Amerikansuomalaisten seikkailijoiden huimia tarinoita ja kovia kohtaloita
Suomalaiset junapummit kertoo niistä amerikansiirtolaisista, jotka eivät osuneet kultasuoneen. Suuri-na lamavuosina 1920- ja 30-lukujen vaihteessa Yhdysvaltojen ja Kanadan rautateillä vaelsi miljoonia kulkureita: sesonkityöläisiä, kerjäläisiä ja seikkailijoita. ”Hobot” tekivät matkaa tavaravaunuissa ja junien katoilla, joskus veturissa lämmittäjän apumiehinä.
Osa kulkureista oli suomalaisia, usein kielitaidottomia nuorukaisia, jotka olivat lähteneet länteen kultaa vuolemaan. Yksi ”hoopoista” oli eteläpohjalainen Hanski, jonka sukulaismiehet olivat rikastuneet Kanadan kaivoksissa. 17-vuotias kielitaidoton Hanski matkusti meren yli keväällä 1929. Saman vuoden lokakuussa romahti New Yorkin pörssi, alkoi lama ja Hanski päätyi kiskoille.
Hanski eli Hannes Sankelo ja Arvi Pottala, Lännen-Arvi, kiertelivät rautateillä suuren laman aikana, nimimerkki ”Siukku” 1900-luvun alkuvuosina. Neljäs suomalainen, Oskari Tokoi, reissasi tavarajunilla jo 1890-luvulla. Kotiin palattuaan Tokoista tuli työväenliikkeen johtohahmoja ja vuonna 1917 senaatin puheenjohtaja.
Muistelmien lisäksi kuva junapummeista piirtyy lehtien ja muiden arkistolähteiden kautta. Amerikassa kulkureiden asiaa piti esillä radikaali työväenliike IWW, johon moni suomalainen liittyi. Suomalaisissa lehdissä kulkurielämä sekä kiehtoi että herätti pahennusta: kotimaan jättäneitä saatettiin pitää pettureina, minkä lisäksi ryysyläisten pelättiin vahingoittavan suomalaisten mainetta.
Myöhemmin amerikansuomalaisuuden vallitsevaksi kuvaksi vakiintuivat kovat ja rehdit työmiehet, ”lumperjakit” ja uhmattaret. Rähjäiset, ovelat ja joskus lain rajamailla elelleet junapummit katosivat historian hämäriin, mutta osa heistä kirjoitti tai saneli Hanskin tavoin vanhoilla päivillä seikkailunsa jälkipolvien löydettäväksi.
Työväenluokkaista marginaalihistoriaa, joka veti minut mukaan kiehtovaan maailmaansa jo alusta lähtien. Tämä kirja inspiroi monin tavoin; seikkailullisuudellaan, autenttisuudellaan. Kirja kertoo varjoisammalta puolelta, niistä vaietummista kohtaloista. Kaikilla suomalaisille ei todellakaan mennyt Amerikassa ja Kanadassa kuin elokuvien unelmissa. Suurin osa sinne lähteneistä ei edes osannut kieltä. Lähtökohdat olivat monilla huonot. Amerikassa työttömyys oli kova paikka, sillä sosiaalitukia ei ollut. Kaivoksilla ja metsätöissä oltiin kausitöissä, ja loppuosa vuodesta piti elää kiertolaisena.
Junilla matkustettiin pummilla oikein urakalla. Amerikassa oli 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä, ja 1900-1930-luvuilla miljoonia hoboja. Hobot olivat junapummien yläluokkaa; heille se oli elämäntapa, oma valinta, ja tähän liittyi tiettyä ylpeyttäkin. Trämpit/trampit, olivat sakkia, jolla meni hieman hoboja huonommin. Kaikkein huonoiten meni pummeilla, "bums". Hoboilla oli omaa alakulttuuria, jopa liittoja. Yhden junan katolla saattoi matkustaa 200 miestä. Hobojen matkustamista katsottiin rautatietyhtiöiden taholta läpi sormien, koska he olivat halpatyövoimaa, joka osallistui Amerikan rautateiden rakentamiseen 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin länsirannikolta itärannikolle rakennettiin rautatieverkosto. Joskus matkustettiin tavaravaunussa, johon sytytettiin nuotiokin. Tarpeet hoidettiin vaunun toiseen päätyyn. Hygieniaongelmia piisasi.
Kirja on todella elämänmakuinen kaikessa realistisuudessaan. Kerronta on neutraalia, mutta osaa erotella kiinnostavat seikat lukijalle. Sen miten kulkuri näki maailman ympärillään - miltä tuntui olla omillaan vieraassa maassa. Kirja perustuu joidenkin Suomeen myöhemmin paluun tehneiden junapummien omiin muistiinpanoihin, Amerikan suomalaisten ammattiliittojen lehtijuttuihin, Oskari Tokoin päiväkirjoihin, ja hobososiologi Nels Anderssonin tutkimuksiin. Myös muutamien muiden kodittomien elämää tutkineiden tutkimuksiin.
Miltä todella tuntui suomalaisesta nuoresta miehestä, joka Amerikkaan saavuttuaan ei saanutkaan töitä mistään, eikä osannut englantia. Kun hän vaelsi kaduilla ja kujilla, kylästä kylään, nälkää nähden, likaisena ja raihnaisena, kenties vuosikausia. Hän saattoi löytää vihdoin jostain muita suomalaisia. Suomalaisilla oli omat porukat, ja he rakensivat hökkelikyliä kaupunkien laitamille. Siellä autettiin toinen toista; sai soppaa ja nuotion ympärillä heitettiin juttua. Suomalaisten maine oli käymässä huonoksi: he joivat, tappelivat, ja olivat aktiivisia ammattiliittojen jäseniä, mikä häiritsi kaivosten ja tehtaiden omistajia.
Hökkelikyliä kutsuttiin "junkeleiksi", joka tuli engl. sanasta jungle. "Junkelikänki" oli se oman junkelin jengi. "Pusuparkki" oli paikka, jossa miehet saattoivat löytää toisiaan, sillä hobojen keskuudessa homous oli hyväksyttyä ja ymmärrettyä. Hoboilla oli omat hämärät gettonsa kaupunkien laitamilla.
Kirja kertoi usean eteläpohjalaisen kulkurin tarinaa. Kurikkalaiset Jaakko Jyllilä, ja nimim. Y.V.V. olivat keskeisiä hahmoja. Sitten oli lännen-Arvi, T-Bone Slim (Matti Huhta) ja Oskari Tokoi. Kaikki merkittäviä henkilöitä eri tavoin, ja he kaikki olivat viettäneet nuorena aikaansa raiteilla. Junien kyydissä olo hobo-tyylillä oli vaarallista. Miljoonia kuoli vuosikymmenten aikana tapaturmiin. Junat ajoivat tunneleihin, ja osa tukehtui veturin savuun. Jotkut putosivat kyydistä. Erään suomalaisen suomalainen matkakaveri putosi, ja tarina oli traaginen. Suomalaisia hoboja oli yhteensä kymmeniä tuhansia vuosikymmenten aikana. Kysessä ei siis ollut aivan marginaalisen pienestä ryhmästä, vaan merkittävästä sukupolvikokemuksesta jopa. Autoja ei vain ollut tuohon aikaan. Junien kyytiin hypättiin ja keinot keksittiin.
Tämä kirja on paras historiallinen tietokirja minkä olen pitkään aikaan lukenut. Hulluuden historia oli yksi vastaavalle tasolle yltävä muutama vuosi sitten, mutta tämä oli sitäkin jotenkin inspiroivampi ja liikuttavampi. Annan täydet viisi tähteä, koska näitä helmiä tulee vastaan vain silloin tällöin.
Mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta aiheesta. Kirja oli hyvin viihdyttävä ja tuli paljon tietoa asiasta. Jälleen sellainen aihe josta olen vähemmän lukenut joten ehkä siksikin kiinnosti. Kirja oli kyllä muuten ihan hyvin ja jouhevasti kirjoitettu mutta todella paljon tuli toistoa ihan melkein seuraavassa lauseessakin saattoi tulla samoin sanoin toistamiseen sama asia. Tämä asia ärsytti vähän. Suurin osa tekstistä oli mielenkiintoista vaikka välillä olikin kohtia joissa vähän lähdettiin rönsyilemään aiheesta. Siltikin kiinnostava kirja ja saa neljä tähteä, yksi tähti lähti tuosta toistosta oikeastaan.
Helmet- haasteen toinen kierros: 41. Kirjassa matkustetaan junalla.
Suomalaisia, etenkin pohjalaisia, lähti runsain määrin Pohjois-Amerikkaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin. Kaikki kielitaidottomat siirtolaiset eivät päätyneetkään kultaa vuolemaan, vaan etenkin lama-aikaan he päätyivät herkästi työttömiksi, asunnottomiksi ja lopulta tien päälle. Jenni Stammeierin teos kertoo ”hobojen”, Pohjois-Amerikan rautateillä pummeina liikkuneiden miesten ja naisten elämästä.
Esimerkkihenkilöiden vaiheet ja jopa erään salaa äänittämät muistelmat avaavat nykypäivän lukijalle sitä, millaista oli olla rahaton ja usein hyljeksitty maahanmuuttaja kaukana kotoa. Etenkin Kanadassa monet olivat kirjaimellisesti oman onnensa varassa. Töitä haettiin mistä saatiin, ja tarvittaessa vaikka roikuttiin junavaunujen alla, kun oltiin reissun päällä uutta paikkaa etsimässä. Oman osansa kirjassa saavat myös työväenliikkeen aktiivit ja emansipoituneet suomalaisnaiset.
En muista aiemmin lukeneeni (tai oikeastaan kuunnelleeni) tämänkaltaista kirjaa. Jenni Stammeier on tehnyt hyvää työtä koostaessaan teoksen suomalaisten junapummien elämästä.
Ai että! Tärkeä teos myös historian kannalta. Tuli olo, että miksi en ole kuullut näitä tarinoita aiemmin. Olen ollut tätä liipaten pahassa Wikipedia-kierteessä jo pitkään - aiheina suomalainen työväenluokka ja Amerikkaan lähteneet. Siitä ei kuitenkaan liiaksi löydy tietoa, joten tämä oli aivan mahtava löytö. Kerronta etenee toimivasti käyttäen apuna yksittäisten ihmisten elämäntarinoita mutta avaten kuitenkin kattavasti laajempia syitä ja ilmiöitä. Haluan ostaa tämän haluan haluan! Mainio.
Mielenkiintoinen, elävästi kirjoitettu kirja suomalaisten junapummien elämästä Pohjois-Amerikassa. Arkistolähteiden ja kirjallisuuden käyttö on monipuolista, ja kirjoittajalla on paljon varsin valistuneita mielipiteitä ja arvailuja asioista, joita ei lähteistä löytynyt.
Ainoa harmillinen seikka lienee se, että kirjailija käyttää välillä typeriä, mukanokkelia ja pinnallisia ilmauksia, pahimpana yksityiskohtana mm. vertaamalla kirjeenvaihtoa nykyajan someen.
Sukuun on kuulunut Ameriikan Heikki, jonka susiturkki ullakolla ihmetytti lapsena. Näissä tarinoissa paljastuu se raadollisempi puoli unelmaa tavoitelleista suomalaisista. Kaikki eivät onnistuneet. Kanadan ja Yhdysvaltojen kulkureissa oli paljon suomalaisia. Amerikan paketteja odoteltiin mutta moni katosi pysyvästi erämaihin.
Kiinnostava historiateos kerrankin riittävän rajatusta aiheesta eli suomalaisista hoboilemassa Pohjois-Amerikassa 1900-luvun alussa.
Kuten tekijäkin mainitsee, aihe tarvitsisi kunnollista tutkimusta. Nyt sisältö koostuu hieman liikaa tekstilainauksista ja sitaateista; kontekstia ja faktaa kaipaisi kertomusten ympärille enemmän.
Kuitenkin erilainen ja hyvä aihevalinta populaarille tietokirjalle!