Kolmen alaikäisen lapsen perusterveellä äidillä todetaan kuukauden sisällä kaksi eri syöpää. Miksi lapset luulevat syöpää koiranpennuksi? Perutaanko Kreikan matka? Voiko sytostaattikrapulassa imuroida? Täytyykö miehen lopettaa harrastukset? Saako seksiä ajatella? Milloin pääsee takaisin töihin? Mikä suunnistusrata kannattaa valita terminaalivaiheessa? Olisiko polttohautaus kiva? Paljonko vielä on aikaa?
Kirjan päähenkilö Tiina on vahva nainen. Hän sairastaa kahdeksan vuotta syöpää, elää joka päivä täyttä elämää murehtimatta tulevaa. Kirjan on koostanut ja kirjoittanut hänen miehensä. Lopputulos saa toivomaan, että meissä kaikissa olisi hiukan Tiinaa, Mikkoa ja heidän ihania lapsiaan, erityisesti nuorinta tytärtä, jonka sutkautukset saavat nauramaan, ja voimaa suhtautua elämään samalla toivolla ja rakkaudella, jolla he siihen suhtautuvat. Vaikka elämään astuisi syövän kaltainen paholainen, sitä voi elää täysillä ja kieltää sairautta vaikuttamasta asioihin, joihin sen ei tarvitse vaikuttaa. Kirjan lopussa nenäliinapaketti on tarpeen. Lopun toteamus, että toive lisäpäivistä ja pelko kuolemasta olivat kääntyneet toisinpäin, on kovin lohdullista luettavaa. Kaikki tapahtuu aikanaan.
Koskettava ja ajatuksia herättävä kirja. Pidin tästä perheestä kovasti, Tiinan ja Mikon asenne elämään syöpähoitojen ja kaiken epävarmuuden keskellä oli ihailtavaa. Lasten hauskat tarinat olivat mainioita. Kirja oli valoisa, humoristinen ja hauskakin, vaikka aiheeltaan toki kaikkea muuta - loppusivuista en kyllä kyynelehtimättä selvinnyt. Vaikka lapselle vanhemman vakava sairastaminen ja menettäminen on kriisi, näiden lasten osa on sinänsä onnekas - kaikesta kuultaa läpi vanhempien vahva keskinäinen rakkaus ja välittäminen niin toisistaan kuin lapsistaan. Siltä pohjalta on hyvä ponnistaa, vaikka äidin menettää liian varhain.
Tuntuu jotenkin väärältä sanoa syöpäkuolemasta kertovasta kirjasta, että se oli hyvä, kevytlukuinen ja jopa hauska. Mutta kaikkia tämä on täysin totta vähättelemättä lainkaan sitä, että sekä Mikon että Tiinan tekstit ovat asiallisia, elämäntäyteisiä, itseironisia ja herkkiä. Itkin lopussa niin että hengitysrytmin löytäminen oli vaikeaa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja ja parhaita kirjoja, joita olen lukenut vuosiin. Kiitos ja otan osaa.
Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta herätti todella paljon tunteita. Vaikka syöpätaistelun päättyminen kuolemaan oli tiedossa kirjan alusta asti, loppu oli musertavan surullinen. Päävire oli aina kuitenkin toiveikas ja on uskomatonta, miten positiivisesti pariskunta pystyi suhtautumaan elämään terveyshuolien keskellä.
Ihanan arkisesti kirjoitettu kirja. Kaunis kertomus jonka surullinen loppukaan ei enää onnistuneen kerronnan jälkeen tuntunut liian pahalta. Olin yllättynyt kirjan positiivisuudesta ja jopa hauskuudesta.
Vuoropuheleva kertomus erään perheen arjesta syöpädiagnoosin kera ja kuten arvata saattaa, ei säästä kyyneliltä. Yllättäen joukossa oli myös ilon kyyneleitä, mikä on ehdottomasti teoksen kirjallinen ansio.
Puolison sairauskertomus miehen näkökulmasta. Tosin suurin osa teksteistä oli peräisin vaimon eläessään kirjoittamasta blogista, joten vähän ihmetytti, miksi mies yksin on nimetty kirjan kirjoittajaksi. Miehen näkökulmaa olisin kaivannut enemmänkin, nyt kirja ei kauheasti poikennut muista vastaavista syöpäkirjoista.
Tositarina elämästä ison S:n eli syövän kanssa. Miten elämä muuttuu, kun sairastuu rintasyöpään? Entä jos sen kaveriksi saa myös toisen syövän? Mielenkiintoisesti kirjoitettu kolmesta eri näkökulmasta. Pakko myöntää, lopussa itkin.
Luin tämän loppuun koulun kahviossa ja se oli virhe. Nieleskelin kyyneleitä viimeiset sivut lukiessani Tiinan kuolemasta ja yritin olla itkemättä ääneen keskellä kirkasta päivää ja lounastavia ihmisiä. Vinkki vitonen - älä lue tämän loppua julkisella paikalla!
Kirja oli nopealukuinen ja pidin kirjan perheestä paljon - vaikka vanhemmat lapset jäivät etäisemmiksi, toi nuorimmaisen letkautukset, Tiinan jatkuva positiivisuus ja pariskunnan rohkeus toivoa synkkään aiheeseen, joka koskettaa jokaista suomalaista suoraan tai välillisesti.
Minkä kirjailijan maailma Tiinassa menetti! Tätä kirjaa lukiessa kyyneleet eivät useinkaan olleet kaukana: milloin kyseessä olivat naurun kyyneleet, milloin surun. Tuntuu jotenkin väärältä sanoa, että kirja syövästä oli paikka paikoin hyvin hauskaa luettavaa, mutta niin se vain oli; tämä kertonee ensisijaisesti Tiinan persoonasta. Hän on ollut uskomattoman vahva ihminen loppuun asti. Jos oli äiti lapsistaan ylpeä niin saavat lapset olla myös ylpeitä äidistään. Terkkuja Tiinalle rajan toiselle puolen!
Voi Tiina, sinä lämmin, viisas, hauska, positiivinen ja aito nainen! Kirjoitat tavalla, joka kannattelee meitä lukijoita. Elämänasenteesi ja tapasi sanallistaa kokemaasi on pelastuslautta keikkuvassa aallokossa. Kirjoitat koskettavan kepeästi ja surkuttelematta.
”Naurusta ei ole pitkä matka itkuun.” Niinpä. Tällä rajapinnalla keikuin läpi kirjan. ”Stable desease on alkanut tuntua enemmän puoliksi täydeltä kuin tyhjältä lasilta. Tärkeintä kuitenkin on, että nauttii lasillisensa tyylillä.” Tiina, sen sinä totisesti teit. Elit täydesti - ja elät edelleen.
Luin kirjaa kynä kädessä, omaan muistikirjaani useita ajatuksia ja sanoja muistoksi kopioiden. Jokaisen kannattaisi tämä lukea. Kirja sopisi hyvin myös kirjallisuusterapeuttiseen työskentelyyn tai vain itselle vertaistueksi ja peilauspinnaksi.
Kirja on oodi huumorille ja toivolle, rakkaudelle ja elämälle. Kuten Mikko jälkisanoissa kuvaakin, kirjalla haluttiin kertoa, miten syöpä konkreettisesti lapsiperheessä tarkoittaa ja että syövän kanssa voi elää hyvää elämää. Sillä: ”Ei kuolema lopeta elämää vasta kuin sinä kuuluisana viimeisenä päivänä.”
Harvoin muistan lukeneeni mitään näin aitoa ja konstailematonta. Kaksi ääntä tuo myös särmää ja syvyyttä, elämänmakua. Mikko kuvaa hyvin vierelläkulkijan osaa ja tuntoja. Viimeiset luvut kuoleman hetkellä ja jälkeen kuuluvat koskettavimpiin, riipaisevimpiin ja kauneimpiin koskaan lukemiini! 🥹❤️
Kasvot kyynelistä märkinä suljen kirjan. Nenässäni tuoksuvat kahvi ja koivunlehdet. Olen varma, että Tiinakin haistoi ne. Niissä tuoksui rakkaus.
Sujuvasti kirjoitettu ja koskettava kirja. Olisi mielestäni vaatinut lisää toimittamista, nyt vähän pitkä ja itseään toistava. Toimii varmasti vertaistukena loistavasti. Loppu sai kyynelkanavat aukeamaan, elämän päättyminen oli kuvattu realistisesti ja tarkasti ja elin joka solullani mukana.