What do you think?

Hän oli siinä: Kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen
Tutkimusta kokemuksista, jotka jättävät jäljen.
Kokemus yhteydestä läheiseen, joka on kuollut, on yllättävänkin yleinen. Väitöstutkimukseen koottujen kokemusten perusteella läheinen voi ilmestyä uneen, tulla vierelle yhteisessä kodissa, jättää jälkiä tai olla läsnä vahvana aistimuksena, elämyksenä tai tuntemuksena, jonka kokija kuitenkin selvästi tunnistaa nimenomaan menehtyneen läheisen yhteydenotoksi. Monesti läheinen viestii jälkeen jääneelle jotakin henkilökohtaista, ja kokemus kohtaamisesta on useimmiten erittäin tärkeä, parantavakin, osa suremista.
Laajaan suomalaiseen tutkimusaineistoon perustuvassa tietokirjassa pohditaan vainajakokemuksia monelta eri kannalta: mitä kaikkea ne merkitsevät kokijoilleen ja millaisia viestejä vainajilta saadaan? Mukana on paljon autenttisia kertomuksia vainajakokemuksista.

287 pages, Hardcover
Published January 1, 2019
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
No one has reviewed this book yet.