Taiteen musta kirja : miesten mielivallan historiaa

by Arla Kanerva

Pitäisikö taide kieltää? Onko taiteilijoille eri säännöt?

Taidehistorian #metoo -kirja kertoo niin dekadentista Arthur Rimbaudista kuin haavoittuneen egon Alfred Hitchcockista. Millaista naisvihaa edusti Tyko Sallinen, kuinka kohteli läheisiään Pablo Picasso?

Puolison pahoinpitelyt ovat olleet taiteilijan ”myrskyisää rakkauselämää”, oman lapsen hyväksikäyttö taiteilijan ”eksentrisyyttä” ja alaikäisten fanien kähmiminen ”oli vain osa sitä aikaa”.

Helsingin Sanomien toimittaja Arla Kanervan kirja kysyy, mitä kaikkea miespuolisille taiteilijoille on annettu anteeksi sen jälkeen, kun heidät on korotettu jalustalle neroiksi ja poikkeusyksilöiksi.

Genres: Nonfiction, Feminism, Finnish Literature

176 pages, Paperback

First published March 1, 2019

Reviews

[Hanna Apajalahti · Rating 5 out of 5]

Kyllä. Kyllä. Kyllä. Hirveää informaatiota, hyvin tarpeellista.

[Anna · Rating 4 out of 5]

Tärkeää mutta masentavaa asiaa. Olisin tosin kaivannut vähän järjestelmällisempää ja laajempaa kuvausta ja analyysia koko asiasta - nyt sisältö jäi välillä harmittavan pintapuoliseksi ja nopeasti läpikäydyksi (mutta silti kammottavaksi, yh, mitä kauheuksia taiteen nimissä onkaan tehty).

[Tapani Aulu · Rating 2 out of 5]

Lyhyt kirja taidealan mulkeroista, hyväksikäyttäjistä ja muista miehistä, jotka vihaavat naisia. Muutama mielenkiintoinen esimerkki, mutta käsittely olisi voinut olla monipuolisempaakin. Tärkeä aihe, mutta vajaaksi jäi kaikilla osa-alueilla.

[Sami Eerola · Rating 3 out of 5]

Kokoelma erilaisia esimerkkitapauksia seksuaalisesti ahdistelevista taiteilijoista, joita analysoidaan feministisellä linsillä. Analyysi oli pääsosin taitelijoitten ja yhteiskunnan puolustuspuheitten dekonstruktointia, paljastaen yhteiskunamme ja kulttuurimme sovinisitisia valtarkenteita. Väittelevä ja keskusteleva tyyli tekikin teoksesta nopeaa ja helppoa luettavaa.

Ongelma on kuitenkin juuri teoksen lyhyys, joka johtui suurimmaksi osaksi siitä, että jotkut esimerkkitapaukset olivat kuvaukseltaan niin lyhyitä, että kirjailijan piti täyttää sivut, kertomalla muista lähes asiaan liittymättömistä tapauksia. Esimerkiksi luet kappaleen Roman Planskista, mutta sen sisällä kirjailija alkaa puhumaan muista ihmisistä, jotka eivät ihan liity Polanskiin.

Suurin osa kirjasta onkin täytettä, mikä vähän tekee koko teoksesta turhan. Parempi olisi ollut julkaista netissä artikkelisarja kuin kokonainen kirja, jos ei keksi tarpeeksi esimerkkitapauksia.

[Iiris · Rating 4 out of 5]

Hyvä! I hate men! Pakko sanoo, etten oo ihan yhtä kiltti ja positiivinen kun lopetuskappale, mutta muuten hyvää infoo ja hyvin kirjotettu.