Upea ja kouraiseva sarjakuvatulkinta Suomen kansalliseepoksesta.Väinämöinen, Joukahainen, Lemminkäinen ja muut tarunomaiset hahmot heräävät henkiin jylhästi kuvitetussa albumissa. Kauhua ja fantasiaa sekoittava sarjakuvaromaani on Amerikassa mainetta niittäneen Makkosen ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja.
Kirjan kuvitus on komeaa: se on synkkäsävyistä ja siinä on tietynlaista raakaa alkuvoimaa. Erityisesti eläinten piirrostyylistä pidän ja hiiden eläimissä on todella hieno tyyli. Myös Antero Vipunen on vaikuttavan näköinen.
Tähän harmillisesti hyvät puolet oikeastaan loppuvat. Kirja on lähes täysi kopio Kalevalan tarinoista eikä niihin ole lisätty mitään omaa, osattu jättää mitään pois tai sitoa niistä toimivaa kokonaisuutta. Kirjassa ei ole mukana tarinaa ja monelta osin tuntuu, että se olisi toiminut paremmin kuvakirjana, jossa olisi alla kerrottu tapahtumat. Etenkin alkupuolella tarina tuntuu todella epätasaiselta, kun alkutarinat käsitellään muutamalla sivulla, vaikka esim. tammen kaataminen olisi hyvinkin voinut olla sellainen kohtaus, jonka olisi voinut jättää pois: se menee ohi parilla sivulla ja puun kaatajan mittasuhteita ei saada näytettyä oikein mitenkään. Vaikka kirja koostuu vain yksittäisistä tarinoista, ei sitä kuitenkaan ole jaettu lukuihin, vaan se vain etenee yhtenä pötkönä.
Kirjan vakavaa tunnelmaa pilaa naishahmojen toteuttaminen: siinä missä mieshahmot pukeutuvat fantasiatyylisiin pukuihin, on naisilla yllään mekkoja, joissa on napaan asti yltävät reisihalkiot ja taakse leikattu kurkistusluukut pakaroille. Yhdessä näiden ja sekaisin olevan painovoiman kanssa mekot sitten vilauttelevat tissiä, pimppiä ja persettä joka nurkassa. Ainon ja tämän äidin saunakohtaukselle tuli naurettua ihan ääneen, koska sen teemana tuntui olevan "epämukavat tavat istua saunassa". Ainoastaan Louhi onnistui pitämään vaatteet päällä suurimman osan ajasta, mutta lähes koko ajan naishahmot ovat vain alasti oltiin sitten tarjoilemassa juomia, puimassa viljaa tai pesemässä pyykkiä. Tällainen fanipalvelu kertoo minusta paljon tekijän laiskuudesta tai lukijoiden aliarvioimisesta: ei jakseta käyttää aikaa ja vaivaa vaatteiden piirtämiseen ja suunnitteluun sekä oletetaan, että keskivertolukija ei kykene lukemaan kirjaa läpi, jos ei joka välissä ole tissejä pitämässä mielenkiintoa yllä.
Kalevalan ääniefektit ovat oudot, sillä ne ovat sekaisin suomeksi ja englanniksi. Klonk klonk on suomeksi metallinen ääni, mutta englanniksi sen tulisi olla clank clank tai clunk clunk. (Englanniksi klonk voisi olla esim. japanilaisen hirvenkarkottimen ääni tai puiden koputtamisen ääni.) Koirat haukkuvat kuitenkin bark bark ja räjähdys on jytym, rumble, krak-bam tai crumble doom. Loitsuissa käytetty fontti oli todella haastavaa lukea ja -ainakaan lukemani- loitsut eivät olleet niin tajuntaa räjäyttäviä, että olisin jaksanut niitä alkaa lukea.
Kokonaisuudessaan tästä ei jäänyt käteen oikein mitään: piirrosjälki on nättiä, mutta muuten teos tuntuu hutaistulta. Siinä ei ole yritystä käsitellä hahmoja tai tarinaa erilaisesta näkökulmasta tai edes lisätä omaa tyyliään mukaan. Fanipalvelulla myyminen on tosi halpa kikka ja kun edes ääniefekteissä ei ole järkeä, aletaan olla heikoilla vesillä. Kiva kirja selailtavaksi, mutta ammattilaiselta sarjakuvapiirtäjältä olisi odottanut parempaa.
Upeaa grafiikkaa ja Kalevalaan saatu hyvä fantasiamagiaviba, mutta kerronta on pönäkkää supersankarijööttiä. Seksismi on äitelää. Kylmässä Pohjolassa naisten ainoina vaatekappaleina on polveen asti ulottuvat saappaat ja muillakin naisilla jostain syystä on perse jatkuvasti paljaana, vaikka olisi vaatteet päällä.
Sami Makkosen "Kalevala" (Otava, 2019) on kansalliseepoksestamme laadittu sarjakuvaversio. Se noudattelee alkuperäisteosta melko orjallisesti (älkää kivittäkö jos näin ei ole, en ole asiantuntija), toki korostaen sen väkivalta- ja kauhuelementtejä. Veri lentää ja Iku-Turso näyttää aivan H.P. Lovecraftin villeimmistä fantasioista tempaistulta. Iä!
Sarjakuvassa on siis paljon kiinnostavia elementtejä. Jylhästi kuvitettua eeppistä tarinaa on silti vähän vaikea seurata, enkä ole lainkaan varma, miten hyvin se avautuisi esimerkiksi amerikkalaiselle lukijalle, joka ei tunne Kalevalaa lainkaan. Loitsut on kirjoitettu mielenkiintoisella black metal -fontilla, josta on pirun vaikea saada selvää. Luovutinkin muutaman ruudun jälkeen ja päätin luottaa kuvakerrontaan. Makkonen viittaa muutamassa ruudussa suoraan Akseli Gallen-Kallelan ikonisiin maalauksiin: ratkaisu toimii ihan hyvin, eikä erotu liikaa mustanpuhuvasta kokonaisuudesta.
Naishahmot on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta veistetty samasta puusta joka kasvaa Milo Manaran takapihalla, eli ollaan hirmuisen pitkäsäärisiä ja jos ei keikistellä alastonna niin sitten ollaan ainakin pylly paljaana. Vähän tympeähkö ratkaisu, täytyy sanoa.
Makkosen näkemys Kalevalasta julkaistaan meillä kahdessa osassa. Luen ehkä vielä sen toisenkin, mutta pienoiseksi pettymykseksi tämä lopulta muodostui.
Päätökseni lukea sarjakuvia edistyy hitaasti mutta edistyy. Huikea kuvitus. Tällaisena Kalevalaa on huikeaa lukea. Pysyin juonessakin mukana. Aavistuksen isolla kirjoitetut huudahdukset häiritsi. Ei sopineet tyyliin.
Tarinaa oli hetkittäin aika vaikea seurata, vaikka Kalevala onkin tullut luettua. Totesin, että parasta oli kun sarjakuvan ohella luki Lönnrotin Kalevalan runojen selkokielisiä referaatteja (joita joissain Kalevalan uudemmissa painoksissa on). Sitten sai tarkemmin selvää mitä tarinassa tapahtuu ja pystyi paremmin keskittymään taiteeseen. Mutta taiteessa/piirrosjäljessä olikin se suurin "ongelma" minulle: piirrostyyli ei vaan ollut minun makuuni, vaikka esimerkiksi sommittelu olikin hienoa. Tykkään selkeämmästä viivasta. Vaikutteita kuviin oli otettu ainakin Gallen-Kallelalta sekä Gustave Dorélta Jumalaisesta näytelmästä. Iku-Turso oli kieltämättä vaikuttavan näköinen, vaikka toikin mieleen Kevin O'Neillin luomukset Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liigaan. Pohjolan häiden kuvituksessa oheislähdemateriaalina on tainnut olla Juha Vainion sanoitus kappaleeseen Pohjolan pidot, tai sitten minulta on mennyt täysin ohi Lönnrotin Kalevalan runojen 21-24 mahdolliset piilomerkitykset... No kuten HBO tietää: seksi myy. Jäi sellainen pieni ajatus mieleen kytemään, että Amerikan markkinoilleko tätä teosta on suunnattu.
Synkkä piirrostyyli sopii teokseen ja pidin siitä. On kuitenkin vaikeaa olla kiinnittämättä huomiota naisten kuvaamiseen; siinä missä miehillä on talviolosuhteisiin sopivat vaatteet, esitetään naiset joko alasti tai puettuna liehuviin pieniin vaatteisiin, joissa hameiden halkiot ylettyvät napaan. Usein naiset myös sattuvat olemaan kontillaan(?) tai muuten tarinan kannalta epäolennaisissa asennossa..
Kirja olisi ehkä hyötynyt selkeämmästä rytmityksestä eri tilanteiden välillä. Teos olisi voinut toimia myös kuvakirjatyyppisesti niin että sivulla olisi ollut tekstiä kuvaamaan tapahtumia sarjakuvatyylisten puhekuplien sijaan. Kiinnitin myös huomiota ääniefekteihin, joista suurin osa oli englanniksi.
"Näin olen kuullut laulettavan, oppinut runon kertovan: yksin meillä yöt tulevat, yksin päivät valkenevat."
Sami Makkosen sarjakuvasovitus Kalevalasta on intohimolla toteutettu kunnianhimoinen teos. Kaksiosaosaiseksi suunnitellun teoksen ensimmäinen osa kattaa Kalevalan maailman luomisesta ja Väinämöisen syntymästä Ilmarisen häihin. Tarina lienee suurimmalle osalle tuttu, joten ei siitä sen enempää.
Makkosen tulkinta Kalevalasta synkkä. Se tihkuu vihaa, väkivaltaa ja seksia. Naiset ovat vähäpukeisia ja kauniita, miehet rujoja ja hulluja.
Tarinaa kuvataiteilija kuljettaa kulmikkaasti, mutta toimivasti. Ruutuja käytetään kekseliäästi (hän ei ole tainnut niitä varsinaisesti ruuduiksi taiteillakkaan). Visuaalisesti kuvat ovat tummia ja synkkiä. Vaikka värimaailma on hyvin synkkää, käyttää Makkonen taitavasti sen sävyjä tehokeinona. Tussipiirrosjälki on taiteellista ja tunnistettavaa. Ruutujen taustat ovat erilaisin tekniikoin toteutteja, toisinaan kovinkin abstrakteja ja tunnelmallisia.
En pitänyt lainkaan Makkosen työnjäljestä Slaughterhouse-sarjassa. Minusta se oli lähinnä epäselvää kollaasitekniikkaa, joka oli toteutettu harvinaisen etovasti. Kalevalan kohdalla hän käyttää hillitympää tyyliä, joskin kauhuelementit ovat tässäkin läsnä. Joka tapauksessa hän onnistuu luomaan sarjakuvaan valtavan vahvan latauksen. Makkosen Kalevala on hieno sovitus kannalliseepoksesta. Jään odottelemaan toista osaa.
Sami Makkosen suurtyö tehdä Kalevala sarjakuvasovitukseksi on ollut varmasti urakka. Tulipas vähän katsottua arvosteluja kun teoksesta aloin nauttimaan, ja olenpa kyllä samaa mieltä kuin suurin osa Goodreadsiin arvostelun vääntäneistäkin olivat. Harvinaisen ristiriitaisia fiiliksiä on herättänyt ja allekirjoitan kyllä täysin ärtymyksen häiritsevän suttuisesta graafisesta tyylistä, ummehtuneesta sukupuolikuvastosta ja epäselvästä tarinan kuljetuksesta.
Sääli sinänsä, koska tunnelmaltaan teos on herkullisen synkkä ja inspiraatiota ja rinnastuksia Kalevalan tulkintaan on haettu kiinnostavista lähteistä.
Onhan tämä hienon näköinen sarjakuva, mutta siihenpä se sitten vähän jääkin. Tarinaa on välillä melko vaikea seurata, ja loitsuissa käytetään fonttia, josta ei saa mitään tolkkua. Lisäksi vissiin naishahmojen vaatteiden kohdalla on muste loppunut kesken. :)
Makkosen karu, kauhuhenkinen tyyli pääsee paremmin oikeuksiinsa myöhemmissä sarjakuvaromaaneissa Hevosjumala ja Sielujen kutoja, jotka ovat muutenkin toimivampia kokonaisuuksia.
Olisin halunnut sarjakuvan kertovan minulle helposti ja ytimekkäästi Kalevelan tarinan, koska minulla ei juurikaan ole kiinnostusta lukea alkuperäistä teosta. Valitettavasti kirjan tarinat olivat hieman vaikeasti seurattavia, mutta ainakin kuvitus oli upea. Pidin paljon synkästä tunnelmasta.
Kalevala, like any other poem-form epic, is not in itself very enticing or accessible for the average reader. Although every Finnish kid is made to memorise the first few lines in school, the fact that most people are able to summarise its stories, is due to these modern adaptations. A more adult version has been sorely lacking for years, so Makkonen took on a very high risk/high reward effort. In my opinion, he failed to deliver.
First of all, the atmosperhic art style is darkly gorgeous. And that's about the only thing I liked. Everything is oddly paced and so very tryhard dark&edgy, that a few things pushed me over to hate read it to finish.
The effects woven into the art itself are actually in English, only the dialogue in speech bubbles are in Finnish in this...Finnish book? Are graphic novel readers supposed to be so overspecialised in international content that we can only cope in English? Or did Makkonen only do this here to get it funded first, and all along aim for back pats for being the one to make Kalevala happen abroad (it's not gonna happen).
And then there's the rampant sexual objectification. Kalevala itself is often critiqued in modern context for its treatment of women, and instead of taking a cue from that, Makkonen amps it up to a pointless tits and arse fest (after all, it's for adults, remember?). Countless women depicted just hanging about the place, doing laundry and foraging in the woods, with their bits hanging out, eagerly servicing the menfolk. The only nudity scene that almost made sense was of a mother and daughter in the sauna, but even then we're reminded just how attractive the daughter is supposed to be by her Brazilian wax with its flawless little landing strip.
I don't know when part two is due to come out, but with the gut feeling this one left me, I'm gonna see some reviews first before I decide to check it out.
Sain tämän teoksen luettua jo muutamia päiviä sitten, mutta olen ollut sen verran ristiriitaisissa tunnelmissa, etten ole osannut lähteä antamaan tästä arviota.
Folkloristina olin innoissani kuullessani Kalevalan innoittaneen jälleen yhden uuden teoksen. Tajusin pian, etten taida olla ihan kohderyhmää. Voisin kuitenkin kuvitella, että tämä iskee niihin, joihin Kalevala ei Lönnrotin versioina uppoa. Tämä oli enemmän visuaalinen esitys kuin kirjallinen teos. Juuri piirrostyylistä nautinkin; se oli mahtipontista ja synkkää. Nuorten naisten vaatetus - tai lähinnä sen vajavaisuus - sen sijaan aiheutti kulmien kohottelua.
Arvio on sahannut ajatuksissani vajavaisen kahden ja hieman reilun kolmen tähden välillä. Päädyin lopulta kolmeen tähteen suurelta osin visuaalisten ansioiden takia. Teos myös heijastaa sitä, miten Kalevala elää ja löytää uusia muotoja vuosikymmenestä toiseen. Itse ei tarvitse niistä jokaisesta pitää suuresti ilman, että osaa arvostaa asiaa.
Kuvakielensä puolesta onnistunut Kalevalatulkinta: rosoinen tyyli vahvoine tehokeinoineen sopii hyvin yhteen suomalaisen muinaistaruston kanssa. Kuvasto ottaa paljon vaikutteita perinteisistä tulkinnoista, ainakin Gallen&Kallelalta, mutta luo myös uutta: esimerkiksi teoksen versio Sammosta vaikuttaa kiehtovan uniikilta.
Vaikka tunnelmaan pääsee hyvin kiinni, teos etenee todella nopeasti, eikä läheskään kaikkea selitetä: luulen, että Kalevalaa tuntemattomalle juonta olisi varmaan paikoin mahdoton seurata. Lisäksi kieli muistuttaa monessa kohtaa turhan paljon arkista nykysuomea. Puute ei kuitenkaan ole niin suuri kuin voisi kuvitella, koska vähäeleinen sarjakuva nojaa paljon vahvemmin kuvaan kuin tekstiin.
Suurin heikkous tässä, ainakin minulle, on kaikenlainen yliseksualisointi. Kyllä, todellisessa Kalevalassa päähenkilöiden rakkausongelmat saavat suuren roolin. Mutta onko räikeää alastomuutta siksi pakko olla suunnilleen joka toisella kirjan sivulla? Räävittömällä kuvastollaan Tässä suhteessa Makkosen sarjakuvaromaani ei todellakaan anna Kalevalalle, tuolle Suomen kirjallisuuden ylevälle ja jalolle peruskalliolle, sen ansaitsemaa kunniaa.
This was amazing! I could never have guessed that Kalevala, the most boring of books as it is taught in Finnish schools, could be turned into such a dark, menacing, mystical, action-packed, and epic version. The visuals are top-notch throughout, while the story is true to the original. Sometimes the inky drawing style is too much in concert with the vagueries of the poems, so I needed to reread some passages twice or thrice to make sense of them. There's been some tut-tutting about the use of half-naked female figures in the style of Conan the Barbarian, Game of Thrones or almost any superhero comic, but I thought it added a welcome layer of eroticism and mad lust to the story. I mean it really makes more sense in terms of the story, as Kalevala is mostly about some old geezers continuously lusting after and stealing said women. I really think it's a welcome sign for Finns and speaks well of Finnish culture that these kind of new interpretations of national myths are available, and not only boring publicly-financed-committee-approved rehashes of the usual kind.
Vihdoinkin versio Kalevalasta, joka aukeaa helposti ja jossa on upee "sword & magic" sarjakuvan ote. Kuvat ovat upeita ja osittain vaikeasti avautuvat kuvat sopivat maagiseen maailmaan. Taikaloitsujen / laulannan fontti oli viety niin tyylitellyksi, että harmikseni en saanut niistä oikein mitään selvää ... korkeintaa 5-10 sanaa osasin tulkita koko tarinasta. Innolla odotan 2. osaa.
Freesi ja rohkea tulkinta tutusta tarinasta. Kerronnassa on otettu taiteellisia vapauksia siinä määrin, että lopputulos ei varmasti kaikille maita. Itselleni tämä kuitenkin toimi raikkaana tuulahduksena.
Pisteitä kauniista taiteesta, voimakkaasta liikkeestä ja pohjoisen synkästä tunnelmasta. Miinusta siitä, että tarinankerronta on niin vaikeaselkoista, että lukijan pitää muistaa Kalevalan kertomukset ulkoa ymmärtääkseen mitä tapahtuu. Taiteellinen valinta näyttää maksimimäärä pyllyjä hämmensi.