Sinusta roikkuu valoa

by Miira Luhtavaara

Nainen puhuu puolisolleen, puoliso puhuu naiselle, lapsi puhuu ja he puhuvat lapselle. Ihmiset ovat riippuvaisia ja riippuvat toisissaan, mutta liikkuvat myös yksin, irrallisina, ja hahmottavan kielen ja puheen kautta niin itseään kuin toista.

Liukuminen tekijästä kohteeksi, haluajasta antajaksi ja hoitajaksi vaihtuu, muuttuu ja palaa. Runoissa näkyy koskettaminen ja toiselle aukeaminen, unen ja toiston kuviot, tahtomattaan tallominen. Ja vaikka putoaminen ei johdu toisesta, voi toiseen silti pudota.

Miira Luhtavaaran toinen runokokoelma tutkii intiimejä ihmissuhteita: vanhemmuutta, parisuhdetta, aistillisuutta ja lapsen havaintoja. Se etsii kieltä ja ilmaisua, joka on vapaa näitä ikuisia aiheita ympäröivästä puheentavasta. Mihin kieli takertuu, mitä se väistää tai hylkii? Millainen olemus on halulla, tai halun jälkeisellä tilalla? Tottumus on vahvaa, mutta silti ”mikään ei pysy huulilla. // Silti et lopeta turhaan.”

Genres: Poetry

96 pages, Hardcover

First published January 1, 2019

About the author

Miira Luhtavaara (s. 1983) asuu Helsingissä ja on koulutukseltaan psykologian maisteri. Hän on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja kirjoittanut runojen lisäksi tekstejä näytelmiin ja muihin esityksiin mm. Ylioppilasteatterissa ja TRES-ryhmässä. Hänen runojaan on aiemmin julkaistu Suuren runokilpailun antologiassa (2013). Ruohikon luut on hänen esikoisteoksensa.

Reviews

[Tuomas Aitonurmi · Rating 4 out of 5]

Runoja vanhemmuudesta, parisuhteesta, seksuaalisuudesta, maailman murheista. Miira Luhtavaaran runokokoelman Sinusta roikkuu valoa teemat sivuavat monissa kohdin Silene Lehdon Kultapoika, kuplapoika -kokoelmaa, mutta tyylillisesti nämä kaksi tämän vuoden Tanssiva karhu -ehdokasteosta ovat hyvin erilaisia. Luhtavaaran runot karkaavat toistuvasti kerronnallisista kehyksistä, viilettävät ja kasvavat, tiivistyvät ja kuiskailevat. Teksteissä puhutaan usein sanoilla jotka yllättävät; miten asiat voivat törmätä ja rinnastua odottamattomin tavoin. Runoissa elää kaunis ja pitelemätön mieli, jotakin suloisen villiä. Monet kohdat antavat säväyksiä, ajattelen "wou" ja luen uudestaan.

Boriksen, Margotin ja Lulun repliikkeinä esitetyt tekstit jäivät alussa paikoin etäisemmiksi, en aina sisäistänyt rooleista käsin puhumisen merkitystä, ehkä se olisi vaatinut vielä lisälukemista. Silti löysin noistakin teksteistä todella vahvoja kohtia, kuten: "Ihosi raja ei siirry. Tai totta kai se siirtyy, totta kai se on kuin alati liikkuva loputtoman kiehtova meri." (s. 26) Luhtavaaran kirjoituksessa on kiehtovaa melodisuutta, äänteillä on paljon merkitystä. Ruumiillista, perinteisestä asettelusta typografisestikin irtoavaa tekstiä tulee vastaan, mieleen nousee kaikuja esimerkiksi Maria Matinmikon teoksista. "Puuttuminen ja sietämätön tiivistyminen. Tiivistettä. Edelleen tiivistettä. Kieli työntyy suuhun ja takaisin omaan suuhun. Melkein vastenmielistä käyttää sitä tällä tavoin. Haaskoja , raakileita, meren vetäytyminen ja paljaus." (s. 38)

Tämän kokoelman yhteydessä on puhuttu paljon äitiydestä ja lapsiperheen arjesta. Odotuksia vasten kirja yllätti minut monipuolisuudella ja laajuudella, samastumisen tasoilla. Sen runot kasvavat tavoilla, jotka voivat resonoida monin tavoin eri lukijoissa – tulkinnan mahdollisuuksia on runsaasti, jos siihen haluaa alkaa. Teos on selvästi taitavan kirjoittajan työn tulosta.

"Olen kiinnittynyt sinuun kuin hakaneuloihin, pihteihin ja kylmään veteen. Olen tottunut siihen, että lohtu sijaitsee sinussa. Kun etsii tarpeeksi kauan, löytää käteen sopivan kiven." (s. 57)

[Erja · Rating 2 out of 5]

Pidin eniten kokoelman nimestä. Runoista monet ovat lapsen puhetta, siitä ei ikinä tule mitään aikuisen kirjoittamana.
En oikein saanut kiinni kuin ihan viimeisistä runoista.

[Elina Mäntylammi · Rating 4 out of 5]

Miira Luhtavaara kirjoittaa ilmavasti pikkulapsiperheen arjesta, jossa ollaan välillä lähellä ja välillä kaukana. Sinusta roikkuu valoa on siinä mielessä uudenlaista "perherunoutta", että se ei keskity vain jompaankumpaan vanhempaan ja hänen tuntoihinsa, vaan antaa molemmille vanhemmille ja lapsellekin äänen.

Näkökulmien vaihtelu on herättävää. Meitä on perheessä aina monta, ei vain yhtä. Miten kukakin päivänsä asettaa, muidenkin asennot muuttuvat johonkin suuntaan. Liikutaan koko ajan, yksin ja yhdessä.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Ensitutustumiseni Miira Luhtavaaran tuotantoon oli hänen tuorein runokokoelmansa Pinnallisuus ; se nousi suosikkilistalleni ja on yksi uusista kotimaisista runokokoelmista, joita herkästi suosittelen. Niinpä Luhtavaaran runoihin oli syytä tutustua enemmänkin.

Toinen runokokoelma Sinusta roikkuu valoa vuodelta 2019 koostuu pitkälti roolirunoista, joissa puhuvat Margot, Boris ja Lulu; äiti, isä ja pieni lapsi. Runoja voi lukea kuvauksena lapsen tulosta perheeseen, lapsiperheen elämästä ja lapsen kasvusta. Pohjavireenä on tietysti rakkaus:

Rakkaus on modernia. Pelkkä tajunnan taso ja sen kiinnittyminen lihaksiin, plastisuus ja uusiokäyttö. Rakkaus on alusta, joka vastaanottaa ja käsittelee kaikenlaista likaa.

Osa runoista on nimettömän runominän, mutta niissäkin on tunnistettavissa toisaalta aikuisen ääntä, toisaalta lapsen ääntä. Runoista löytyy paitsi äitiyttä ja huolenpitoa, kasvamista ja kasvattamista, myös vakiintuneen parisuhteen seksuaalisuutta. “Ääriviivojen alleviivaaminen, nuolaisut varmoista paikoista.”, toisaalta “Tänään minulla oli orgasmi tiukassa. Jäin sätkimään jonnekin väkivaltafantasioiden ja hellyyden rajamaastoon”.

Aivan Pinnallisuuden tasolle Sinusta roikkuu valoa ei onnistu nousemaan. Sillä on hetkensä ja paikoin Luhtavaara on saanut vangittua jotain erityisen oivaltavaa. Esimerkiksi tätä hellyydenkuvaus on ilahduttava:

Hellyys, joka ei valtaa ruumista eikä pehmennä sitä, vaan helisee ruumiin sisällä kuin hely, kuin pieni kulkunen. Kuin olisi vähän kylmä. Kuin olisi tullut rakastetuksi oikein ja hienosti, ilman syliä, pelkillä sormenpäillä.

Roolirunojen maailmaan oli vaikeampi päästä sisään; varsinkin lapsen äänellä kirjoittaminen on helposti vaikeaa, eikä tässäkään aivan täysin toimi. Olisiko kokoelma sitten ollut parempi ilman nimikoituja rooleja? Kenties, koska nyt nimeämättömät runot ovat kokoelman osuvampaa puolta. Joka tapauksessa Sinusta roikkuu valoa on aivan hyvä, mutta ei sillä tavalla loistelias kuin Pinnallisuus.

[Milja · Rating 2 out of 5]

Kauniita / mielenkiintoisia runoja:

Kukaan ei tuijota minua nyt, kun olen yksin, kukaan ei istu meren rannassa ja kirjoita minusta salaisia muistiinpanoja.

* * *

Sitten kun minä kasvan isoksi
ja te kasvatte pieniksi

minä menen tuuliajolle.

* * *

Paratiisi, unohduksen kinokset keskellä puutarhaa. Lumisateesta jää jälki aivojen takaosaan, tunne, että katoaminen tapahtuu ilman kipua. Mies tulee sänkyyn. Hän siirtää käsiä ja jalkoja kuin minussa olisi vielä jotakin löytymättä, kuin olisin itseltäni piilossa. Hän ei muista mitään, hän vain tekee.

* * *

Lulu ei halua riisuutua rannalla, ei halua kastella varpaita mereen, ei halua, että jokin niin suuri ja tuntematon aaltoilee hänessä ilman sukkia.

[Sara · Rating 1 out of 5]

Ahdistavan heteronormatiivista settiä ja turhaa sukupuolittamista. Teosta on hirveän vaikea olla lukematta kuvaukseksi tekijän omasta elämästä kirjoittajan elämän ja runojen maailman yhtäläisyyksien vuoksi, enkä todellakaan olisi halunnut tietää edes tämän vertaa helsinkiläisen psykologipariskunnan genitaaleista ja seksielämästä. Ihan jeessiä pientä ilmastonmuutoksen kauhistelua, mutta lähinnä tämä ahdisti.

[Jaana V · Rating 3 out of 5]

Monet tänä vuonna julkaistut kurjat tuntuvat käsittelevän äitiyttä ja äitiyden kokemusta. Tässäkin kokoelmassa sitä tutkitaan, samoin kehollisuutta ja perheen sisäisiä suhteita.

Toimiva ja selkeä kokoelma, jonka kieli on paikoin hyvin kiehtovaa, mutta ei sen suuremmin puhutellut minua juuri nyt, ehkä siksikin, että yritän vähän vältellä tätä äitiysteemaa tällä hetkellä.

[elsa · Rating 5 out of 5]

luhtavaaran runot on hävyttömän kauniita, ja niitä on ilahduttavan nautinnollista ja hauskaa lukea ääneen. sanavalinnat on kuin karamelleja, niistä ei ole saada tarpeekseen, vaikka vatsa tulisikin kipeäksi.

ehdottomasti uusi suosikki runokirja (ja runoilija)!

[Virva Lehto · Rating 1 out of 5]

Tykkään lukea runoja, mutta tämä kirja ei uponnut minuun.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Prosessoin.