“On tää vittu kornia, että kyttä on eka, joka kysyy mitä mulle kuuluu.” – 16-vuotias nuorimies poliisikuulustelussa
Sekasin-kampanjan tuottaja Anna-Maria Talvio pyysi elämää kokeneita suomalaisia kirjoittamaan kirjeen tuntemattomalle nuorelle. Helena Ranta, Paleface, Jenni Kokander, M. A. Numminen, Rosa Liksom, Riku ja Tunna sekä monet muut vastasivat pyyntöön. He kertovat, miten pärjätä nuoruusiässä, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle on osa Ylen Sekasin-kampanjaa.
Viime vuosina on ilmestynyt useita tällaisia kirjoja, joissa enemmän tai vähemmän tunnetut ihmiset kertovat, miten ovat selvinneet. Tässä on jotain samaa, vaikka tyyli onkin eri. Kevyempi tietyllä tapaa.
Kuulin kirjasta hyvää, joten päätin lukea, vaikkakin epäilin, että miten jaksaa lukea koko kirjan samoja latteuksia, mitä ihmiset tällaisissa jutuissa kirjoittavat. Mutta ei niin huono ollutkaan, ei lainkaan. Tietysti yhteen pötköön luettuna hivenen uuvuttava. Ei paras tapa lukea tätä kirjaa.
Aamunavauksiin ym. käytettynä tosiaan loistava. Voisin keksiä sata (no ei nyt sentään) tapaa käyttää tätä eri tunneilla koulussa.
Tämä on vinkkarin kannalta näitä kirjoja, joita on hyvä tietää, mutta ihan suoraan mihinkään tietyn luokka-asteen vinkkauspakettiin ei mene. Mutta onneksi on niin väljempiäkin vinkkaustoiveita välillä ja erityisesti tätä tulen suositteleen opeille hyllyjen välissä.
Kirja sisältää nimensä mukaisesti kirjeitä, joissa kerrotaan "miten pärjätä nuoruusiässä, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle". Kirjeet pyrkivät vakuuttamaan nuoren, että vaikka nyt tuntuu pahalta, niin "kyllä se siitä".
Pääasiallisesti kirjeiden sisällöt vaikuttivat koostuvan siitä, miten – SPOILER ALERT! – kirjoittaja ei tunne kirjeen saajaa. Toinen keskeinen huomio oli se, että kirjoittaja on jo vanha (tai "entinen nuori"). Kolmanneksi kirjeet sisälsivät kädenlämpöisiä neuvoja, joiden avulla kirjoittajat ovat itse selvinneet läpi nuoruuden. Tässä mielessä kirjan sisältö onkin hiukan vinossa, sillä kaikille kirjoittajille oli käynyt elämässään edes jokseenkin hyvin.
Olihan kirjassa hyvääkin. Neljäs läpileikkaava teema kirjeissä oli nimittäin puhuminen. Se kannattaa, vaikka onkin joskus vaikeaa eikä aina ole saatavilla sellaista ihmistä, jonka kanssa sitä harrastaa. Pääasiallinen viesti oli, ettei yksin tarvitse jaksaa kaikkea, vaan muut (yleensä) auttavat siinä jos vain pyytää apua.
Joitain hyviä kirjeitä, mutta aika kevyesti, vauhdilla ja kunnianhimotta kasattu setti. Täytyy myöntää, että kaikkia kirjeitä en jaksanut lukea. Hmm.....
Tämä oli suunnattu kai vähän itseäni nuoremmille teini-ikäisille, mutta kyllä näin 20-vuotiaana pidin monesta kirjeestä. Olisinpa saanut lukea tämän noin seitsemän vuotta sitten!
Jätetään tähdittämättä, koska kirjan funktio on hiukan erilainen.
Ajatuksena kirjeet tuntemattomalle nuorelle ovat aika karmivan korneja. Siksi kirja yllättikin iloisesti heti alussa, kun toimittaja antoi käyttöohjeita ja -vinkkejä kirjalle, ja näitä oli itse helppo keksiä lisää: esim. aamunavauksissa kirjeet toimisivat varmasti hyvin, samoin äidinkielen tunnin avausjuttuna, terveystiedossa, psykassa, tukioppilaiden tunneilla, kuraattorin jutuissa jne.
Lukaisin kirjeet suhteellisen peräkkäin ja a) puuduin, b) liikutuin, c) samastuin ja d) huvituin siitä, kuinka samalla tavalla olen vuosien varrella tsempannut lähi-ihmisiä. "Elät elämäsi pahinta aikaa"-tyyli oli aika hallitseva kirjeissäkin.
Lähiteinimukula luki kirjeet yhden illan aikana (ei, en suinkaan ollut jättänyt kirjaa sattumalta pöydälle, ehen) ja nauroi moneen kertaan ääneen, tuhahteli myöntyvästi ja oli selvästi aika otettu. Toimi siis. Kiitos.