Jump to ratings and reviews
Rate this book

Kimlandia – Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa

Rate this book
Maailman suljetuin valtio on kiehtova arvoitus. Kaiken nähneelle länsimaalaiselle turistille matka Pohjois-Koreaan on meriitti, mutta diktatuurikin hyötyy rahakkaista seikkailijoista. Ulkomaalaisille työläisten paratiisista esitellään kuitenkin vain siloiteltu julkisivu.

Toimittaja Mika Mäkeläinen paljastaa Kimlandiassa todellisuuden kulissien takana. Miten tavalliset pohjoiskorealaiset sinnittelevät alle euron kuukausipalkalla? Miksi valtavat markkinatorit on piilotettu turistien katseilta sivukujille? Miten Pjongjangissa asuva järjestelmälle uskollinen eliitti elää ja juhlii?

Kimlandia on ajantasainen kuva murroksessa olevasta maasta. Kommunismin mallivaltiossa kapitalismin henki on nyt päässyt pullosta, mikä on pelastanut maan romahdukselta. Sosialismi on jäänyt iskulauseisiin, korruptio rehottaa ja ihmisten elämänkulun määrännyt kastijärjestelmä murenee. Pohjoiskorealaiset ottavat nyt uteliaina oppia muusta maailmasta. He eivät saisi kuunnella eteläkorealaista musiikkia, mutta kielletty viihde leviää muistitikkujen avulla yhä laajemmalle. Poliisivaltio on silti vielä voimissaan: diktaattori Kim Jong-un johtaa maata raa'alla otteella, rajoja valvotaan entistäkin tiukemmin ja internet on harvojen etuoikeus.

332 pages, Hardcover

First published April 1, 2019

12 people are currently reading
198 people want to read

About the author

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
69 (11%)
4 stars
367 (60%)
3 stars
156 (25%)
2 stars
14 (2%)
1 star
0 (0%)
Displaying 1 - 30 of 44 reviews
Profile Image for venlandiahymni.
35 reviews2 followers
December 21, 2020
vaikka takakannessa mahtaillaan kyseenalaisesti "todellisuuden paljastamisella" tää alko ilahduttavan nöyrällä esipuheella ja kirjoittajan suoralla toteamuksella siitä, että pohjois-korean tapauksessa mitään ei sovi toitottaa totuutena. tää on ehkä jokseenkin itsestäänselvyys mutta esim. Suljetussa maassa olisin silti kaivannut enemmän tämän sanomista ääneen !!
vähän kyllä sitten mietityttää tän kirjan nimi kun tää kirjottaja selkeesti tiedostaa että ei se mihinkään Kulisseihin oo päässy... ehkä se meinaa että tässä yritetään kuvitella millasta siellä ehkä on.... idk

sinänsä ei pitäs hirveesti verrata suljettuun maahan koska näissä tarkastellaan asioita ihan eri kanteilta mutta sanosin että tästä saa paremman kokonaiskäsityksen pk:n historiasta ja ideologiasta sekä asemasta ja toimista kansainvälisesti (tähän liittyen varsinki tuli kaikkea uutta ainaki mulle!!)

kirjan pääpointtina oli musta esitellä nimenomaan sitä millaisena pk Haluaa Näyttäytyä ulkomaalaisille toimittajille ja samalla koko maailmalle. oli siis tän tyypin omakohtaisille kokemuksille rakennettua juttua yhdisteltynä tutkimuksiin, joiden pohjalta sitten spekuloitiin ja pohdittiin asioiden mahdollista todellista laitaa... mun mielestä hyvin vältetty ihmiskohtaloilla mässäilyä tai turhaa klikkiotsikkoanekdooteilla ratsastamista/pohjoiskorealaisten maalailua tyystin aivopestyinä robotteina

hyvin esitelty järjestelmän ja ideologian heikentymistä (markkinatalouden hivuttautuminen pohjois-koreaan, salakuljettamisen myötä vaihtoehtoisten totuuksien kantautuminen tavallisten ihmisten korviin - - > aivopesun aukkoisuus) mutta myös sitä että vallankumous vaikuttaa epätodennäköiseltä (kansan käytännössä mahdoton järjestäytyä, ydinasepelote)
kans yhdistymisestä kiintoisia juttuja..
Profile Image for Sanna-Mari.
1,310 reviews18 followers
July 28, 2020
Taitavan toimittajan sujuvasti etenevä tietoteos Pohjois-Korean historiasta ja nykytilasta. Mäkeläisen kirjoitustapa on tuttavallinen, mutta samaan aikaan asiallisen raportoiva.

Laadukasta journalismia ja hyvin editoitua sisältöä. Lisäksi kirjassa on koko ajan tunne siitä, että Mäkeläinen on työssään päässyt lähelle arjen korealaisia, kunnioittaen näiden rajoja ja vaikeaa tilannetta.
33 reviews
December 27, 2021
Hyvä tiivistys Pohjois-Korean nykytilanteeseen. Yllättäviäkin tietoja tuli vastaan. Olen lukenut useamman loikkarin kertomuksen, mutta kuten tässä kirjassa huomautettiin, ne sijoittuvat yleensä aika kauas menneisyyteen. Kuten muuallakaan, tavallisten Pohjois-Korealaisten elämästä ei paljon ole tietoa. Muutenki hieman suurempi kriittisyys Pohjois-Korean tekemisiin olisi ollut ehkä paikallaan.
Profile Image for Anni.
8 reviews
March 6, 2025

Pidin siitä, miten kattavasti tässä kirjassa kerrottiin Pohjois-Koreasta, tosin tuntui siltä, että yhtäkkiä viimeisessä luvussa kirjailijalle tuli kiire saada teos päätökseensä ja joka kappaleessa tuli uusia faktoja, joita olisi voinut ehkä avata vielä lisää. Kuitenkin tosi hyvä ja mielenkiintoinen tietokirja ja suosittelen jos on esim. lukenut Orwellin romaanin 1984!
Profile Image for Mintti.
1,204 reviews18 followers
January 6, 2020
Taas hieno kirja Pohjois-Koreasta, aiheesta joka mua niin kovasti kiinnostaa! Tässä oli tuoretta juttua, suomalainen toimittaja on käynyt koreassa 4 kertaa vuodesta 2016 lähtien ja on nykyisin aika hyvin perillä millaista siellä nykyään on. Markkinatalous on vallannut alaa ja Etelä-Korean tv-ohjelmat ja muut on löytäneet tiensä Pohjoiseten ihmisten koteihin, mikä vaikutus tällä kaikella on? Vai onko? Kannattaa lukea!
Profile Image for Taina.
755 reviews20 followers
January 24, 2020
Tässäpä kiinnostava tietokirja Pohjois-Korean viime vuosien muutoksista ja tilanteesta. Tykkäsin erityisesti siitä, että ns. sensaatiohakuisuus puuttui. Järkyttävät tosiasiat ovat olemassa, mutta niitä ei paisutella, vaan ennemmin keskitytään kertomaan tavallisten pjongjangilaisten arjesta (tosin pjongjangilaisuus tarkoittaa jo itsessään yläluokkaista asemaa). Hetkittäin kirjan punainen lanka katosi ja asiat tuntuivat muodottomalta pötköltä, mutta sitten taas mentiin.
Profile Image for Mari Moisio.
480 reviews10 followers
May 27, 2019
Mika Mäkeläinen on kirjoittanut omiin matkoihinsa perustuvan kirjan Pohjois-Koreasta. Kiinnostava ja silmiä avaava teos. Vaikka olen lukenut muitakin maasta kertovia (loikkareiden) tarinoita, tämä kertoo nykyhetkestä, eli Kim Jong-unin ajasta.
Ehdottomasti lukulistalle tänä vuonna!
41 reviews
November 17, 2019
Kimlandia tarjoaa koostetun kuvan Pohjois-Koreasta. Mielenkiintoinen.
Profile Image for Taija.
969 reviews
January 14, 2024
Pohjois-Koreasta on aina kiehtova lukea, se on niin käsittämätön paikka nykymaailmassa.

Kimlandiassa YLE:n ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen kertoo paitsi omista kokemuksistaan Pohjois-Koreassa myös ylipäätään tömän päivän Pohjois-Koreasta (tiedon pimittämisestä, ydinasevarustelusta, loikkareista).

Kirja on mielenkiintoista luettavaa, suomalainen omakohtainen näkökulma aiheeseen, sekä hyvät kuvat.

Vähän kuitenkin jäi pintapuoliseksi teokseksi vaikka tietoa tähän olikin kerätty laajasti (viite- ja lähdeluettelo oli yli 50-sivuinen!). Toimittajan omakohtaiset kokemukset rajoittuivat siihen mitä Pohjois-Korean viranomaiset hänelle suostuivat näyttämään ja kertomaan. Tavallisen pohjoiskorealaisen arki, nälkä, puute, vankileirit sekä jatkuva kontrolli ja pelko jäivät hieman etäisiksi. Mutta ulkomaalaisen on tietysti vaikea päästä näistä kirjoittamaan. Joka tapauksessa sekin vähä mitä ulkomaalaisille näytetään on hyvin omituista.

Korruptio, markkinatalouden leviäminen sekä tietotekniikan kehittyminen muuttaa Pohjois-Koreaa ja jäytää diktatuurin kontrollia kansalaisista. Jää nähtäväksi miten kauan tällainen maa pystyy vetämään omaa eristettyä linjaansa.

Mielenkiintoinen kirja, mutta jäi vähän kuivaksi. Jännimmät asiat tapahtuvat aivan kirjan alussa, odotin loppupuolelta enemmän draamaa. Suosittelen lisäksi lukemaan jonkun loikkarin tarinan, esimerkiksi Seitsemän nimen tyttö.
Profile Image for Ville Verkkapuro.
Author 2 books197 followers
November 21, 2019
How is life in North Korea? Can't complain.
I've read another book about North Korea from a different angle: that of a prisoner. It was very rough and shocking, yet strangely entertaining. North Korea has an otherwordly element to it. It doesn't feel like it could really exist, yet it does.
This wasn't that much of anything new, but it was a fun and weirdly interesting ride.
This offered some new insights that I hadn't been thinking of previously. Like the fact that small countries having nuclear weapons is actually a great thing for peace on earth as United States hesitate to attack them. They are basically a big white flag in a way.
Random compliment: I absolutely love the cover and the name. Look at the cover! Look at it!
Profile Image for Piadora.
185 reviews
February 26, 2021
Tämä kirja ei tarjonnut hirveästi varsinaista lisätietoa Pohjois-Koreasta kertovien kirjojen fanille, mutta oli mielenkiintoista kuulla maasta suomalaisesta näkökulmasta. Suomalaisen toimittajan näkökulma on kuitenkin erilianen kuin pakolaisten tai amerikkalaisten asiantuntijoiden. Erona aikaisemmin lukemiini kirjoihin huomioni kiinnittyi maan ns. edistysaskeliin eli teknologian lisääntymiseen ja tuontitavaroiden saamiseen. Tämä koskee varmasti lähinnä pääkaupunkia ja eliittiä, maan köyhällä maalaisväestöllä tuskin on näitä etuuksia.
Profile Image for Mika Auramo.
1,078 reviews38 followers
August 3, 2024
Mika Mäkeläinen on pitkän linjan Ylen toimittaja ja muutaman kerran käynyt myös Pohjois-Koreassa, ja kirjan myötä hän väittää käyneensä ikään kuin ”kulisseissa”, mutta näin ei tietenkään ollut. Mäkeläisen päällysviittana oli kaksi englantia puhuvaa agenttia koko ajan, jolloin kirjoittaja oli itse asiassa itse estradilla ihan jatkuvasti.

Esipuheen jälkeen kirjoittaja lähtee reportaasinomaisesti suoltamaan tyypillistä metapropagandaa ja silminnäkijähavaintoja, miten sinne suljettuun maahan oikein pääsee Kiinan puolelta. Jännittäviä tilanteita riittää, eikä ihan tarvinnut nielaista kameran muistikorttia, vaan salaa kuvattuja otoksia päästiin liittämään osaksi kirjan kuvitusta sopiviin väleihin. Tämä osuus olikin mielestäni kirjan parasta antia, jos jätetään ne arkisimmat askareet huomiotta.

Muutamissa kohdin haastatellaan loikkareita, mutta muutoin kuva jää perin yksipuoliseksi, ja Kimien dynastia esitellään hirmuhallintona, ja jonkin verran sivutaan myös maailmanpolitiikkaa. Kirjahan vanheni käsiin, eli viidessä vuodessa on tapahtunut paljon, ja Venäjä ja Pohjois-Korea ovat lähentyneet huomattavasti, varsinkin aseteknologian saralla ja näiden maiden välinen suhde puhjennut uuteen kukoistukseensa.

Mäkeläinen ei pyrikään objektiivisuuteen, vaan taustalla on tietysti länsimedian valtavirtanarratiivi, sillä onhan hän Ylessä töissä. Hassuja sananvalintoja ja väitteitä tulee aika moneen väliin, esimerkiksi silloin, kun Neuvostoliittoa ja Kiinaa kutsutaan ”Kimlandian” ”kilpakosijoiksi”. Toisaalta onhan palkansaajalla hyvät oltavat tuossa valtiossa, sikäli kun ei tarvitse maksaa tuloveroja ollenkaan ja kaikki länsimaiset tavarat ovat kuulemma paremmin saatavilla kuin Helsingin keskustan liikkeistä. Kompostointikin on Mäkeläisen mukaan viety uudelle tasolle, ja sellaisesta on suomalaisillakin opittavaa, kun perheen ulosteet yleensä vedetään vessanpytystä alas, vaikka senkin voisi käyttää peltojen lannoitteena. Valvontamekanismia tuodaan myös hyvin esille muutamin esimerkein.

Toisaalta on jännittävää pohtia, miten ihmeessä Pohjois-Koreassa on oikein selvitty vuosikymmenestä toiseen, kun varmaan kaikki ruohokin on syöty moneen kertaa eikä mitään vallankumousta ole saatu aikaiseksi, saati edes mellakoitakaan. Mäkeläinen kutsuukin tuota valtakuntaa avovankilaksi, jota ylläpidetään ydinpelotteen voimalla jotenkuten hengissä. Lähteetkin on tietysti valittu sen mukaisesti, että kriittiselle lukijalle ei tarjota mitään uutta ajateltavaa.
Profile Image for Jari Mäkeläinen.
24 reviews
April 16, 2019
Kattava katsaus Pohjois-Korean suljettuun valtioon, jonka on mahdollistanut Ylen toimittajan Mika Mäkeläisen omat matkat maan rajojen sisälle. P-K:n koneiston yrityksistä huolimatta toimittaja on onnistunut kaivamaan yksittäisiä tiedonjyväsiä sen verran virallista totuutta syvemmälle, että palapeliä on saatu kirjassa kasattua muiden lähteiden kanssa lopuksi aika kattavasti. Kirjan ehdoton meriitti onkin laaja alaviitteiden käyttö lukuisine lähteineen. Vaikka kirjassa nojaudutaan paljon muidenkin toimittajien ja lähteiden tietoihin, kirjassa pysyy hyvin omakohtaisen kerronnan juoni.

Kieli on sujuvaa ja helppolukuista, jota auttaa se, että tekstissä käsitellään aina yksi aihe kerrallaan ilman häiritseviä sivuhyppyjä toisiin aiheisiin. Tämäntyyppisessä kirjassa hyppely on usein vaarana mutta Mika on onnistunut välttämään sitä hyvin.

Ainoa mitä kirjassa jäi kaipaamaan hieman laajempi käsittely siitä, miten loikkarit, jotka päätyvät muualle kuin Etelä-Koreaan (tai Kiinaan) saavat elämänsä eteenpäin ja mitä he ajattelevat Pohjois-Koreasta jälkikäteen. Toki voisi olla vaikeaa löytää kyseisiä loikkareita haastateltaviksi.

Jos Pohjois-Korea hiemankaan kiinnostaa niin tämä on kyllä ehdoton lukusuositus.
Profile Image for Katja.
1,165 reviews36 followers
April 27, 2019
Olen seurannut Mäkeläisen uutisjuttuja Pohjois-Koreasta, joten monet jutut olivat jo tuttuja, mutta kirja laajensi niitä jonkin verran ja oli mielenkiintoista lukea miten juttumatkat sujuivat ja miten toimittajiin suhtauduttiin ja miltä se kaikki tuntui.

Kirjan paras puoli oli ehdottomasti se, että se esitteli osaltaan Pohjois-Korean (ja erityisesti Pjongjangin) nykytilannetta, koska kuten kirjassakin mainitaan, esimerkiksi loikkarien kokemukset kertovat monen vuoden takaisesta Pohjois-Koreasta.
Luku ydinaseista oli enemmän pohdiskeleva kuin muut luvut, mutta oli siihenkin kerätty paljon tietoa. Lähteitä on kirjoittajan omien kokemuksien lisäksi hurja määrä; kirjan materiaalin ja tietopohjan eteen on todellakin nähty vaivaa.

Suosittelen!
Profile Image for Birgit K.
40 reviews1 follower
July 16, 2024
Mielenkiintoinen kirja oli muuten. Ihan hullu ajatella että maailmassa on olemassa tälläinen maa jossa ihmiset elävät tiedämätta diktatuuri kuplassa.
Ehkä olisin odottanut enemmän myös jotain osiota asukkaiden suhteista keskenään, perheen perustamisesta ja romanttisista ihmissuhteista. Jos sitä siellä tietty ollennkaan on ja ymmärettävä jos siitä asjasta tietoa ei irtonnut. Vielä odotin myös jotain siitä miten kuulemaan hallitus tekee joskus kaduilla että ihmisiä vaan tapetaan raasti kun ne rikkoo rajoja. Olen nähnyt videoita kertomuksista ja ollut varmaan pk pakolaiset. Tuntui että olisi halunnut enemmän vielä tietoja.
Profile Image for Leena.
708 reviews
December 10, 2019
Erinomainen, ajantasainen kirja Pohjois-Koreasta. Paljon käytetty lähteitä ja tutkimustietoa taustana. Kurjuuden ja nälänhädän kuvauksia on jo luettu tarpeeksi, tässä on toisenlaista näkökulmaa.

Kirja on oikein tyylikäs, kauniisti taitettu ja tuotettu. Paljon uusia, hyviä valokuvia. Heikkoutena ehkä se, että Mäkeläinen on nähnyt omin silmin vain etuoikeutetulle eliitille tarkoitettuja asioita Pjongjangissa, maalle häntä ei ole päästetty.
588 reviews3 followers
Read
November 15, 2025
Uskomatonta! Olen aina ymmärtänyt, että tuossa maassa kaikki ei ole ihan kohdallaan, mutta kirjaa kuunnellessa ensimmäisenä tuli mieleen että, on lottovoitto syntyä Suomeen ja toiseksi, että tieto lisää tuskaa… Todella mielenkiintoinen kirja YLE:n toimittajalta.

Helmet 15/2022 Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää=>
Mäkeläinen Mika, Kimlandia silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa 👍 11/22
🎧 11/2022 Äänikirja
Profile Image for Olli-Pekka.
27 reviews
October 11, 2019
Yleensähän nämä Pohjois-Korea kirjat ovat Etelä-Koreaan loikanneiden silminnäkijöiden ja kaikenlaisia leirejä kokeneiden kertomuksia.

Mutta nyt kerrankin hieman erilainen - YLE:n toimittajan havaintoja tästä suljetusta maasta. Yllättävän paljon on kirjoittaja nähnyt ja kokenut. Erittäin mielenkiintoinen kirja!
Profile Image for Mira Kokko.
20 reviews5 followers
July 27, 2020
Journalistinen teos Pohjois-Koreasta. En ollut aiemmin tiennyt paljoakaan maasta, sen historiasta tai nykyhetkestä, joten kirjan luettua tuntuu kuin informaatiotsunami olisi pyyhkäissyt ylitse. Kirjoitettu kirjoittajan omien kokemusten kautta, mutta monien lähteiden kera. Surullisia ihmiskohtaloita, mutta kirja ei kuitenkaan piehtaroinut kurjuudessa vaan näytti Pohjois-Korean kaikkia puolia.
Profile Image for Anna.
416 reviews32 followers
January 17, 2020
Kimlandia was an okay book. But there was really nothing new. It was obvious the writer was an outlander visiting north Korea, not someone living there. And I really wanted to hear more about the lives of normal people, there was so much politics and talk about the nuclear threat.
Profile Image for Piitt.
17 reviews
May 7, 2021
Ensimmäinen äänikirjani ja yllättävän hyvä kokemus. Mutta kirja itsessään on seikkaperäinen hyvin jäsennelty kokonaisuus Pohjois-Koreasta. Kirjassa tuodaan hyvin esiin Pohjois-Korean asema maailman politiikassa kuin myös tavallisten kansalaisten näkökulmaa.
527 reviews3 followers
March 24, 2023
Tuoreehko ja suomalaiselle lukijakunnalle suunnattu kirja. Kirjoittajan tyyli oli aika omaperäinen, mutta toimi kuten myös kirja kokonaisuutena. Ei ehkä syväluotaavin analyysi suljetusta maasta, mutta tarjosi paljon mielenkiintoista ja päivitettyä tietoa.
Profile Image for Mari.
202 reviews
May 15, 2023
4,5. Lukukokemus 5. Todella hyvä kirja, joka sisältää kirjoittajan omia havaintoja sekä haastatteluja hänen toimittajamatkoiltaan Pohjois-Koreaan. Kirjoitustyyli/sanavalinnat osilta kohdiltaan hönkii vähän ihannointia maata kohti kirjoittajan suunnilta. Helppolukuinen.
459 reviews4 followers
April 11, 2019
Ihan kiinnostavia juttuja Pohjois-Koreasta.
Profile Image for Eemil Kontu.
227 reviews26 followers
August 23, 2019
Ensimmäinen Pohjois-Koreasta lukemani kirja. Ylen Aasian kirjeenvaihtajan kirjoittama hyvin mielenkiintoinen tietopaketti.
Profile Image for Tiina.
55 reviews
September 27, 2019
Jos olet kyllästynyt lukemaan fiktiivistä dystopiaa niin tässä ihan oikeata semmosta. Helppolukuinen ja viihdyttävä.
Profile Image for Johanna Lehtonen.
22 reviews
February 6, 2020
Kiinnostava, omakohtainen ja hyvin kirjoitettu. Ei turhaa sensaationhakua eikä kauhistelua, enemmänkin kummastelua.
Displaying 1 - 30 of 44 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.