Juhlavuottaan viettävä Minna Canth koki kirjailijanroolinsa itselleen kaikkein tärkeimmäksi. Sitä kunnioittaen julkaisemme kirjallisuudentutkija Minna Maijalan toimittaman kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, jotka kirkastavat hänen kirjailijakuvaansa ja riisuvat hänen päältään 175 vuoden pönäkkyyden.
Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.
Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?
Minna Canth, born Ulrika Wilhelmina Johnsson, 19 March 1844 – 12 May 1897) was a Finnish writer and social activist. Canth began to write while managing her family draper's shop and living as a widow raising seven children. Her work addresses issues of women's rights, particularly in the context of a prevailing culture she considered antithetical to permitting expression and realization of women's aspirations. Her play The Pastor's Family is her best known. In her time, she became a controversial figure, due to the asynchrony between her ideas and those of her time, and in part due to her strong advocacy for her point of view.
Minna Canth is the first woman to receive her own flag day in Finland, starting on 19 March 2007. It is also the day of social equality in Finland.
Tunnustan, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun luen Minna Canthia, mutta jo tämä riitti vakuuttamaan ihan täysin. Aivan upeaa tekstiä, aikansa kuvia mutta myös ajankohtaisia vielä vuonna 2019. En tunne suomalaisen lääketieteen historiaa, mutta jäi sellainen tunne, että Canthin pohdinta mielisairauksista tosiaan oli aikaansa edellä. Oli niin ideologisesti kuin kaunokirjallisesti merkittävä ja vaikuttava teos. Minun täytynee lukea Canthin näytelmiä ja muita novelleja, kun nyt jo aivan ihastuin.
Ei ole aikaisemmin tullut luettua Canthia, mutta tämän luettuani vallan ihastuin häneen kirjoittajana. Ihmisen kuvia novellikokoelman läpi kulkevana teemana on mielenterveys, joka näkyi varsinkin Lääkäri ja Agnes novelleissa. Canth on ollut monessa suhteessa aikaansa edellä ja saikin aikanaan paljon kritiikkiä teoksistaan. Realismikirjailijana novellit luovat kuvaa aikalaisten elämästä ja yhteiskunnasta. Suomen kieli ei ole vielä Canthin aikaan kehittynyt niin ikään lopulliseen muotoonsa, vaan on vielä lapsen kengissä. Oli hauska lukea, miten Canth on kieltämme käyttänyt ja havainnoida kielen kehittymistä. Esimerkiksi Canthin sydämessä on kaksi ämmää. Innostuin Canthista nyt enemmän ja haluan ehdottomasti tutustua myös hänen tunnetuimpiin teoksiin. Ja näin löysi jälleen "en tykkää lukea novelleja" -tyyppi uuden hienon novellikokoelman, joka tekikin vaikutuksen.
"Luulen että heistä kovin moni kärsii siveellistä mielivikaisuutta siinä määrässä, ettei heitä voi pitää edesvastauksen alaisina töistään." "Vaikka ajatuksen juoksussa ei mitään tuntuvaa sekaannusta ilmestyisikään?" (Lääkäri: s.94)
Heti muutaman novellin luettuani minulle kävi selväksi, että mielenterveys on hyvin vahva teema tässä kokoelmassa. Se kulminoituu erityisesti novellissa Lääkäri, jossa tohtori Hammar uskaltaa esittää väitteen, että moni rikollisista kuuluisi ennemmin mielisairaalaan kuin vankilaan. Että joskus rikoksentekijästä ei hetimmiten näe päälle päin, että hän olisi mieleltään sairas, ja olisi sen tähden tehnyt tekonsa. Onko siis oikein vangita tällainen henkilö? Hammar alkaa jopa menettää potilaitaan näiden väitteiden vuoksi. Eräs tapaus häntä erityisesti kiinnostaa: Sohvi Rantala, joka tuomittiin isäntäväeltä varastelusta ja lopulta tuhopoltosta. Sohvi ei osoittanut minkäänlaista katumusta, ja Hammar haluaisi vakuuttua siitä, että Sohvi on mieleltään sairas. Hankala on kuitenkin saada muut sitä uskomaan, sillä mielenterveyden ongelmat ja niiden tunnistaminen ovat vielä tuolloin niin lapsenkengissä. Tämä novelli on mielestäni oivallista pohdintaa siitä, voiko rikoksentekijän todistaa syyntakeettomaksi henkisen vakautensa perusteella.
Missä oli hänen sielunsa? Oliko se lähtenyt pois hänen ruumiistaan? Hän oli ilman sielua. Tiesikö kukaan ihminen, kuinka onnetonta oli sieluton elämä? Saisiko hän koskaan sielunsa takaisin? (Epäluulo: s. 75)
Sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kertovat novellit Epäluulo ja Ystävykset. Ensimmäisessä kauppiaan vaimo Elli menee vainoharhaisuudessaan niin pitkälle, että hänen henkinen terveytensä järkkyy ja hän päätyy traagisiin tekoihin ja lopulliseen ratkaisuun. Jälkimmäisessä taas on kyseessä ystävien keskeinen solidaarisuus ja mustasukkaisuus, kun toinen rakastuukin mieheen ja jättää toisen kolmanneksi pyöräksi. Tässä novellissa on kuitenkin ihastuttavan onnellinen loppu.
Ulkona oli pimeätä kuin säkissä, ei nähnyt kämmenen vertaa eteensä.Siinä kävellessä tuntui Rollerista juuri kuin olisi jotain pudonnut hänessä alas ja vajonnut yhä syvemmälle. Päästä se alkoi ja tuntui sydämmeen asti. Siellä ahdisti ja painoi, jäykistyi ja puuttui. Niin raskaaksi koko olento kävi ja elottomaksi kuin kivi. (Kauppias Roller: s. 249)
Lyhyehkö novelli Kauppias Roller on traaginen tarina siitä, miten miehen mielen täyttää tylsämielisyys ja lopulta elämänhaluttomuus. Hänen vaimollaan tuntuu olevan ystäviä ja huvituksia, mutta kauppiasta itseään ei huvita mikään. Loppu on Canthin tyyliin traaginen. Missä Onni? -novellissa pohdiskellaan nimensä mukaisesti onnea ja etenkin sitä, tuoko yltäkylläisyys onnen. Esimerkkitapauksessa kertojan tuntema Hilma pääsee varakkaisiin naimisiin Tampereelle, mutta masentuu juhlavassa elämässään täysin, Myöhemmin, miehensä konkurssin jälkeen Hilma joutuu elämään köyhästi ja sairaskin hän on, mutta kertojan ihmetykseksi nainen onkin onnellisempi kuin koskaan.
Koko perhe nukkui, yksi ainoa oli, joka ei silmiään ummistanut nyt enemmän kuin ennenkään. Kätkyessä hän makasi ja katseli taivaan tuikkivia tähtiä pienestä lähellä olevasta ikkunasta, jonka alemmat ruudut olivat osaksi päreillä paikatut, osaksi rievulla tukitut. --- Eikä tuntunut yö pitkältä, vaikka nukkuivat kaikki muut, hän yksin valvoi. (Kuoleva lapsi: s. 42)
Loppupään novellit Hullu-suutari ja Eräänä sunnuntaina jäivät minulle vähän vaisummiksi lukukokemuksiksi. Kokoelman avausnovelli Kuoleva lapsi on riipaiseva mutta myös kaunis tarina seitsenvuotiaasta, kuolemansairaasta Eevistä, joka sängyssään odottaa kivun lakkaamista. Sitä odottaa myös hänen äitinsä, jonka sydän on särkyä lapsensa sairastelusta. Minunkin sydämeni särkyy novellin lopussa.
Ihmisen kuvia tarjoaa mukavan valikoiman tuntemattomampia Canthin novelleja. Omia suosikkejani on Lääkäri, Kuoleva lapsi ja Ystävykset. Laajassa esipuheessa kirjan toimittanut Minna Maijala avaa novellien taustoja, se kannattaa myös lukea. Pidän erityisesti myös kirjan hempeäsävyisestä ulkoasusta, joka on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa.
Kuten kirjan kuvauksessakin todetaan, että "Ihmisen sisäinen kokemus voi olla hämmästyttävän samankaltainen 1880-luvulla kuin 2010-luvulla" pitää täysin paikkaansa. Vaikka novellit on kirjoitettu kauan aikaa sitten, ne silti koskettavat ja tuntuvat ajankohtaisilta. Minna on ollut aikaansa edellä. Hän kirjoittaa hyvin realistisesti ja karustikin esim. Kuoleva lapsi -novelli. Se on varmasti aikanaan järkyttänyt ihmisiä. Kannattaa lukea ja tutustua siten Minnaan paremmin.
Olen aiemmin laulanut Minna Canthin tekstejä, nyt luin ensi kerran hänen novellejaan. Nämä ihmisten kuvat ovat rohkeita aikansa kuvia. Tahdon lukea lisää. Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä, 150 vuotta sitten syntyneen kauppiaan, yksinhuoltajan, naisasianaisen ja ylipäätään yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa ottaneen naisen ja otetta tarkastella yhteiskunnan reunamille, suoraan lähelle. Tahdon lukea lisää.
Tämä oli ensikosketukseni Minna Canthin tuotantoon ja olin iloisesti yllättynyt niin kirjoituksen kielestä ja muodosta kuin itse teokseen valittujen novellien aiheista. Minulle tämä maistui ja uskallan sano, että tulen vielä tarttumaan muuhunkin Minna Canthin tuotantoon.
Ensimmäinen kerta, kun luen Minna Canthin teoksia. Novellit olivat kaikki hyvin erilaisia, mutta niitä kaikkia yhdisti Canthin varhainen tietämys mielisairauksista.
Canthin tapa käsitellä inhimillisyyttä ja sen ongelmia tuntuu ajankohtaiselta edelleen vuonna 2020. Kuitenkin kirja on höystetty ihanilla yksityiskohdilla vanhasta maailmasta.
Ihmisen psykologiaa 1800-luvun lopulta. Novellit tuntuvat edelleen ajankohtaisilta ja olen todella iloinen kun törmäsin tähän Canthin "koottuihin". Kiitos tekijälle!