Kauko Koskinen on eläkkeelle jäänyt ATK-päällikkö, jolla elämä on järjestyksessä, paperit mapeissa ja uusikin tekniikka vähintään kohtuullisessa järjestyksessä. Poika ja pojan poika asustelevat omakotitalon alakerrassa e-urheilijoina ja vaimo on hoitokodissa vaikeasti dementoituneena. Elämä menee latuaan vaimon luona käydessä ja jälkikasvulle ruokaa laittaessa ja huushollin siistinä pitämisessä. Mutta kun Kauko epäonnisen sattuman vuoksi menettää ajokorttinsa ja byrokraattisen hoitolaitoksen vuoksi oikeuden hoitaa puolisoaan, niin asiat mutkistuvat. Mutta onpa sentään muistoissa ensirakkaus (ja parin syrjähypyn kohde) josta uneksia. Löytyisiköhän tämä nainen vielä elossa ja mieluiten leskenä? Kohtalaisen hyvillä ATK-taidoilla naisen löytämisen pitäisi olla helppoa. En ole esim. Ehtookoto-kirjoja lukenut, eikä tämän perusteella kovaa hinkua tullut (tosin yksi ostettuna, joten ehkä joskus tulee testattua). Tämä kirja oli aika naiivi, vaikka mukana oli vanhustenhoitoon kohdistuvaa vähän liian ilmeistä arvostelua. Henkilöhahmot olivat kaikki karikatyyrejä, eivätkä onnistuneita. Yksikään henkilö kirjassa ei ollut oikeasti sympaattinen vaan lähinnä hyvin ärsyttäviä. Kirjan loppu oli hiukan kumma, loppui kuin seinään tilanteeseen, jossa jäi miettimään, vedettiinkö matto lukijan jalkojen alta. Kirja näyttää saaneen blogeissa hämmästyttävän hyviä arvioita - tosin muutama arvio keskittyy hyvin vahvasti sisällön kuvailuun ilman, että omaa mielipidettä ei oikein ilmoiteta ollenkaan (onko niin, että ilmaiseksi saatua kirjaa ei voi kritisoida?), Goodreadissa kirja saa paljon realistisemman alle kolmen tähden keskiarvon.
Harmillisen epätasainen kirja - joitain varsin nasevia ja purevia havaintoja nyky-yhteiskunnasta ja ihmisistä, mutta toisaalta jaarittelevia pettämis- ja ihastumismuisteloita, joita en meinannut jaksaa kuunnella. Äänikirja tuli joka tapauksessa kuunneltua loppuun saakka. Kokonaisuudesta jäi jotenkin naiivi jälkimaku. Ehtoolehto-sarjan jälkeen nämä pari tuoreempaa Lindgreniä ovat olleet pienoisia pettymyksiä.
Alku tuntui äärettömän hankalalta ja pohdin jo, jätänkö kesken. En löytänyt huumoria vaan lähinnä ahdisti ja tympäsi. Mutta luin sinnikkäästi eteenpäin ja aloin päästä tarinaan mukaan.
Ei lainkaan parasta kirjailijalta. Ehkä heikoin minun makuuni.
Ei Lindgrenin parasta, enkä lukisi uudelleen. 2-3 tähden väliltä. Timo ja Mickey ovat sietämättömiä hahmoja vaikka ovatkin liioiteltuja ajankuvia. Kaukon pettämismuistelut myös tympäisivät, vaikka periaatteessa muuten hahmo oli ihan miellyttävä.
3,5 tähteä Olin näköjään unohtanut merkata tämän tänne, joten kovin yksityiskohtaisia muistikuvia kirjasta ei enää ole. Jotenkin hellyyttävä kirja, vaikka tunnelma oli usein surullisen haikeakin.