Seiskaluokkalainen Tytti Seckelin on kuin kuka tahansa, mitä nyt jännittää asteen verran tavanomaista enemmän. Hän unelmoi, on epävarma, tykkää, ihastuu, epäilee ja on nolo - ja kuitenkin myös oman elämänsä sankari, joka tilanteessa.
Tytti haaveilee oman kirjan kirjoittamisesta. Yksityinen salaisuus tulee koko koulun tietoon, kun oppilaiden aamunavauksessa luetaan otteita Tytti Seckelinin menestysromaanista - tekstistä, jota ei pitänyt olla luettavissa vielä missään. Tytin muistitikku on joutunut vääriin käsiin, ja asian selvittely vaatii some-tilien avaamista, muihin ihmisiin luottamista ja rohkeutta nousta esiin ja tehdä ennen näkemättömiä tekoja.
Kuka nöyryyttämisyritysten takana on? Ketkä ovat Tytin puolella ja ketkä vastaan? Ja ennen kaikkea: onko Koistinen, tuo kirjallisuuden hurmaava roisto, sittenkään syyllinen Tytin ahdinkoon?
Söpö kirja, mutta en vaan itse tykkää kun kirjan päähenkilö ihastuu suosittuun pahaan poikaan. Mutta varmasti monelle nuorelle mukavan kevyt ja suloinen.
Kirjan teema ei minusta ole kauhean kevyt, mutta silti tämä kirja on jotenkin just sellainen kevyt hömppä. Päällimmäiseksi jäi mieleen, että olisin itsekin tarvinut tuollaisen luokanvalvojan yläasteella. Jonkun, joka sanoo että uskoo mua ja alkaa tehdä asioille jotakin.
Helmet-haasteen johonkin kohtaan tämä nyt menee. Ehkä kotimaiseen lasten- tai nuortenkirjaan, europpalaisen kirjailijan kirjaan tai vuonna 2019 kirjoitettuun kirjaan.
Tytti Secklen on melko tavallinen seiskaluokkalainen, jolla on salaisuus: hän haluaa olla isona kirjailija ja kirjoittaa omaa esikoisteostaan vihkoon sekä muistitikulle. Eräänä aamuna Tytin muistitikku on kuitenkin kadonnut ja samaan aikaan kaksi ysiluokan poikaa, Koistinen ja Kossu, lukevat hänen keskeneräisestä teoksestaan näytteitä keskuradion kautta aamunavauksessa. Tytin on tehtävä päätös: alistuako nöyryyttämiseen vai ottaakko tilanne uudelleen haltuun ja jatkaa kirjan kirjoittamista sekä selvittää, kuka on nöyryyttämisen takana ja mikä on hänen motiivinsa?
Ihan mukiinmenevä kirja, tarina etenee sujuvasti ja hahmot ovat ihan ok. Ainoastaan veetuilee sanan (jatkuvahko) käyttö Tytin suusta sekä muun kiroilemisen vältteleminen oudoin keinoin häiritsi itseäni välillä melkoisesti. Hahmot olisivat voineet joko kiroilla kunnolla tai sitten oudot kiertoilmaisut ja sitä mukaan kiroilemisen olisi voinut jättää kokonaan pois, koska tarina olisi toiminut ilman niitäkin. 3,5 tähteä 3 tähteen tästä syystä.
Kirjailija osaa kirjoittaa vaikeista asioista kevyellä otteella. Minä tykkään siitä tavasta. Elämä on tarpeeksi raskasta, ei kirjan tarvitse olla samanlainen. Tällaiselle täti-ihmiselle kirja oli kevyt, nopea suupala jota lueskeli ruokatauolla, mutta varhaisnuorelle tämä sopii varmaan minuakin erinomaisemmin. Ainakin aion tehdä parhaani sen eteen, että kirja tulee löytämään lukijansa, eli vinkkaukseen. Mikä kiinnitti huomioni on se, että molemmissa Silvanin kirjoissa päähenkilö - tyttö - on jotenkin sosiaalisesti rajoittunut. Sisäänpäin kääntynyt, jopa ihmisarka (ehkä), ei ystäviä, mutta taiteellisesti lahjakas. Ja jokin tapahtuma elämässä saa protagonistin tarttumaa mikrofoniin ja voila! sisäisesti vahvempi elämä alkaa. Mikrofoni tänne, minäkin haluan kokeilla...
Heidi Silvanin nuortenkirjan päähenkilö on 13v. Tytti. Kirjan nimi on Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos. Tytti on aina harrastanut kirjoittamista. Ja sen ovat panneet muutkin huomioon, kuten kaikki koulun oppilaat. Kirjan aloitussivuilta pyörähtää käyntiin kiusaamisepisodi, joka Tytistä oli todella kiusallista. Hän ei edes alkuun ollut varma, että oliko kyseessä oikea kiusaamistapaus, vai vain joidenkin poikien halu pelleillä. Varsinkin, kun yksi pojista oli aika söpö. Sopisi hyvin Tytin kirjoittaman kirjan ihastuksen rooliin. Kirja oli salapoliisiromaani, joka eräänä aamuna päätyi aamunavaukseen luettavaksi ilman Tytin lupaa.
Tytti Seckelin, vaikka olet kirjan hahmo, olet ihana kirjailijanalku, jolle toivon onnea ja menestystä aloittamallasi uralla.
Luulisi että mulle olisi samaistuttavaa lukea kiusallisesta ja itsestään tosi epävarmasta tytöstä, mutta lähinnä tää teki mun olon vaan epämukavaks. Mut tavallaan silleen hyvällä tavalla? Tykkäsin seurata Tytin henkistä kehitystä, ja se miten kiusaamisesta puhuttiin, ja miten siihen PUUTUTTIIN, oli tosi virkistävää luettavaa. Jos joku tässä jäi ärsyttämään, niin se että taas piti tietenkin ihastua siihen "pahaan poikaan"...
Olipa tää ihana ainakin näin aikuisen näkökulmasta. Kiusaamista käsitellään tosi aidontuntuisesti ja samaistuttavasti (itkin suurin piirtein puolet äänikirjan kestosta), mutta huumoria tai elämän hyviä puolia unohtamatta. Loppuratkaisussa oli tiettyjä stereotypioita (), jotka vähän häiritsi, mutta muuten lopusta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis.
Tää kuului mun 2025 lukuhaasteeseen, missä piti lukea jokin esikoisteos. Kirja oli hyvä! Ja sain itsekkin siitä jotain irti vaikka olenkin aikuinen, eikä ehkä tyttökirjat ole enää minulle ajankohtaisia.
Itse en välittänyt "kolmiodraamasta" mutta muuten tykkäsin kirjasta, ja pystyin eläytymään siihen. Uskon että joillekkin nuorille tälläiset samaistuttavat kirja hahmot voi olla arjessa henkireikä.