019
Vaikutuin siitä, kuinka monesta kulmasta ranskattaria tarkasteltiin. Olen ehkä seurannut Heikkilän kolumneja hieman liian aktiivisesti, sillä tässä oli vain vähän oikeasti uutta. Eniten minua kiinnosti ylipainoa käsittelevä luku sekä se kuinka nuivasti Ranskassa suhtaudutaan ylipainoisiin. Mielestäni tämä kuitenkin sortui monien muiden kirjeenvaihtajakirjojen tavoin unohtamaan ihmiset pääkaupungin ulkopuolella. Heihin kirjassa viitataan täysin toisena rotuna pariisittariin verrattuna, usein sivulauseisiin piilotettuna.
March 30, 2019
Erinomainen katsaus ranskalaisten naisten elämään ja myytteihin.
March 15, 2023
Kiehtova matka ranskatar -myytin taustoihin, joka johti tutkimaan luokkaa, kulttuurihistoriaa ja sekä hauskoja että kauheitakin perinteitä. Hauskimpia juttuja olivat treenaamiseen liittyvät, kuten jakkupuvussa salilla käynti. Tosi kiinnostava matka!
July 26, 2021
Bibistä burkiniin leikittelee stereotyyppisellä käsityksellä ranskalaisesta naisesta, ja samalla pakottaa itseni huomaamaan, että omissa mielikuvissani tuo stereotypia on jäänyt yläasteen ranskankirjan sivuille. En todellakaan tiennyt, että mielikuvien tasolla ideaali ranskalainen polttaa tupakkaa lounastamisen sijaan, ja viinin määränkin oletin olevan Dickensin rasistinen ennakkoluulo. Vahvin tapa vahvistaa ennakkoluuloa on sanoittaa se ääneen kieltämällä sen olemassaolo, siinä suhteessa Heikkilä taisi tehdä karhunpalveluksen kaikille ranskalaisille.
On tietysti kiehtovaa lukea naisista, jotka ovat tavallaan kuin minä, ovat valkoisia, keskiluokkaisia ja pääkaupungissa asuvia. Tirkistelynhalu samankaltaisuuksiin on kuitenkin samalla myös heikkous, Heikkilä kirjoittaa itselleen tutuimmasta naiskuvasta, lukija lukee itselleen tutuimmasta naiskuvasta, ja kaikenlainen monimuotoisuus oman kuplan ulkopuolella jää lopulta kuitenkin vain kuriositeetiksi samalla kun keskiluokkaa koskevat ristiriidat nousevat kansakunnan naiskuvaa määrittäviksi ongelmiksi. Ongelma lienee laajempi kuin yksi kirja, Heikkilä kysyy ansiokkaasti kenen ääni Ranskassa kuuluu, ja saa pohtimaan samaa kysymystä myös Suomessa. Kun ääntä käyttävät journalistit ovat enimmäkseen valkoisia, keskiluokkaisia, kaupunkilaisia, onko minkään maan naiskuva journalismissa kovinkaan kattava?
On tietysti kiehtovaa lukea naisista, jotka ovat tavallaan kuin minä, ovat valkoisia, keskiluokkaisia ja pääkaupungissa asuvia. Tirkistelynhalu samankaltaisuuksiin on kuitenkin samalla myös heikkous, Heikkilä kirjoittaa itselleen tutuimmasta naiskuvasta, lukija lukee itselleen tutuimmasta naiskuvasta, ja kaikenlainen monimuotoisuus oman kuplan ulkopuolella jää lopulta kuitenkin vain kuriositeetiksi samalla kun keskiluokkaa koskevat ristiriidat nousevat kansakunnan naiskuvaa määrittäviksi ongelmiksi. Ongelma lienee laajempi kuin yksi kirja, Heikkilä kysyy ansiokkaasti kenen ääni Ranskassa kuuluu, ja saa pohtimaan samaa kysymystä myös Suomessa. Kun ääntä käyttävät journalistit ovat enimmäkseen valkoisia, keskiluokkaisia, kaupunkilaisia, onko minkään maan naiskuva journalismissa kovinkaan kattava?
December 19, 2018
Tosi mielenkiintoinen katsaus ranskalaisnaisten elämään ja ajatuksiin. Erityisesti urheiluun, kehopositiivisuuteen ja #metoo-asioihin liittyvät kappaleet jäivät mieleen. Kivan avartava ja ajatuksia herättävä lukukokemus!
March 7, 2019
Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka murskaa hyvällä tavalla ne Pariisia ja Ranskaa koskevat vaaleanpunaiset harhakuvitelmat.
Itsekin Pariisissa asuvana olin todella hyvilläni siitä, että kirjoittaja toi reilusti esiin seudun todellisen luonteen eikä yrittänyt romantisoida totuuksia.
Ihan kaikista asioista en ole samaa mieltä, mutta yleisellä tasolla kirjasta jäi hyvä fiilis😊
Itsekin Pariisissa asuvana olin todella hyvilläni siitä, että kirjoittaja toi reilusti esiin seudun todellisen luonteen eikä yrittänyt romantisoida totuuksia.
Ihan kaikista asioista en ole samaa mieltä, mutta yleisellä tasolla kirjasta jäi hyvä fiilis😊
June 17, 2019
Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu katsaus ihmisryhmästä, jonka rajat laajenevat tekstin edetessä. Hieno kurkistus ranskalaiseen yhteiskuntaan ja arvomaailmaan. Välillä hätkähdyttää ja välillä pöyristyttää. Asiantuntevasti yhteiskunnan sisältä mutta kuitenkin ulkopuolisen tarkkailijan silmin kirjoitettu. Heikkilän tuleva keltaliiveistä kertova teos menee tämän perusteella lukulistalle.
June 13, 2020
Pidin kovasti Heikkilän oivaltavasta ja viihdyttävästi kirjasta. Teos on kiinnostava katsaus nyky-ranskatarten arkeen ja samalla Ranskan kipupisteisiin (naisten jihadismi, läskifobia, huivikiistat, metoo-keskustelu). Kirjassa on paljon mielenkiintoisia haastateltavia ja hätkähdyttävää tilastotietoa - huumorilla höystettynä. Kirjoittaja tuntee syvällisesti aiheensa.
July 14, 2025
Mielenkiintoinen mutta surullinen kuva ranskalaisiin liittyvistä stereotypioista, samalla toki myös ranskalaisuudesta ja elämästä Ranskassa. Erityisesti pidin Annastiinan omista kokemuksista. Analyysit olivat silmiäavaavia, vaikka näin lyhyeen kirjaan ei kovin syvällistä analyysiä monesta näin monesta mahdukaan. Otsikot ovat räväköitä ja vetäviä. Bibistä olisin lukenut pidemmänkin jutun.
En muista milloin olisin viimeksi itkenyt kirjan vuoksi, mutta lihavien ja rumien naisten kohtelu meni niin tunteisiin, että tirautin pienet itkut. Ranskalla on ongelmansa, eikä idealisoitua fantasia-Ranskaa ole olemassa. Siis jatkan ranskalaisen kirjallisuuden ja ranskalaisten reseptien parissa enkä haaveile matkustamisesta.
Minttu Mustakallio luki muuten hyvin, mutta toisinaan minua häiritsi kovasti kummalliset tauot. Pienellä rytmin viilauksella lopputulos olisi loistava.
En muista milloin olisin viimeksi itkenyt kirjan vuoksi, mutta lihavien ja rumien naisten kohtelu meni niin tunteisiin, että tirautin pienet itkut. Ranskalla on ongelmansa, eikä idealisoitua fantasia-Ranskaa ole olemassa. Siis jatkan ranskalaisen kirjallisuuden ja ranskalaisten reseptien parissa enkä haaveile matkustamisesta.
Minttu Mustakallio luki muuten hyvin, mutta toisinaan minua häiritsi kovasti kummalliset tauot. Pienellä rytmin viilauksella lopputulos olisi loistava.
October 3, 2019
En ole koskaan käynyt Ranskassa, enkä ole maasta ollut erityisemmin kiinnostunutkaan. Tietoni pohjautuvat pääosin pop-kulttuuriin, peruskoulun ja lukion historian opintoihin sekä nykymedian uutisointiin. Kirjan nimi ja kuvaus saivat minut kiinnostumaan. Kirja on erittäin aikaansa kuvaava ja jo nyt vuonna 2019 se ei ole yhtä ajankohtainen kuin kirjoitushetkellään viime vuonna. Heikkilän kolumnimaiset luvut ovat soljuvia ja helppolukuisia. Suosittelisin henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet naiseudesta Ranskassa. Yhden tähden pudotin pois, sillä en saanut "wow" -elämystä, jonka odotan saavani täyden viiden tähden kirjoilta.
July 24, 2021
Kiinnosta aihe ja hyvin kirjoitettu. Käsite ranskalaisesta naisesta ehkä vähän keskiluokkainen ja pariisilainen, mutta hienosti nostettu esille myös muslimiväestön iso osuus (suurin Euroopassa!) ja sen tuomat jännitteet. Ranskassa, ja Pariisissaki, on omat heikko-osaisten lähiöt ja elämä maaseudulla erilaista. Se kaikki unohtuu helposti Pariisita muodostuneen mielikuvan taakse, esim Emily in Paris -tvsarja kuvaa tuota idylliä hyvin. Heikkilä nostaa asiantuntevasti eri näkökulmia ja eroja esiin. Hyvä katsaus kulttuuriin, suosittelen!
December 25, 2019
Erittäin kiinnostava, hyvin kirjoitettu, nopealukuinen ja vetävä kuvaus Ranskasta ja ranskalaisuudesta, erityisesti naisten ja naisnäkökulmasta. Kiinnostavat haastateltavat, riittävästi tilastotietoa ja ilmiöitä muiden maiden lukuihin peilaten.
January 2, 2020
Annastiina Heikkilä osaa kirjoittaa sujuvasti, vetävästi ja mielenkiintoisesti. Kirjassa tarkastellaan ranskalaista yhteiskuntaa monenlaisten naisroolien näkökulmasta. Vaikka ranskalainen mentaliteetti ja myyttinen "ranskalainen nainen" olisivat jo ennestään tuttuja käsitteitä, tarjoaa kirja uutta pureskeltavaa Ranskan tuoreiden tapahtumien ja nousevien ilmiöiden/henkilöiden kautta.
March 16, 2020
Pidin tästä tosi paljon; olen/olin ehkä hivenen hävettävänkin tietämätön Ranskan politiikasta ja feminismistä & naisten asemasta Ranskassa. Heikkilä käsittelee teoksessa hyvin aihetta monesta eri näkökulmasta, ja opin tästä paljon!
July 27, 2019
Hauskasti mutta terävästi kirjoitettu kirja, erinomaisen napakkaa ja pureutuvaa, letkeästi kulkevaa analyysia ranskalaisuudesta ja feminismistä.
August 11, 2019
Kiinnostava ja ajankohtainen kirja ranskalaisnaisista ja Ranskan kulttuurista. Vahva suositus
November 18, 2022
Mielenkiintoinen kirja, joka avaa kulttuurien välisiä eroja Ranskan ja esim Suomen välillä. Nopeasti luettavissa mutta kannattaa lukea / kuunnella koska herättää ajatuksia.
March 9, 2023
Taitavasti rakennettu ja notkeasti etenevä teos, joka avaa ranskalaista yhteiskuntaa muutenkin kuin naisasiassa.
Displaying 1 - 22 of 22 reviews