What do you think?
Rate this book
Adèlen kysymys
Arvoituksellinen pienoisromaani miehestä, joka lähtee luostariin tutkimaan Pyhän Adèlen mysteeriä ja ottamaan selvää itsestään.
Mies matkustaa luostariin Pyreneille tutkimaan tarinaa Pyhästä Adèlesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä alas ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Samalla alkaa matka kauas miehen omaan menneisyyteen ja ikiaikaiseen mysteeriin. Adèle esittää kysymyksen yhdeksänsadan vuoden takaa: voiko ihmeitä tapahtua?
Mies matkustaa luostariin Pyreneille tutkimaan tarinaa Pyhästä Adèlesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä alas ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Samalla alkaa matka kauas miehen omaan menneisyyteen ja ikiaikaiseen mysteeriin. Adèle esittää kysymyksen yhdeksänsadan vuoden takaa: voiko ihmeitä tapahtua?
189 pages, Hardcover
First published March 1, 2019
8 people are currently reading
292 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 78 reviews
August 15, 2019
Pitkäaikainen suosikki ei petä. Fanipoika kävi taas ostamassa kirjan julkaisupäivänä, ennen kuin siihen oli ehditty edes liimata hintalappua, ja nautti annoksensa samana iltana yöunien kustannuksella.
Kirjassa oli paljon tuttua mutta myös uusia aiheita, yllättäviäkin yksityiskohtia. Olisin voinut törmätä päähenkilöön neljännesvuosisata sitten, kun vietimme aikaa samoilla kulmilla kumpikin tahoillamme vastarakastuneina. Sittemmin olemme kulkeneet eri suuntiin, mutta Haahtela toi meidät jälleen yhteen.
Kirjassa oli paljon tuttua mutta myös uusia aiheita, yllättäviäkin yksityiskohtia. Olisin voinut törmätä päähenkilöön neljännesvuosisata sitten, kun vietimme aikaa samoilla kulmilla kumpikin tahoillamme vastarakastuneina. Sittemmin olemme kulkeneet eri suuntiin, mutta Haahtela toi meidät jälleen yhteen.
April 16, 2019
Ihana kirja, jossa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Tai no ehkä sivuja.
April 8, 2019
”On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä.”
Haahtelalle hyvin ominainen tyyli ja sisältö kannattelee kyllä, vaikka välillä toivoinkin, että kirjailija uskaltaisi hänelle ominaisimman ulkopuolelle.
Tunnelmaltaan tiheä, hienovireinen kieli, pienoisromaanin kohtauksittain etenevä rakenne ja mysteerien, elämän suurten arvoitusten, etsimisen ja löytämisen tematiikka on jo aiemmista romaaneista tuttua, mutta taidokkaasti jälleen kokonaisuudeksi rakennettua kudosta. Jälleen kerran pysähdyin usein yksittäisten lauseiden kohdalle, vain ihailemaan niiden tyylipuhtautta ja intensiteettiä.
Haahtelalle hyvin ominainen tyyli ja sisältö kannattelee kyllä, vaikka välillä toivoinkin, että kirjailija uskaltaisi hänelle ominaisimman ulkopuolelle.
Tunnelmaltaan tiheä, hienovireinen kieli, pienoisromaanin kohtauksittain etenevä rakenne ja mysteerien, elämän suurten arvoitusten, etsimisen ja löytämisen tematiikka on jo aiemmista romaaneista tuttua, mutta taidokkaasti jälleen kokonaisuudeksi rakennettua kudosta. Jälleen kerran pysähdyin usein yksittäisten lauseiden kohdalle, vain ihailemaan niiden tyylipuhtautta ja intensiteettiä.
July 21, 2021
Yksin Haahtelan lauseiden hillitty välittömyys tekee aina suuren vaikutuksen.
July 20, 2021
Vähän turha. Taattua Haahtelaa Keski-Eurooppineen, mysteerien perässä matkustamisineen ja ylisukupolvisine traumoineen. Aiemmin Haahtelalta lukemissani teoksissa on kuitenkin ollut jokin koukku, jota olen jäänyt pohtimaan. Tästä sellainen puuttui. Kieli on kuitenkin hyvää. 1,5 tähteä.
October 18, 2022
Adélen kysymys piirtelee kauniita kuvia eksyneistä ihmisistä. Se sijoittuu Pyreneille luostariin, jonne suomalaistutkija majoittuu kolmeksi viikoksi selvittämään pyhän Adéleen mysteeriä. Hän yrittää asiakirjojen kautta kurottaa 900 vuoden takaisiin tapahtumiin ja tavoittaa saman ihmeen, jonka hänen ystävänsä oli aiemmin luostarissa kokenut.
Haahtelan pienoisromaani on tunnelmaltaan eurooppalaisen hienostunut.
Hankalana asiana koin romaanissa paikoin käytetyn saarnatyylin, eli monikon 1. persoonassa esitetyt elämänviisaudet, jotka nostavat niskavillani pystyyn ja aiheuttavat puistatuksia. En tiedä, onko kohdalleni osunut leipäpappeja, mutta teennäisyyden vaara tuossa tyylissä piilee.
Pyhyyden pohdintaa sen sijaan on nykymaailmassa ihan liian vähän, ja sitä Haahtelan romaani kyllä tarjoilee.
Haahtelan pienoisromaani on tunnelmaltaan eurooppalaisen hienostunut.
Hankalana asiana koin romaanissa paikoin käytetyn saarnatyylin, eli monikon 1. persoonassa esitetyt elämänviisaudet, jotka nostavat niskavillani pystyyn ja aiheuttavat puistatuksia. En tiedä, onko kohdalleni osunut leipäpappeja, mutta teennäisyyden vaara tuossa tyylissä piilee.
Pyhyyden pohdintaa sen sijaan on nykymaailmassa ihan liian vähän, ja sitä Haahtelan romaani kyllä tarjoilee.
January 1, 2020
”Ajattelen, että tällaiseen paikkaan voisi kadota, talvenkosteiden kiviseinien suojaan, tulen kajoon ja vilttien alle. Vaikka ennen pitkää olisi kuitenkin palattava takaisin maailmaan, puettava takki, avattava laskut, tarkistettava sähköposti. Mutta maailmassa ei juurikaan ole enää paikkoja, joihin kadota. Me istumme avokonttoreissa ja älypuhelimet yhdistävät meidät kaikkialle, joka hetki. Tuskin on siis mikään ihme, että ihmiset masentuvat, sillä masennus on pian ainoa suojamme. Ehkä meidän pitäisi lausua sille kiitoksemme” 74,5%
April 5, 2019
Pieni, kaunis kirja kiireisen elämän keskellä.
December 19, 2025
Joel Haahtelan ilmaisu on tässäkin romaanissa pelkistettyä, harkittua, eikä siinä ole yhtään turhaa elementtiä. Kaikki nivoutuu yhteen ja vaikuttaa lopputulemaan. Kerronta on kaunista ja levollista ja yllättäen - tai sitten ei - romaani sivuaa samoja aiherpiirejä kuin sitä ennen lukemani Jessikka Aron Venäjän USA. Sillä, mitä on oikeasti tapahtunut, ei lopulta ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, mitä sanotaan tapahtuneen, miten tarina tapahtuneesta lopulta kerrotaan. Muuttamisen keinot ovat lisäily, värittäminen ja poisto. Molemmissa kirjoissa. Ja ihmiskunta avaruuden laajuudessa ja pimeydessä on kuin kynttilän liekki, joka lepattaa hetken, ja katoaa sitten. Romaanin loppu on kuin kaiken olevaisen tihentymä: kauneus, julmuus, hyvyys, pahuus... ja jostain kauempaa katsottuna sitä ei edes huomaa.
Kirja oli Helsingin Sanomien kuukauden äänikirja. En periaatteessa käytä äänikirjaformaattia, mutta tämän kerran käytin, koska tämä Haahtelan romaani oli minulta lukematta ja tässä siihen tarjoutui tilaisuus.
Kirja oli Helsingin Sanomien kuukauden äänikirja. En periaatteessa käytä äänikirjaformaattia, mutta tämän kerran käytin, koska tämä Haahtelan romaani oli minulta lukematta ja tässä siihen tarjoutui tilaisuus.
February 23, 2025
Valoisa teos, jossa on kauniita kuvia ja suuria ajatuksia.
January 29, 2023
Kirjassa oli paljon kauniita ja koskettavia hetkiä. Itkettikin. Viisi tähteä olisi voinut melkein antaa.
Toinen Haahtelalta lukemani kirja, päähenkilö olisi voinut olla melkein sama. Tämä kirja tosin oli paljon valoisampi kuin Katoamispiste, vaikka aihe itsessään oli kovin vakava.
Kirjan voisi lukea toiseen kertaan.
Toinen Haahtelalta lukemani kirja, päähenkilö olisi voinut olla melkein sama. Tämä kirja tosin oli paljon valoisampi kuin Katoamispiste, vaikka aihe itsessään oli kovin vakava.
Kirjan voisi lukea toiseen kertaan.
April 10, 2021
Osuipa sopivaa luettavaa näin pitkäperjantaiksi. Tarina oli aika hengellinen, ja sijoittui luostariin Pyreneiden vuoristossa. Mieleen tuli toinen pitkäperjantai, seitsemän vuotta sitten, kun Montserratin luostarissa lähellä Pyreneitä pääsin kuulemaan pitkäperjantain jumalanpalvelusta ja heleä-äänisen poikakuoron laulua. Tässä kirjassakin oli kuorolaulua, mutta ei ollut pääsiäinen vaan joulu.
Pienoisromaanin ongelma oli, että se loppui ennen kuin kunnolla ehti alkaakaan. Vähän kuin novelleissa, henkilöiden elämään ei oikein ehdi päästä mukaan.
Silti kaunis, rauhoittava teos.
Pienoisromaanin ongelma oli, että se loppui ennen kuin kunnolla ehti alkaakaan. Vähän kuin novelleissa, henkilöiden elämään ei oikein ehdi päästä mukaan.
Silti kaunis, rauhoittava teos.
February 6, 2022
Tämähän oli jännä pieni juttu. Piti otteessaan, kokoili paloja kauniisti. Ja vähän yllätti, herätti tyytyväisen hymyn huulille: ah, oivaltavaa!
January 22, 2021
Lempeä ja kaunis kirja, jossa samaan aikaan ei tapahdu mitään ja silti tapahtuu kaikki. Nautin kovasti.
March 21, 2026
"Jos meidän kokemamme maailman rinnalla on sittenkin voimia, joita emme käsitä. Jos maailmassa sittenkin tapahtuu ihmeitä, mutta emme enää tunnista niitä. Jos olemme sulkeneet sydämestämme pois ihmeen mahdollisuuden. Jos maailma ei olekaan pelkkää mekaniikkaa, eikä ihminen vain kvantteihin vangittu algoritmi. Jos Adèle putosi, koska halusi esittää meille kysymyksen, yhdeksänsadan vuoden takaa."
Suomalainen mies matkustaa pieneen ranskalaiseen luostariin tutkimaan 900 vuotta sitten kuolleen pyhimyksen, Adèlen, tarinaa. Tutustuessaan luostarin väkeen ja Adèleen, hän pohdiskelee omaa elämäänsä, perhettään ja usein pelottavalta tuntuvaa maailmaa, jossa elää.
Adèlen kysymys oli ihan viihdyttävä kirja, mutta se jätti jälkeensä vähän haljut fiilikset. Haahtelan teksti on kaunista ja pidin kovasti siitä, miten hän kuvasi luostarin arkea, tunnelmaa ja päähenkilön mielenmaisemaa, mutta kirjan juoni ei jotenkin iskenyt. Toivoin ehkä hieman enemmän Adèlen mysteeriltä, ja henkilöhahmot jäivät hieman pliisuiksi. Vaikka toivoin, että kirjassa kerrottaisiin hieman enemmän Adèlesta, tavallaan myös arvostin sitä, että Haahtela jätti Pidin myös siitä, että lopussa päähenkilö, vaikka hän ei olekkaan vakaumuksellinen kristitty, kiittää mielessään Adèlea siitä, että tämä Sivuhahmot eivät olleet kirjassa keskiössä – kirja oli ennen kaikkea päähenkilön mielen myllerryksistä ja hänen kokemuksistaan Adèlen tarinan parissa – mutta olisin silti toivonut heiltä hieman enemmän. Olen hyvin hahmo-keskeinen lukija.
Kirjan päähenkilö, suomalainen opettaja ja tutkija, oli mielenkiintoinen näkökulma, koska hän ei ole kovinkaan uskonnollinen. Hän on ulkopuolinen luostarissa ja hän alkaa tutkia Adèlen elämää, toiveenaan löytää totuus siitä kuka Adèle oli ja mitä hänelle tapahtui. Kirjan edetessä hän kuitenkin oppii arvostamaan Adèlen tarinaa kaikessa sen mystisyydessä, ja lopussa hän Pidin siitä, miten Haahtela paljastaa pikkuhiljaa kirjan edetessä mitä kaikkea päähenkilölle on tämän elämän aikana tapahtunut ja mitkä asiat ovat muokanneet hänestä tämän väsyneen, haikean, melankolisen ja rakkaidensa puolesta pelkäävän miehen.
Parasta tässä kirjassa oli, minun mielestäni, mielenterveyden ongelmien, yksinäisyyden ja melankolian kuvaus. Päähenkilö toteaa kirjan alussa, pohtiessaan kuolemaa ja elämää: "Kunnes aika omaltakin kohdalta loppuu, ja ihminen katoaa ja lopulta unohtuu. Jokainen saa luva luoda oman merkityksensä, ja se joka ei siihen pysty, löytää lääkepurkin kourastaan." Ajatellessaan nykymaailmaa, hän miettii, että ei ole ihme, että ihmiset masentuvat ja menettävät elämänhalunsa. Hän uskoo, että ihmiset syntyvät lommoisina ja viettävät elämänsä yrittäen löytää keinoja elää tuon lommon kanssa. Päähenkilön ystävä, joka kertoo hänelle Adèlesta ja tämän pyhäinjäännöslippaalla kokemastaan "parantumisesta", kuvailee elämäänsä ennen tätä: "Hänen mielensä oli vuosien myötä kadottanut vallan itseltään, ja solu solulta hänen aivonsa oli verhonnut yhä paksumpi hämärä, joka ahdisti päivät ja piti valveilla yöt, kuristi taukoamatta kuin näkymätön rautavanne." Olen itse painiskellut masennuksen ja ahdistuksen kanssa yli puolet elämästäni – minusta nämä hetket ja kuvaukset osuivat aika lailla nappiin ja olivat todella samaistuttavia. Minusta Haahtela tavoitti myös hyvin sen, millaista on elää peläten mielenterveyskriisissä rypevän rakkaan puolesta – päähenkilö on jatkuvasti huolissaan pojastaan ja jopa syyttää itseään ja perimäänsä tämän ongelmista. Olen itsekin joutunut katsomaan vierestä, kun minulle tärkeät ihmiset kärsivät, ja se todellakin ahdistaa, valvottaa ja pelottaa. Yksi kirjan koskettavimmista hetkistä oli aivan lopussa, kun päähenkilö muistelee äitiään, joka oli
En sanoisi, että lukijan tarvitsee olla uskonnollinen nauttiakseen tästä kirjasta. Tarinassa on kuitenkin sen verran keskusteluja uskonnosta, Jumalasta, Jeesuksen elämästä ja Raamatusta, että jos et lainkaan siedä sellaista tai koet uskonnolliset keskustelut jotenkin vaikeina, en suosittelisi tämän kirjan lukemista. En itse ole uskonnollinen, mutta uskonnot kiehtovat minua ja minusta oli tavallaan mukava lukea päähenkilön ja häntä opastavien munkkien keskusteluja, osittain siksi, etteivät he usko samoihin asioihin tai samalla tavalla, mutta pystyvät siitä huolimatta kunnioittamaan toisiaan ja löytämään toistensa näkökulmista viisautta ja lohtua.
Luin tämän kirjan lukupiiriäni varten. En olisi varmaan muuten koskaan sitä lukaissut. Vaikka tämä ei ollutkaan mikään jättihitti minulle, viihdyin sen parissa ihan mukavasti ja olen iloinen, että testasin jälleen uutta kirjailijaa ja uudenlaista tarinaa.
Suomalainen mies matkustaa pieneen ranskalaiseen luostariin tutkimaan 900 vuotta sitten kuolleen pyhimyksen, Adèlen, tarinaa. Tutustuessaan luostarin väkeen ja Adèleen, hän pohdiskelee omaa elämäänsä, perhettään ja usein pelottavalta tuntuvaa maailmaa, jossa elää.
Adèlen kysymys oli ihan viihdyttävä kirja, mutta se jätti jälkeensä vähän haljut fiilikset. Haahtelan teksti on kaunista ja pidin kovasti siitä, miten hän kuvasi luostarin arkea, tunnelmaa ja päähenkilön mielenmaisemaa, mutta kirjan juoni ei jotenkin iskenyt. Toivoin ehkä hieman enemmän Adèlen mysteeriltä, ja henkilöhahmot jäivät hieman pliisuiksi. Vaikka toivoin, että kirjassa kerrottaisiin hieman enemmän Adèlesta, tavallaan myös arvostin sitä, että Haahtela jätti Pidin myös siitä, että lopussa päähenkilö, vaikka hän ei olekkaan vakaumuksellinen kristitty, kiittää mielessään Adèlea siitä, että tämä Sivuhahmot eivät olleet kirjassa keskiössä – kirja oli ennen kaikkea päähenkilön mielen myllerryksistä ja hänen kokemuksistaan Adèlen tarinan parissa – mutta olisin silti toivonut heiltä hieman enemmän. Olen hyvin hahmo-keskeinen lukija.
Kirjan päähenkilö, suomalainen opettaja ja tutkija, oli mielenkiintoinen näkökulma, koska hän ei ole kovinkaan uskonnollinen. Hän on ulkopuolinen luostarissa ja hän alkaa tutkia Adèlen elämää, toiveenaan löytää totuus siitä kuka Adèle oli ja mitä hänelle tapahtui. Kirjan edetessä hän kuitenkin oppii arvostamaan Adèlen tarinaa kaikessa sen mystisyydessä, ja lopussa hän Pidin siitä, miten Haahtela paljastaa pikkuhiljaa kirjan edetessä mitä kaikkea päähenkilölle on tämän elämän aikana tapahtunut ja mitkä asiat ovat muokanneet hänestä tämän väsyneen, haikean, melankolisen ja rakkaidensa puolesta pelkäävän miehen.
Parasta tässä kirjassa oli, minun mielestäni, mielenterveyden ongelmien, yksinäisyyden ja melankolian kuvaus. Päähenkilö toteaa kirjan alussa, pohtiessaan kuolemaa ja elämää: "Kunnes aika omaltakin kohdalta loppuu, ja ihminen katoaa ja lopulta unohtuu. Jokainen saa luva luoda oman merkityksensä, ja se joka ei siihen pysty, löytää lääkepurkin kourastaan." Ajatellessaan nykymaailmaa, hän miettii, että ei ole ihme, että ihmiset masentuvat ja menettävät elämänhalunsa. Hän uskoo, että ihmiset syntyvät lommoisina ja viettävät elämänsä yrittäen löytää keinoja elää tuon lommon kanssa. Päähenkilön ystävä, joka kertoo hänelle Adèlesta ja tämän pyhäinjäännöslippaalla kokemastaan "parantumisesta", kuvailee elämäänsä ennen tätä: "Hänen mielensä oli vuosien myötä kadottanut vallan itseltään, ja solu solulta hänen aivonsa oli verhonnut yhä paksumpi hämärä, joka ahdisti päivät ja piti valveilla yöt, kuristi taukoamatta kuin näkymätön rautavanne." Olen itse painiskellut masennuksen ja ahdistuksen kanssa yli puolet elämästäni – minusta nämä hetket ja kuvaukset osuivat aika lailla nappiin ja olivat todella samaistuttavia. Minusta Haahtela tavoitti myös hyvin sen, millaista on elää peläten mielenterveyskriisissä rypevän rakkaan puolesta – päähenkilö on jatkuvasti huolissaan pojastaan ja jopa syyttää itseään ja perimäänsä tämän ongelmista. Olen itsekin joutunut katsomaan vierestä, kun minulle tärkeät ihmiset kärsivät, ja se todellakin ahdistaa, valvottaa ja pelottaa. Yksi kirjan koskettavimmista hetkistä oli aivan lopussa, kun päähenkilö muistelee äitiään, joka oli
En sanoisi, että lukijan tarvitsee olla uskonnollinen nauttiakseen tästä kirjasta. Tarinassa on kuitenkin sen verran keskusteluja uskonnosta, Jumalasta, Jeesuksen elämästä ja Raamatusta, että jos et lainkaan siedä sellaista tai koet uskonnolliset keskustelut jotenkin vaikeina, en suosittelisi tämän kirjan lukemista. En itse ole uskonnollinen, mutta uskonnot kiehtovat minua ja minusta oli tavallaan mukava lukea päähenkilön ja häntä opastavien munkkien keskusteluja, osittain siksi, etteivät he usko samoihin asioihin tai samalla tavalla, mutta pystyvät siitä huolimatta kunnioittamaan toisiaan ja löytämään toistensa näkökulmista viisautta ja lohtua.
Luin tämän kirjan lukupiiriäni varten. En olisi varmaan muuten koskaan sitä lukaissut. Vaikka tämä ei ollutkaan mikään jättihitti minulle, viihdyin sen parissa ihan mukavasti ja olen iloinen, että testasin jälleen uutta kirjailijaa ja uudenlaista tarinaa.
December 18, 2025
No, eihän se Adèle tässä kysellyt yhtään mitään, vaan miehet, joilla oli tarve muuttaa sattuma taivaalliseksi ihmeteoksi. Haahtelalle tyypilliseen tapaan teoksessa marhattiin taas sunnuntaikävely-vauhtia uskonveljien keskuudessa, joilla ei ollut vastauksia mihinkään, mutta paljon huonetauluiksi kelpaavia one-linereita. Edes sydänalaa värisyttelevä taustamusiikki ei auttanut pääsemään tarinan maalaukselliseksi tarkoitettuun tunnelmaan kiinni, vaan uni vei mennessään aina kolmenkymmenen sivun välein. Loppumetreille säästetty random-naisen oivallus Adèlen käytöksestä, sen jälkeen kun miehet olivat sen kullanneet fantasioillaan, oli teoksen tahaton kliimaksi.
Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...
Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...
January 30, 2025
Haahtelan teksteissä on aina jotenkin taianomainen tunnelma, lauseita tulee luettua sieltä täältä useampaan kertaan niiden hienostuneisuuden johdosta. En oikein edes tiedä mikä näissä viehättää. Uskonnolliset teemat eivät ole varsinainen suosikkini, silti palaan usein Haahtelan pariin. Ehkä siinä on toisaalta myös hänen tuotantonsa heikkous, aiheet eivät onnistu koskaan puhuttelemaan minua tarpeeksi että jaksaisin niistä innostua täysiä. Mutta tekstin keveys kantaa, niin tässäkin, ja tarinakin oli oikeastaan lopulta miellyttävä kokonaisuus. Ei parhaita kirjailijan teoksia, mutta taattua laatua kuitenkin.
May 7, 2019
Pieni, tiivistunnelmainen, kauniisti kirjoitettu romaani matkasta luostariin tutkimaan menneisyydessä tapahtunutta ihmettä, omaa menneisyyttä ja nykyisyyttä, valoja ja varjoja sekä sitä, ovatko ihmeet ylipäätään mahdollisia ja tunnistaisimmeko ihmeen, jos sellaisen kohtasimme.
October 13, 2019
Alku lupasi hyvää tälle tarinalle, mutta alun hyvä fiilis ei jaksanut kantaa ihan loppuun asti. Aluksi ajattelin myös että tämä olisi liian hengellistä luettavaa omaan makuuni, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut. Adelesta olisin mielelläni kuullut enemmän.
October 19, 2022
yalll ne teki kirkon pyhimyksest manic pixie dream girl IM SICCKKK😭
May 31, 2019
Kaunis pieni kirja, joka tosin olisi hyötynyt jos juoni olisi ollut koukuttavampi.
April 17, 2020
Tämä ei kolahtanut ihan niin kovaa kuin odotin Haahtelan vannoutuneena fanina. Hieman vaisu esitys, ikävä kyllä.
June 16, 2025
Haahtelan kirjoista tämä kosketti minua kaikista eniten. Tutkimusmatka pyhimysmyytin ja samalla päähenkilön omaan historiaan.
May 6, 2019
Mies käy läpi omaa elämäänsä ja suhdettaan äitiinsä, vaimoonsa ja poikaansa, samalla kun hän on Etelä-Ranskassa eräässä luostarissa tutkimassa pyhimykseksi julistetun Adélen tarinaa. Kerronta on kaunista ja syvällistä ja kuvailevaa. Sanoissa haluaa viipyä ja kirjaa pidellä kädessään pidempään kuin on tarvis.
Luostarin elämää on kuvattu huolella ja aidosti, ja samalla menneisyyden kuvat nousevat elävänä miehen mieleen. Kuten muisto ihanasta kesäpäivästä perheen kanssa: ”Se oli täydellinen päivä, eikä sellaisia päiviä tule kuin kerran tai kaksi elämässä. Sen päivän tehtävänä on kertoa, että sellainen päivä oli mahdollinen; että se kerran oli ollut totta, ja se kulki meidän mukanamme läpi elämän. Sen tehtävä oli kertoa, että me kolme pystyimme yhdessä elämään sellaisen hetken.”
Tämä kirja on kuin hartauskirja, puhdistavalla ja hyvällä tavalla. Veli Paul jakaa viisauttaan yksinkertaisen kauniisti: ”On nimittäin ihmisiä, joiden tarvitsevuus on loputonta, eikä mikään voi täyttää aukkoa heidän sisällään. Heidän sydämensä imee kaiken itseensä eikä silti umpeudu koskaan kokonaiseksi. Mutta on myös ihmisiä, joista valuu yli. He ovat niin täynnä, että heidän voimansa riittää muille ja he luovuttavat sitä maailmaan.”
Kannattaa lukea tämä kirja.
Luostarin elämää on kuvattu huolella ja aidosti, ja samalla menneisyyden kuvat nousevat elävänä miehen mieleen. Kuten muisto ihanasta kesäpäivästä perheen kanssa: ”Se oli täydellinen päivä, eikä sellaisia päiviä tule kuin kerran tai kaksi elämässä. Sen päivän tehtävänä on kertoa, että sellainen päivä oli mahdollinen; että se kerran oli ollut totta, ja se kulki meidän mukanamme läpi elämän. Sen tehtävä oli kertoa, että me kolme pystyimme yhdessä elämään sellaisen hetken.”
Tämä kirja on kuin hartauskirja, puhdistavalla ja hyvällä tavalla. Veli Paul jakaa viisauttaan yksinkertaisen kauniisti: ”On nimittäin ihmisiä, joiden tarvitsevuus on loputonta, eikä mikään voi täyttää aukkoa heidän sisällään. Heidän sydämensä imee kaiken itseensä eikä silti umpeudu koskaan kokonaiseksi. Mutta on myös ihmisiä, joista valuu yli. He ovat niin täynnä, että heidän voimansa riittää muille ja he luovuttavat sitä maailmaan.”
Kannattaa lukea tämä kirja.
October 3, 2022
Tämän olisi varmaankin pitänyt koskettaa minua enemmän kuin kosketti. Ehkä olin tälle väärä lukija, tai sitten aloitin Haahtelan kirjoihin tutustumisen väärästä teoksesta. Jotenkin tuli sellainen tunne, että tässä niin kovasti painotettiin sitä, että ollaan suurten kysymysten äärellä, vähän kuin jollain luennolla. Että katsokaa nyt kun minä pohdin tärkeitä asioita. Tavallaan lukijan sekä itse tarinan vähättelyä. Koko teoksen viimeinen virke oikein alleviivasi tätä - että huomasitteko nyt varmasti mistä tässä oli kyse. Lopulta ne oivallukset, joita kertoja saa liittyen näihin suuriin kysymyksiin, jäävät melko latteiksi ja tavanomaisiksi. Minulle jäi epäselväksi mikä siitä Adèlen tarinasta teki niin erityisen, että sitä piti tutkia ja pohtia. Yhtymäkohdat Adèlen ja kertojan oman tarinan välillä tuntuivat teennäisiltä. Kertojan tarina oli toki koskettava muttei sekään mitenkään erityinen. Kirjan idea toi mieleen Iris Murdochin teokset, mutta toteutus oli paljon kömpelömpi ja vähemmän syvällinen.
December 8, 2019
Kirjan lähtökohta on mielenkiintoinen, mutta toteutuksesta söi vetovoimaa tietty paatoksellisuus. Kirja tuntui jatkuvasti toitottavan, että tässä nyt pohditaan elämän syviä vesiä, mikä latisti kokonaisuuden. Hienovaraisempi ja herkempi kerronta, joka olisi antanut lukijan itse hoksata eri tasoja enemmän, olisi mielestäni toiminut paremmin.
May 6, 2021
Kaunis, henkevä, ylentävä, kristallinkirkas, sametinpehmeä, terävä. En keksi tarpeeksi ylistäviä sanoja. En tuntenut Haahtelan teoksia ennestään ja iloitsen jo etukäteen että odottamassa on lisää elämyksiä.
June 10, 2019
En pitänyt tästä ollenkaan, ja se saa minut tuntemaan oloni jollain tapaa ”epäonnistuneeksi” lukijaksi. Puuduttava.
April 4, 2021
Joel Haahtelan Adèlen kysymys oli kaunis pienoisromaani, joka sopi täydellisesti pääsiäissunnuntain lukemiseksi. Kertomuksessa mies matkustaa Etelä-Ranskaan luostariin tutkimaan dokumentteja, jotka liittyvät pyhimykseksi julistettuun Adèleen. Luostarin päivästä toiseen samoina toistuvat rutiinit koskettavat ja saavat katsomaan omaa elämää uudella tavalla. Mies pohtii suhdettaan vaimoonsa ja aikuiseen poikaansa samoin kuin omiin vanhempiinsa. Mikään ei muutu, mutta asiat on ehkä helpompi hyväksyä sellaisenaan. Tämä samoin kuin Haahtelan viimeisin pienoisromaani Hengittämisen taito puhuvat Jumalasta yhtään julistamatta mutta uskoen varovasti siihen, että ihmeitä olisi tapahtunut ja yhä tapahtuisi.
Kirjaan Adèlen kysymyksen lukuhaasteen kohtaan 39, kirjassa kuunnellaan musiikkia: "Kynttilät palavat hämärässä kirkkosalissa ja kaikki hiljenevät. Valkeisiin kaapuihin pukeutuneet veljet kävelevät alttarin eteen, ja kohta isä Jean kohottaa kätensä, veljet aloittavat laulunsa. On vaikea sanoa, mistä ääni tulee, sillä se on kaikkialla, kuin maailman alkuääni. Kuin pala heidän salaista sydäntään olisi kannettu meidän luoksemme, ja me saisime hetken kuunnella heidän lävitseen virtaavaa armoa."
Kirjaan Adèlen kysymyksen lukuhaasteen kohtaan 39, kirjassa kuunnellaan musiikkia: "Kynttilät palavat hämärässä kirkkosalissa ja kaikki hiljenevät. Valkeisiin kaapuihin pukeutuneet veljet kävelevät alttarin eteen, ja kohta isä Jean kohottaa kätensä, veljet aloittavat laulunsa. On vaikea sanoa, mistä ääni tulee, sillä se on kaikkialla, kuin maailman alkuääni. Kuin pala heidän salaista sydäntään olisi kannettu meidän luoksemme, ja me saisime hetken kuunnella heidän lävitseen virtaavaa armoa."
October 16, 2019
Pieni suuri kirja. Syvä ja silti niin kevyt lukea. Haahtelan lauseet ovat kuin raikasta vettä janoisille, heittäytyäkseni hieman romantilliseksi. Kirjan tunnelma vie hetkessä toiseen mielentilaan, rauhaisaan luostarin hiljaisuuteen. Kertoja lähtee jäljittämään cordobalaiseen luostariin Adéle-nimisen jyrkänteeltä pudonneen pyhimyksen arvoitusta. Samalla hän joutuu omien arvoitustensa ja sanoittamattomien kärsimystensä paljastajaksi. Teos pohtii ihmeen, uskon ja tiedon ristiriitoja hyvin kauniilla ja hillityllä tavalla. ”Jos meidän maailmamme rinnalla on sittenkin voimia, joita emme käsitä.Jos maailmassa sittenkin tapahtuu ihmeitä, mutta me emme enää tunnista niitä. Jos olemme sulkeneet sydämestämme pois ihmeen mahdollisuuden. Jos maailma ei olekaan pelkkää mekaniikkaa, eikä ihminen vain kvantteihin sidottu algoritmi.”
Displaying 1 - 30 of 78 reviews