Jump to ratings and reviews
Rate this book

Otso Kekki #4

Tilinteko

Rate this book
1930-luvun lopulla sota on jälleen todellisuutta Suomessa. Ohranan syynissä ollut Ismo Torni vasemmistolaistovereineen joutuu miettimään, lähteäkö rintamalle. Ismo päättää lähteä, mutta ystävä Anton Rimminen tekee toisen ratkaisun. Ismon vaimo Silja jää Lahteen ilmavalvontalotaksi. Ismo kasvaa sodan julmuuteen pikkuhiljaa, mutta haavoittuu ja joutuu sairaalaan, johon tehdään pommi-isku. Kotirintamalle tulee tieto, että Ismo on kuollut. Samaan aikaan Lahdessa tapahtuu kolme merkillistä murhaa, joita Otso Kekki sitkeästi koettaa selvitellä, vaikka tukea tutkinnalle ei heru. Virkaintoiset Valpon etsivät vaikeuttavat monien elämää, ja lopulta Valpon mielivallan kohteeksi joutuu myös Kekin vaimo Vera.

Useita vuosia on kulunut sarjan edellisen osan tapahtumista, ja Lahden reunanpalstalaiset ovat uusien haasteiden edessä. Tilinteko kuvaa koskettavasti tavallisen kansan epätietoisuutta sodankäynnin keskellä sekä sodan järjettömyyttä, josta kaikki päähenkilöt saavat osansa. Sisällissodan jättämät arvet kärjistävät yhä ihmisten välejä, mutta rivit pitäisi saada yhtenäisiksi.

384 pages, Hardcover

First published January 1, 2018

2 people are currently reading
9 people want to read

About the author

Timo Sandberg

33 books5 followers

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
5 (14%)
4 stars
17 (48%)
3 stars
11 (31%)
2 stars
2 (5%)
1 star
0 (0%)
Displaying 1 of 1 review
Profile Image for Pasi Rautio.
Author 3 books8 followers
December 7, 2019
Tarina vihasta, rakkaudesta, anteeksiannosta ja kaunasta. 102-vuotta myöhemmin samaa jakoa yritetään puhaltaa henkiin.
Displaying 1 of 1 review

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.