Työelämä muuttuu ja vuorovaikutustaitojen merkitys kasvaa. Toimiva vuorovaikutus ei katso sukupuolta, mutta luutuneiden sukupuoliroolien tuulettamiseen tarvitaan meistä jokaista.
Setäkuiskaajan käsikirja kertoo, kuinka hankalistakin sedistä voi saada kullanarvoisia yhteistyökumppaneita ja uskollisia tukijoita. Olennaista on luottaa itseensä ja muihin, sedät mukaan lukien. ”Kannattaa olla kaikille kiva, myös sedille”, kirjoittaja ohjeistaa.
Jenni Karjalainen on setäkuiskaajana tunnettu työelämän ammattilainen ja bloggari, joka työskentelee Insinööriliitossa johtavana asiantuntijana. Parempi työelämä ja sen rakennuspalikat ovat Karjalaisen kiinnostuksen ja intohimon kohteita työssä ja vapaa-ajalla. Tähänastisen työuransa Karjalainen on tehnyt työmarkkinapolitiikan setäisissä ympyröissä.
Kirjoittajan itsensä markkinoimiseksi kirjoitettu teos, jolta ei kannata odottaa kriittistä suhdetta setäilyyn ja jonka pääviesti tuntuu olevan, että palkkaa minut kertomaan organisaatiollesi, että setäily on ok, pitää vaan pelata setien maailmassa setien säännöllä. (Voilà, yhden virkkeen mittainen kirja-arvio!)
Olipas vallan setäisä pläjäys. Tämä oli juuri sopivanlainen äänikirja laittaa pyörimään nukkumaan mennessä: ei suuria tai vaikeita ajatuksia, mutta paljon esimerkkejä ilman sen kummempaa punaista lankaa. Viihdepisteitä monipuolisesta setäsanastosta.
Konsepti oli ihan hauska, mutta siitä ei mielestäni saatu tarpeeksi irti. Tässä vähän jopa hyssyteltiin, että antakaa setien setäillä, ihmisiähän sedätkin vain ovat (mikä toki on totta, mutta kuvatunlainen alistava setäily nyt vaan ei ole ok). Eksplisiittisesti tässä tuotiin kyllä vahvastikin esiin tasa-arvonäkemystä ja feminismiä, mutta rivien väliin tuntui jäävän ikävästi hiljaista setähyväksyntää ja jopa jonkinasteisen ei-toivottavan setäisyyden omaksumista. Omaan makuuni teoksesta paistoi myös liikaa kirjailijan vahva tarve perustella/oikeuttaa teostaan - aivan kuin epävarma setänen olisi kuiskuttanut tekijän korvaan. Lisäksi teoksesta paistoi läpi kirjailijan tarvetta markkinoida itseään - tämä tuli vahvemmin esiin kuin ydinsanoma, joka jäi hieman epäselväksi.
Kuuntelin tämän tosiaan äänikirjana, ja lukijan maneerit alkoivat ärsyttää noin puolivälin paikkeilla. Suosittelen tosin heikoista tähdistä huolimatta lukemaan tämän setäkuriositeettina, ja toisaalta kiinnostaisi keskustella muiden kanssa, onko teos nyt feministinen vai ei.
Jotenkin en pitäny tästä yhtään. Aihe on erittäin mielenkiintoinen mutta kirja tuntui olevan kirjoitettu jotenkin välinpitämättömästi ja kiireessä. Tyyli on blogimainen ja kirjoitusote kevyt, olsin toivonut jotenkin vähän vakavampaa suhtautumista aiheeseen. Tällainen teksti toimii ehkä paremmin blogissa.
Alkoi hyvin mutta tyypittely oli vähän ehkä turha osuus, ja se kuitenkin vei suuren osan kirjasta. Lisäksi "tee näin" -tyyli oli vähän töksäyttävä ja, no, setämäinen 😀 . Tärkeällä asialla silti omalla tavallaan mutta ehkä blogina toimii paremmin, ja sellaisesta kai saanut alkunsa.
Hyvä aihe, tärkeitä konsepteja, mutta vähän punainen lanka karkasi. Puoli kirjaa oli erilaisia setien määritelmiä, mitkä tuntui kirjoitetun vain että esseestä olisi saanut kirjan mittaisen.
Hulvattoman kepeä, mutta silti keskusteluaherättävän pisteliäs katsaus setiin, joita meidän lähipiirissämme käyskentelee. Tekopökkelö pongahti ehdottomasti uudeksi lempikäsitteekseni. Kirjoittaja osasi tiivistää elämänkokemuksensa riittävään, spektaakkelimaiseen oppaaseen, joka viihdyttää.
Kirja on kevyt ja nopea lukea, ja lisäksi se on kirjoitettu vakavasti ilman tympeää väkinäistä huumoria, mitä tällaisissa teoksissa useasti on. Sen keskeinen sanoma on ystävällisyys ja ymmärtäväisyys ilman alistumista tai mielistelyä, mikä on monella tapaa nyky-yhteiskunnassa erittäin haastavaa: on paljon helpompi vain tölväistä jotain kuin yrittää tarttua oikeasti ongelmaan. Kirjassa sedät kuvataan neutraalisti ja vain toiminnan kohteina, ei siten, miten he reagoivat tai miten heidän tulisi reagoida: tämä on järkevää, koska ihmiset ovat jokainen yksilöitä eikä voida olettaa, että sama kikka toimisi kaikkiin, vaikka he olisivatkin samaa tyyppiä.
Pidin kirjan rennosta asenteesta ja suhtautumisesta feminismiin: se on helposti lähestyttävä kaikille feminismiä kannattaville, myös sedille itselleen.
Nopealukuinen teos, jonka pohjimmainen sanoma oli, että sedätkin ovat ihmisiä, ja ystävällisellä otteella pääsee pitkälle. Kirjassakin sanottiin, että oikeastaan lobbaus, parisuhdeneuvot ja työelämätaidot ovat pohjimmiltaan samaa asiaa. Itsestäänselvyyksiä sinänsä, mutta erittäin hyvä muistuttaa itseään aika ajoin.
Ihan kiva kirja työelämästä ja ihmissuhteista. Naisvaltaisessa työympäristössä minulle setäkuiskaamisesta ei ole juurikaan hyötyä, mutta aina on mukava lukea, kun älykäs ja empaattinen nainen tekee hyviä huomioita ympäröivästä maailmasta. Loppujen lopuksi kirja oli kuitenkin minun näkökulmastani hiukan jonninjoutava pintaraapaisu.
Ihan hauska ja viihdyttävä äänikirjana. Paljon setäsanastoa, joka ei kylläkään jäänyt kaikilta osin mieleen pidemmäksi aikaa. Yllätyin ehkä naisjärjestöjen kritiikistä, ja täytyy tuumata olenko samaa vai eri mieltä. Ehkä lopulta samaa. Kiva jos on vaan kaikille kiinnostuneille avoimia järjestöjä ihan sukupuolesta riippumatta, sillä jako vaikkapa naisiin ja miehiin on sekin liian kapea-alainen.
Teos jäi pinnalliseksi, ja kirjailijalta sain valitettavasti enimmäkseen ei niin kuin muut tytöt- vibat. Mutta tämä voi olla reaktio siihen, etten saanut konkreettisempaa apua kuin että täytyy kohdata myös setiä ihmisinä. Keskittyminen omaan kehitykseen ja empatiaan on - paitsi itsestäänselvyys - myös ratkaisu, jota ei välttämättä halua kohdata.
Kirjailija nimittää itseään touhukkaaksi ja sen huomaa: tyyli on hyvin suoraviivainen ja yksioikoinen. Se on harmi, siilä sanoma ihmisten kohtelemisesta ihmisenä on erittäin kannatettava ja tärkeä.
Lähti mukavasti. Jotenkin kevyttä luettavaa, jos ei ota kaikkea niin tosissaan. Ei sovi niille, jotka haluavat kirjasta apua muuttaakseen sedän omille mieltymyksille. Sopii uteliaille ihmisille.