Jump to ratings and reviews
Rate this book

Aika, paikka & sosiaalityö

Rate this book
Aika ja paikka ovat aina läsnä ihmisen elämässä ja keskinäisessä toiminnassa. Konkreettisimmillaan se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sosiaalityöntekijä tavataan sovittuna aikana sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanottohuoneessa.

Aika ja paikka ovat osa elämää myös syvemmin: esimerkiksi muistointa onnellisisista lapsuuden kesistä maalla, nykyisyyden ahdistavina väkivaltakokemuksina omassa kodissa tai haaveena vaikeasta masennuksesta toipumisesta. Aika ja paikka ovat läsnä myös esimerkiksi pelkoina ilmastonmuutoksen tai sotien seurauksista omalle arkielämälle.

Ajan ja paikan läsnäolosta huolimatta pysähdymme harvoin miettimään niiden merkityksellisyyttä. Aika, paikka ja sosiaalityö -kirjassa jäsennetään ja tehdään näkyväksi sosialaityön erilaisia aikoja ja paikkoja. Näin päästään samalla sosiaalityön olennaisten sisältöjen ja prosessien äärelle.

Kirjassa lähestytään aikoja ihmisten elämänkulkujen ja -tarinoiden ja sosiaalityön muutosorientaation näkökulmista, ja paikkoja kohtaamisina niin insitutionaalisissa tiloissa kuin kansalaisyhteiskunnan areenoillakin. Ajan ja paikan kehyksessä tarkastellaan lisäksi sosiaalityön kannalta olennaisia isoja yhteiskunnallisia muutostrendejä, kuten globalisaatiota, eriarvoistumista ja digitalisaatiota.

304 pages, Paperback

Published January 1, 2018

3 people are currently reading
2 people want to read

About the author

Kirsi Juhila

14 books

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
4 (15%)
4 stars
11 (42%)
3 stars
9 (34%)
2 stars
2 (7%)
1 star
0 (0%)
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
Profile Image for Iita.
5 reviews
April 19, 2022
Hyvä perusteos sosiaalityöstä käytännön työnä sekä sosiaalityön arvoista ja etiikasta.
Profile Image for Deia.
10 reviews1 follower
November 28, 2024
olisin toivonut kriittisempää ja analyyttisempää sisältöä
Displaying 1 - 2 of 2 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.