Messukylän veriteko on rikostietoklasikko jo syntyessään. Kirja on kokoelma 1920- ja 1930-luvulla tapahtuneita rikostarinoita, joissa jokainen yksityiskohta on tosi. Arvostetun rikostoimittajan kirjoittama teos perustuu erittäin laajaan lähdemateriaaliin.
Tarinoiden päähenkilöt ovat tavallisia ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, alamaailmasta ylimpiin portaisiin asti. Kerrontatyyli vaihtelee trillerimäisestä psykologiseen kuvaukseen siitä, mitä syytetyn ja häntä puolustavan asianajajan mielessä liikkuu oikeudenkäynnin aikana.
Teos herättää ajatuksia ikuisista teemoista: rikollisuuden sosiaalisista ulottuvuuksista, sotatraumoista, rangaistuskäytännöistä, rikostutkinnan ammattitaidosta ja omankädenoikeudesta. Voiko henkirikos olla joissakin olosuhteissa ymmärrettävä, kun sen motiivi on inhimillisesti käsitettävä?
Rimpiläinen kokeilee rohkeasti genrerajoja ja erilaisia kerronnallisia keinoja tarinakokoelmassaan "tosielämän rikostarinoita Suomessa".
Perinteisesti murhilla ja murhaajien elämänkerroilla mässäilevät tirkistelydokumentit eivät juuri kiinnosta, mutta tämä olikin taidokkuudessaan ja myös laajassa ajankuvauksessaan jotain aivan muuta. Kirjasta tarttui mukaan myös annos itselleni uutta tietoa Tampereen paikallishistoriasta ja kieltolain ajasta, elämänmenosta Suomen väkivaltaisimpana rauhan aikana. Historialliset ja dokumentaariset ansiot tässä teoksessa puhuttelevatkin minua eniten, vaikka myös dekkarimainen tyyli houkuttelee lukemaan.
Kiinnostavasti koottu kotimaisten rikostapahtumien kokoelma. Kirjailija on tehnyt laajan taustatutkimuksen ja dramatisoi tapahtumat ja -kulut lukijaa kutkuttavasti kuitenkaan panematta omiaan. Kirja kertoo karua kieltä Suomen väkivaltaisimmasta rauhan ajasta, 1920-30-luvuista.
Tietokirjallisuudessa rikos kiinnostaa, myy ja kannattaa. Graduni aihe sekä pieni salapoliisi minussa ovat viime aikoina saaneet yhä useammin tarttumaan rikoshistoriasta kertovaan kirjallisuuteen, ja toimittaja Tuomas Rimpiläisen teos on mielestäni ko.kategorian parhaimmistoa. Kirja kertoo tosielämän rikoksista 1920- ja 30-luvuilla, keskittyen lähinnä Tampereen alueella ja Turussa tapahtuneisiin rikoksiin. Tarinat ovat erittäin huolella tutkittuja pienimpiä yksityiskohtia myöten, kirjailija käyttää erilaisia lähteitä taitavasti sekä pohtii lyhyesti kirjan alussa myös historiantutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Rikosten lisäksi kirja valottaa sotienvälistä suomalaista yhteiskuntaa, sen rakenteita ja sosiaalisia kerrostumia. Tarinat sisältävät paljon mielenkiintoista tietoa mm.aikakauden oikeudenkäynneistä, poliisin työstä, psykiatriasta ja mielen sairauksiin liittyvistä käsityksistä. Lukija saa välähdyksen siitä Suomesta, jossa ei ollut ehkäiseviä mielenterveyspalveluita, ei sairauspäivärahoja tai asumistukia ja kelakorvauksia. Tarinat etenevät kuin hyvässä rikosdekkarissa konsanaan; Rimpiläinen on onnistunut yhdistämään hienosti faktat ja kaunokirjallisen esitystyylin.
Kotimaista true crimea on vähän, ja hyvä niin. Murhaajien elämäkerrat eivät innosta, mutta Suomeen (ja Tampereelle) sijoittuva 1920-30 -lukuja laajemminkin mikrohistoriallisella otteella tutkaileva Rimpiläisen kirja on viihdyttävää lukemista.
Sisällissota, maailmansodat, Neuvostoliitto ja Saksa, kuolemanrangaistus, homoseksuaalisuus, naisten asema, poliisin ammatti ja hurja yhteiskunnallinen muutos tulevat tutuksi kuin salaa kuuluisien rikosjuttujen kautta.
Esitysmuoto ja -tyyli poikkesivat välillä jutuissa toisistaan turhankin paljon, ja kaikkitietävä kertoja toimi minusta parhaiten, vaikka (hiukan editoituja) todistajanlausuntoja olikin mukava lukea.
Tuomas Rimpiläinen on kirjoittanut mallikkaan kirjan vanhoista rikoksista Tampereella ja Turussa. Teksti on sujuvaa ja se tiedot perustuvat alkuperäisiin lähteisiin. Pelkän rikoksen kuvaamisen lisäksi Rimpiläinen kertoo hyvin mm. rikostutkimuksen ja mielisairaanhoidon kehittymisestä 1920-1930-luvuilla. Kirja sopii mainiosti myös dekkareitten ystäville. Suosittelen rikollisuusaiheista kiinnostuneille. Pisteet 9/10.
Tykkäsin todella paljon! Rimpiläinen kertoo kuusi rikostapausta 1920-1930-luvuilta omaan aikaansa kontekstoiden. Kerrontatyyli tempaisi mukaansa, ja tapauksista oli kiinnostavaa lukea siksikin, etten tuntenut näitä tapauksia entuudestaan.
Kaunokirjalliset lisäykset tuntui osittain vähän päälleliimatuilta lisäyksiltä, mutta tämä oli sen tyyppinen kirja kuin olin 20- ja 30-luvulta. Kuvaus ei ollut liian mässäilevä eikä kaunistelevakaan. Iso kiitos.
Kirja tuli sattumalta vastaan kirjastossa ja nappasin sen matkaani. Rimpiläinen onnistuu koostamaan mielenkiintoisesti ja selkeästi muutaman rikostarinan ajalta, joka ainakin meikäläiselle on tuntemattomampaa Suomen historiaa. Ei mässäilyä, vaan sopivasti kerronnallistettua faktaa!
Tähtiä tippui lievästä jaarittelusta. Aihe oli kiinnostava, mutta olisin toivonut, että tapauksia olisi ollut enemmän ja fiktiivistä tulkintaa vähemmän.
Laadultaan vastaavia rikoskirjoja parempi, huolellisesti kirjoitettu ja toimitettu. Kiinostavaa ajankuvaa ja erinomainen katsaus 30-luvun elinoloihin, rikollisuuteen ja sen hoitamiseen.
Mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kirja, ansiokkaasti tehty ja tarkasti hankittu tietoa. Hieman epätasalaatuinen toteutus hetkittäin. Ajoittain lukeminen oli hyvin kiinnostavaa ja kivaa, välillä hieman puuduttavaa ja sekavahkoa. Todella mielenkiintoinen ajankuvaus ja sukellus suomalaiseen rikoshistoriaan ja rikostutkinnan historiaan. 3,5/5