What do you think?
Rate this book
Delta #1
Verivelka
Myöhäinen syksy. Porin Ahlaisissa tapahtuu raaka, mutta poliisin näkökulmasta tavanomainen surmatyö. Mökillä, jossa on koolla iso ryyppyporukka, puukotetaan mies. Tapauksella on useita silminnäkijöitä mutta vähän surijoita: uhrilla on poikkeuksellisen väkivaltainen rikostausta.
Komisario Jari Paloviita, ylennyksen saanut perheenisä, hätkähtää kuullessaan Ahlaisten surmasta epäillyn miehen nimen: poikavuosina samainen puukottaja oli hänen paras ystävänsä, rikkonaisesta kodista tullut tinkimätön ja auttavainen toveri, joka puolusti häntä julmissa kiusaamistilanteissa. Paloviita on aina tuntenut olevansa elämänsä velkaa nykyisin syrjäytyneenä kulkevalle ystävälleen.
Mitä tarkoittaa ikuisen lojaalisuuden lupaus? Voiko verivalan purkaa?
Komisario Jari Paloviita, ylennyksen saanut perheenisä, hätkähtää kuullessaan Ahlaisten surmasta epäillyn miehen nimen: poikavuosina samainen puukottaja oli hänen paras ystävänsä, rikkonaisesta kodista tullut tinkimätön ja auttavainen toveri, joka puolusti häntä julmissa kiusaamistilanteissa. Paloviita on aina tuntenut olevansa elämänsä velkaa nykyisin syrjäytyneenä kulkevalle ystävälleen.
Mitä tarkoittaa ikuisen lojaalisuuden lupaus? Voiko verivalan purkaa?
408 pages, Hardcover
First published May 1, 2019
48 people are currently reading
808 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 205 reviews
April 5, 2019
Arttu Tuominen lunasti paikkansa suosikkidekkaristieni joukossa jo Labyrintti-sarjallaan, eikä tämä uuden DELTA-sarjan avauskaan tuottanut pettymystä. Tämä porilaisen poliisiyksikön ympärille rakentuva tarina ei ollut pelkästään dekkari, vaan myös kahdessa aikatasossa kulkeva kuvaus vahvasta ystävyydestä ja pohdiskeleva kirja moraalin häilyvistä rajoista. Tästä syystä uskoisin, että Verivelka löytää lukijakuntaa myös perinteisten dekkarilukijoiden ryhmän ulkopuolelta. Verivelan maailma oli jotenkin varsin suomalainen, viinan ja rikosten tielle eksyneet Mielonen ja Nieminen karuine taustoineen tuntuivat hyvin aidoilta. Aitoa oli myös esiteini-ikäisten poikien ja heidän välisten suhteidensa kuvaus.
Kirja koukutti heti alkusivuilta ja jännite jatkui loppuun saakka. Lukijana minun oli pakko saada tietää, mitä kesällä 1991 oikeastaan oli tapahtunut. Verivelassa viitattiin henkilöhahmoihin, jotka oletettavasti saavat suuremman roolin sarjan seuraavissa jaksoissa, joten lukijahan koukuttui myös jatkamaan sarjan lukemista!
Kirja koukutti heti alkusivuilta ja jännite jatkui loppuun saakka. Lukijana minun oli pakko saada tietää, mitä kesällä 1991 oikeastaan oli tapahtunut. Verivelassa viitattiin henkilöhahmoihin, jotka oletettavasti saavat suuremman roolin sarjan seuraavissa jaksoissa, joten lukijahan koukuttui myös jatkamaan sarjan lukemista!
January 16, 2022
Welch überraschend tolles Buch. Hätte anfangs nicht gedacht, dass es solch einen Eindruck bei mir hinterlassen wird.
Es ist geradezu schwer für mich, in Worte zu fassen, was genau dieses Buch in mir ausgelöst hat, ohne zu viel zu verraten. Nur so viel vorweg: Wer einen klassischen Krimi erwartet, der wird diesen hier nicht finden.
Das kriminal Geschehen ist letztendlich nur nebensächlich und die Geschichte der Hauptfiguren steht im Vordergrund. Vielleicht wäre Drama in dem Sinne passender. Denn dies ist, wie es sich für mich oftmals anfühlte. Dramatisch. Zum Nachdenken anregend. Man lebt mit, fühlt mit bei dem, was die Figuren durchgemacht haben. Die Erzählweise ist sehr real, unverblümt, die Charaktere wachsen einem irgendwie ans Herz.
Hach, wie gesagt, schwer zu beschreiben. Aber definitiv eines der Bücher, das sich sehr weit oben in meiner Favoritenliste wiederfinden wird.
Es ist geradezu schwer für mich, in Worte zu fassen, was genau dieses Buch in mir ausgelöst hat, ohne zu viel zu verraten. Nur so viel vorweg: Wer einen klassischen Krimi erwartet, der wird diesen hier nicht finden.
Das kriminal Geschehen ist letztendlich nur nebensächlich und die Geschichte der Hauptfiguren steht im Vordergrund. Vielleicht wäre Drama in dem Sinne passender. Denn dies ist, wie es sich für mich oftmals anfühlte. Dramatisch. Zum Nachdenken anregend. Man lebt mit, fühlt mit bei dem, was die Figuren durchgemacht haben. Die Erzählweise ist sehr real, unverblümt, die Charaktere wachsen einem irgendwie ans Herz.
Hach, wie gesagt, schwer zu beschreiben. Aber definitiv eines der Bücher, das sich sehr weit oben in meiner Favoritenliste wiederfinden wird.
March 13, 2022
Er zijn maar weinig eerste delen in een serie die zo’n indruk op me te weten maken. Wat is dit een ijzersterk, steengoed, vreselijk, spannend en daarnaast ook echt ontroerend boek! Mijn recensie op Samenlezenisleuker:
https://samenlezenisleuker.wordpress....
https://samenlezenisleuker.wordpress....
February 16, 2022
>>Eine Schuld, die niemals verjährt...<<
"Was wir verschweigen" von Arttu Tuominen war ein Kriminalroman, der mich wirklich überrascht hat! Was zunächst nach einem simplen Mord aussieht, entpuppt sich als viel viel mehr als das... Involviert ist hier der Ermittler Jari Paloviita, der nicht nur diesen Fall lösen, sondern sich auch mit den Dämonen seiner Vergangenheit auseinander setzen muss.
Nach längerer zeit war "Was wir verschweigen" wieder ein Krimi, der mich gleich zu beginn abgeholt und bis zum Ende in seinem Bann gehalten hat! Auch die Ermittler, sowohl Jari als auch Henrik haben ihre Ecken und Kanten, nicht alles läuft wie am Schnürchen und gerade das machte die beiden für mich sehr greifbar und authentisch.
Ich hoffe bald mehr von Arttu Tuominen lesen zu können und würde gerne wieder mit Paloviita ermitteln🤗📖✒
"Was wir verschweigen" von Arttu Tuominen war ein Kriminalroman, der mich wirklich überrascht hat! Was zunächst nach einem simplen Mord aussieht, entpuppt sich als viel viel mehr als das... Involviert ist hier der Ermittler Jari Paloviita, der nicht nur diesen Fall lösen, sondern sich auch mit den Dämonen seiner Vergangenheit auseinander setzen muss.
Nach längerer zeit war "Was wir verschweigen" wieder ein Krimi, der mich gleich zu beginn abgeholt und bis zum Ende in seinem Bann gehalten hat! Auch die Ermittler, sowohl Jari als auch Henrik haben ihre Ecken und Kanten, nicht alles läuft wie am Schnürchen und gerade das machte die beiden für mich sehr greifbar und authentisch.
Ich hoffe bald mehr von Arttu Tuominen lesen zu können und würde gerne wieder mit Paloviita ermitteln🤗📖✒
April 21, 2023
Paljon kehuja haalineen Delta-sarjan aloitusosa ei ollutkaan sitä rikoskirjallisuuden peruskauraa, mitä olen tottunut lukemaan. Ensinnäkin lukija saadaan jäämään koukkuun jo sillä, että tarinassa keriytyy auki koko ajan uusia kerroksia. Itse murha oli toisaalta lähinnä sivujuonne, joka yhdistää aikatasoja toisiinsa. Murhaaja ei välttämättä olekaan se, joka on kirjassa eniten ”sekaisin”, vaan itse rikostutkijat tuntuvat olevan hieman epävakaita, mutta silleen hyvällä ja kiinnostavalla tavalla. Mutta, vaikka Tuominen heidän kohdalla hyödyntää ns. rikoskirjallisuuden kliseitä, missä rikostutkijat sössii siviilielämässä kaiken ja turruttaa päänsä päihteillä, oli Tuomisen henkilöhahmoissa paljon inhimillistä sekä psykologista syvyyttä. Henkilöhahmot olivat aidosti kiinnostavia.
Tarina kulkee kahdessa aikatasossa ja pidin valtavasti menneisyyteen sijoittuvasta juonesta, jossa perehdyttiin Jari Palosaaren lapsuuteen sekä hänen menneisyytensä tragedioihin. Eikä tämän sopan selvittäminen suinkaan päädy ensimmäiseen kirjaan, vaan poikkeuksellisesti tämän rikoksen kohdalla kaikki jäi vielä auki. Minua ilahdutti nimenomaan tämä, ettei tässä nyt vain ratkottu yhtä murhaa, joka jotenkin liittyy päähenkilön menneisyyteen ja sitten seuraavassa osassa jotain toista murhaa. Piristävää, kun kirjailija murtaa totuttuja kaavoja. Nyt oikein odotan, että pääsen jatkamaan sarjan parissa, sillä Tuomisen sujuva kerronta veti minut suoraan tapahtumien keskipisteeseen ja henkilöhahmoista alkoi tulla läheisiä väkisinkin. Nyt en haluan tietää mieluiten heti, että miten koko hommassa käy. Tästä vaikuttaa kehittyvän paljon oletettua syvempi ja sotkuisempi vyyhti, jes!
En ihmettele miksi tämä Tuomisen Delta-sarja on kerännyt niin paljon faneja ja kiitosta. Olihan tämä oikeasti piristävän hyvä ja tarjosi jotain erillaista rikoskirjallisuuden itseään toistavaan massaan! Hyvä Arttu!
Tarina kulkee kahdessa aikatasossa ja pidin valtavasti menneisyyteen sijoittuvasta juonesta, jossa perehdyttiin Jari Palosaaren lapsuuteen sekä hänen menneisyytensä tragedioihin. Eikä tämän sopan selvittäminen suinkaan päädy ensimmäiseen kirjaan, vaan poikkeuksellisesti tämän rikoksen kohdalla kaikki jäi vielä auki. Minua ilahdutti nimenomaan tämä, ettei tässä nyt vain ratkottu yhtä murhaa, joka jotenkin liittyy päähenkilön menneisyyteen ja sitten seuraavassa osassa jotain toista murhaa. Piristävää, kun kirjailija murtaa totuttuja kaavoja. Nyt oikein odotan, että pääsen jatkamaan sarjan parissa, sillä Tuomisen sujuva kerronta veti minut suoraan tapahtumien keskipisteeseen ja henkilöhahmoista alkoi tulla läheisiä väkisinkin. Nyt en haluan tietää mieluiten heti, että miten koko hommassa käy. Tästä vaikuttaa kehittyvän paljon oletettua syvempi ja sotkuisempi vyyhti, jes!
En ihmettele miksi tämä Tuomisen Delta-sarja on kerännyt niin paljon faneja ja kiitosta. Olihan tämä oikeasti piristävän hyvä ja tarjosi jotain erillaista rikoskirjallisuuden itseään toistavaan massaan! Hyvä Arttu!
March 4, 2022
Kirjailija oli minulle entuudestaan tuntematon ja oikeastaan syy, miksi tartuin kirjaan oli geokätköilyyn liittyvä mysteeri, jonka koordinaatit sai ratkaisemalla kirjaan liittyviä juttuja. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja mielestäni hyvin ja jouhevasti kirjoitettu. Tutkimus puolta oli vähemmän, mutta kiinnostavia oli sekä nykyisyys ja menneisyys kerronta, en välttämättä edes kaivannut kovin paljoa sitä, että olisi tutkittu itse murhaa. Minua kiehtoi myös se, että lähellä Poria asuneena oli paljon tuttuja paikkoja. Esimerkiksi poliisiaseman paikan tiedän tarkalleen, juna-aseman ja niin edelleen. Tämä kirja vakuutti kyllä lukemaan muitakin Tuomisen kirjoja.
Helmet- haasteessa laitan tämän kirjan kohtaan 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.
Helmet- haasteessa laitan tämän kirjan kohtaan 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan.
April 17, 2022
Goede balans tussen heden en verleden. Interessante personages. Jammer van het vele schelden..
January 1, 2023
No huh ja hitto. Meinasi mennä ihon alle tää kyllä. Pääsi vähän yllättämään. Äänikirja toimi tosi hyvin ja pakko jatkaa kyllä sarjan parissa heti pian.
November 26, 2021
Gerade hat man Jari Paloviita zum kommissarischen Chef ernannt, als die Polizei von Pori auch schon mit einem Mordfall konfrontiert wird: in einem Sommerhaus kam es zu einem Gelage, das aus dem Ruder lief. Am Ende des Abends ist ein Mann tot, ein Verdächtiger wird jedoch blutverschmiert unweit im Wald aufgegriffen. Die Zeugen sind weitgehend nicht zu gebrauchen, zu viel Alkohol und anderes machen ihre Aussagen unbrauchbar. Jari überlässt den Fall seinen beiden Ermittlern Hendrik und Linda, es scheint nicht so schwierig zu sein, hier eine Anklage vorzubereiten. Doch als er die Namen von Opfer und Täter liest, bleibt Jari das Herz beinahe stehen. Er kennt beide. Schon sehr lange und er weiß auch, was im Sommer 1991 geschehen ist.
Der Ingenieur Arttu Tuominen stammt aus der mittelfinnischen Hafenstadt Pori und hat bereits vier Krimi veröffentlicht. „Was wir verschweigen“ ist der Auftakt der sogenannten DELTA Serie und wurde mit dem finnischen Krimipreis als bester Spannungsroman des Jahres 2020 ausgezeichnet. Geschickt verbindet er die aktuellen Ermittlungen mit der Kindheit des leitenden Kommissars und baut sowohl in der Vergangenheit wie auch der Gegenwart einen Spannungsbogen auf, der sich erst spät löst. Im Zentrum dabei die Frage, wo Jari steht: auf Seiten des Rechts oder einer lange zurückliegenden Verpflichtung.
„Freundschaft hat nichts mit Recht oder Schuld zu tun. Das wüssten Sie, wenn Sie auch nur einmal in Ihrem Leben jemanden gekannt hätten, dem Sie bedingungslos vertrauen konnten.“
Der Fall bringt Jari in eine moralische Zwickmühle, aus der er sich nicht lösen kann. Er vertritt das Recht, muss dafür sorgen, dass Gerechtigkeit geschieht, dass die Ermittlungen geregelte Wege gehen und dass vor dem Gesetz alle gleich behandelt werden. Doch es gibt noch eine alte Schuld, eine Verpflichtung, ein Versprechen, denen er sich ebenso verpflichtet sieht. Er ringt mit sich, hofft auf eine andere Lösung, die von irgendwoher kommt.
Es ist nicht die Frage, ob der vermeintliche Täter die Tat wirklich begangen hat. Was an dem fraglichen Abend geschah, rück in den Hintergrund. Es ist ein Kampf, der sich nur in Jari abspielt und es ist klar, dass auch nur er die Entscheidung treffen wird, in welche Richtung das Pendel ausschlägt, wofür er sich entscheidet, wozu er sich bekennt.
Ein Krimi, der ganz traditionell beginnt und dann zu einem Gewissenskonflikt wird, auf den man auch als Leser nicht leicht eine Antwort findet. Mit dem Protagonisten ist man in der Situation gefangen und kann nur für sich selbst überlegen, ob man seine Schritte genauso gehen würde oder man sich eher für ein anderes Handeln entscheiden würde.
Ein Krimi, der den Leser in vielerlei Hinsicht herausfordert und gedanklich einbindet mit der Frage: was würde man selbst tun?
Der Ingenieur Arttu Tuominen stammt aus der mittelfinnischen Hafenstadt Pori und hat bereits vier Krimi veröffentlicht. „Was wir verschweigen“ ist der Auftakt der sogenannten DELTA Serie und wurde mit dem finnischen Krimipreis als bester Spannungsroman des Jahres 2020 ausgezeichnet. Geschickt verbindet er die aktuellen Ermittlungen mit der Kindheit des leitenden Kommissars und baut sowohl in der Vergangenheit wie auch der Gegenwart einen Spannungsbogen auf, der sich erst spät löst. Im Zentrum dabei die Frage, wo Jari steht: auf Seiten des Rechts oder einer lange zurückliegenden Verpflichtung.
„Freundschaft hat nichts mit Recht oder Schuld zu tun. Das wüssten Sie, wenn Sie auch nur einmal in Ihrem Leben jemanden gekannt hätten, dem Sie bedingungslos vertrauen konnten.“
Der Fall bringt Jari in eine moralische Zwickmühle, aus der er sich nicht lösen kann. Er vertritt das Recht, muss dafür sorgen, dass Gerechtigkeit geschieht, dass die Ermittlungen geregelte Wege gehen und dass vor dem Gesetz alle gleich behandelt werden. Doch es gibt noch eine alte Schuld, eine Verpflichtung, ein Versprechen, denen er sich ebenso verpflichtet sieht. Er ringt mit sich, hofft auf eine andere Lösung, die von irgendwoher kommt.
Es ist nicht die Frage, ob der vermeintliche Täter die Tat wirklich begangen hat. Was an dem fraglichen Abend geschah, rück in den Hintergrund. Es ist ein Kampf, der sich nur in Jari abspielt und es ist klar, dass auch nur er die Entscheidung treffen wird, in welche Richtung das Pendel ausschlägt, wofür er sich entscheidet, wozu er sich bekennt.
Ein Krimi, der ganz traditionell beginnt und dann zu einem Gewissenskonflikt wird, auf den man auch als Leser nicht leicht eine Antwort findet. Mit dem Protagonisten ist man in der Situation gefangen und kann nur für sich selbst überlegen, ob man seine Schritte genauso gehen würde oder man sich eher für ein anderes Handeln entscheiden würde.
Ein Krimi, der den Leser in vielerlei Hinsicht herausfordert und gedanklich einbindet mit der Frage: was würde man selbst tun?
April 17, 2022
Barsk, men helt fantastisk. Den er både en krimi, men samtidig også en fin fortælling om et stærkt venskab der starter i barndommen og styrkes af de mange prøvelser vores hovedpersoner må igennem.
April 9, 2022
Een groep mannen komt samen om een paar dagen gezellig met elkaar te feesten en te drinken. Helaas slaat deze gezelligheid helemaal om: er wordt namelijk iemand neergestoken en het slachtoffer overlijdt.
Commissaris Jari Paloviita is erg geschokt wanneer hij erachter komt dat het slachtoffer Rami Nieminen is, degene die hem vroeger op school meedogenloos pestte.
De dader blijkt Antti te zijn. De beste vriend van Jari Paloviita. Hij nam het vroeger altijd voor hem op, maar inmiddels heeft hij een verleden van geweld en criminaliteit. Jari wordt verscheurd tussen zijn loyaliteit aan zijn vriend en zijn plicht als politieman.
Dit boek werd mij aangeraden door een medewerkster van mijn favoriete boekhandel @deganzenveer_ en wat ben ik blij dat ik dit verhaal heb gelezen. Het is namelijk geweldig!
Er zijn verschillende verhaallijnen. Zo is er de moordzaak in 2018 waar Jari de leiding over heeft, maar ook de zomer van 1991. En in deze periode leren we Jari, Antti en Rami een heel stuk beter kennen. Rami blijkt een echte pestkop te zijn en helaas is Jari elke keer zijn doelwit. Zijn beste vriend Antti neemt het telkens voor hem op. De pesterijen lopen steeds meer uit de hand en zijn echt gruwelijk.
De schrijver weet dit zo goed op papier te zetten, dus toen ik dit las voelde ik vanalles. Het is een thriller, maar tegelijkertijd ook een heel ontroerend verhaal. Ik werd helemaal in het verhaal gezogen en kon niet stoppen met lezen.
De schrijfstijl van Tuominen is ontzettend fijn. Ik vond het ook heel interessant om te lezen hoe Jari met alles om ging. Komt hij voor zijn jeugdvriend op, of doet hij toch zijn werk als politieman?
Dit is trouwens het eerste deel in de Rivierdelta-serie en ik kijk heel erg uit naar het volgende deel!
Beoordeling: 4,5 ⭐️
Commissaris Jari Paloviita is erg geschokt wanneer hij erachter komt dat het slachtoffer Rami Nieminen is, degene die hem vroeger op school meedogenloos pestte.
De dader blijkt Antti te zijn. De beste vriend van Jari Paloviita. Hij nam het vroeger altijd voor hem op, maar inmiddels heeft hij een verleden van geweld en criminaliteit. Jari wordt verscheurd tussen zijn loyaliteit aan zijn vriend en zijn plicht als politieman.
Dit boek werd mij aangeraden door een medewerkster van mijn favoriete boekhandel @deganzenveer_ en wat ben ik blij dat ik dit verhaal heb gelezen. Het is namelijk geweldig!
Er zijn verschillende verhaallijnen. Zo is er de moordzaak in 2018 waar Jari de leiding over heeft, maar ook de zomer van 1991. En in deze periode leren we Jari, Antti en Rami een heel stuk beter kennen. Rami blijkt een echte pestkop te zijn en helaas is Jari elke keer zijn doelwit. Zijn beste vriend Antti neemt het telkens voor hem op. De pesterijen lopen steeds meer uit de hand en zijn echt gruwelijk.
De schrijver weet dit zo goed op papier te zetten, dus toen ik dit las voelde ik vanalles. Het is een thriller, maar tegelijkertijd ook een heel ontroerend verhaal. Ik werd helemaal in het verhaal gezogen en kon niet stoppen met lezen.
De schrijfstijl van Tuominen is ontzettend fijn. Ik vond het ook heel interessant om te lezen hoe Jari met alles om ging. Komt hij voor zijn jeugdvriend op, of doet hij toch zijn werk als politieman?
Dit is trouwens het eerste deel in de Rivierdelta-serie en ik kijk heel erg uit naar het volgende deel!
Beoordeling: 4,5 ⭐️
August 8, 2024
En ole kovinkaan suuri dekkarien ystävä, kesäisin luen ehkä pari Agatha Christietä, mutta siinäpä se. Päätin silti lukea edes yhden Arttu Tuomisen Delta-sarjan kirjan Marin @1001kirjaa ja Nean @siperiankirjat hehkutuksen takia. Ja sitten mä luinkin kaikki sarjan neljä kirjaa yhdessä viikossa 🙈 Mari ja Nea, liityn teidän seuraan fanclubiin! Vaikka sarjan kirjat, Verivelka, Hyvitys, Vaiettu ja Häväistyt, ovat paljon raaempia ja graafisempia kuin olen tottunut lukemaan, veivät kirjojen tapahtumat ja hahmot niin mukaansa, että en voinut lopettaa niiden lukemista. Verivelka sai minut jopa itkemään, koska se käsitteli poikien välistä ystävyyttä niin kauniisti ja herkästi. Pidän myös siitä, että Tuominen ei yritä siloitella nykypäivän suomalaisen yhteiskunnan ja poliisien mielipiteitä ja tekemisiä. Osansa saavat alkoholikulttuuri, perheväkivalta, poliisissa rehottava rasismi ja homofobia, Suomen yhteistyö Saksan kanssa toisen maailmansodan aikaan ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja pedofilia. Sarjan neljä päähenkilöäkään eivät ole puhtoisia pulmusia, vaan jokaisella on omat luurangot kaapeissaan. Pidin siitä kuinka päähenkilöt vaihtelivat kirjojen mukaan niin, että yhdellä hahmolla on aina vetovastuu kirjasta, mutta muidenkin ajatusten sisälle päästään joka kirjassa. Lukujen rytmitys flasbackien ja nykyhetken välillä toimii minulle historiallisten kirjojen ystävänä hyvin. Vaikka viimeisessä kirjassa arvasin murhaajan minulle jo suht aikaisin, olivat kaikki kirjat niin yllätyksellisiä, että muita ennustuksia oli lähes mahdotonta tehdä. Eihän tässä voi muuta sanoa kuin että toivottavasti jatkoa saadaan pian ja sellaisen toiveen lähetän nyt eetteriin, että kansa vaatii lisää Oksmania seuraaviin kirjoihin 🤩😁
June 30, 2019
Edellisen sarjan luin täysin porilaistunnelman takia eli täällähän nyt tapellaan muutenkin niin luetaan se nyt sitten kirjastakin. Sen jälkeen aloin kuunnella dekkareita äänikirjana, joten tämän kirjan kohdalla oli minun dekkarihistoriani jo paljon pidempi ja olisin voinut tarttua tähän jopa silloin, kun olisin asunut Porin ulottumattomissa.
Myönnän silti, että Pori-lisä on tässä kyllä sekä suola että sokeri.
Nyt myös tiesin, mitä odottaa eli solmussa olevia päähenkilöitä, kummallisia persoonallisuuspiirteitä ja lieviä ja vähemmän lieviä vihjailuja psyykkisiin sairauksiin. Siksi minä näistä pidänkin. Tappo voi olla nopeasti tekaistu, mutta tutkija on yleensä se enemmän sekaisin oleva.
Myönnän silti, että Pori-lisä on tässä kyllä sekä suola että sokeri.
Nyt myös tiesin, mitä odottaa eli solmussa olevia päähenkilöitä, kummallisia persoonallisuuspiirteitä ja lieviä ja vähemmän lieviä vihjailuja psyykkisiin sairauksiin. Siksi minä näistä pidänkin. Tappo voi olla nopeasti tekaistu, mutta tutkija on yleensä se enemmän sekaisin oleva.
July 8, 2022
Yksi parhaista lukemistani kotimaisista rikosromaaneista. Synkkä ja väkevä tarina kahden pojan ystävyydestä, joka jatkuu myöhemmässä elämässä. Jos kykenisin itse kirjoittamaan romaanin, tällainen voisi olla haluamani lopputulos.
January 22, 2023
Jag var frestad att ge den 4 stjärnor, den ligger där och pendlar fram och tillbaka, men jag väljer att runda av neråt, eftersom jag inte var överförtjust i den dialog (eller snarare brist på) som förs mellan karaktärerna.
Annars var jag super involverad i det här, framför allt i dåtidsperspektivet mellan Jari och Antti, dels för att där är dialogen faktiskt bra, men också för att det är där allt börjar och det märks att författaren lägger mer tid på pojkarnas drama den sommaren och mindre krut på nutiden.
Jari är sådär härligt moraliskt grå, jag fattar hans instinkt, men samtidigt är det just den typen av polis som gör att man inte urskildringslöst litar på den yrkesgruppen. Såhär i efterhand borde jag nog inte varit förvånad över att han gör som han gör mot slutet, med tanke på att jag vid en snabb genomgång för att hitta alls namn (rättstavade) så fann jag flera exempel på hur avtrubbad han är i sina relationer.
Oksman är lite väl osammanhängande ibland. Hade han varit stoisk och tystlåten hela boken igenom hade jag nog inte retat mig på honom alls, men hans personlighet växlar lite för mycket. Han är inte personen som går en rond med sin chef, men ändå står dom där.
Linda är en så klassisk poliskaraktär som dricker för mycket att hon nästan känns som en parodi och tillför inte jättemycket till handlingen överhuvudtaget.
I övrigt fick jag blodad tand och vill verkligen läsa del 2.
Annars var jag super involverad i det här, framför allt i dåtidsperspektivet mellan Jari och Antti, dels för att där är dialogen faktiskt bra, men också för att det är där allt börjar och det märks att författaren lägger mer tid på pojkarnas drama den sommaren och mindre krut på nutiden.
Jari är sådär härligt moraliskt grå, jag fattar hans instinkt, men samtidigt är det just den typen av polis som gör att man inte urskildringslöst litar på den yrkesgruppen. Såhär i efterhand borde jag nog inte varit förvånad över att han gör som han gör mot slutet, med tanke på att jag vid en snabb genomgång för att hitta alls namn (rättstavade) så fann jag flera exempel på hur avtrubbad han är i sina relationer.
Oksman är lite väl osammanhängande ibland. Hade han varit stoisk och tystlåten hela boken igenom hade jag nog inte retat mig på honom alls, men hans personlighet växlar lite för mycket. Han är inte personen som går en rond med sin chef, men ändå står dom där.
Linda är en så klassisk poliskaraktär som dricker för mycket att hon nästan känns som en parodi och tillför inte jättemycket till handlingen överhuvudtaget.
I övrigt fick jag blodad tand och vill verkligen läsa del 2.
February 11, 2024
Finnischer Mord
In einer finnischen Kleinstadt wird in einem Wochenendhaus ein angetrunkener Mann erstochen. Da alle in dem Haus betrunken waren, weiß keiner richtig, was passiert ist. Nur kurz nach der Tat wird ein weiterer Betrunkener im Wald gefunden, dessen Kleidung blutbefleckt ist. Es scheint ein einfacher Fall zu sein. Allerdings fehlt die Tatwaffe. Kommissar Jari Paloviita hat vertretungsweise die Leitung seiner Abteilung übernommen. Sein eigentlicher Partner Oksman übernimmt die Außenermittlungen gemeinsam mit der Kollegin Linda. Paloviita ist froh über den vermeintlich einfachen Fall. Jedenfalls so lange bis er erfährt, wer der Verdächtige ist.
In diesem ersten Fall für Jari Paloviita und sein Team muss sich der Kommissar mit seiner eigenen Vergangenheit befassen. Das kommt recht unerwartet. Schließlich hat er sich gerade erst in seiner Leitungsposition eingefunden. Und er ist unsicher wie er mit dieser Sache umgehen soll. Seine Kollegen Oksman und Linda sind gewiefte Ermittler und doch erweisen sich die Nachforschungen als schwierige Aufgabe. Das fängt schon mit dem regnerischen Wetter an, durch den die Umgebung des Tatorts nicht verwüstet, aber doch ziemlich zermatscht ist. Tja, dann der Täter. Er ist wohl ebenso ein Trunkenbold wie das Opfer und er behauptet, keine Erinnerung an die Tatzeit zu haben.
So leicht ist es nicht, die Karriereleiter zu erklimmen. Schon garnicht, wenn man einiges für sich behalt. Langsam entwickelt sich der Fall, der erst gar keiner zu sein scheint. Ein Fall, der so klar ist. Auch als Leser fragt man sich, wie sich Spannung entwickeln soll, wenn man den Mörder schon nach den ersten Seiten kennt. Nun, es geht. Auch wenn die Vergangenheit vielleicht ein wenig zu ausführlich dargestellt wird, enthüllt sich eine fesselnde Geschichte. Ein gewisses Manko ist die problembehaftetheit der Polizisten. Da hat einfach jeder seine Probleme und zwar größere als man bei normalen Arbeitskollegen erwarten würde. Das kann einem gefallen oder nicht. Gut dargestellt ist, wie so etwas zu so was führt. Die Kindheitserlebnisse prägen und wirken lange bis in die Gegenwart. Trotz kleiner Kritikpunkte ein lesenswerter Kriminalroman und ein Reihenstart, der durchaus weiter verfolgt werden kann.
3,5 Sterne
In einer finnischen Kleinstadt wird in einem Wochenendhaus ein angetrunkener Mann erstochen. Da alle in dem Haus betrunken waren, weiß keiner richtig, was passiert ist. Nur kurz nach der Tat wird ein weiterer Betrunkener im Wald gefunden, dessen Kleidung blutbefleckt ist. Es scheint ein einfacher Fall zu sein. Allerdings fehlt die Tatwaffe. Kommissar Jari Paloviita hat vertretungsweise die Leitung seiner Abteilung übernommen. Sein eigentlicher Partner Oksman übernimmt die Außenermittlungen gemeinsam mit der Kollegin Linda. Paloviita ist froh über den vermeintlich einfachen Fall. Jedenfalls so lange bis er erfährt, wer der Verdächtige ist.
In diesem ersten Fall für Jari Paloviita und sein Team muss sich der Kommissar mit seiner eigenen Vergangenheit befassen. Das kommt recht unerwartet. Schließlich hat er sich gerade erst in seiner Leitungsposition eingefunden. Und er ist unsicher wie er mit dieser Sache umgehen soll. Seine Kollegen Oksman und Linda sind gewiefte Ermittler und doch erweisen sich die Nachforschungen als schwierige Aufgabe. Das fängt schon mit dem regnerischen Wetter an, durch den die Umgebung des Tatorts nicht verwüstet, aber doch ziemlich zermatscht ist. Tja, dann der Täter. Er ist wohl ebenso ein Trunkenbold wie das Opfer und er behauptet, keine Erinnerung an die Tatzeit zu haben.
So leicht ist es nicht, die Karriereleiter zu erklimmen. Schon garnicht, wenn man einiges für sich behalt. Langsam entwickelt sich der Fall, der erst gar keiner zu sein scheint. Ein Fall, der so klar ist. Auch als Leser fragt man sich, wie sich Spannung entwickeln soll, wenn man den Mörder schon nach den ersten Seiten kennt. Nun, es geht. Auch wenn die Vergangenheit vielleicht ein wenig zu ausführlich dargestellt wird, enthüllt sich eine fesselnde Geschichte. Ein gewisses Manko ist die problembehaftetheit der Polizisten. Da hat einfach jeder seine Probleme und zwar größere als man bei normalen Arbeitskollegen erwarten würde. Das kann einem gefallen oder nicht. Gut dargestellt ist, wie so etwas zu so was führt. Die Kindheitserlebnisse prägen und wirken lange bis in die Gegenwart. Trotz kleiner Kritikpunkte ein lesenswerter Kriminalroman und ein Reihenstart, der durchaus weiter verfolgt werden kann.
3,5 Sterne
February 15, 2024
Oon aika pitkälti lopettanut aikuisten jännityskirjojen lukemisen koska tuntuu että kaikissa vaan oli sitä yhtä ja samaa raakuutta ja kuolleita naisia, mutta oon kuullu niin paljon hyvää tästä sarjasta että päätin kokeilla äänikirjana, ja kylläpä vaan toimi. Kirjassa ei onneksi tosiaan ollut mitään epärealistista nokkelaa sarjamurhaajaa joka tappaa ihmisiä oudoilla tavoilla ja poliisi on neuvoton, vaan kyseessä oli ihan “tavallinen” känninen puukotus jonka taustat alkoivat keriytyä auki pikkuhiljaa ja sieltä paljastuikin vaikka ja mitä.
Sain vahvat Stephen Kingin SE -vibat menneen ja nykyhetken lomittumisesta (varsinkin kun tässäkin oli ajanjaksojen välillä 27 vuotta ja lapsihahmot oli juurikin 12-vuotiaita), sisaruksen traagisesta kuolemasta, hirviömäisestä koulukiusaajapojasta hännystelijöineen ja vahvasta ystävyydestä hahmojen välillä. En kuitenkaan häiriintynyt näistä (ehkä tahallisista tai tahattomista, en tiedä onko Tuominen Kingin lukija) viittauksista sillä tarina seisoi vahvasti omilla jaloillaan. En erityisemmin oikeastaan edes välittänyt Paloviidan hahmosta ainakaan aikuisena, mutta Oksman oli todella mielenkiintoinen tyyppi, ja odotan mielenkiinnolla miten näiden kahden välillä vielä tapahtuu koska ilmaan jäi niin paljon selvittämättömiä asioita. Loppuratkaisu oli nerokas, erittäin epätyypillinen jännityskirjalopetus, tämmöistä ehdottomasti lisää, ja aloitinkin sarjan kakkososan heti perään.
Sain vahvat Stephen Kingin SE -vibat menneen ja nykyhetken lomittumisesta (varsinkin kun tässäkin oli ajanjaksojen välillä 27 vuotta ja lapsihahmot oli juurikin 12-vuotiaita), sisaruksen traagisesta kuolemasta, hirviömäisestä koulukiusaajapojasta hännystelijöineen ja vahvasta ystävyydestä hahmojen välillä. En kuitenkaan häiriintynyt näistä (ehkä tahallisista tai tahattomista, en tiedä onko Tuominen Kingin lukija) viittauksista sillä tarina seisoi vahvasti omilla jaloillaan. En erityisemmin oikeastaan edes välittänyt Paloviidan hahmosta ainakaan aikuisena, mutta Oksman oli todella mielenkiintoinen tyyppi, ja odotan mielenkiinnolla miten näiden kahden välillä vielä tapahtuu koska ilmaan jäi niin paljon selvittämättömiä asioita. Loppuratkaisu oli nerokas, erittäin epätyypillinen jännityskirjalopetus, tämmöistä ehdottomasti lisää, ja aloitinkin sarjan kakkososan heti perään.
March 8, 2022
Voici un polar finlandais qui nous plonge dans l’ambiance sombre de certains milieux sociaux défavorisés tout en nous montrant l'impact des amitiés d'enfance.
Le premier chapitre donne tout son sens au titre : un serment prêté par des êtres dont on ignore tout. Puis c'est le récit d’une mort violente : Rami Neminem a été assassiné lors d'une soirée de beuverie. Pour les policiers, l'affaire devrait vite se résoudre car le suspect a été retrouvé couvert de sang...mais le commissaire Jari Palovita ne semble pas de cet avis ! Comment réussira-t-il à éclaricir toutes les questions qui surgissent du passé depuis qu'il a appris le nom de ce présumé coupable ? Restera-t-il vraiment objectif ?
Après une lente plongée dans un univers étranger, rendu complexe par les nombreux noms à mémoriser au début, j'ai apprécié ce roman qui raconte plus le passé du commissaire et des personnages principaux que l'enquête en elle-même. Un roman noir à lire au coin du feu...
Le premier chapitre donne tout son sens au titre : un serment prêté par des êtres dont on ignore tout. Puis c'est le récit d’une mort violente : Rami Neminem a été assassiné lors d'une soirée de beuverie. Pour les policiers, l'affaire devrait vite se résoudre car le suspect a été retrouvé couvert de sang...mais le commissaire Jari Palovita ne semble pas de cet avis ! Comment réussira-t-il à éclaricir toutes les questions qui surgissent du passé depuis qu'il a appris le nom de ce présumé coupable ? Restera-t-il vraiment objectif ?
Après une lente plongée dans un univers étranger, rendu complexe par les nombreux noms à mémoriser au début, j'ai apprécié ce roman qui raconte plus le passé du commissaire et des personnages principaux que l'enquête en elle-même. Un roman noir à lire au coin du feu...
August 6, 2020
Tämä kirja on ehkä vain puoliksi dekkari, vähintään puoliksi jotain ihan muuta: lapsuuden ystävyyden, vaikeiden perheolojen ja niiden verkosta muodostuvien elinikäisten siteiden kuvausta ja pohdintaa. Perheväkivalta ja koulukiusaaminen ovat aina teemana ahdistavia -- niin nytkin, mutta tarina ja sen kerronta kuitenkin vetivät loppuun asti. Runsaat aikatasohyppelyt on jäsennetty selkeästi, joten kirja toimi niistä huolimatta hyvin myös äänikirjana kuunneltuna.
October 4, 2019
Koukuttava ja lukijan mielenkiinnon loppuun asti hyvin säilyttävä jännäri kahdesta pojasta/miehestä, joiden ystävyys säilyy läpi vuosikymmenten, vaikka elämä on vienyt heidät erilleen. Traagisia ja surullisia lapsuuden elämänkohtaloita ja samoin oikeastaan aikuistenkin - kenenkään osa ei taida olla helppo eikä kadehdittava. Loistava teos!
September 11, 2021
Un coup de cœur pour ce polar finnois qui met en scène le commissaire Paloviita et deux de ses collègues Oksman et Linda sur une enquête qui à priori devrait être résolue rapidement. On retrouve le cadavre d’un homme tué à coup de couteaux et non loin de là un suspect potentiel portant sur lui de nombreuses traces de sang, on se dit que c’est tout vu, évidemment l’auteur en a décidé autrement. Le récit est construit sur plusieurs lignes de temps entre présent et passé. On retourne à une époque où les protagonistes étaient enfants, puis adolescents. Une enfance douillette pour les uns et terrible pour les autres. Trois garçons, deux amis , un ennemi et tout se met en place au fil des chapitres savamment dosés pour nous donner l’eau à la bouche et le sentiment inéluctable que rien ne peut arrêter la fatalité ou changer leur destinée. Un serment a été passé entre les deux amis, qui ne laissera aucun des deux en dehors de ce lien. Je me suis plongée dans ce récit rude et tendre à la fois. J’ai beaucoup aimé les souvenirs d’enfance, qu’ils soient heureux ou malheureux, tragiques ou joyeux. Ils apportent un éclairage unique à la construction des adultes que nous avons devant nous trente ans plus tard. Une écriture dense qui oscille entre les non-dits et les secrets d’une part et le changement d’optique qu’impose ce décalage de trente ans entre ce qui se passe au présent et ce qui vient du passé. Est-il possible ne pas renier son passé et de tenir ses promesses ? L’auteur nous offre la vision d’une Finlande âpre qui peut tout aussi bien vous faire mourir de froid que conserver en sa terre un serment vieux de trente ans. Une traduction qui ne laisse pas oublier des tournures de phrases étranges et c’est tant mieux après tout nous sommes dans un superbe polar scandinave. Bonne lecture.
http://latelierdelitote.canalblog.com...
http://latelierdelitote.canalblog.com...
January 14, 2024
3,5 ⭐
Tää oli varmaan eka kunnon rikosromaani, jonka oon ikinä lukenut ja tän kokemuksen perusteella voisin kyllä lukea jotain lisääkin. Mulla on jo tän sarjan seuraavat 3 kirjaa valmiina ni ne nyt ainakin tulee luettua.
Oli tosi hassua lukea kirjaa, joka sijoittu kokonaan mun omaan kotikaupunkiin, kun pysty näkemään kaikki paikat just semmosina kun ne on (esim. Poliisilaitos, jossa oon käynyt hakemassa passia ja Porin keskusta kokonaisuudessaan).
Jos tää kirja jotain teki niin herätti mussa kyllä vahvoja mielipiteitä/tunteita kirjan henkilöistä. Ainoa hahmo, jonka puolella pystyin olemaan oikeastaan koko kirjan oli Oksman (ja ehkä Antti), mutta kaikilla oli kyllä hirveesti ongelmia (mikä teki tarinasta totta kai mielenkiintoisen)😂
Tää oli varmaan eka kunnon rikosromaani, jonka oon ikinä lukenut ja tän kokemuksen perusteella voisin kyllä lukea jotain lisääkin. Mulla on jo tän sarjan seuraavat 3 kirjaa valmiina ni ne nyt ainakin tulee luettua.
Oli tosi hassua lukea kirjaa, joka sijoittu kokonaan mun omaan kotikaupunkiin, kun pysty näkemään kaikki paikat just semmosina kun ne on (esim. Poliisilaitos, jossa oon käynyt hakemassa passia ja Porin keskusta kokonaisuudessaan).
Jos tää kirja jotain teki niin herätti mussa kyllä vahvoja mielipiteitä/tunteita kirjan henkilöistä. Ainoa hahmo, jonka puolella pystyin olemaan oikeastaan koko kirjan oli Oksman (ja ehkä Antti), mutta kaikilla oli kyllä hirveesti ongelmia (mikä teki tarinasta totta kai mielenkiintoisen)😂
September 28, 2023
Neljä dekkaritähteä, erilaiset arvostelukriteerit kuin muulla kirjallisuudella! Verivelka aloittaa uuden sarjan, joka seuraa Porin poliisilaitoksen arkea. Kuten usein dekkarisarjojen ensimmäisissä osissa, tässäkin tutustutaan hahmoihin ja luodaan heihin kiintymyssuhteita. Ja se onnistuukin mainiosti. Mieltä lämmittää, että rikos on niin tavallinen - ryyppyporukassa tapahtunut tappo. Mutta sitten käytetäänkin aikaa ja vaivaa sen kuvaamiseen, että tällaisenkin perusrikoksen taustalla on kokonaiset ihmis- ja sukukohtalot, traumat ja tragediat, ylisukupolvinen taakka. Kieli on elävää, tavallista ja fiksua, tarina etenee eri aikatasoilla vetävästi ja kiinnostavasti. Se pieni miinus menee tutkintaan liittyvistä epäuskottavuuksista, jotka kuka tahansa voisi osoittaa mahdottomiksi - ne eivät kuitenkaan pilaa tarinaa ja kaunista ja koskettavaa taustatarinaa ystävyydestä.
September 13, 2024
Omat odotukseni olivat liian korkealla ja kuvittelin tämän olevan jännittävä murhamysteeri. Kuitenkin murhan selvittely oli tässä sivuosassa ja pääosassa keski-ikäisten miesten lapsuuden kesä ja ystävyys. Loppua kohden jännitystä tuli hieman, mutta loppu oli silti tylsä. Kirjoitus on taidokasta, mutta omat odotukseni olivat erilaiset, ja siksi kolme tähteä.
October 22, 2025
Hyvä näin viimesillään raskaana lukea raakaa dekkaria, jossa lapsilla on asiat huonosti 😆 Tosi hyvin rakennettuja hahmoja, ei liian ennustettava juoni ja jätti kyllä ehdottomasti haluamaan lisää.
November 26, 2022
4,5. totaalinen yllättäjä. enpä ajatellut dekkarin olevan näin hyvä. kiehtovan ei-mustavalkoinen, koko ajan keriytyi auki lisää kerroksia ja käänteitä, vaikka alku kuulostikin ihan perus äijädekkarin alulta ja itse rikos selkeältä hommalta. selkeä se oikeastaan olikin, mutta mikä kaikki vaikuttaa tutkintaan, jos joku ei-jäävi on mukana? upean monitasoisia hahmoja ja jatkuva epävarmuus siitä, kuka ”hyvis” onkaan, vai onko kukaan. kuka sai ansionsa mukaan? miten hyvät ja reilut asiat jakautuvat elämässä? ei-yllättävästi väkivallan kuvausta riitti, varsinkin lapsiin kohdistuva ja lasten välinen vaivasi jonkin verran. jatkolta odotan oksmanin hahmon salaisuuksien (joista jotain arvaankin) aukeamista. linda ei hahmona vielä kiinnosta yhtä paljon kuin mieskollegansa, mutta se muuttunee matkan edetessä.
February 24, 2021
Annoin kaksi tähteä lähinnä tarinasta ja lopusta, vaikka koen kahdenkin olevan liikaa. Ehkä 1 ja puoli?
Seksismiä, ableismia, rasismia, jokaikinen syrjinnän ismi löyty tästä kirjasta. Tiettyyn pisteeseen asti ymmärrän, että totta kai pitää voida kirjoittaa myös kusipäisiä hahmoja, mutta esimerkiksi n-sanan (vaikka se olikin naamioitu olevinaan parempaan muotoon) käyttö ei kyllä 2020-luvun taitteessa enää ole missään määrin perusteltua ja se kertoo vain kirjoittajan mielikuvituksettomuudesta jos ilman kyseistä sanaa ei onnistu maalaamaan tarpeeksi kohauttavaa kuvaa hahmoista/kohtauksista. Kirja oli myös kuvottavan väkivaltainen, vaikka en ole sen suhteen edes kovin herkkä.
Läpi kirjan lukijaa talutettiin kädestä ja kaikki vihjaukset oli kuvainnollisesti kirjoitettu caps lockilla, joten ei paljon tarvinut omaa päättelykykyä käyttää kirjan edetessä. Paradoksaalisesti kirjan henkilöille taas ei annettu yhtään mitään, mutta tietyillä hahmoilla kuitenkin tuntui olevan supersankarin vaistot, jotka herättävät kahdelta yöllä ja auttavat tekemään aivan ällistyttäviä johtopäätöksiä pienten tiedonmurusten avulla. Enemmän hahmojen tekoja ja sanoja maybe, eikä pelkkää kertojan käyttämistä tiedottajana, miten olis?
Ainoa suunnilleen uskottava hahmo kirjassa oli Antti ja koska pidin hänestä, pidin myös lopusta. Muut hahmot tuntuivat pelkiltä karikatyyreiltä. Itselleni jäi fiilis kirjan lukemisen jälkeen, että onko tämän kirjoittaja koskaan edes tavannut alkoholistia, vammaista tai pakkoneuroosista kärsivää ihmistä.
Miksi kaikista miehistä puhuttiin sukunimellä, mutta Linda oli Linda? Eiköhän hänen kuvailemisesta entisenä mallina saanut jo hyvin kiinni, että kyseessä on nainen, joten sitä ei olisi ollut tarpeellista erikseen korostaa.
Miksi naisteknikko oli NAISteknikko? Juonen kannalta teknikon sukupuolella ei ollut mitään merkitystä.
Miten juopunut jäbä huomasi Paloviidan pusikossa mutta poliisit eivät?
Miten Paloviita ei tunnistanut ensirakkauttaan hautausmaalla, vaikka kirjoitti kirjeen hänen upean vihreistä silmistä ja tuijotti häntä kaikki päivät koulussa? Paloviidalla oli kuulossa vikaa, ei näössä, ja tällaisia asioita ei niin vaan unohdeta.
Ja vielä viimeisenä, miksi ihmeessä poliisit tarvi niitä fyysisiä kuvia lainaan kun kaikilla on skanneri aka älypuhelin taskussa?
Kaiken kaikkiaan tää kirja turhautti typeryydellään ja oli täynnä kohtia, jotka oli täysin epäuskottavia eivätkä ikinä tapahtuisi oikeassa elämässä.
Luin epäuskoisena kirjailijan haastatteluja luettuani kirjan, koska yritin ymmärtää, miksi tää kirjailija ja teos on saanut osakseen niin paljon ylistystä. Jossain haastattelussa Tuominen mainitsi, että kehut lämmittää, mutta eivät kehitä, joten rakas Arttu jos luet tämän niin alan ilomielin sun esilukijaksi jos kaipaat kehitysideoita ja perspektiiviä sun tarinoihin.
Seksismiä, ableismia, rasismia, jokaikinen syrjinnän ismi löyty tästä kirjasta. Tiettyyn pisteeseen asti ymmärrän, että totta kai pitää voida kirjoittaa myös kusipäisiä hahmoja, mutta esimerkiksi n-sanan (vaikka se olikin naamioitu olevinaan parempaan muotoon) käyttö ei kyllä 2020-luvun taitteessa enää ole missään määrin perusteltua ja se kertoo vain kirjoittajan mielikuvituksettomuudesta jos ilman kyseistä sanaa ei onnistu maalaamaan tarpeeksi kohauttavaa kuvaa hahmoista/kohtauksista. Kirja oli myös kuvottavan väkivaltainen, vaikka en ole sen suhteen edes kovin herkkä.
Läpi kirjan lukijaa talutettiin kädestä ja kaikki vihjaukset oli kuvainnollisesti kirjoitettu caps lockilla, joten ei paljon tarvinut omaa päättelykykyä käyttää kirjan edetessä. Paradoksaalisesti kirjan henkilöille taas ei annettu yhtään mitään, mutta tietyillä hahmoilla kuitenkin tuntui olevan supersankarin vaistot, jotka herättävät kahdelta yöllä ja auttavat tekemään aivan ällistyttäviä johtopäätöksiä pienten tiedonmurusten avulla. Enemmän hahmojen tekoja ja sanoja maybe, eikä pelkkää kertojan käyttämistä tiedottajana, miten olis?
Ainoa suunnilleen uskottava hahmo kirjassa oli Antti ja koska pidin hänestä, pidin myös lopusta. Muut hahmot tuntuivat pelkiltä karikatyyreiltä. Itselleni jäi fiilis kirjan lukemisen jälkeen, että onko tämän kirjoittaja koskaan edes tavannut alkoholistia, vammaista tai pakkoneuroosista kärsivää ihmistä.
Miksi kaikista miehistä puhuttiin sukunimellä, mutta Linda oli Linda? Eiköhän hänen kuvailemisesta entisenä mallina saanut jo hyvin kiinni, että kyseessä on nainen, joten sitä ei olisi ollut tarpeellista erikseen korostaa.
Miksi naisteknikko oli NAISteknikko? Juonen kannalta teknikon sukupuolella ei ollut mitään merkitystä.
Miten juopunut jäbä huomasi Paloviidan pusikossa mutta poliisit eivät?
Miten Paloviita ei tunnistanut ensirakkauttaan hautausmaalla, vaikka kirjoitti kirjeen hänen upean vihreistä silmistä ja tuijotti häntä kaikki päivät koulussa? Paloviidalla oli kuulossa vikaa, ei näössä, ja tällaisia asioita ei niin vaan unohdeta.
Ja vielä viimeisenä, miksi ihmeessä poliisit tarvi niitä fyysisiä kuvia lainaan kun kaikilla on skanneri aka älypuhelin taskussa?
Kaiken kaikkiaan tää kirja turhautti typeryydellään ja oli täynnä kohtia, jotka oli täysin epäuskottavia eivätkä ikinä tapahtuisi oikeassa elämässä.
Luin epäuskoisena kirjailijan haastatteluja luettuani kirjan, koska yritin ymmärtää, miksi tää kirjailija ja teos on saanut osakseen niin paljon ylistystä. Jossain haastattelussa Tuominen mainitsi, että kehut lämmittää, mutta eivät kehitä, joten rakas Arttu jos luet tämän niin alan ilomielin sun esilukijaksi jos kaipaat kehitysideoita ja perspektiiviä sun tarinoihin.
This entire review has been hidden because of spoilers.
February 24, 2023
Mein erster Finnland Thriller
Als ersten fielen mir die ungewöhnlichen Namen auf. Dann das alles so ganz anders ist als bei uns in Westeuropa. So weit ist Finnland nicht weg und doch fühlte es sich zum Anfang an wie eine komplett andere Welt.
Wir begeben uns auf eine Reise in die Vergangenheit des Charakters und seines besten Freundes. Dazu kommt eine absolute Schattengesellschaft die ich mir in Deutschland aber auch genau so vorstellen kann. Das es solche nennen wir es "Saufclubs" auch hier gibt finde ich sogar sehr gut vorstellbar.
Wie sich dann das alte Leben, das neue Leben und diese Saufgelagen verbinden ja das ist dann mal ne ganz andere Hausnummer.
Ja also das nächste Buch des Autoren wird es sicherlich bald in meinen Besitz schaffen denn ich war überzeugt
Als ersten fielen mir die ungewöhnlichen Namen auf. Dann das alles so ganz anders ist als bei uns in Westeuropa. So weit ist Finnland nicht weg und doch fühlte es sich zum Anfang an wie eine komplett andere Welt.
Wir begeben uns auf eine Reise in die Vergangenheit des Charakters und seines besten Freundes. Dazu kommt eine absolute Schattengesellschaft die ich mir in Deutschland aber auch genau so vorstellen kann. Das es solche nennen wir es "Saufclubs" auch hier gibt finde ich sogar sehr gut vorstellbar.
Wie sich dann das alte Leben, das neue Leben und diese Saufgelagen verbinden ja das ist dann mal ne ganz andere Hausnummer.
Ja also das nächste Buch des Autoren wird es sicherlich bald in meinen Besitz schaffen denn ich war überzeugt
August 21, 2019
Tähän mennessä paras lukemani kotimainen kirja tänä vuonna ja paras lukemani dekkari pitkään aikaan. Varmasti lukukokemukseen vaikutti positiivisesti se, että varsinkin kirjan takaumissa tapahtumat sijoittuivat lähes tismalleen niille paikoille missä olen itsekin lapsuuteni viettänyt - jopa henkilöiden koulu oli sama kuin mitä itse olen lapsena käynyt. Takaumat olikin mielestäni kirjan parasta antia. Odotan seuraavaa osaa innolla, kiinnostaa erityisesti miten Lindan hahmon tarina lähtee kehittymään.
October 19, 2021
It is not a surprising thriller, everything unwinds the way you expect it to, but the focus is more on the friendship between Antti and Jari and the atmosphere of this little Finnish town both in summer 1991 and autumn 2018. It was a beautiful, sad and tragic friendship, but they never forgot about each other.
Displaying 1 - 30 of 205 reviews