What do you think?
Rate this book
Urheiluhullu: Stadioneilta suljetulle osastolle
Selostan nyt elämäni
Itseään säästelemätön ja koskettava kertomus urheilutoimittaja Tapio Suomisen kokemuksista ja koettelemuksista. Arvokilpailujen loistetta, urheilutähtiä, sähköisiä stadioneita – ja maanista menoa, joka vie valonnopeudella pimeään.
Suominen oli pitkään koko kansan Tapsa, jonka sinivalkoiseen rouheaan ääneen luotettiin. Sitten alkoi alamäki, joka vei hänet lööppeihin, putkaan ja suljetulle osastolle. Suominen sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja sai Yleisradiosta potkut.
Nyt Suominen kertoo niin hölmöilyistään kuin huippu-urheilun maailmasta kulissien takana. Miksi Raimo Summanen suuttui Suomiselle? Mistä kansainvälisten lajiliittojen äijämeininki johtuu? Millaista korruptiota urheilumaailmaan liittyy? Miksi Suominen jätti usein doping-aiheiset kysymykset kysymättä? Miltä tuntuu, kun pettää läheisten luottamuksen? Kirjassa liikutaan niin urheilukisojen takahuoneissa kuin sairastuneen mielen maisemissa. Ennen kaikkea kirja kertoo mielen särkymisestä ja siitä, miten sen kanssa voi elää.
Itseään säästelemätön ja koskettava kertomus urheilutoimittaja Tapio Suomisen kokemuksista ja koettelemuksista. Arvokilpailujen loistetta, urheilutähtiä, sähköisiä stadioneita – ja maanista menoa, joka vie valonnopeudella pimeään.
Suominen oli pitkään koko kansan Tapsa, jonka sinivalkoiseen rouheaan ääneen luotettiin. Sitten alkoi alamäki, joka vei hänet lööppeihin, putkaan ja suljetulle osastolle. Suominen sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja sai Yleisradiosta potkut.
Nyt Suominen kertoo niin hölmöilyistään kuin huippu-urheilun maailmasta kulissien takana. Miksi Raimo Summanen suuttui Suomiselle? Mistä kansainvälisten lajiliittojen äijämeininki johtuu? Millaista korruptiota urheilumaailmaan liittyy? Miksi Suominen jätti usein doping-aiheiset kysymykset kysymättä? Miltä tuntuu, kun pettää läheisten luottamuksen? Kirjassa liikutaan niin urheilukisojen takahuoneissa kuin sairastuneen mielen maisemissa. Ennen kaikkea kirja kertoo mielen särkymisestä ja siitä, miten sen kanssa voi elää.
426 pages, Hardcover
Published September 26, 2019
7 people are currently reading
45 people want to read
About the author
Lasse Lindqvist
10 books16 followersLasse Lindqvist on ammattikirjailija, joka on kirjoittanut mm. urheilutoimittajalegenda Tapio Suomisen elämäkerran Urheiluhullu. Stadioneilta suljetulle osastolle (2019) ja jääkiekkotähti Éric Perrinin elämäkerran Lavalin leijona (2022). Hänen tuorein teoksensa on yhdessä Hannu Männyn ja Tomi Pyyhtiän kanssa toteutettu Suomen selkäranka – tarinoita yrittäjistä ja yrittäjyydestä (Tammi, 2025).
Lindqvist on toiminut myös kirjoittamisen ohjaajana, kirjallisuuskriitikkona ja kustannustoimittajana.
Lindqvist on toiminut myös kirjoittamisen ohjaajana, kirjallisuuskriitikkona ja kustannustoimittajana.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 18 of 18 reviews
August 21, 2021
Urheiluhulluna oli mielenkiintoista tarttua selostajalegenda Suomisen kirjaan. Omaelämäkerta käy melko kaavamaisesti läpi Suomisen nuoruuden ja työhistorian päätyen siihen miten miehestä tuli se mitä hän tänä päivänä on: entinen yleläinen, useampi kertainen rattijuoppo, jolla diagnoosi mielenterveyshäiriöistä.
Työhistoriaa Suominen käy eri arvokisakomennusten kautta. Se antaa uutta tietoa toimittajan ammattista, mutta on kuitenkin sen verran kaavamaista että pelkkä "normaalin" urheiluselostajan elämäkerta olisi näin kirjoitettuna ollut todennäköisesti tylsä. Anekdootteja tiputellaan melko säästeliäästi, se tuli selväksi että matkoilla on ehditty ryyppäämäänkin.
Kirjan loppupuoli pelastaa paljon, sillä se avaa aika hyviä näköaloja mielenterveyspotilaan maailmaan. Lukijan harkintaan jää, kuten Suominenkin toteaa, onko diagnoosi selittelyä kaikelle negatiiviselle tekemiselle pahoinpitelystä lähtien.
Suosittelen kirjaa penkkiurheilun ystäville, muille se saattaa olla liian tylsää luettavaa.
Työhistoriaa Suominen käy eri arvokisakomennusten kautta. Se antaa uutta tietoa toimittajan ammattista, mutta on kuitenkin sen verran kaavamaista että pelkkä "normaalin" urheiluselostajan elämäkerta olisi näin kirjoitettuna ollut todennäköisesti tylsä. Anekdootteja tiputellaan melko säästeliäästi, se tuli selväksi että matkoilla on ehditty ryyppäämäänkin.
Kirjan loppupuoli pelastaa paljon, sillä se avaa aika hyviä näköaloja mielenterveyspotilaan maailmaan. Lukijan harkintaan jää, kuten Suominenkin toteaa, onko diagnoosi selittelyä kaikelle negatiiviselle tekemiselle pahoinpitelystä lähtien.
Suosittelen kirjaa penkkiurheilun ystäville, muille se saattaa olla liian tylsää luettavaa.
May 9, 2020
Tapio Suomisen tähänastisen elämän kertomus on toki kertomisen arvoinen - urheiluselostajan ja -toimittajan ammatti on mielenkiintoinen ja Suomisen henkilökohtaisessa elämässä on ollut väriä hyvinkin yhden kirjan tarpeisiin. Tämän teoksen ongelma itselleni oli juuri se, ettei se oikein fokusoitunut mihinkään näistä: Oliko kyseessä (vanhanaikainen) elämäkerta, kurkistus urheilutoimittajan työhön vai mielenterveyspotilaan ja alkoholistin apologia? Vähän kaikkea, ja siksi vaikutelma jäi lukijalle hajanaiseksi.
Suomisen omasta elämästä kerrotaan perustiedot lapsuudesta ja opinnoista sekä väläytetään myöhemmistä vaiheista hieman perhe-elämää ja parisuhteita. Urheilutoimittajan työn kuvaus on kirjan laajin osuus ja samalla yllättävän puuduttavaa luettavaa: kalenterivuosiin jaksottuvat luvut listaavat ko. vuoden merkittävät urheilutapahtumat, Suomisen lyhyet reflektiot omasta roolistaan näiden tapahtumien tuotannossa ja silloin tällöin jonkun ns. hauskan anekdootin kulisseista. Kaikki sinänsä ihan hyviä asioita, mutta kaavamaisuuden vuoksi lukeminen alkoi puuduttaa noin vuoden 2000 tienoilla.
Loppuviidennes kirjasta on Suomisen tilitystä mielenterveysongelmistaan ja alkoholismistaan. Monen mielestä varman hienoa, rehellistä puhetta, mutta itse monia alkoholisteja lähipiirissäni nähneenä luin kuin piru raamattua - onko tämä sittenkin (vakuutteluista huolimatta) enemmin julkinen apologia ja synninpäästön hakeminen kuin oikean elämänmuutoksen kuvaus?
Suomisen omasta elämästä kerrotaan perustiedot lapsuudesta ja opinnoista sekä väläytetään myöhemmistä vaiheista hieman perhe-elämää ja parisuhteita. Urheilutoimittajan työn kuvaus on kirjan laajin osuus ja samalla yllättävän puuduttavaa luettavaa: kalenterivuosiin jaksottuvat luvut listaavat ko. vuoden merkittävät urheilutapahtumat, Suomisen lyhyet reflektiot omasta roolistaan näiden tapahtumien tuotannossa ja silloin tällöin jonkun ns. hauskan anekdootin kulisseista. Kaikki sinänsä ihan hyviä asioita, mutta kaavamaisuuden vuoksi lukeminen alkoi puuduttaa noin vuoden 2000 tienoilla.
Loppuviidennes kirjasta on Suomisen tilitystä mielenterveysongelmistaan ja alkoholismistaan. Monen mielestä varman hienoa, rehellistä puhetta, mutta itse monia alkoholisteja lähipiirissäni nähneenä luin kuin piru raamattua - onko tämä sittenkin (vakuutteluista huolimatta) enemmin julkinen apologia ja synninpäästön hakeminen kuin oikean elämänmuutoksen kuvaus?
March 27, 2020
Käsittämätöntä kyllä, tämä kirja on mennyt silmieni ohi ilmestyessään.
Kirjan alku oli todellista urheiluselostusta. Penkkiurheilijana en sitä lainkaan paheksu. Kuitenkin selostukset ja muistot oli kirjotettu niin, että niitä oli helppo ja kiva lukea. Se ei urheilukirjassa(kaan) ole itsestäänselvyys.
Kirjan loppuosa kiinnosti tietysti huomattavasti enemmän. Aiheesta "kaiken" lukeneena (onneksi en kokeneena) muutamat asiat jäivät kuitenkin mieleen rohkaisemaan. Tapsa kuvaa avoimesti sitä, miten sairaus puskee uudelleen ja uudelleen ja ulkopuolelle se näyttää kuitenkin siltä, että eikö tuo ikinä opi. Näitä juttujahan kirjoitetaan naistenlehdissä mutta niiden tyylistä lähinnä ärsyyntyy. Onneksi mielenterveydestä kirjoitetaan nykyään hyviä kirjoja. Kunhan ne löytyisi juuri silloin, kun niitä tarvitaan.
Kirjan alku oli todellista urheiluselostusta. Penkkiurheilijana en sitä lainkaan paheksu. Kuitenkin selostukset ja muistot oli kirjotettu niin, että niitä oli helppo ja kiva lukea. Se ei urheilukirjassa(kaan) ole itsestäänselvyys.
Kirjan loppuosa kiinnosti tietysti huomattavasti enemmän. Aiheesta "kaiken" lukeneena (onneksi en kokeneena) muutamat asiat jäivät kuitenkin mieleen rohkaisemaan. Tapsa kuvaa avoimesti sitä, miten sairaus puskee uudelleen ja uudelleen ja ulkopuolelle se näyttää kuitenkin siltä, että eikö tuo ikinä opi. Näitä juttujahan kirjoitetaan naistenlehdissä mutta niiden tyylistä lähinnä ärsyyntyy. Onneksi mielenterveydestä kirjoitetaan nykyään hyviä kirjoja. Kunhan ne löytyisi juuri silloin, kun niitä tarvitaan.
November 17, 2019
Huh. Kuunneltuna, Suomisen itselukemana yksinkertaisesti huikea. Ei oikein ole sanoja.
June 18, 2020
Tämä on ainakin meikäläisen tasoisen penkkiurheilijan unelmakirja, koska se sisältää valtavasti tietoa ja muistoja eri lajien merkittävistä kisoista ja urheilijoista mielenkiintoisen analyyttisesti kerrottuna. Lisäksi kirja valottaa urheilutoimittajan ja -toimituksen kehittymistä viimeisten vuosikymmenten aikana.
Kirjan loppuosa sitten on surullista luettavaa elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja alkoholismin kanssa. Rehellisen tuntuista tekstiä. Ketään ei mustamaalata tai syytetä, vaikka kohtaamisista ja kollegasuhteista toki erottuu vivahteita.
Hieman olisi voinut tiivistää, äänikirjana kuunneltuna kesti yli 20 tuntia. Lukija on paras mahdollinen: Tapio Suominen itse.
Kirjan loppuosa sitten on surullista luettavaa elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja alkoholismin kanssa. Rehellisen tuntuista tekstiä. Ketään ei mustamaalata tai syytetä, vaikka kohtaamisista ja kollegasuhteista toki erottuu vivahteita.
Hieman olisi voinut tiivistää, äänikirjana kuunneltuna kesti yli 20 tuntia. Lukija on paras mahdollinen: Tapio Suominen itse.
February 17, 2020
Olen pienestä pitäen seurannut paljon urheilua ja Suominen on "aina" ollut yksi suosikki-selostajistani, joten Suomisen kirja oli tietenkin pakko lukea.
Iso käsi kaikille jotka ovat kyenneet lukemaan kirjan niin etteivät koko ajan kuulleet Suomisen ääntä päässään! Itse en tässä onnistunut, ihan sama kuin olisin kuunnellut äänikirjaa (jonka Suominen on itse ilmeisesti lukenut).
Oli kyllä erittäin mielenkiintoista lukea selostajan valmistautumisesta selostukseen, ei ole ihan niin yksinkertaista ja nopeaa kuin itse olisin olettanut. On varmasti ollut henkisesti ja fyysisesti raskasta sekä itse työ että siihen liittyvä jatkuva matkustelu. Kiinnostavaa oli muutenkin lukea juttuja kulissien takaa, veikkaan että tarinoita riittäisi toiseenkin kirjaan.
Nostan Suomiselle hattua kun kertoo mielen särkymisestä avoimesti, uskon ja toivon että se avoimuus hiukan vähentää sitä stigmaa joka mielenterveysongelmiin usein liitetään.
Iso käsi kaikille jotka ovat kyenneet lukemaan kirjan niin etteivät koko ajan kuulleet Suomisen ääntä päässään! Itse en tässä onnistunut, ihan sama kuin olisin kuunnellut äänikirjaa (jonka Suominen on itse ilmeisesti lukenut).
Oli kyllä erittäin mielenkiintoista lukea selostajan valmistautumisesta selostukseen, ei ole ihan niin yksinkertaista ja nopeaa kuin itse olisin olettanut. On varmasti ollut henkisesti ja fyysisesti raskasta sekä itse työ että siihen liittyvä jatkuva matkustelu. Kiinnostavaa oli muutenkin lukea juttuja kulissien takaa, veikkaan että tarinoita riittäisi toiseenkin kirjaan.
Nostan Suomiselle hattua kun kertoo mielen särkymisestä avoimesti, uskon ja toivon että se avoimuus hiukan vähentää sitä stigmaa joka mielenterveysongelmiin usein liitetään.
January 5, 2020
Äärimmäisen innostunut, pikkutarkka ja ammattimainen - tätä kaikkea Tapio Suominen oli yli 30 vuotta kestäneellä urheilutoimittajan urallaan. Samaan aikaan hän oli myös herkkä, liiankin itsekriittinen suorittaja, jonka elämä lähti sivuraiteille 2010-luvun alussa. Laveasti kirjoitettu teos antaa lukijalleen paljon niin urheilun kuin sen taustojenkin osalta. Pientä tiivistämistä kaipailin, mutta kokonaisuutena Urheiluhullu on hyvä kirja, tuohan se esille myös urheilukenttien ulkopuolisen paineen eli sen, mitä toimittajat työnsä puolesta joutuvat kokemaan - selostaminen ja studioryhmän vetäminen kun ovat kaikkea muuta kuin leppoisaa jutustelua. Suuri suomalainen selostaja Pentti Salmen ja Antero Karapalon rinnalla.
December 17, 2019
Olipa järkäle. Sekä laajuudeltaan että sisällöltään. Äänikirjana kuunneltavaa oli yli 16 tuntia. Lukijana oli Suominen itse ja kerronta tapahtui minä -muodossa. Mistä syystä on hämmentävää, että tekijäksi on laitettu Lindqvist.
Kuuntelukokemus oli vaikuttava, mielenkiintoinen. Pääpaino on urheiluasioilla, loppupuolella mielen ongelmat ottavat pääosan.
Yksi tähti miinusta siitä, että kustannustoimittaja ei ole aivan tehnyt työtään. Karsittavaa ja pientä hiomista olisi ollut.
Kuuntelukokemus oli vaikuttava, mielenkiintoinen. Pääpaino on urheiluasioilla, loppupuolella mielen ongelmat ottavat pääosan.
Yksi tähti miinusta siitä, että kustannustoimittaja ei ole aivan tehnyt työtään. Karsittavaa ja pientä hiomista olisi ollut.
August 3, 2020
Mielenkiintoinen tarina koko kansan selostajasta, jonka loppu ei mennytkään ihan niin kuin piti. Kirja oli myös helppoa ja mukavan tyylistä lukea. Näin ei-niin-paljoa urheilua seuranneelle vuosittaiset mielikuvat eri tapahtumista ja kisoista toivat lisää informaatiota, mutta silti olisin toivonut lopun pohdinnoille mielenterveyteen liittyvistä asioista, omasta kehityksestä ja omista ajatuksista sairauteen liittyen enemmän tilaa.
December 11, 2024
Täytyy nostaa hattua Tapsa-vainaalle siitä kuinka rohkeasti, rehellisesti ja avoimesti hän kuvasi kirjassaan kaksisuuntaista mielialahäiriötään, mokailuaan maniassa ja humalassa, urheilutoimittajan uraansa sekä sitä miten hänestä tuli urheilutoimittaja. Tämä oli elämäkerta, jota oli mukava lukea vaikka hyvin painavaa asiaa sisälsikin. Kirjan perusteella sain sen kuvan että Tapio Suominen oli pohjimmiltaan hyvä ihminen, mikä on kaikista tärkeintä.
March 1, 2022
Tarina Tapio Suomisesta on mielenkiintoinen urheiludiggarille ja saavuttaa vihdoin viimeisessä osassaan myös Suomisen mielenterveysongelmat. Tuo varmasti monelle mielenterveytensä kanssa painivalle hyvää ohjausta.
Yleisesti mielenkiintoisissa tapahtumissa on Suominen ollut mukana ja itselleni tietysti se Rapidin vartti-päällimmäisenä muistona.
Yleisesti mielenkiintoisissa tapahtumissa on Suominen ollut mukana ja itselleni tietysti se Rapidin vartti-päällimmäisenä muistona.
September 3, 2020
En tiedä olisinko jaksanut lukea tätä, mutta Suomisen itsensä lukemana tähän tuli hyvin lisää jenkaa joten oikein miellyttävä ja rento kuunneltava. Avoimuudesta ja urheiluknoppitiedon tiputtelusta lisää pisteitä.
August 12, 2023
Avoin kertomus Tapion elämästä. Jakautuu kolmeen osaan: opiskeluvuodet, ura Ylellä, sairaus ja sen hoito.
Hyvää urheilun historiikkia 90-luvulta parikymmentä vuotta eteenpäin ja loppuun paljon itselle uutta tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Hyvää urheilun historiikkia 90-luvulta parikymmentä vuotta eteenpäin ja loppuun paljon itselle uutta tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
July 28, 2024
Onnistuneesti Suomisen äänellä kirjoitettu. Tosi kiinnostavia insaitteja sporttimaailman tapahtumista, kulisseista ja henkilöistä, mutta vielä kiinnostavampi sukellus kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Valtavan suuri arvostus YLE:lle ja etityisesti Suomisen ex-vaimolle miehen auttamisesta.
August 15, 2024
Kirjassa käydään Tapion elämää läpi lapsesta ihan loppuvuosille (näin jälkikäteen ajateltuna) asti.
Kirjaa lukiessa oli kiva muistella historian urheilutapahtumia ja samalla valoittui hieman Tapionkin historia.
Kirjaa lukiessa oli kiva muistella historian urheilutapahtumia ja samalla valoittui hieman Tapionkin historia.
February 17, 2020
Mielenkiintoista substanssia urheilujournalismista ja viime vuosikymmenten urheilutapahtumista, sekä tietysti surullinen henkilötarina.
July 4, 2021
Urheilun seuraajalle tuttu ääni ja tutut tapahtumat kerrataan uudelleen. Voimia Tapsalle, yritä parantua.
May 23, 2025
Lasse Lindqvistin Tapio Suomisen suulla kertoma tarina koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen kertoo Suomisen kasvusta urheilevasta vasemmistoperheen esikoisesta nuoreksi liikunnan ja journalistiikan yliopisto-opiskelijaksi, joka tempautuu kesken opintojen urheilujournalismin maailmaan ja sille tielle jää. Keskimmäinen osa etenee vuosi vuodelta (1990-2012) eri lajien arvokisakokemuksia ja lähivuosikymmenten urheiluhistorian mieleenpainuneita hetkiä kerraten. Viimeisessä mennäänkin sitten kovaa ja korkealla ja pudotaan lujaa kanveesiin: alkoholi vie ja vaihtelevat mania- ja masennuskaudet ottavat vallan.
Kirja on samaan aikaan avoin ja vilpittömän oloinen, mutta tunnetun alkoholistin äänellä minä-muodossa kerrottu tarina ja käytännössä kaikkien muiden näkökulmien puuttuminen (jollei mukaan lasketa muutamia satunnaisia sitaatteja pyhimysluokan sitkeydellä Suomisen tukena läpi kaiken pysyneeltä ex-vaimo Birgitiltä) jättää ilmaan epäilyksen kertojan luotettavuudesta. Vaikka Suominen välillä oikein rypee hyvin tiedossa olevissa ja lööppilehdissä moneen kertaan käsitellyissä mokailuissaan, ja ajoittain analysoi erittäin terävästi ja itsekriittisesti jälkikäteen toimintaansa, tuli ainakin itselleni erityisesti loppupuolen tekstiä lukiessa olo, että tässä puhuu erittäin älykäs ja karismaattinen, mutta sairas mies, jota kuunnellessa kaikkea kannattaa ehkä vähän epäillä. Siinä mielessä Lindqvist on onnistunut hyvin välittämään mielen sairastumisen: tuntuu, että kirjan aikana kertojaäänikin aidosti sairastuu.
Tiivistämisen varaa olisi ehkä ollut, mutta koska olen elänyt 90-00-luvun lapsuuteni ja nuoruuteni penkkiurheilijaperheessä ja Tapsan juontamat/toimittamat urheilulähetykset ovat tärkeä osa omaa historiaani, oli itselleni lukeminen, kaikkine nippelitietoineen ja namedroppailuineen, kuitenkin enimmäkseen riemullista. Tuli myös katsottua YouTubesta mm. Lillehammerin olympialaisten taitoluistelupätkiä ja vanhoja Urheiluruutuja.
Kirja on julkaistu 2019, viisi vuotta ennen kuin Suominen päätyi kaikesta kamppailusta ja läheistensä avusta huolimatta omaan ratkaisuunsa. Vaikka valoa tunnelin päässä oli, tällä kertaa se lopulta kuitenkin oli juna.
Kirja on samaan aikaan avoin ja vilpittömän oloinen, mutta tunnetun alkoholistin äänellä minä-muodossa kerrottu tarina ja käytännössä kaikkien muiden näkökulmien puuttuminen (jollei mukaan lasketa muutamia satunnaisia sitaatteja pyhimysluokan sitkeydellä Suomisen tukena läpi kaiken pysyneeltä ex-vaimo Birgitiltä) jättää ilmaan epäilyksen kertojan luotettavuudesta. Vaikka Suominen välillä oikein rypee hyvin tiedossa olevissa ja lööppilehdissä moneen kertaan käsitellyissä mokailuissaan, ja ajoittain analysoi erittäin terävästi ja itsekriittisesti jälkikäteen toimintaansa, tuli ainakin itselleni erityisesti loppupuolen tekstiä lukiessa olo, että tässä puhuu erittäin älykäs ja karismaattinen, mutta sairas mies, jota kuunnellessa kaikkea kannattaa ehkä vähän epäillä. Siinä mielessä Lindqvist on onnistunut hyvin välittämään mielen sairastumisen: tuntuu, että kirjan aikana kertojaäänikin aidosti sairastuu.
Tiivistämisen varaa olisi ehkä ollut, mutta koska olen elänyt 90-00-luvun lapsuuteni ja nuoruuteni penkkiurheilijaperheessä ja Tapsan juontamat/toimittamat urheilulähetykset ovat tärkeä osa omaa historiaani, oli itselleni lukeminen, kaikkine nippelitietoineen ja namedroppailuineen, kuitenkin enimmäkseen riemullista. Tuli myös katsottua YouTubesta mm. Lillehammerin olympialaisten taitoluistelupätkiä ja vanhoja Urheiluruutuja.
Kirja on julkaistu 2019, viisi vuotta ennen kuin Suominen päätyi kaikesta kamppailusta ja läheistensä avusta huolimatta omaan ratkaisuunsa. Vaikka valoa tunnelin päässä oli, tällä kertaa se lopulta kuitenkin oli juna.
Displaying 1 - 18 of 18 reviews