Hyvästi koko perkeleen suku! Elsa on päättänyt lähteä kodistaan ja omistaa koko elämänsä synnin tekemiselle. On lähdettävä, sillä ahdasmielisen suvun mielestä Elsa on aivan liikaa kaikkea. Pinkkiä siilitukkaa ei saa survottua siihen muottiin, johon nuoren naisen pitäisi mahtua. Hyvästi isä ja äiti, hyvästi pikkusisko ja etuoikeutetut veljet! Elsa maksaa kuskille setelillä ja istuu tyhjälle ikkunapaikalle bussin keskiosaan.
Katja Kärjen Jumalan huone kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Suvun kaapeissa piilotellaan rumia luurankoja, tekoja, joita ei voi antaa anteeksi ja joista ei puhuta, mutta jotka koko ajan äänettömästi huutavat olemassaoloaan piinatessaan jokaisen mieltä. Kärjen monisärmäisessä esikoisteoksessa kuuluu vahvan ja vivahteikkaan kertojan ääni, joka herättää pohtimaan naiseutta, menneiden sukupolvien selviytymistä ja anteeksiantoa.
Olen aivan ihastuksissani esikoiskirjailija Katja Kärjen teoksesta Jumalan huone. Kirja on erittäin rehevä sukupolviteos Pohjois-Karjalasta. Henkilöhahmot puhuvat omaa alkuun vaikealta kuulostavaa murrettaan, johon tottuu tarinan mukana. Kirjan alussa tutustutaan kapinoivan Elsan maailmaan. Elsa syntyi uskovaiseen sukuun, mutta ei ole koskaan sopeutunut uskonlahkoon ja sen ahdistaviin jumalanpalveluksiin rukoushuoneella. Maria syntyi 60-luvulla perheeseen, jossa väkivalta oli koko ajan läsnä. Lapset oppivat pakenemaan ja piiloutumaan, äiti hakemaan lohtua muualta. Mustaakin mustemman päivän jälkeen perheen lasten huoltajaksi tuli uskovainen Aili-täti. Maria sai kasvaa aikuiseksi Aili-tätiin ja hänen uskontoonsa turvaten. Maria oli kuitenkin erilainen kuin perheen muut lapset. Hän ei sopinut joukkoon. Ainoa, jota hän kaipasi perheestään oli Ruotsiin muuttanut veli, jonka Aili-täti sanoi kuolleen. Aili oli 20-luvun lapsi ja kasvoi äitinsä ja siskonsa kanssa kolmistaan. Kuumaverinen ja kaunis Aili oli nuorten miesten mieleen, mutta siitä oli myös seurauksia. Tämä seuraus kivisti Ailin koko elämää. Sitten hän hurahti uskoon. Äidinrakkautensa hän antoi siskonlapsilleen, kun hoiti nämä aikuiseksi asti. Aili oli perheen matriarkka ja päättäjä. Hänen ahdasmielinen uskontonsa kielsi homot ja mustat miehet, naisen piti olla miehen alamainen ja naisten paikka oli hellan ääressä huivi päässä ja hame päällä. Katja Kärki on loihtinut upeasti kerrotun monipolvisen tarinan, johon kuuluu perheväkivaltaa, aviottomia lapsia, avioliiton ulkopuolisia suhteita, ahdasmielisyyttä, surua ja murhetta, mutta myös ilon pilkahduksia.
Jumalan huone on vahva ja väkevä sukuromaani, jossa käsiteltiin rankkoja teemoja aina parisuhdeväkivallasta alkoholismiin. Tarinaa kerrotaan kolmen Martikaisen suvun naisen näkökulmasta aina 1930-luvulta nykyaikaan. Aili on syvästi uskovainen nainen, jonka elämä on koetellut häntä ankaralla kädellä ja lopulta hän joutuu siskon lastensa huoltajaksi, siskon menehtyessä aviomiehensä käden kautta. Aili laittaa kaiken äidinrakkautensa noihin lapsipoloisiin, mutta kasvattaa heitä oman lestadiolaisen uskonsa kapeilla raameilla. Maria on taas uskonsa reunalla horjuva nainen, jonka on vaikea modernina työtä tekevänä naisena hyväksyä uskonnon asettamia tiukkoja rajoja sille kuinka hänen tulisi elämänsä elää. Varsinkin kun näistä asioista on saarnaamassa ikääntyneet miehet, jotka eivät ymmärrä naisten elämästä mitään nyky-yhteiskunnassa. Elsa taas hylkää uskonsa täysin ja torjuu aggressiivisesti kaikki siihen liityvätkin asiat, myös perheensä. Hän kiirehtii synnistä toiseen ruksaten niitä yli taivotelistaltaan. Jokainen näistä kolmesta naisesta on sisältä rikki ja kokee saman uskon täysin eri tavalla.
Pääpaino ei ole uskonnossa vaan naisten tarinoissa. Uskonlahko on enemmän taustalla asettamassa rajoja ja luomassa kontrastia. Kerronta on sujuvaa, väkevää ja liikkuukin sujuvasti pöksyjen kaatumisesta Jeesuksen armoon. Puhetta ryydittää paksu murre, joka oli minulle vierasta, oletan sen olevan Savon murretta. En tottunut tuohon murteeseen missään vaiheessa ja lukeminen tökki sen takia, kun piti pysähtyä tavaamaan mitä oikein sanotaan.
Pidin valtavasti kunkin naisen tarinasta, ne olivat keskenään niin erilaiset mutta kukin tahollaan kiehtova. Tämä vahva esikoisteos teki suuren vaikutuksen.
Jumalan huone näyttää, mitä on elää ja kasvaa kuin mustassa aukossa, kun ahdas lestadiolainen uskonnollisuus vyöryy yllä ja ympärillä, kun lahko hallitsee elämän jokaista osa-aluetta. Keskiöön nousee Martikaisen suvun kolme naista: sota-aikana nuoruutensa elänyt Aili, joka on 60-luvulla syntyneen Marian täti ja tämä puolestaan 80-luvulla syntyneen Elsan täti.
Jumalan huone kuvaa järkyttäviä tapahtumia, jotka Kärki taitavalla kerronnallaan saa tuntumaan todelta. Kaikki tämä olisi voinut oikeastikin tapahtua. Eniten minua sävähdytti Aili kovine kohtaloineen: hänen elämänsä oli uskonnolle ja miehille alisteista, ja kaikki yksityiset oman elämän ja onnen haaveet romuttuivat. Yksi iloa tuova salaisuus naisella onneksi oli. Pidin kovasti Marian ja Elsan lämpimästä ja välittävästä suhteesta. Vähiten pidin Elsan riekkumisvuosien kuvauksesta. Minusta sitä oli liian pitkälti ja kuvaus ehkä liioiteltuakin, mene tiedä.
Katja Kärjen esikoisromaani on synkkä ja vahva menneisyyden kuvaus Pohjois-Karjalasta. Murre oli minusta hyvä lisä eikä sitä ollut liikaa. Romaanin kaikki naiset olivat uskonnon uhreja. Uskonto kietoi heidät mustan aukon umpioon, josta ei ovea ulos ollut. Jos olikin, avain oli miesten ja lahkosaarnaajien taskussa.
Hieno ja hurja esikoinen, jossa tapahtuu paljon, mutta ohjat pysyivät kyllä hyvin Kärjen hyppysissä.
Jumalan huoneessa on kolme sukupolvea naisia, joita yhdistää... niin, mikä? Naisen osa on muuttunut yllättävän vähän vuosikymmenien aikana lestadiolaisuudessa, mutta myös maallisessa yhteiskunnassa.
Edelleen naiset etsivät paikkaansa, taistelevat lasikattoja vastaan, rakastavat ja taistelevat irti. Naiset ovat rohkeita ja luopuvat, aloittavat uudelleen ja uhraavat kukin jotain, mitä ilman on melkein mahdotonta elää.
Jumalan huone on täynnä vihaa ja irtiottoja. Yksilöllisyyden ja minuuden etsintää, itsen määrittämistä toisen samanlaisen vastakohdaksi.
Se on myös rakkauden paikka, jossa tärkeää on pieninten selviäminen ja heikoimpien tukeminen vaikka se ei siltä näytäkään. Salaisuudet paljastuvat vähitellen, uusi aika jättää jotain vanhaa taakseen ja löytää uudet omat virheensä.
Jumalan huoneessa ei ole tilaa miehille, paitsi kasvottomina hahmottomina määräävinä tuhoavinakin rooleina.
Aika, seksuaalisuus, aikuistuminen, vastuu ja armo tulevat lukijan eteen yhä uudelleen sukupolvesta toiseen, ja tarinaa on mahdotonta jättää kesken. Ahmittava ja rumankauniisti kirjoitettu teos rikkinäisyydestä ja siitä, kuinka valheen taakse on pakko katsoa.
Minua hieman hirvitti tarttua tähän kirjaan jo nimensä takia. Mietin olisiko kovin uskonnollinen ja miten uskonnollisuutta käsiteltäisiin. Takakansi kuitenkin houkutti lukemaan ja olen ihan tyytyväinen että luin. Kyllä se uskonnollisuus sieltä läpi tuli varsinkin alussa, mutta se ei ärsyttänyt ainakaan koko aikaa. Pidin eri ihmisten näkökulmista kirjoitetusta tavasta, varsinkin Elsan tarinaa oli mukava lukea. Kirjoittaminen oli sujuvaa, eikä liian höttöistä muttei liian vakavaakaan. Ja vaikka tarinassa oli paljon vääryyksiä ja surullisuutta en kokenut tätä sellaiseksi itkukirjaksi kuin usein nämä sota-aikoihin tai menneisyyteen liittyneet kirjat ovat olleet. Toki nyt kerrottiin muustakin ajasta kuin sota-ajasta. Uskontoasiaa oli kuitenkin sen verran paljon että siitä lähti pois tähtiä. Alku lähti hieman hitaasti käyntiin ja oli vähän sekavakin, mutta parani kyllä loppua kohden.
Kirjan laitan Helmet- haasteeseen kohtaan numero 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja.
Sain kirjastosta sattumalta samaan aikaan kaksi lestadiolaisuutta käsittelevää kirjaa: tämän ja Matkaystävän. Luin ne peräkanaa ja molemmat olivat kelvollisia. Jumalan huone kuitenkin oli mielestäni loistava! Laaja tarina ja sujuva kieli. Nostalgiset seikat olivat tässä luonnollisempia kuin Matkaystävässä, jonka luettelointi oli välillä hengästyttävää.
Olisin pitänyt Kärjen esikoiskirjasta enemmän, ellen olisi lukenut viime vuosina ilmestyneitä muita lestadiolaisuutta käsitteleviä suomalaisia kirjoja. Tästä aihepiiristä on kirjoitettu ehkä jo liikaa, vaikka uskonnollisten yhteisöjen psykodynamiikka kiinnostaakin minua kovasti. Tämä kirja meni mielessäni vähän sekaisin muiden lestadiolaiskuvausten kanssa, vaikka tapahtumien sijoittuminen Pohjois-Karjalaan toi kirjaan omia värisävyjään. Sukukronikka oli aito ja elävä ja naiskuvat vahvoja, mutta jotenkin tässä oli liikaa laajuutta. Olisin halunnut jättää osan elämäntapahtumista pois tai siirtää ne suorastaan toiseen, erilliseen kirjaan. Kärki joka tapauksessa vakuuttaa esikoiskirjailijana ja painan kirjailijan nimen mieleeni seuratakseni, mitä hän jatkossa kirjoittaa.
Kirja ei liene niin huono kuin mikä fiilis lukemisesta jäi. Tänä vuonna olen lukenut uskollisuudesta ja lestadiolaisaiheesta niin paljon, että tuntuu jo toistolta. Sekoitan kirjat toisiinsa ja tuntuu lukiessa, ettei tule mitään uutta. Näin minkä tahansa aiheen kanssa. Harmillista.
Sain luettua kirjan loppuun, mutta tuntui, että se vain jatkuu, eikä tarinassa tule sellaista kohtaa, mikä avaisi tai sulkisi jotain.
Hieno esikoisteos! Uskonnosta ja lestadiolaisuudesta on viime vuosina kirjoitettu kotimaisissa romaaneissa paljon, eikä tämä Katja Kärjen kirja ole tämänkään vuoden kirjoista ainoa tästä teemasta. Tämä Jumalan huone oli kuitenkin aiheeltaan vähän kuin minulle tehty, joten ei liene yllätys, että pidin siitä. Kirjassa saman suvun kolmen eri ikäpolven naiset hakevat kukin paikkaansa yhteisössä ja maailmassa, usein sopimatta valmiiksi valettuun muottiin mitenkään.
Kirjassa kuvataan elämää eri vuosikymmenillä ja naisen asemaa niin Suomessa ylipäätään kuin lestadiolaisuudessakin. Valtavat lapsiluvut ja naisten uupumus jatkuviin raskauksiin jäävät kirjassa kuitenkin sivuosaan, liikkeen isiltä saadut nuhteet ja puhuttelut ovat keskeisimpiä, mutta eivät ehkä nekään ihan keskiössä. Lopulta Jumalan huone tuntuu kuitenkin olevan kirja ihmissuhteista, tarkalleen romanttisista rakkaussuhteista ja ennen muuta niiden haluamisesta ja rakkauden löytämisessä epäonnistumisesta.
Pidin kirjassa siitä, että kaikkea ei selitetä puhki, lukijalle tarjoillaan tietoja välillä vain sivulauseissa ja jotain jää sanomattakin. Paikoin etenkin 1980-luvulla syntyneen Elsan elämänkuvaukset 2000-luvulla ovat kuitenkin minulle aika puuduttavia. Hän hapuilee elämässään luultavasti eniten, löytää kietovia punk-piirejä ja juo kaljaa, leikkaa hiukset siiliksi ja elää lestadiolaisesta näkökulmasta hyvin moraalitonta elämää. Hieman lyhyempi kuvaus aiheesta olisi kuitenkin sopinut paremmin kokonaisuuteen. Pitkistä kuvauksista huolimatta kirjan kaksi muuta päähahmoja, Maria ja Aili tulivat jotenkin todemmiksi. Rajuja elämänkohtaloita kaikilla. Mitä voi antaa anteeksi? Miten rehellinen voi itselleen ja muille olla?
Kärjen esikoisteos on tarina Martikaisen suvusta Pohjois-Karjalassa. Tarinaa kerrotaan kolmen suvun naisen kautta ja tarina etenee sota-ajoista vuoteen 2009 asti. Tarina ei etene kronologisesti, vaan perheen taustaa kerrotaan pätkissä ja pikkuhiljaa paljastetaan lisää.
Kirjan päähenkilö on Elsa (s. 1985), joka ei sovi ahdasmielisen uskonnollisen perheen elämään ja kapinoi sitä vastaan. Toinen kertoja on Elsan täti, Maria (s. 1960), joka on kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja todistanut miten sodan trauma näkyy elämässä. Kolmas kertoja on Aili (s. 1922), Marian täti ja huoltaja. Aili on kokenut sodan, nähnyt sen hirveydet ja mitä sota tekee ihmiselle. Aili on kokenut rakkauden, mutta ei ole saanut pitää sitä. Kolmistaan he kertovat naiseuden ja maailman muuttumisesta, kun uskonto pysyy staattisena ja ahdistavana voimana heidän ympärillään.
Tämä on kirja perheestä, mutta vielä enemmän se on kirja salaisuuksista, traumoista ja uskonnon vaikutuksista. Marian ja Elsan lämmin suhde on ihanaa seurattavaa, kun muuten välit perheen sisällä tuntuvat olevan viileitä ja melko tuomitsevia.
Jumalan huone on Katja Kärjen esikoisromaani. Teos on saanut huomiota muun muassa sillä, että se kuvaa lestadiolaisyhteisöä. Nyt kuitenkin kyseessä on esikoislestadiolaisten yhteisö Pohjois-Karjalassa.
Tarinassa on kolme keskeistä henkilöä: liikkeen rajusti jättävä Elsa, uskossaan hapuileva Maria ja lestadiolaiseksi aikuisena kääntynyt Aili. Aili on Marian äitipuoli, ja Maria puolestaan Elsan täti. Elsan ja Marian osuudet kuvataan minäkertojan näkökulmasta, kun taas Ailin maailmaa havainnoidaan ulkoa päin. Mietin, mistä tämä ratkaisu johtuu.
Vaikka tarinan kehys on lestadiolainen liike, myös perhedynamiikka ja eri aikakaudet nousevat hienosti esiin. En kokenut teosta kostokirjana tai vastaavana, vaikka on ilmeistä, että Kärki tuntee hyvin kuvaamansa liikkeen. Elsan sekoilut vaikuttavat uskottavilta suljetun yhteisön jättäneen nuoren naisen ratkaisuilta, mutta jossain vaiheessa puuduin Trainspotting-henkisen päihteiden kyllästämän elämän kuvaamiseen. Marian hahmo on syvällinen, ja Aili ristiriitaisuudessaan yllättävä.
Jumalan huone on hieno sukusaaga Pohjois-Karjalasta. Pauliina Rauhalan Taivaslaulun lukeneelle kirja ei sinällään mitään "uutta" kerro siitä, millaista elämä pahimmillaan vanhoillislestadiolaisissa yhteisöissä voi olla, mutta sitä kirja tuskin tavoitteleekaan. Parasta antia oli 30- ja 40-luvuille sijoittuvat osat maalaismaisemassa. Koukuttavasti muutaman sivun kappaleisiin jaettu teos ("no jos sitä nyt vielä yhden lukisi...") oli vaikea laskea käsistään, kun sen aloitti. Vaikka lähes kaikki kirjan mieshahmot olivat yksiuloitteisia pahuuden ruumiillistumia, oli se niin hyvä, että ansaitsee hyvän arvosanan ja suositteluni.
Parasta ja ihannaa - Pohjois-Karjalan murre 😍 Kolmen eri sukupolven naisia seurataan tiiviissä lestadiolaisessa yhteisössä. Kuten arvata saattaa, ei ole naisen asema häävi. Kieli on rehevvää ja ilottelevvaa, ihan kuin olisin taas Ilomantsissa ollut! Vaikka asetelmat on aika mustavalkoiset, silti tarina itsessään oli tosi tempaiseva ja luin reilut 450 sivua kahdessa päivässä. Vähän olisi ollut tiivistyksen varaa. Suosittelen kuvailevan kielen ystäville sekä naisten sukupolvia ja voimaantumista käsittelevien lukuromaanien lukijoille. Lisäksi tuplakonsonanttien ja diftongiutumisen rakastajille ❤
Hyvästi koko perkeleen suku! Elsa on päättänyt lähteä kodistaan ja omistaa koko elämänsä synnin tekemiselle. On lähdettävä, sillä ahdasmielisen suvun mielestä Elsa on aivan liikaa kaikkea. Pinkkiä siilitukkaa ei saa survottua siihen muottiin, johon nuoren naisen pitäisi mahtua. Hyvästi isä ja äiti, hyvästi pikkusisko ja etuoikeutetut veljet! Elsa maksaa kuskille setelillä ja istuu tyhjälle ikkunapaikalle bussin keskiosaan.
Katja Kärjen Jumalan huone kertoo kolmen naisen kautta pohjoiskarjalaisen Martikaisen suvun tarinan 1930-luvulta nykyaikaan. Suvun kaapeissa piilotellaan rumia luurankoja, tekoja, joita ei voi antaa anteeksi ja joista ei puhuta, mutta jotka koko ajan äänettömästi huutavat olemassaoloaan piinatessaan jokaisen mieltä. Kärjen monisärmäisessä esikoisteoksessa kuuluu vahvan ja vivahteikkaan kertojan ääni, joka herättää pohtimaan naiseutta, menneiden sukupolvien selviytymistä ja anteeksiantoa.
Hieno esikoisteos. Haluaisin antaa neljä tähteä, mutta koska Elsan tarina ja erityisesti puolessa välissä kirjaa kuvailtu Elsan railakas opiskelijaelämä olivat sen verran epäuskottavia ja liioiteltuja, arvio jää kolmeen tähteen. Tuota yhtä jaksoa lukuunottamatta kirja on kuitenkin ehdottomasti vähintään neljän tähden arvoinen.
Tämä oli sinänsä aika tuttu tarina muista vastaavista kirjoista. Mutta proosa oli hyvää ja eri aikatasojen välillä hyppiminen oli toteutettu mielenkiintoisesti.
Kirjan naiset oli tasapainoisesti ja ymmärryksellä kirjoitettu. Eniten jäi päähän se, kuinka yhden miehen teot voi vaikuttaa niin monen naisen elämään tuhoavasti.
Laaja, vahvasti realismin perintöön nojaava nykyaikainen romaani, jossa elävät rinnakkain naisten kokemukset ja toiveet, sodan ihmiseen jättämät traumat, Suomen rakennemuutokset 1930-luvulta 2000-luvulle saakka. Teoksessa on murheellisia kohtaloita ja riehakkuutta, nuoruuden paloa, perhekuvausta ja hyvää kieltä.
Sukuromaani Pohjois-Karjalasta, lestadiolaisyhteisössä elävien ja sen rajoituksia vastaan kamppailevien tai niihin alistuvien naisten elämää ja kohtaloita. Ajan kronologia rikkoutuu ja nykypäivän ongelmat saavat selityksensä menneisyyden salaisuuksista.
Kirja oli 5/5 tällaiselle uskonnoissa mukana olleelle. Kuunneltuna kirjassa alkoi ärsyttää jatkuva lauseiden tai niiden korjailu yllättäen eri päivänä vähän erilaisella äänella. Korjausta alkoi puolivälin tietämillä jo odottamaan, mikä vei osan kokemuksesta.