Liitopoika

by Arja Puikkonen

Aku aloittaa uudessa yläkoulussa rankan kiusaamisvaiheen jälkeen, mutta poika, joka harrastaa ompelua ja keppariaskartelua, ei ole kova sana uudessakaan koulussa. Onneksi on vanha kaveri Maaria, ja vähitellen Aku tutustuu bisneksiensä kautta myös Janetiin, tunnettuun keppariguruun. Eräänä päivänä Maaria saa houkuteltua Akunkin kokeilemaan ratsastamista, ja vähä vähältä Aku imeytyy harrastukseen yhä syvemmälle. Hän saa vaihtokaupassa itselleen hevosen, joka on tarkoitus myydä pian pois, mutta toisin käy. Liitopojasta tulee Akulle ystävä.

Hienovireinen nuortenromaani kertoo omapäisen ja taiteellisen pojan kamppailusta ympäristön paineita vastaan. Arja Puikkonen kuvaa tiiviin harrastuspiirin ja mielikuvituksen tuomaa lohtua ja voimaa koskettavasti ja lämmöllä, huumoria unohtamatta.

Arja Puikkonen on Kirkkonummella asuva kirjailija ja sanataideopetuksen pioneeri. Hän sai Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2003, ja hänen yhdessä tyttärensä Emma Puikkosen kanssa kirjoittama saturomaani Äänihäkki oli Topelius-palkintoehdokkaana vuonna 2017.

138 pages, Hardcover

Published January 1, 2019

Reviews

[Minna · Rating 3 out of 5]

Erikoinen kirja pojasta, joka innostuu keppareista. Hevoset ovat minulle jotenkin tuttuja, kun on tullut ratsastettua ja 1970-luvulla lapsena muovipäisellä kepparilla leikittyä, mutta tämä nykyinen keppari-innostus on vieras maailma. Avasiko tämä kirja ymmärtämään keppihevosharrastusta? Ehkä.
Kirjassa kerrotaan kiusaamisesta ja siitä miten keppihevosharrastus auttaa Akua löytämään oman voimansa ja kykynsä selviytyä.

[Elina Mäkitalo · Rating 4 out of 5]

Pidin kirjasta. Hieman erilainen lähtökohta pojan kertomalle tarinalle mutta sitäkin tärkeämpää juuri tuoda esiin näitä tarinoita, joissa ei mennä ihan normaalin kaavan mukaan. Että on ok harrastaa poika oletettuna muitakin kuin ns. poikien harrastuksia. Ja tietysti on ok myös tyttö oletettuna harrastaa muita kuin ns.tyttöjen harrastuksia. Ja se on ihan normaalia. Kirjan kerronta oli hyvää ja jouhevaa, ja keppihevostelu on ainakin itselle tuntemattomampi laji. Tiedän että sitä harrastetaan mutten tiennyt että sitä harrastetaan näin "vakavissaan" ja näin paljon. Oli mielenkiintoista lukea juuri tästä harrastuksesta ja nimenomaan tästä näkökulmasta. Tietysti muita tärkeitä asioita tuli myös esille niin kuin koulukiusaaminen ja oikeiden ystävien tärkeys elämässä. Nuoren on hankala olla erilainen muiden joukossa. Koulukiusaamisesta en ala, vaikka aihe minua henkilökohtaisella taholla koskettaakin ja miten herkästi tulee kiusatuksi vaikkei edes erottuisi näinkään paljon kuin kirjan päähenkilö. En oikeastaan tiedä miksi annoin "vain" neljä tähteä vaikken löydä juuri mitään vikaa. Näin nyt. Se on se tunne.

[Njalla · Rating 2 out of 5]

Täytyy myöntää, että tämä oli korkeintaan "ihan ok". En tiedä oliko kyse kepparimaailmasta (ei kai, kun olen muita keppariaiheisia kirjoja lukenut ja ihan tykännyt), kielestä, dialogista, henkilöistä... tai ehkä kaikesta yhdessä.

Eniten jotenkin jäi tökkimään (kun nyt kerran monen päivän jälkeenkin muistan), miten ysiluokkalainen Janet jotenkin holhoaa nuorempaa keppariharrastajaa. En spoileripelossa kirjoita ihan tarkalleen mikä tökkii, mutta ehkä se oli se asenne.
Jotenkin vaikutti muutenkin epätodelliselta, epäluontevalta dialogi ja hahmojen käytös. Aiheesta olis voinut saada paljonkin irti, mutta jotenkin toteutus ei nyt mennyt putkeen.

Ei jatkoon.

[Arska-täti · Rating 3 out of 5]

Pojat ja kepparit - mahdoton yhdstelmä? ei suinkaan, jos seiskaluokkalaiselta Akulta kysytään. Tosin sivutuotteena niskaan satelee aimo annos suunsoittoa ja luokan silmätikkuna olemista. Kestääkö harrastus sen, että jää kaveripiirien ulkopuolelle?

Omalla tavallaan kaunis kertomus herkästä, omaa tietään kulkevasta pojasta. Jotenkin kertomus ei kuitenkaan tehnyt suurta vaikutusta, ehkä syynä oli se että kirja oli kovin lyhyt ja nopealukuinen. keppareiden sielunelämän kuvailu tuntui myös kirjan pituuteen nähden jopa liialliselta. Mutta keppareista innostuneille varmasti oikein antoisa tarina.

[Sanna-Mari · Rating 3 out of 5]

Hieman lapsellisesti kirjoitettu tarina ennakkoluuloista ja kiusaamisesta. Ainekset todella hyvään tarinaan siitä, miten kaikki pojat eivät sovellu samaan muottiin tai oletettuihin harrastuksiin, jostain syystä kirja sävy jäi itselle vajaaksi. Ehkä koin, että tässä kiusaamisen kuvaukset ja sen aiheuttama ahdistus olivat todella hyvin rakennettuja, mutta sitten paikoin Akun omat ajatukset jäivät hieman vajaiksi. Pituus sopiva niille, jotka eivät pitkää jaksa lukea.

[Arja-täti · Rating 3 out of 5]

Luin kuitenkin. Täsmäkirja. En usko, että koko luokka innostuu.

Jokin tökki. Ei keppariharrastus niinkään vaan jollain lailla sen lapsellinenkin kuvaus. Ei mielestäni antanut parasta kuvaa harrastuksesta.

Tämän kevään aihe tuntuu olevan kiusaaminen. Hyvä kunhan kirja on hyvä.

[Heidi · Rating 5 out of 5]

5- tähteä

Heti kun sain kuulla, että on tulossa keppariaiheinen nuortenkirja, en epäröinyt ottaa sitä blogiini. Arja Puikkonen on hienosti hoksannut tarttua yhä kasvamassa olevaan keppihevosharrastukseen ja tuo tässä kirjassa hienosti esiin sen vakavuuden, millä nuoret (lähinnä tytöt) suhtautuvat siihen. Vaikka harrastuksessa on paljon leikillisyyttä ja mielikuvituksellisuutta, se on myös vakavasti otettava harrastus, missä yhdistyy kädentaidot, yhteisöllisyys, mielikuvituksellisuus ja liikunnallisuus. Erityisen hienoa tässä kirjassa tietenkin on se, että pääosassa on poika, joka pikku hiljaa ajautuu kohti keppariharrastuksen kiehtovaa maailmaa.

Luimme tämän kirjan yhdessä 10-vuotiaan keppariharrastajatyttäreni kanssa.

Silittelin Liitopojan kaulaa. Sormiin tuntui sen lämpö. Melkein erotin sen sydämen tasaisen jyskeen. Hevosella on suurempi sydän kuin ihmisellä. Olin lukenut, että lähekkäin ollessa ihmisen ja hevosen sydänten syke alkaa hakea samaa rytmiä. (s. 89)

Kirjan päähenkilö, seiskaluokkalainen Aku on perustanut oman nettikaupan, jossa hän myy itse tekemiään nahkatöitä, kuten keppareiden hienoja nahkasuitsia ja koirien kaulapantoja. Tätä kautta hän tulee tutustuneeksi uuden koulunsa räväkkään Maariaan, kepparityttöön, sillä tämä haluaa tilata Akulta kepparilleen Allulle hienot suitset. Samalla Aku tutustuu Maarian valmentajana toimivaan Janetiin, sekä huomaa pian ajautuvansa itsekin Maarian houkuttelemana ratsastamaan keppareilla. Aku yllättyy siitä, miten mukavaa keppareilla ratsastus voi olla, mutta samalla hänellä on jatkuvasti pelko siitä, että joku koulun pojista näkee hänet. Hän tuntuu jo nyt olevan silmätikkuna uudessa koulussa.

Aku huomaakin pian olevansa suomenpienhevoskeppari Liitopojan omistaja ja niittävänsä menestystä ensimmäisistä kisoistaan. Harrastuksen parissa kouluhuolet unohtuvat, mutta vanhempien tarkkaavaisuus on herkeämätöntä. He huomaavat herkästi, jos Akulla on jotain hankaluutta uudessa koulussa. Ja onhan sitä aina välillä. Pojat ovat saaneet kuulla, mitä edellisessä koulussa tapahtui. Akun oma asenne on kuitenkin mahtava. Hän yrittää pitää pään mahdollisimman kylmänä, mutta silti häntä toki välillä ahdistaa. Ja se kamala komerouni tulee taas, se, josta hän ei ole kertonut kellekään.

MINÄ: Kepparit on aika hauskoja.
Äiti katsoo minua ja aukoo muutaman kerran suutaan ennen kuin saa sanottua:
ÄITI: Keppihevostelu ei ole niin poikien harrastus.
Nousen pöydästä niin äkisti että tuoli lentää kolisten kumolleen.
ÄITI: Sinun parastasi minä ajattelen. Ettei tule kavereilla mitään sanomista. (s. 68-69)

Liitopoika käsittelee koulukiusaamista hienovaraisen realistisesti, samalla kun Akun uusi harrastus ja sen mielikuvituksellisuus on kuitenkin pääosassa. Tarina tuo hienosti eteen sen, miten eri tavalla nuori itse ja vanhemmat kokevat kiusaamisen. Akun näkökulmasta kerrottujen lukujen välissä on vuoropuhelupainotteisia lukuja, jotka eivät juurikaan selitä vaan käyvät läpi lapsen ja vanhempien keskustelua koulukiusaamisesta ja Akun harrastuksesta (jonka Akun äiti yrittää hienovaraisesti vihjailla johtaavan kiusaamiseen). Akun tapa työntää ongelma taka-alalle on niin uskottava, että itsekin hetkeksi unohdan mitään ongelmaa olevankaan. Eihän kaikki silti ole kunnossa koulussa, sen tietävät lopulta Maaria ja Janetkin.

Tyttäreni mielestä Liitopoika on hauska, hupsu ja kiinnostava kirja. Hänen mielestään kirjan paras hahmo on Liitopoika, koska "suokit on parhaita." Parasta kirjassa onkin se, kun Aku saa Liitopojan omakseen. Ainut negatiivinen asia, minkä tyttäreni kirjasta keksi, on sen pituus: kirja olisi saanut olla paksumpi. Jos kirjalle tulisi joskus jatkoa, Aku voisi perustaa oman kepparitallin, tehdä heppoja itselleen sekä myyntiin, sekä tietenkin myös tekisi yhä varusteita ja pitäisi näin nettikauppansa pystyssä. Kirjaa hän suosittelee 10-vuotiaista eteenpäin, sekä tytöille että pojille. Hän aikoo lukea kirjan vielä itse ehdottomasti uudelleen.

Toivottavasti Liitopoika saisi vielä jatkoa. Kirja on sopivan kevyt (136 sivua) suositeltava nuorille, ja toivottavasti pojatkin saisi tarttumaan tähän ennakkoluuloja kitkevään kirjaan. Itse suosittelisin tätä viitos-seiskaluokkalaisille.

[Matti Karjalainen · Rating 3 out of 5]

Arja Puikkosen "Liitopoika" (Karisto, 2019) kertoo yläkoulua käyvästä Aku-pojasta, joka on vaihtanut kiusaamisen takia koulua. Aku on taitava käsitöissä, ja päättää ryhtyä tienaamaan taskurahoja tekemällä keppihevosille suitsia ja muita tarvikkeita. Mutta kun keppihevosille antaa sormen, se vie koko käden... Aku huomaa kohta itsekin kiitävänsä täyttä laukkaa pitkin maita ja mantuja ja suunnittelevansa sukutauluja, vaikka äitikin on sitä mieltä, että keppihevoset eivät ole poikien harrastus. Mutta miten käy sitten, kun luokan kiusaajat saavat asiasta vihiä?

Lyhyehkö ja nopealukuinen kirja oli lukukokemuksena ihan mukiinmenevä. Luullakseni kirjaa voisi lähestyä puhumalla oman tiensä kulkemisesta, joukosta poikkeamisesta ja siitä, miten vaatii rohkeutta poiketa massasta.

Vaikka kirja on meidän putiikissamme sijoitettu nuorten osastolle, saattaisi se ehkä sopia paremmin alakoululaisille. Koulukiusaamista on kuvattu kuitenkin aika miedosti, eikä kirjassa ole erityisen voimakasta kieltäkään. En yhtään osaa sanoa, miten tämä lähtee vetämään kohderyhmän keskuudessa, mutta kokeillaan vinkata, kunhan seuraavan kerran osuu kohdalle ryhmä viitosia tai kuutosia!

[Pia · Rating 2 out of 5]

Aihe hyvä, pituus sopiva, kansikin kerrankin kelpo - mutta ongelmana on se, etten tiedä kenelle lähtisin tätä myymään. Kun aiheena on teini-ikäisen jätkän keppariharrastus ja siihen liittyvä kiusaamiskuvio & muu epävarmuus, kielen ja käsittelyn pitäisi olla toisenlaista nuoria tavoittaakseen. Nuoremmille keppari-intoilijatytöille Liitopoika voi taas olla liian pintapuolinen ja lyhyt. Eli jää vähän limboksi eri suuntien väliin.

[Inna · Rating 2 out of 5]

Ihan kiva kirja, vaikka ei tässä kauhean syvälle päästy. Koulukiusaaminen meets erilaisuus meets keppariharrastus. Nopeaksi vinkkaustärpiksi keppari/heppaharrastajille, tuskin tää muita kiinnostaa aiheensa puolesta vaikka tää oliskin mukavan lyhyt luettava. Hankalia nämä tämmöiset kirjat missä päähenkilö on yläkouluikäinen ja kirja on nuortenosastolla, mutta aihe ja sisältö uppois paremmin 10-12-vuotiaille.

[Emmi · Rating 5 out of 5]

Olen lukenut aikuisiälläni kohtuullisen paljon nuortenkirjoja ja olen pitänyt niistä paljon. Tämäkään kirja ei tehnyt poikkeusta. Lyhyessä kirjassa tarina eteni ilman turhia mutkia ja hahmot oli kirjoitettu kiinnostavan erilaisiksi. Kirjan kiusaamisteema antoi samaistumispintaa hyvin paljon. En itse harrasta keppihevosia, mutta niistä lukeminen taitaa olla ihan yhtä kiehtovaa, kuin jos lukisi "oikeista" hevosista. Mielikuva omassa päässä on sama.

[Tinker · Rating 3 out of 5]

Ihan kiva kirja, jossa tärkeä aihe. Jotain silti puuttui. En osaa oikein eritellä, miksi tämä tuntui välillä olevan ihan väärässä sävyssä.Ehkä vähän lapsekasta nuorten kirjaksi kuitenkin. Ihmettelen antoiko tämä oikean kuvan keppariharrastuksesta.

[Elizabeth · Rating 3 out of 5]

Innosti katsomaan dokkarin keppihevosharrastuksesta ja oli kyllä kiva nähdä miten mielikuvitusrikkaita, päättäväisiä ja järjestelmällisiä nuoret harrastajat voivat olla, tuli vähän mieleen omat wowi-ajat.

[Kiki · Rating 3 out of 5]

Loistava idea, toteutus tosin jää vajaaksi johtuen luultavasti kirjailijan heikosta tietämyksestä keppihevosharrastuksesta.

[Henbbbs · Rating 1 out of 5]

Onpas kliseinen tarina ja huonosti kirjoitettua dialogia. Jos tässä pyrittiin jotain uutta näkökulmaa antamaan keppariharrastukseen, niin pahasti epäonnistuttiin.

[Olivia · Rating 4 out of 5]

Lopetus ei ollu mikään paras, mutta muuten tosi ihana ja kivat inspiraatiot, kiitos-osiossa😍

[Aino Kuivalahti · Rating 5 out of 5]

Ihana kirja, jota suosittelen kaikille