Vahvatunnelmainen esikoisteos sinnikkäästä 1920-luvun pohjalaisnaisesta, jota elämä taivuttaa muttei murra. Isälle annettu lupaus joutuu koetukselle, kun aviomies pakenee merten taa.
Kun Liisa menee naimisiin Kallen kanssa, edessä siintävät onnelliset vuodet täynnä hellyyttä. Mutta avioliitto onkin rahapussin nyörien kiristämistä, laskiämpärin tyhjentämistä ja valittava vanha äiti tuvan nurkassa.
Kalle lähtee paremman elämän perässä Amerikkaan, ja Liisa jää lastensa kanssa Isoonkyröön. Häntä painaa lupaus, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa. Mutta kuinka paljon nuori nainen jaksaa harteillaan kantaa?
Nopeasti piirretyt pilvet vie 20-luvun pieneen maaseutuyhteisöön Isoonkyröön. Aihe on tavattoman mielenkiintoinen, sillä siirtolaisuus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa erityisesti Pohjanmaalta oli suurta.
Keskiössä on Liisa, vauraan pohjalaistalon tytär. Nivukoski kirjoittaa kaunista ja runollista tekstiä eläytyen Liisan arkisen elämän haasteisiin tavattomalla herkkyydellä. Nurkissa pyörii kolme pientä lasta, äidin ilkeät sanat viiltävät ja työtä on aamusta iltaan. Amerikkaan lähteneen miehen lyhyet kirjeet eivät paljon lohtua tuo; odottaminen on ikuista, ikävöinti on ikuista.
Nopeasti piirretyt pilvet hyväilee hiotulla ja naisen sieluun eläytyvällä tekstillään. 20-luvun pohjalainen yhteisö herää eloon mottoineen: talo ilman poikaa on surkuteltava; on elettävä Herran nuhteessa, ei saa antaa aihetta juoruakoille; on oltava ylpeä, omaa onnettomuuttaan ei saa näyttää. Hieno esikoisteos.
Paula Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet on vakaan oloinen esikoisteos. Eteläpohjalaismurre on väkevää, henkilöt eläviä ja tarina kouraisee sydäntä. Liisan selviytymistarinaan ei voi olla uppoamatta, sillä se tulee aivan iholle.
Tykittivät päälauseet alkoivat kuitenkin jossain vaiheessa häiritä lukuintoani. Siitä huolimatta elin Liisan elämää hyvin tosissani.
Ollaan Pohjanmaalla 1920-luvun taitteessa. Nuoren naisen isä kuolee ja pyytää pitämän tilan suvussa. Pikkusisko karkaa ompelijaksi kaupunkiin, aviomies Amerikkaan ja kiukkuinen äiti jää nurkkiin arvostelemaan. Pikkulapset, kaikki kolme, vaativat äidiltä paljon ja kuolleelle isälle annettu lupaus vielä enemmän.
Nopeasti piirretyt pilvet on hyvin painokkaasti Liisan tarina. Kaikki sivuhenkilöt piirtyvät suhteessa häneen, ja kaikki sisäinen puhe on Liisan puhetta. Tyyli on rasittava etenkin kertojaosuuksissa, Nivukoski käyttää paljon virkettä, jossa kaksi lausetta on vain pilkulla erotettu toisistaan. Tämä kun toistuu, syntyy jankkaavuuden vaikutelma. Dialogit ja murreosiot sen sijaan ovat herkullisia, vaikka paikoin hieman vaikealukuisia. Ei vähiten siksi, että pohjalaista kehua on vähän vaikea hahmottaa, niin neutraali tai jopa negatiivinen se on.
Hyvin pitkään olin antamassa tälle kirjalle kolme tähteä, sillä Liisa elämän toisteinen ankeus oli perin raskasta luettavaa yhdistettynä Nivukosken valitsemaan tyyliin. Vaan loppu olikin jotain ihan muuta, ja mikä parasta, muutos sekä tekstissä että tapahtumissa oli kirjoitettu niin hyvin, etten epäillyt lopun tapahtumien realistisuutta (kirjan todellisuudessa) hetkeäkään.
Kirja oli erittäin hidastempoinen ja tapahtumaköyhä. En pitänyt ollenkaan. Kirja olisi ollut ehkä parempi jos olisi kuvattu vaikka aviomiehen näkökulmasta matkaa Amerikkaan tai jos päähenkilö olisikin lähtenyt hänen mukaansa. Näitä tällaisia kotimaisia itkuvirsikirjoja on nyt ollut todella paljon, mitään ei tapahdu tai jos tapahtuu niin paskaa ja vähintään haikaillaan muualle tai erilaista elämäntapaa. Ja kuitenkaan ei yritetä parantaa oloja. Erittäin puolivillaisesti ja päällisin puolin kirjoitettu sekä yritettiin käyttää liian erikoista kieltä mikä teki kirjasta entistä sekavamman. Vaikkei kirjan lukemisesta olekaan montaa päivää en oikeastaan muista siitä enää mitään muuta kuin kaupunkireissun. Olisin toivonut jotain uutta kirjaan koska näitä tällaisia nyt on jo ollut monen monta eikä sellaisia jaksa useampaa. Monissa tällaisissa kirjoissa on ollut tarinan tai kotiolojen kuvaamisen lisäksi muutakin esim. historiaa tai vastaavaa mutta tässä ei ollut sitäkään. Pienellä panostuksella olisi kirjasta kyllä voinut tulla ihan kohtalainen ja ainakin minua kiinnostaisi tarina pariskunnasta joka olisi lähtenyt kokeilemaan onneaan tai vaikka sitten molempien avioparin osapuolten näkökulma niin kuin tuolla alussa jo mainitsinkin. En tiedä olisinko tarttunut kirjaan ilman lukupiiriä - ehkä olisin voinutkin. Takakansi teksti antoi olettaa muttei sitten saavuttanut oletuksia.
Tänään 1.6.2024 sain loppuun kirjan nimeltä Nopeasti piirretyt pilvet. Nopeasti piirretyt pilvet oli mielestäni hyvä, ihana, vauhdikas, innostava, kaunis, koskettava, hauska, mukava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Vuonna 2019 yritin aloittaa lukemaan kirjaa nimeltä Nopeasti piirretyt pilvet mutta se jäi kesken, nyt sen oli aika tulla luetuksi. Lukiessani kirjaa nimeltä Nopeasti piirretyt pilvet minulla heräsi myötätunto kirjan päähenkilöä kohtaan. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. Suudellaan Nauravaanen ku syrän mun on palavana, ajatukset hukkaan Ryytimaastako rakkaus on laitimmaanen, arka kylmä kukka Sinä oot tyttö mielessäni usiasti, minkä sille mahtaa Täällä maanteillä mahdoton on mahdollista, miten sen nyt ottaa Kysyn suoraan Sanon suoraan Suudellaan, ja enää et oo yksin Uudestaan, illat sylityksin Suudellaan, ja enää et oo yksin Tänään ei huomista murehdita Pohjanmaa, Häme, Satakunta Poriseva, varsinainen Suomi Kuka saa tänään prinsessansa värisemään, on kukkivainen tuomi Kun herään sinun viereltäsi tulisena asfaltti jo polttaa Sinä oot tyttö lakeuteni mittaamaton, tieni minne johtaa Kysyn suoraan Sanon suoraan Suudellaan, ja enää et oo yksin Uudestaan, illat sylityksin Suudellaan, ja enää et oo yksin Tänään ei huomista murehdita Suudellaan, ja enää et oo yksin Uudestaan, illat sylityksin Suudellaan, ja enää et oo yksin Uudestaan, illat sylityksin Suudellaan Uudestaan Suudellaan, ja enää et oo yksin Uudestaan, illat sylityksin Tänään ei huomista murehdita Tänään ei huomista murehdita https://youtu.be/e4q-dub5Vbs?si=5BeJb... 😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
Hieno esikoisromaani sijoittuu 1920-luvun Pohjanmaalle. Liisa jää maatilan emännäksi kolmen pienen lapsen ja äksyn äitinsä kanssa, aviomiehen lähdettyä Amerikkaan tienaamaan. Pohjalainen kyläyhteisö kuvataan aika julmaksikin, juorut ja jutut ovat ilkeitä ja erityisesti naisten osa on kova. Kirja on nimenomaan Liisan selviytymistarina, mutta myös muiden naisten valintoja ja kamppailuja tuodaan esiin. Nivukoski kirjoittaa kotikulmistaan ja väljästi oman isoäitinsä elämästä.
Hienointa kirjassa on väkevä kieli, kaunis ja elävä ilmaisu. Jotkut ovat kyllästyneet runsaaseen pilkun käyttöön ja ylipäänsä lauserakenteisiin, mutta itse en edes huomannut koko asiaa. Toki lauseisiin pitää keskittyä, ohimennen tätä ei voi lukea. Yleensä en juuri lue tämäntyyppisiä kirjoja, mutta nyt täytyy ottaa seuraava Nivukoski listalle.
Ooh, tykkäsin! Todella kauniisti kirjoitettu, kielikuvat runsaita ja herkkiä. Kuunnellessa ehkä hyppäsivät esille vielä selvemmin, samankaltaisten rakenteiden toistuvuus kiinnitti huomiota. En kuitenkaan pitänyt häiritsevänä, pikemminkin loi tunnelmaa. Kiinnostava kuvaus 1900-luvun alusta, hauskasti arkielämän taustalla historian tapahtumia. Ihania nimiä, toimivaa murretta, mielettömän kauniita maisemakuvauksia. Sopivan hauras toiveikkuus lopussa jätti hyvän mielen.
Helmetin lukuhaasteen kohta "Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle" jännitti. Enkä olisi ilman haastetta varmaan koskaan tätä lukenut/kuunnellut. Toimi äänikirjana loistavasti. Mun mielestä tää oli tosi hieno, vei mennessään ihan alusta loppuun. Hirveästi ei kirjassa ollut tapahtumia mutta kerronta oli kaunista ja koskettavaa. Murre toimi tässä myös tosi hyvin, sanoja ei tuhlailtu mutta puhe ja sen vähyys kuvasti varmasti tuota aikaa.
Jalat tukevasti maassa seisova esikoisromaani pohjalaisilta pelloilta. Elo ei ole päähenkilöillä mitenkään kevyttä ja hyviinkin hetkiin kätkeytyy murhe jos toinenkin, mutta sitkeitä he ovat. Epäonni tuntuu seuraavan toistaan, se oli minulle hieman uuvuttavaa, mutta tarina kantoi kuitenkin.
Lyhyt lauseilmaisu oli itselleni haastavaa luettavaa, joskin totean sen sopineen romaanin tarinaan erittäin hyvin.
En tykännyt ihan niin paljon kuin odotin tykkääväni, vaikka Liisan tarina olikin koskettava ja tuli iholle. Silti kokemus, ainakin kuunneltuna, jäi jotenkin laimeaksi ja tarina oli hyvin ennalta-arvattava. Pidin ajankuvasta kuitenkin.
Pääsävyltään melankolinen kirja Liisasta, joka sinnittelee 1920-luvun pohjalaistalon emäntänä. Työ on kovaa, sadot huonoja ja mieskin lähtee paremman elämän perään Amerikkaan. Lapset, kotitila ja luonto tuovat lohtua. Kirjan parasta antia onkin luontokuvaus ja ihana eteläpohjalainen murre.
Kieli ja tunnelma ovat ehdottomasti Nopeasti piirrettyjen pilvien isoimmat vahvuudet. Sivut ovat täynnä vivahteikkaita vertauksia ja tarkkoja havaintoja. En yleensä lue tätä genreä, mutta olen iloinen, että tartuin kirjaan. Harvoin tulee lauseita makusteltua näin hitaasti. Näennäisen pienistä asioista rakentuu vahva tarina. Liikaa ei selitetä. Ajatuksille jää tilaa.
Suosittelen kauniin, jopa lyyrisen kielen, tunteiden ja tunnelmien ystäville, pohjalaisille ja kaikille, jotka tuntevat joskus kutsun lakeuksille tai kaipauksen menneeseen. Niille, jotka arvostavat omien polkujen kulkijaa ja vahvoja naisia.
Aivan hyvä esikoisteos. Kaunista kuvausta pohjalaisesta kylästä 1900-luvun alkupuolelta. Henkilöhahmojen paljous ja kerronnan pieni poukkoilu tekivät tarinasta välillä hieman hankalasti seurattavan. Kerronta oli myös hyvin kuvailevaa, joka on toisaalta etu ja toisaalta rasite. Tarinaa olisi voinut ehkä hieman tiivistää. Tiukka kolme tähteä.
Tämä tarina ja sen tunnelma luikerteli jonnekin syvälle luihin asti. Välillä piti laskea kirja kädestä ja antaa kyynelten tulla. Kaikkien niiden minua sukupolvien ketjussa edeltäneiden naisten kyyneleet, jotka eivät saaneet itse itkeä. Naisten, jotka eivät koskaan voineet siirtyä selviytymisestä seuraavalle tasolle ja kukoistaa.
A book about a woman who struggles to keep her family farm alive in the 1920s in Pohjanmaa, an area of Finland known for farming and stubbornness. The husband immigrates to the US to earn money and is supposed to return soon – something he never does. The mother always compares her to her brother who died as a small child - and she never manages to measure up to the imaginary son. The writing was excellent, poetic, but sometimes perhaps bordering on pretentious. The story was sometimes somewhat fragmentary, and a very typical example of Finnish realism, where everything almost always goes wrong and life is joyless and harsh. However, the book is far from being as bad as it sounds, it was a worthwhile read.
Liisa on tytär, jonka isä on kuollut nuorehkona ja jättänyt leskiäidin ja tyttäret taloa pitämään. Kuolinvuoteellaan isä kuiskasi Liisalle ”pirä sinä tila suvus” ja tästä tulee häntä velvoittava perusajatus. Leskiäiti on menettänyt pienen poikavauvan ja tästä hän ei päässyt koskaan yli – hän vertaa aina Liisaa poikaan, joka ei edes leikki-ikäiseksi ehtinyt. Kuvitteellinen poika on aina ja kaikessa parempi. Liisa ottaa myöhemmin talon vastuullensa puolisonsa kanssa, mutta puolison mieli palaa Amerikkaan. Ja kun Liisa on taloon kytketty, lähtee puoliso yksin matkalle rahoja tienaamaan tarkoituksenaan palata pian. Se ”pian” osoittautuu sitten kovin suhteelliseksi ajaksi. Kirjan kieli on todella hienoa, mutta kyseessä oli hiukan turhan suomalaiskansallinen "sirkkeliin kaatuneesta orvosta" kertova kirja, jossa asiat pääosin menivät huonompaan suuntaa ja elämä oli suurelta osin karua ja rankkaa. Sinällään teos toi mieleen Sally Salmisen Katriinan, mutta jotenkin päähenkilö jäi kovin paljon kylmemmäksi – ehkä osaltaan vaikutti se, että kirjassa ei pohjalaiseen kansanluoteeseen sopien paljon tunteista puhuttu. Kirjassa oli etenkin alkupuolelle ehkä vähän liikaa episodimaisuutta, lyhyitä muutaman sivun kohtauksia, joiden välillä kului paljon aikaa ja ihan kokonaan tästä tyylistä ei eroon päästy koko kirjan kuluessa, etenkin lopun tapahtuman kelattiin hyvin nopeasti kasaan. Jotain muunkinlaisia ongelmia kirjassa oli: kyseessä oli ilmeisen iso talo, jossain vaiheessa puhuttiin jopa kymmenestä lehmästä, joka joskus 20-luvun alussa olisi ollut aika mahtitila, mutta ei yhtään piikaa/renkiä? Ei sen ajan systeemeillä sen kokoisen talon hoitaminen olisi mitenkään mahdollista yhden ihmisen tekemänä, ihan jo heinän keruu olisi voinut aikamoinen urakka. Ja sisko menee räätäliksi? Ei tainnut tuolloin olla naisia räätälin nimekkeellä olemassakaan, ompelijattaria he olivat. Räätäli oli selkeä miehen titteli. Kirja oli kirjapiirin kirjana, yleinen mielipide oli varmasti hiukan parempi kuin oma käsitykseni, mutta joku oli bongaillut räätäliyden lisäksi pari muutakin anakronismia kielenkäytössä – olikohan esimerkiksi sanaa ”fillari” käytetty jossain vaiheessa, se sana kyllä tuntuu enemmän stadilta kuin pohjanmaan murteelta 20-luvulla. Myös kielikuvia pidettiin vähän jo liian kikkailevina ja liian pitkällä menevinä.
”Maa sulki huomaansa menetykset. Suru lävisti huokoisen pinnan, muuttui hennoksi kasvuksi, herkänvihreäksi oraaksi, jota tuskin saattoi erottaa tuoksuvalta pinnalta mutta joka sinnikkäästi ja kyselemättä kohosi täyteen voimaansa ja avasi uuden elämän peltojen yli. ”
Upea, tiivistunnelmainen esikoisromaani, joka täytyi lukea melkein kerralla loppuun. Nivukosken tarina vie lukijan 1900-luvun alun Isoonkyröön, ahtaaseen maalaisyhteisöön ja kylämiljööseen, jossa elämä on raskasta ja unelmat hauraita. Eniten tässä teoksessa viehättää kaunis kieli, joka saa kivettyneen surun ja kivunkin hengittämään, ja piirtää henkilöistä niin eläviä, että lukeminen tuntuu siltä kuin kulkisi heidän rinnallaan, surisi heidän surujaan ja tuntisi ruumiissaan heidän kipunsa ja kaihonsa. Erityisesti päähenkilö Liisan, joka lopulta kasvaa tarinassa surujaan sitkeämmäksi.
Tarina on myös (tämän ajan kirjallisuustrendiä noudattaen) kiehtovaa mikrohistoriaa ajasta, jolloin pohjanmaalla viljelysato oli elämän ja kuoleman kysymys ja monelle maailman rajat päättyivät kyläteihin, Amerikan siirtolaisuus houkutteli paremman elämän etsintään, huhut kulkivat kirjeitä nopeammin, ja tärkeintä oli pitää ”tila omas suvus”.
Kirja on myös kertomus vahvasta pohjalaisnaisesta, joka kantaa omiensa lisäksi muidenkin surut, taipuu menetystensä, kyläyhteisön ahtauden, odotusten ja säiden armoilla, muttei murru, jää sukunsa lakeuksille sittenkin, kun muut lähtevät.
No tämäpä oli hyvä esikoisteos. Kirjassa seurataan Liisan varttumista ja selviytymistä erilaisista haasteista. Kieli on elävää ja vivahteikasta. Suhtautuminen isään herätti itsessäni mietteitä omaan, jo edesmenneeseen isääni. Jossain määrin tutut paikat herättivät ajoittain siihen, että teos tosiaan sijoittuu Isoonkyröön. Kyllä oma murre on oma murre, vaikka vois paistaas. Kirja kuvaa Liisan ja muiden naisten 1920-luvun haasteita uskottavasti. Olisin voinut antaa kirjalle viisi tähteä, mutta kirjan luettuani jäin miettimään. Kaikki tuntui menevän pieleen, Liisa suhtautui itsekin elämään varsin negatiivisesti eikä varsinaisesti voi sanoa, että kirja toi genreensä juurikaan uutta ihmeteltävää. Elsa oman selviytymistarinansa kera olisi voinut olla hieman suurempikin osa tarinaa. Hyvänä kirjana pidän sitä joka tapauksessa.
Muutama vuosi sitten yritin lukea tätä romaania, ja silloin se jäi kesken. Hetki oli jotenkin huono ja silloin tekstin lyyrisyys lähinnä ärsytti. Onneksi päätin antaa romaanille uuden mahdollisuuden. Varsin mainio kokonaisuushan tässä on kasassa.
Teksti kuvaa kauniisti 1920-luvun Pohjanmaata. Elämä on kovaa, synkkää ja ilonpilkahdukset ovat harvassa. Osa tekee töitä selän taittumiseen asti, osa karkaa Amerikkaan. Helppoa ei ole kenelläkään.
Tätä romaania pystyin lukemaan vain muutaman sivun kerrallaan. Tekstissä on niin paljon kielikuvia ja lyyristä maalailua, että pidemmän päälle retorisuus syö itse itseltään terän. Pieninä annoksina hyvin nautittava lukukokemus. Eloisasta länsimurteesta iso plussa.
Mietin kauan pudottaisinko tähdet neljään, ja hämmästyttävästä syystä. Yleensä pidän juuri eniten kirjoista, joissa kieli on omaleimaista ja kirjailijan oma ääni tulee esiin. Nivukosken kieli meni kuitenkin paikoitellen mielestäni turhaksi sanahelinäksi. Tässä tapauksessa 'vajarit' olisi ehkä ollut parempi kuin 'överit'.
Tarina on kuitenkin niin mukaansatempaava ja hyvä, että annetaan vuoden 2021 viimeiselle lukukokemukselle kuitenkin ansaitut viisi tähteä. Tätä luki mielellään, eikä malttanut käsistään jättää. Pohojalaanen murre oli virkistävää. Jäi kiinnostamaan enemmänkin Amerikkaan lähteneiden ja jäljelle jääneiden kohtalot ja tarinat. Lähtijöitä kun on ollut omassakin suvussa.
Nykyaikaiseen ajatuksenvirtaan siirretty henkilön kasvutarina Isonkyrön maisemiin 1900 luvun alkuun.
Pohjalaisen elämän ankaruus ja puhumattomuus painavat leimansa ja elämästä tulee tarpeettoman raskasta kun pelätään muiden sanomisia ja sanomatta jättämisiä.
Kuinka vaikeaa, suorastaan mahdotonta on puhua kun ilma on täynnä sanomatonta.
Kuinka asiat voisivat sujua helpommalla kun armo olisi päälimmäisenä eikä avunpyyntö olisi mahdotonta.
Viiltävä kuvaus ankaruudesta jossa vielä tänäpäivänäkin eletään. Upea kielenkäyttö ja murteen tuominen eläväksi. Suosittelen
Elävä kuvaus 1900-luvun alun pohjalaisvaimosta. Siirtolaisuus Amerikkaan on ollut tuohon aikaan houkutellut paremman elämän toivossa varsinkin miesväkeä ja tässäkin kirjassa vaimo joutuu kantamaan vastuun kotitilasta, kun mies lähtee. Huolehdittavaksi jäävät kaikki talon työt, lapset ja ikääntyvä äitikin hämmentää osaltaan soppaa. Elämä koettelee, mutta sitkeästi päähenkilö tekee työtä pitääkseen perheensä ruuassa ja kotitilan elävänä. Miellyttävä lukukokemus, mukaansa tempaava juoni joskaan ei tarjoa mitään yllättävää.
Tykkään ihan hirmuisen paljon historiallisista romaaneista, jotka sijoittuvat suomalaiseen maalaismaisemaan. Nivukosken romaani on ollut monesti mielessä ja kun se vihdoin vapautui äänikirjana, niin otin sen koiralenkkikuunteluun. Kirjaa tuli kuunneltua kyllä muutenkin tiskatessa ja ennen nukkumaan menoa. Nivukosken kieli on kaunista ja lyyristä. Liisan mielenmaisemaan on helppo samaistua ja nähdä elämä vain jatkumona työtä. Kaipaus ja odotusten toteutumattomuus olivat kouriintuntuvia.
Äärettömän kaunista kieltä. Kirjan lukeminen pitkittyi, koska kirjan yleinen surullinen tunnelma tuli liian liki. Ei sillä, että edes olisin mikään iloisten kirjojen suurkuluttaja, mutta tässä surua, luopumista, kaipausta, ahdistusta ja päähenkilön tunnetta pieleen menneestä elämästä annosteltiin niin suurella kauhalla, että välillä oli pidettävä taukoja.
Kirja kolahti vahvasti kahdesta syystä. Ensinnäkin sen kieli oli välillä niin pakahduttavan hienoa kerrontaa. Hienoja vertauksia ja ilmauksia. Toisekseen Pohjanmaalla syntyneelle se oli hyppy takaisin kielen ja hahmojen suhteen. Etäisyys on tuonut myös pintaan pohjalaisten naisten negatiiviset piirteet, hyväsymättömyyden ja puhumattomuyden. Ettei nyt vaan kylällä puhuttais - mentaliteetilla.
Mikä yllättäjä! Käsinkosketeltavasti kuvattu naisen kasvutarina 1920-luvun maaseudulta Pohjanmaalta. Naisen asemaa kuvaillaan kirjassa muutenkin laajasti suurella sydämellä. Hienoa kuvakieltä. Liisan aviomies lähtee Amerikkaan ja jättää Liisan yksin kolmen pienen lapsen ja kiukkuisen anopin kanssa huolehtimaan maalaistalosta viljelyksineen ja eläimineen. Miten siitä selvitään?
Nivukosken Etelä-Pohjanmaalle sijoittuva esikoisromaani. Murre kuulosti kotoisalta, mutta tietyntyyppistä ahdasmielisyyttä ei ole ikävä. Tarina itsessään oli mielestäni kaunis, vahvoihin naisiin keskittyvä. Pidin Nivukosken kirjoitustyylistä kovasti.
Periaatteessa hyvä kirja, mutta voi sitä pilkutuksen määrää! Lukemista häiritsi siis se, että pisteen asemesta kirjoittaja käytti pilkkua monin paikoin. Tämä teki tekstistä välillä levotonta.