Naisten pappeus hyväksyttiin yli 30 vuotta sitten, mutta mihin se on johtanut? Voivatko naiset tai muunsukupuoliset saada äänensä kuuluviin luterilaisen kirkon päätöksissä? Onko tasa-arvo kirkossa taantumassa? Ajankohtaisessa kirjoituskokoelmassa pohditaan Suomen luterilaisen kansankirkon nykytilaa ja muutossuuntaa. Kirjassa tarkastellaan kirkon sukupuolittuneita valtarakenteita, naisten ja heteronormista poikkeavien syrjintää kirkon sisällä sekä seksin ja synnin ikiaikaista liittoa kirkollisessa ajattelussa. Lisäksi pohditaan kirkollisen kielen ja kulttuurin miesvaltaisuutta ja mahdollisuuksia sen muuttamiseen. Mukana on neljätoista kirkon piirissä toimivaa tai toiminutta kirjoittajaa, jotka ovat muun muassa pappeja, tutkijoita ja seurakunnan entisiä tai nykyisiä jäseniä.
Moniääninen, kriittinen ja keskusteluun haastava puheenvuoro on suunnattu kaikille niille, joita kiinnostaa tasa-arvon tila ja kehitys paitsi luterilaisessa kirkossa myös koko suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ajattelin, että tästä irtoaisi jotain uusia näkökulmia. Kirjassa on eri kirjoittajien näkökulmia tasa-arvoon kirkossa. Valitettavasti valtaosa kirjoituksista on aika puolivillaisia. Teologia ei ole kovin kummoista. Kirjoitukset kumoavat toisensa: virkakysymyksessä kirkko on tehnyt päätöksensä, ja kaikkien on alistuttava siihen, mutta avioliittokysymyksessä kirkko on tehnyt päätöksensä, mutta sitä vastaan on kaikkien kapinoitava. Tarkoitus pyhittää keinot. Aika selväksi käy, ettei tässä ole tarjota sellaista tietä, jota kirkko voisi kulkea eteenpäin - ainakaan kovin pitkälle. Ehkä se ei ollut tarkoituskaan.
Kaksi tähteä, koska oli kuitenkin ihan leppoisaa luettavaa.
Ajankohtainen ja kiinnostava kirja. Koostuu erilaisista puheenvuoroista jotka käsittelevät kirkollista epä-tasa-arvoa. Ei kirjallisesti kummoinen mutta aihe on kiinnostava. Konsujen kannattaa ihan vuorovaikutuksen takia lukea
Kirja on vaikuttava kokoelma kirjoituksia tasa-arvosta ja vähän yhdenvertaisuudestakin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Tekstit vahvistavat, että kirkon piirissä tapahtuu räikeää syrjintää: naispappeihin kohdistuu vähättelyä ja vihaa, samaa sukupuolta olevia pareja ei suostuta siunaamaan ja niin edelleen. Naiset pääsevät kyllä papeiksi, mutta johtotehtäviin harvemmin. Kirkon naisvaltaisten työntekijäryhmien asemaa ei haluta parantaa, vaikka nämä naiset kannattelevat kirkkoa. Naisten ei odoteta tai sallita tuovan kirkkoon älyllistä teologista keskustelua, vaan heidät nähdään edelleen hoivaajina, auttajina ja miesten työn tukijoina. Hakematta tulee mieleen se, että kukaan Raamatun apostoleista ei ole naisia, vaikka naiset tekivät luultavasti paljon enemmän lähetystyötä kuin miehet.
Samaan aikaan kirkossa elää huoli kirkon naisistumisesta. Kysytään, miksi kirkko ei vedä puoleensa miehiä. Arvellaan, että naiset ovat tehneet uskonasioista tunteellista huttua, josta järkevä mies kiusaantuu. Teoksen ainoa (nimestä päätellen) miespuolinen kirjoittaja arvelee, että kirkko voisi murtaa perinteistä pärjäävän miehen mallia, tuoda siihen pehmeämpiä sävyjä. Teksti jää tasoltaan kauas muutamista muista kirjan teksteistä, jotka loistavat analyyttisyydellään ja konkreettisuudellaan.
Kunpa nämä kaksi näkökulmaa - naisten vähättely ja syrjintä ja miesten harmi kirkon "naisistumisesta" - olisi tuotu jossain tekstissä yhteen ja saatu keskustelemaan keskenään. Miten voi olla mahdollista, että kirkko, jota johtavat pääosin miehet, on niin naisten vallassa, että miehet kokevat sen liian naisistuneeksi?
Tuntuu, että tästä pitäisi sanoa jotain. Tarpeellinen puheenvuoro, monia hyviä pointteja. Realismia sen verran, että itketti. Varsinkin Aino-Maija ja Outi Elonheimon teksti "Pakolaisena omassa kirkossa" sekä Tiina Kristofferssonin "Kirje kirkolle: tänä iltana irrotan otteeni sinusta" puhuivat väkevästi siitä todellisuudesta, jossa joka päivä elän.
Kuitenkin jäi vähän halju maku suuhun. Kirjoittajajoukko on eittämättä viisas ja tarkkanäköinen, mutta olisiko joukkoon mahtunut muitakin kuin korkeakoulutettuja ihmisiä? Tai muitakin kirkon virkojen edustajia kuin yksi kiintiödiakoni? Tällaisenaan teos on vähän raskassoutuinen, ja antaa loppujen lopuksi aika kapean ja ennen kaikkea Helsinki-keskeisen kuvan tilanteesta. Toisaalta tiedän kipeästi, miten mahdotonta "maakuntien" todellisuudessa tämänkaltainen kontribuutio usein on omilla kasvoilla ja nimellä. Silti se ei tarkoita, etteikö voisi yrittää. Nyt kirja piirtää sangen yksipuolisen kuvan kirkon tilanteesta. Missä ovat nuoret? Entä rodullistetut ihmiset?
Taantuvan tasa-arvon kirkko on viiltävän surullinen teos ennen kaikkea siksi, että sen esittämät, pitkälti toisen ja jopa ensimmäisen aallon feminismiä mukailevat näkemykset ovat oikeasti kirkossa edelleen radikaaleja ja vallankumouksellisia. Eikä tämä kirja todennäköisesti siltikään ole piispojen ja maallikkojohtajien lukulistalla.
Teos herättää halun keskustella ja puhua. Ehkä vielä tulee se päivä, kun kunnioittava dialogi on kirkossa tuttu juttu ja normista poikkeava ihminen saa puhua keskeytyksettä, ilman turhentamista tai vähemmistöstressiä.
Kiinnostuin Taantuvan tasa-arvon kirkosta heti kuultuani kirjan olemassaolosta. Luin teosta maallistuneen, uskonnoista ja teologiasta kiinnostuneen henkilön näkökulmasta.
Teoksen tekstit ovat enimmäkseen hyvätasoisia. Osa teksteistä on helposti luettavia, selkeästi samastuminen mielessä rakennettuja kokemustekstejä, osa tiukkaa tutkimustuloksiin vetoavaa faktatekstiä. Kirjoittajat valottavat hienosti esimerkiksi vapautuksen teologian, kontekstuaalisen teologian ja feministiteologian ajatuksia kukin näkökulmastaan. Pidin erityisesti pappeuden ruumiillisuuden pohdinnasta sekä koskettavasta, kaunokirjallisesti huikeasta erokirjeestä omalle kirkolle. Myös ajatukset pappina toimivien naisten hoiva- ja äidillisyysoletusten purkamisesta olivat äärimmäisen tärkeitä: myös nainen voi tehdä teologiaa tai saarnata tulta ja tulikiveä!
Pienenä miinuksena on mainittava muutamassakin tekstissä ilmennyt tietämättömyys nykyaikaisesta feminismistä. Soisinkin, että kirjoittajat, joille aate on ensisijaisesti naisia ylistävä, keskustelisivat toisten kirjan tekijöiden kanssa aiheesta.
Mikäli etsit kiinnostavia uusia raamatuntulkintoja, ääntä kirkon sisältä tai selkeästi lähteistettyä tietoteosta suomalaisesta luterilaisuudesta, lue tämä kirja!
Mielenkiintoinen ja tärkeä kirja ja kirjoitettu tietylle kohderyhmälle. Osa teksteistä oli nimittäin osittain aika teoreettisia ja osaltaan tavallisen ihmisen ajattelun yläpuolella. Korkeastikoulutetut kirjoittavat toisilleen, tuli väkisin mieleen.
Kirja on tärkeä puheenvuoro Suomen luterilaisen kirkon ongelmista, mutta ennen kaikkea siitä mitä kirkko voisi olla. Se tarjoaa hyvässä suhteessa kritiikkiä nykytilasta, ja ongelmallisista Raamatun tulkinnoista, sekä tarjoaa vaihtoehdon vallitsevalle kylmän dogmaattiselle kehitykselle kirkossa.
Tämä kirja on ennen kaikkea oleellinen puheenvuoro. Lukukokemuksena se oli ihan miellyttävä, erityisesti itseen upposi "Keitä varten kirkko on?" segmentin Saara Huhanantin, Anni Tsokkisen ja Tiina Kristofferssonin kirjoittamat tekstit. Sopisi loistavasti kirjaksi esimerkiksi kaikennäköisiin praktikumeihin, pappisopintoihin ja on suositeltava ihan noin muutenkin kirkkoihmisille.