Kun Mirjami palaa Madeiran-matkaltaan, hän saa kuulla naapureilta, että hänen poissa ollessaan perheen talossa on asunut toinen nainen. Pian lakanat, peitot, tyynyt ja patjat, aviomiehen vaatteet sekä huonekasvit löytävät uuden kodin pihamaalta. Mirjami päättää etsiä käsiinsä naisen, Inari Ojutin, joka on luvatta tunkeutunut hänen kotiinsa, avioliittoonsa ja elämäänsä, ja kostaa murtautumalla yhtä väkivalloin hänen reviirilleen.
Inari on taidemaalari, joka on tottunut kuvaamaan muiden ihmisten elämää mutta jonka oma elämä on ripustettu hauraiden kuvitelmien varaan. Salassa hän valokuvaa tuntemattomien hääparien onnenhetkiä ja yhtä hartaasti kuin lapsuudessaan kokoamaa kasviota hän vaalii vaatekaapissaan käyttämättömänä roikkuvaa morsiuspukua.
Riitta Jalosen kahdeksas romaani on epätavallinen kolmiodraama. Siinä pääosissa ei ole miehen ja naisen suhde, vaan kerronta tarkentuu kuvaamaan vaimon ja rakastajattaren omintakeista läheisyyttä. Kahden lähtökohdiltaan hyvin erilaisen naisen tarinat kietoutuvat lähes maagisella tavalla yhteen, kun Mirjami ja Inari kohtaavat toisissaan parin, joka samaan aikaan sekä täydentää omaa itseä että on vaarassa tehdä sen tyhjäksi.
Riitta Elisabet Jalonen is a Finnish writer who is a graduate of the Master of Arts degree from the University of Tampere. She is married to writer Olli Jalonen.
Harmittaa. Tämä Riitta Jalosen - yhden lempikirjailijani teos - oli pettymys.
En nauttinut tästä Jalosesta kuin murusen verran siitä mitä Hula-hulasta tai Yö on oranssi häkki- teoksesta (joka oli outo ja upea) tai Veteen pudonneet- teoksesta, jossa oli hyvin paljon samaa kuin Hula hula-teoksessa.
Minulle Jalonen näyttäytyy erityisesti lapsen maailman kuvaajana, aikuisena joka näkee lapsen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden ja hämmennyksen ja Jalonen kirjoittaa selkeästi ja lyyrisesti niin, että lukija sydän palaa tunteissa. Kuvittele itsellesi mies-teoksessa en uskonut teoksen hahmojen käyttäytymistä (en jaksanut miehen pöljyyttä lainkaan), en ymmäränyt äidin ja tytärten suhdetta enkä siis löytänyt teoksesta sitä hienoutta mihin Jalonen kykenee, millä hän on tunnelman kuvauksen taitaja, kielen taivuttamisen - erityisesti lyyrisen kielen - taitaja.
Harmittaa, että oli pettymys, mutta minkäs teet. Tämä ei napannut samalla tavalla kuin yleensä Jalosen teokset.
Kirja petoksesta. Mirjamin, Kalevin ja Inarin kolmiodraama. Kasvit, maalaaminen ja vesi ovat kirjassa suuressa roolissa, jonkinlaisia metaforia. Jalonen osaa taitavasti tuoda esiin ihmisen mielenliikkeet. Tästä olisi voinut saada enemmänkin irti. Jäi olo että suuri osa tarinasta jäi kertomatta
Tuntuu, että potentiaalia olisi ollut, mutta valmista ei tullut. Tahmea, lattea ja mitäänsanomaton. Ehkä joitain asioita olisi pitänyt sanoa vaan suoraan ilman monipuolisia vertauskuvia ja metaforia?