Oletko kuullut varjobiosfääristä? Aavikkovernissasta? Entä väitteen, että V.I. Lenin olisi itse asiassa ollut sieni?
Antti Salmisen toinen romaani Mir purkaa esiin todistusaineiston, joka löytyi eräästä sienten kasvualustana käytetystä laatikosta. Puoliksi maatuneista dokumenteista raottuu maailmanselitys, jonka ytimessä käydään ikiaikaista, miltei huomaamatonta sotaa.
Salmisen palkittu ja kiitetty esikoisromaani Lomonosovin moottori saa nyt rinnalleen sisarteoksen, trilogian toisen osan, jonka poetiikka näyttäytyy vielä entistäkin omalakisempana suomalaisella proosakentällä. Salminen käyttää huomattavan paljon historiallisia tai muutoin faktuaalisia anekdootteja sekä ensyklopedista kehäviitteistöä luodakseen maailman, joka on samaan aikaan historiallinen, spekulatiivinen ja metaforisesti terävä.
Kokeellisen edeltäjänsä tavoin Mir koostuu hajanaisista teksinpätkistä, joiden (nimellinen) juoni etenee harvoin lineaarisesti, eikä lukijalle tarjota apua palapelin kokoamisessa. Teksilajit vaihtuvat jatkuvasti, uusia sanoja keksitään lennosta ja kerronta muistuttaa kuumehoureita. Salmisen luomaan maailmaan on hankala sukeltaa, mutta jossain kohtaa huomaa sisäistäneensä rinnakkaistodellisuuden esoteeris-mykologiset lait ja sanaston kuin itsestään. Minulle suurinta iloa tuottavat Salmisen huumorintaju, kekseliäs kielenkäyttö sekä satunnaiset kosmisen kauhun välähdykset. Mir on pohjaton hämmennyksen ja hämmästyksen lähde, mutta ei ikävä kyllä jaksa enää säväyttää Lomonosovin moottorin tavalla.
Mykosfääri, sienten valtakunta. Antti Salmisen romaani Mir tutkii todellisuutta, jossa pääosassa ovat sienet. Ne ovat paikoissa, joissa et ole niitä ennen nähnyt, etkä ehkä tule näkemään. Tietenkin Olosuhteet vaikuttavat taas, ne ovat päässeet kärjistymään. Koko hässäkkä on tapahtunut taas jossakin päin Venäjää, kuten Salmisen aiemmassa teoksessa Lomonosovin moottori, jolle Mir on itsenäinen jatko-osa. Rakenteellinen idea on teoksissa sama: alussa on johdanto, joka kertoo, että tulevat tekstit on koottu löydetyistä, hajanaisista katkelmista. Mir koostuu kerroksista, joita on erottanut "jonkinlainen eloperäinen liima". Lopputulos – mitäpä siitä voisi yhteen vetäen sanoa. Olisiko tällaista sienten poetiikka?
Lomonosovin moottorista kirjoitin: "Käytetty kieli etenee monissa kohdin runon logiikalla, mikä paikoin ilmentää lähinnä kirjoittajien sekavuutta. Monissa kohdin syntyy upeita, värähteleviä lauseita, joita tekee mieli siteerata." Sama meno jatkuu tässä kirjassa, mutta moottorin rakentamisen tilalla on jonkinlainen sienimaailman sota kasvimaailmaa vastaan. Sodasta on kirjoitettu päiväkirjoja. Paikoin on hahmoteltu vaihtoehtohistoriaa, jossa tunnetut henkilöt ovatkin saattaneet olla sieniä. Viehättävää. Sanasto on haastavaa ehkä jopa vielä enemmän kuin Lomonosovin moottorissa. Usein on annettava mennä ohi, jotta lukemista pystyy jatkamaan. Ovela, tummasävyinen huumori piristää teoksen maailmaa samoin kuin edeltäjässään. Kirjan pariksi sopii mainiosti Ilja Lehtisen teksti "Olin mykologi, itseoppinut" – harha-askelia sivilisaation reunalla, joka on julkaistu Nuoressa Voimassa ja on luettavissa lehden verkkosivuilta. Mir näyttää filosofisia välähdyksiä sienten maailmasta, johon monella meistä on kosketuspinta kadonnut. Tämän jälkeen näkee sienet uusin silmin. Niitä on kaikkialla.
"Jos hakeudut koulutukseen, olet varmasti aina tiennyt, että on toinen tila, mutta kellekään siitä ei voi puhua. Sen kokemuksesta ei ole puhuttavaa. Ulkoisesti se on melkein sama, se vaikuttaa samalta, vain harjaantunut erottaa v-sfäärin kävijän sitä kokemattomasta. Sillä vain pieni yksityiskohta on toisin, koska tuossa toisessa tilassa 'sinua' ei ole." (s. 85)
Upeaa ilotulitusta ihmisten taistelusta sienten rinnalla kasveja vastaan. Mykorritsat johtavat meidät lopulliseen voittoon! Kaikki ihanat sanat, erilaiset tekstityypit ja kiinnostava päällekirjoitus eivät silti riitä peittämään teoksen ohuutta. Silti suurtyö!
Tällä tripillä oli mukava käydä, olisin voinut viihtyä pidempäänkin. Kirja on helpommin lähestyttävä kuin Lomonosovin moottori, mutta samalla on luonnollisesti menetetty ripaus edeltäjään liittynyttä uutuudenviehätystä. Fragmenteista koottu palapeli on kuitenkin hallittu kokonaisuus, joka soljuu miellyttävän jouhevasti eteenpäin. Sieniteeman monipuolinen pyörittely on hatunnoston arvoinen suoritus itsessään.
Vielä parempi kuin edellinen. Tämähän ei ole romaani, vaan jonkinlaista postmodernia runoutta. Ylitsevuotava, rönsyilevä, tykittelee kunnolla, paikoin riemastuttava, jopa hauska. Edellisen teemana olivat orgaanisen ja mekaanisen yhteensulautuminen, koneellisuus jne., tässä teemana taas on sienet. Yleinen sienten konseptuaalinen posthumanistisuus, rihmastollisuus jne. Jotain hämärää tapahtuu jossain Venäjällä (kuten edellisessäkin), "temaattinen neuvostomystiikka", vrt. esim. Gluhovskin Metro-trilogia (ja pelit!).
Tulkitsin tämän yleisesti mm. siten, että orgaaniset prosessit, jotka tapahtuvat ekosysteemeissä, sienten ja muiden eliöiden välillä, on kuvattu kaikenlaisin räiskyvin allegorioin, ja pitkälti mm. konkreettisen sodan metaforin. Sotakuvastolla suorastaan fiilistellään, jopa parodioidaan. Jatkuva sota, sienet, kasvit, varjobiosfääri, rihmasto. Hienoa.
Fun, thought-provoking and thematically very aligned with my interests. I found some parallels in video game storytelling (System Shock anyone?), how you're immersed in another world as an outside observer, where something has happened and you piece together the story by finding log entries and other short articles that enhance worldbuilding. My only gripe with the book was its "looseness". One could probably improve such a storytelling experience with so-called "feelies", some pictures and maps that'd be included with the book. As it stands, I had a bit of difficulty visualizing the environment, as logs mostly describe events, not places.
Tykkäsin maatumisteemasta, sienistä ja taisteluhirvistä. Lomonosovin moottorista tuttu posthumaani huuruisuus jatkuu, mutta mielenkiintoisia elementtejä on vähemmän, ja uusien ideoiden vähäisyys tekee lopputuloksesta jotenkin väsyneen.
Luen tätä trilogiaa päinvastaisessa järjestyksessä. Tämä on "Tunguskaa" helpompaa ja paikoin humoristisempaa. Tai sitten vaan en ole yhtä kujalla kuin sitä aloittaessa. Yhtäkaikki: vahvoja mielikuvia ja hienoa kieltä mutta kyllä tässä useimmat ajat on aika ymmällään.