Epookkiromaanin mestarin uutuustarina nuoren opettajattaren taistelusta juoruja vastaan 1850-luvun Suomessa. Kun Rosa Balckista tulee häväistysjutun keskipiste, lupaava opettajattaren ura on vaakalaudalla. Mitä hänestä ajattelee maalaiskoulua suunnitteleva Helmer Örn?
Haminan keisarillisen kadettikoulun oppilas kostaa maisterilleen tahraamalla tämän Rosa-tyttären maineen. Perheen on lähdettävä Haminasta. He perustavat Helsinkiin tyttöpensionaatin ja Rosasta tulee arvostettu opettaja. Mutta menneisyys ei jätä rauhaan.
Kun pensionaatti suljetaan, sisaret saavat toimen muualta, Rosa ei. Sitten ovelle saapuu herrasmiestehtailija Helmer Örn. Hän tarvitsee neuvoja perustaakseen kansanlasten koulun kartanonsa maille. Kaikki tuntuu kääntyvän hyväksi, mutta hanke hautautuukin. Onko häväistysjuttu kulkenut Helmerin korviin?
Eletään 1800-luvun puoltaväliä. Uusi polvi on varttumassa maahan, joka kurkottaa kohti hyvinvointia ja kehitystä.
Pirjo Tuominen, os. Rantanen, on tuottelias, monipuolinen kirjailija. Pitkän uransa aikana hän on kirjoittanut yli puolisataa teosta, joukossa useita kirjasarjoja.
Tuominen syntyi ja kasvoi Lappeenrannassa. Pääkaupunkiseudulla asuessaan hän työskenteli mm. mainostoimittajana, tiedotuspäällikkönä, toimitusjohtajana ja yksityisyrittäjänä. Puolison ura teollisuusjohtajana vei perheen Lahden ja Forssan seuduille. Muutettuaan Satakuntaan Tuominen toimi kirjailijatyönsä ohella paikallisradion toimitusjohtajana. Nykyisin hän asuu Sastamalassa ja on päätoiminen kirjailija.
Ah, vihdoinkin kunnon ahmittava pukudraamajärkäle, ja vieläpä loma-aikaan! Ajattelin aluksi, että tämähän on melkein täsmälleen kuin Kaari Utrion kirjoittama. Kirjan puolivälin jälkeen kävi kumminkin selväksi, mikä erottaa Tuomisen Utriosta: Tuominen näyttää myös sen, mitä tapahtuu naimisiinmenon ja kirkonkellojen (tai muun rakastavaisten yhteen päätymisen) jälkeen. Ja se oli sangen virkistävää - moni muukaan kirja(ilija) ei nimittäin näytä sitä. Hahmoja oli paljon, mutta ei kuitenkaan liikaa, ja kaikkiin yhtä tai kahta lukuunottamatta ehdittiin syventyä tarpeeksi. Oikein nautittava, joskaan ei ravisteleva tai järisyttävä lukukokemus. Siitä hyvästä kolme tähteä.
Ihan kiva kirja. Mutta siinäpä se. Ihan kiva. Henkilöitä oli jotenkin liikaa (vaikkakin ihan normaali määrä), kaikkiin keskityttiin lyhyitä pätkiä kerrallaan ja aikahypyt tuntui hankalilta ja epäluontevilta. Siis, että sitten tapahtui tätä seuraavat kolme vuotta ja oho katos kun pikkulapset onkin yks kaks lukioiässä. Jotenkin en nyt vain saanut otetta tähän kirjaan. Lukihan tämän, mutta ei jättänyt toivomaan jatkoa tai edes miettimään mitähän muuta henkilöille tapahtui. Tämä oli tässä ja sillä hyvä.
Menisi helmet- lukuhaasteen kohtaan 11. kertoo naisen asemasta yhteiskunnassa. Miksei tavallaan myös kohtiin 18. eurooppalaisen kirjailijan teos ja 41. sijoittuu aikakaudelle, jolloin haluaisit elää (1800-luku on aika mielenkiintoinen). Ja itsestäänselvästi kohtaan 32. kirjan nimessä on ammatti.
Pirjo Tuominen on kiistatta yksi taitavimpia kotimaisia historiallisen viihteen kirjoittajia, moni vertaa hänen kirjojaan muun muassa Kaari Utrioon. Opettajatar on Tuomisen tuotannossa melko tuore yksilö, kirja on ilmestynyt vuonna 2019, tekstin takaa löytyy siis jo yli 40 romaanin verran kokemusta historiallisesta kerronnasta.
Jos nautit historiallisesta viihteestä, ja haluat lukea kotimaisen tarinan joka avaa hienosti 1800-luvun elämää ja tapoja (niin hyvässä kuin pahassakin), Opettajattarelle lämmin suositus. Mutta kannattaa ehdottomasti lukea myös Tuomisen vanhempaa tuotantoa, muun muassa Kokemäki- ja Satakunta-sarjat ovat todellisia helmiä ✨
Tämä on nyt varmaan sellainen kirja, jota kutsutaan "lukuromaaniksi". Mukavasti kirjoitettu ja sopivan ripeästi etenevä kesälukeminen, jossa ei ole liikaa pahuutta ja kurjuutta vaan juuri sopivasti kutkuttelevia mahamäkiä. Tällaista "tasaisen hyvää" tekstiä sitä aina joskus ihan kadehtii! Tykkäsin, vaikka eihän tämä nyt maata järisyttävä ollut. Historiallinen miljöö oli viehättävä ja muutama hahmo oikein vivahteikas ja viihdyttävä. Vähän huvitti, miten jokaiselle päähenkilöitä kurjasti kohdelleelle saatiin lopulta sanottua suorat sanat aika tulikivenkatkuiseen sävyyn.
Kirja oli viihdyttävä ja kiva kuunnella. Kirjan kerronta rönsyili päähenkilön (Rosa) ja useiden sivuhenkilöiden tarinoiden välillä. Se ei sisältänyt mitään sen syvällisempää ajatusta, mutta oli viihteellinen kertomus omasta ajastaan. Kaikki palaset loksahtivat kauniisti paikoilleen- paha sai palkkansa ja asiat järjestyivät lukijan toivomalla tavalla, mikä oli hiukan tylsää. Tämä oli ensimmäinen Tuomisen kirjoittama kirja, jonka kuuntelin ja täytyy sanoa, että pidän enemmän Kaari Utriosta.
Ajankuvaus oli hyvää: millaista naisten, etenkin naimattomien naisten, elämä oli 1800-luvulla ja miten tilanne muuttui, kun meni naimisiin. Vai muuttuiko? Jotkin kappaleet tuntuivat irrallisilta muista osista.
Positiivinen yllätys. Kaari Utrion teosten kaltainen, mutta kattaa pidemmän osan ihmisen elämää, iloineen ja suruineen. Välillä tapahtui vähän liikaakin, mutta pidin mm. viittauksista ajankohtaisiin historian tapahtumiin.
I liked this book. It was fun and easy to read. It just seemed to go on forever. I’m not sure whether the premise was oddly written or it was just slow to begin.
The ending was a bit dragged even though I enjoyed the main couple getting together early. There were a lot of important characters but maybe too much POVs. I would have enjoyed reading the main POVs reactions to the events.