Siinä missä Anna Kortelaisen teos Virginie! paljasti Albert Edelfeltin avioliittoa edeltäneen traagisen rakkaustarinan, Levoton nainen kertoo hänen avioliittonsa kulisseihin kätketyn murhenäytelmän. Vaimo Ellan sairastui vaikeaan hysteriaan 1893. Edelfeltien lääkäri Ernst Homén oli Sigmund Freudin ohella "modernin hysterian isän", professori Jean-Martin Charcot'n, oppilas. Charcot järjesti hysteerikkojen hypnoosinäytöksiä, joita Albert Edelfelt todisti. Ne tekivät Edelfeltiin vaikutuksen, joka näkyy myös hänen taiteessaan. Anna Kortelainen kuljettaa jälleen lukijansa 1800-luvun Pariisiin: varhaisten sielutieteilijöiden kammioihin ja naisten mielisairaaloihin. Hysteriaepidemia levisi seurapiireihin, ja muodikas oireilu tavoitti suomalaisetkin Ida Aalbergista Larin Paraskeen. Hysteriasta tuli naisen määre - ja perintötaakka tuleville naispolville.
Sain tämän loppuun joskus vuoden aikana. Kirja on ollut luvussa jo useamman vuoden, joten sitä on tullut luettua pienissä pätkissä aina silloin tällöin. Siksi en nyt kyllä osaa enää sanoa siitä mitään järkevää tai vähemmän järkevää. Olisinkohan joskus tämän vuoden keväällä tai kesällä lukenut viimeiset pätkät.
Kirja oli vaikea lukuinen. Kuitenkin sen aihe on mielenkiintoinen ja herättää ajatuksia! Suosittelen jos tykkäät psykologiasta ja haastavistakin kirjoista