What do you think?
Rate this book
Terra Nova
Terra Nova = lat. uusi maa = Auringon takana sijaitseva Maan kaltainen planeetta = amerikkalainen tv-sarja = unelma patriarkaatin jälkeisestä sivilisaatiosta.
Mitä on uusi? Entä miksi uutuuden lumon kääntöpuolena näyttäytyy usein totaalinen tuho?
Tiina Lehikoisen kuudes runokokoelma Terra Nova puntaroi sivilisaatiomme erilaisia utooppisia hankkeita ja luotaa länsimaisen kulttuurin murroskohtia löytöretkistä virtuaalivallankumoukseen. Tarkat säkeet piirtävät esiin, kuinka ekologisesti tuhlaileva elämäntyylimme sijoittuu samalle jatkumolle kolonialismin kanssa.
Kuvitteellisen tieteisseikkailun sijaan runot puhuvat lihaisista ruumiista ja juurtumisesta. Ja toivosta, sillä myös toisenlaiset maailmat ovat mahdollisia. Näiden maailmojen ajattelu tarjoaa meille mahdollisuuden olla radikaalisti uudenlaisia, uusia.
Teos on kiihkeä puheenvuoro täälläolon puolesta. Runoissa sykähtelee orastava kukkien ja toislajisten olentojen aika, joka perustuu erojen kunnioittamiselle sekä maan materiaalisten resurssien rajallisuuden tiedostamiselle.
Terra Nova on itsenäinen rinnakkaisteos Lehikoisen vuonna 2016 ilmestyneelle, kiitetylle Multa-kokoelmalle.
Mitä on uusi? Entä miksi uutuuden lumon kääntöpuolena näyttäytyy usein totaalinen tuho?
Tiina Lehikoisen kuudes runokokoelma Terra Nova puntaroi sivilisaatiomme erilaisia utooppisia hankkeita ja luotaa länsimaisen kulttuurin murroskohtia löytöretkistä virtuaalivallankumoukseen. Tarkat säkeet piirtävät esiin, kuinka ekologisesti tuhlaileva elämäntyylimme sijoittuu samalle jatkumolle kolonialismin kanssa.
Kuvitteellisen tieteisseikkailun sijaan runot puhuvat lihaisista ruumiista ja juurtumisesta. Ja toivosta, sillä myös toisenlaiset maailmat ovat mahdollisia. Näiden maailmojen ajattelu tarjoaa meille mahdollisuuden olla radikaalisti uudenlaisia, uusia.
Teos on kiihkeä puheenvuoro täälläolon puolesta. Runoissa sykähtelee orastava kukkien ja toislajisten olentojen aika, joka perustuu erojen kunnioittamiselle sekä maan materiaalisten resurssien rajallisuuden tiedostamiselle.
Terra Nova on itsenäinen rinnakkaisteos Lehikoisen vuonna 2016 ilmestyneelle, kiitetylle Multa-kokoelmalle.
- GenresPoetry
111 pages, Hardcover
First published April 1, 2019
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
May 11, 2019
Dystopiaväsymys, kaipuu utopioihin, johonkin uuteen järjestykseen. Tämä tuntuu olevan kasvava ilmiö ja toive, kun ahdistus tulevasta on lyödä lakoon. Yksi vastaus on Terra Nova = lat. uusi maa = Auringon takana sijaitseva maan kaltainen planeetta = amerikkalainen tv-sarja = halpavaateketju = lautapeli = unelma patriarkaatin jälkeisestä sivilisaatiosta. Alleviivasin listan viimeisen määritelmän. Erityisesti tuntemani feministit ovat viime aikoina alkaneet kaivata utopioita. Lähestyn käsillä olevaa teosta feministisen luennan kautta, vaikka se tarjoaa aineksia ja mahdollisuuksia myös paljon muuhun.
Tiina Lehikoisen runokokoelma ilmestyi tänä keväänä Poesialta. Sen lukeminen vaatii rauhallista omaksumista, ja tekstien lähelle pääsemisessä auttaa juuri näkökulman ottaminen. Kuuntelin ennen tämän kirjoittamista podcast-jakson, jossa käsiteltiin mm. sukupuolen vaikutusta luontosuhteeseen. Luonnonsuojelu nähdään yhä feminiinisenä toimintana. Kokoelmassa lähdetään liikkeelle uuden huomisen maailmoista, ja löytöretkeilijä Kolumbus saa tulla kutsutuksi vain K-kirjaimella. Hänen laivojaan, jotka ovat nimiltään feminiinisiä, kutsutaan koko nimillä. K:n laskelmissa maapallon ympärys on kutistunut huomattavasti, mutta numeroita voidaan muuttaa, "K:n totuuden edessä maailma on valmis kutistumaan" (s. 13). Kuka määrittelee maailmassa totuuden? Niin. "värit ovat suhteellisia / ne saavat arvonsa suhteessa toisiin väreihin / totuudet suhteessa toisiin totuuksiin" (s. 15). Puhuja on Meksikossa, veri vuotaa; presidentti T kaipaa muuria, katkeamatonta ja läpäisemätöntä fyysistä estettä, joka vaarantaa ihmisten lisäksi eläimet. Mutta mies haluaa aidata, suojata ylpeytensä.
Runot etenevät säkeinä, välillä proosan muodossa, välillä lauseiden sirpaleina. Ne muodostavat joskus rykelmiä, ovat monen sivun mittaisia, liikkuvat reunasta toiseen. Keinot ovat käytössä, niitä voidaan käyttää. Historiaa ja asiatietoa hyödynnetään aineksina, "ainakin muutamat tarinoista olivat tosia" (s. 31). On esimerkiksi Frida, jonka kulmakarvoista puhuja näki unta "tuhansien muiden tyttöjen tavoin", mutta rakkauden sijaan hän ja Frida valitsivat housut, aina. Onko se vapauden hinta, aina? Väsymys himoamiseen; Edith Södergranin "Maa jota ei ole"-runo yhdistyy tekijän omaan tekstiin. Siihen maahan on päästävä, jotta voisi olla vapaampi.
Symboliikka tulee kasveista, maasta, vedestä. Sieltä tulevat pysyvyys, syklit; on kasvatettava, vaalittava. Sellainen on uusi aika. Sitä ennen pitää sukeltaa murheen aikaan, SlutHate-foorumien pimeyteen, kielet ja poetiikat ovat kakofoniaa, vallanhakua. Sen jälkeen päästään Cixousin lentoon puhaltamana kukkien aikaan, jossa "me kannamme toisiamme / ja kaiumme toistemme läpi –" (s. 74). Kukkivia tavuja, meri meissä, iholla kaikuvat silmut. Feminiinisen kirjoituksen piirteet ovat ilmeisiä. Lopussa laulavat linnut, niiden laulu kuuluu runojen väleissä. Mikromuovi ui osaksi tietoisuutta ihmisalkion kokoisena. Silti voi katsoa kukkaa, ja kukkaa ja kukkaa ja kukkaa, Gertrude Stein -viittausko? Sillä myöhemmin vielä: "sinäsinä kuin ruusu". Kansanrunoudesta jo tuttu äiti käy parsimassa poikansa kokoon. Liha tulee sanaksi; annetaan kukkia. Lopussa henkäys.
"on aika kaivaa ja kasvattaa, / kuvitella ajassa aikoja jotka ovat toisenlaisia / kuin omamme // sykliaika jossa jokainen / sykäys on syli // jossa jokainen katkos on kaivo" (s. 51)
Tiina Lehikoisen runokokoelma ilmestyi tänä keväänä Poesialta. Sen lukeminen vaatii rauhallista omaksumista, ja tekstien lähelle pääsemisessä auttaa juuri näkökulman ottaminen. Kuuntelin ennen tämän kirjoittamista podcast-jakson, jossa käsiteltiin mm. sukupuolen vaikutusta luontosuhteeseen. Luonnonsuojelu nähdään yhä feminiinisenä toimintana. Kokoelmassa lähdetään liikkeelle uuden huomisen maailmoista, ja löytöretkeilijä Kolumbus saa tulla kutsutuksi vain K-kirjaimella. Hänen laivojaan, jotka ovat nimiltään feminiinisiä, kutsutaan koko nimillä. K:n laskelmissa maapallon ympärys on kutistunut huomattavasti, mutta numeroita voidaan muuttaa, "K:n totuuden edessä maailma on valmis kutistumaan" (s. 13). Kuka määrittelee maailmassa totuuden? Niin. "värit ovat suhteellisia / ne saavat arvonsa suhteessa toisiin väreihin / totuudet suhteessa toisiin totuuksiin" (s. 15). Puhuja on Meksikossa, veri vuotaa; presidentti T kaipaa muuria, katkeamatonta ja läpäisemätöntä fyysistä estettä, joka vaarantaa ihmisten lisäksi eläimet. Mutta mies haluaa aidata, suojata ylpeytensä.
Runot etenevät säkeinä, välillä proosan muodossa, välillä lauseiden sirpaleina. Ne muodostavat joskus rykelmiä, ovat monen sivun mittaisia, liikkuvat reunasta toiseen. Keinot ovat käytössä, niitä voidaan käyttää. Historiaa ja asiatietoa hyödynnetään aineksina, "ainakin muutamat tarinoista olivat tosia" (s. 31). On esimerkiksi Frida, jonka kulmakarvoista puhuja näki unta "tuhansien muiden tyttöjen tavoin", mutta rakkauden sijaan hän ja Frida valitsivat housut, aina. Onko se vapauden hinta, aina? Väsymys himoamiseen; Edith Södergranin "Maa jota ei ole"-runo yhdistyy tekijän omaan tekstiin. Siihen maahan on päästävä, jotta voisi olla vapaampi.
Symboliikka tulee kasveista, maasta, vedestä. Sieltä tulevat pysyvyys, syklit; on kasvatettava, vaalittava. Sellainen on uusi aika. Sitä ennen pitää sukeltaa murheen aikaan, SlutHate-foorumien pimeyteen, kielet ja poetiikat ovat kakofoniaa, vallanhakua. Sen jälkeen päästään Cixousin lentoon puhaltamana kukkien aikaan, jossa "me kannamme toisiamme / ja kaiumme toistemme läpi –" (s. 74). Kukkivia tavuja, meri meissä, iholla kaikuvat silmut. Feminiinisen kirjoituksen piirteet ovat ilmeisiä. Lopussa laulavat linnut, niiden laulu kuuluu runojen väleissä. Mikromuovi ui osaksi tietoisuutta ihmisalkion kokoisena. Silti voi katsoa kukkaa, ja kukkaa ja kukkaa ja kukkaa, Gertrude Stein -viittausko? Sillä myöhemmin vielä: "sinäsinä kuin ruusu". Kansanrunoudesta jo tuttu äiti käy parsimassa poikansa kokoon. Liha tulee sanaksi; annetaan kukkia. Lopussa henkäys.
"on aika kaivaa ja kasvattaa, / kuvitella ajassa aikoja jotka ovat toisenlaisia / kuin omamme // sykliaika jossa jokainen / sykäys on syli // jossa jokainen katkos on kaivo" (s. 51)
September 24, 2025
helmiäinen, glitchaava, jotain kirpeää tihkuva
April 6, 2024
Toivun edelleen.
March 22, 2026
"RIKS
osaton helmiäinen, öykkäröivä timantti
RAKS
POKS
aion murtaa ajan arkkitehtuurin
murohorisontin jossa keho
halkeaa osiin
ulkona itsestä, ulkona ajasta
asettaa itselleen rajat"
Terra Nova jakautuu viiteen osaan.
Ensimmäisen keskiössä on Kristoffer Kolumbuksen hahmo kaikessa hähmäisyydessään. Kolumbuksen hahmon kautta tarkastellaan sitä miten länsimainen ihminen vääntää maailman sellaiseksi kuin tahtoo. Ei niinkään siksi, että olisi jotenkin erityisen pätevä, niin nyt vain sattui käymään. Kolumbuksen kohdalla oli kaikki mahdollisuudet siihen, että hän olisi jäänyt historian ulkopuolelle epämääräisenä säätäjänä. Mutta toisin kävi. Osion viimeisessä runossa kertoja on Latinalaisessa Amerikassa, kaupungissa, josta on siivottu turistien edestä epäsopivat ihmiset, museossa, jossa torakkamyrkky saa hakemaan paikkaa oksentamiselle:
"on oksennetava komeroon. mutta sitten tajuan, että sinähän se olet, K
minun paitani alla"
"Erään suuren pelin aika on päätynyt", kuten osio loppuu.
Toinen osio käsittelee aikaa ja vääntää intensiteetin kaakkoon. Sykettä, kierteitä, syklejä, nousuja. Vähän tulee mieleen modernistien tykittely, joskin Lehikoinen ei tietenkään edusta modernistista eetosta, tietyllä tavalla päin vastoin. (Modernismivibat eivät olla mikään yllätys, onhan tässä osiossa mukaan miksattu Södergrania). Intensiteetissä ei korostu ihminen vaan kaikki ihmisen ympärillä. Ei kohtalon käsiinsä ottava runoilija vaan:
"aika joka imee kaiken tyhjäksi
joka pukee, riisuu ja räjäyttäää
pystyttämänsä kulissit
yhdellä pienellä käden liikkeellä
multa-aika ja meta-aika"
Kolmannessa osassa siirrytään abstrakteista sfääreistä kuvamaan "näitä ruumistelevia ruumiita". Muodolla, erityisesti tekstin tiivistyvillä ladonnoilla pelaava osuus lähtee liikkeelle internet-ajan manosfäärin likaviemäreistä ja nousee kauniiksi rakkausrunoksi. Ei enää
"poplaulujen post-Oidipus maatumassa omaan juoksuhautaansa, hybrikseen sairastunut surkea rusina, jossa yhdistyvät rrrRRRRRRKKSSSssssss Buddha ja Rihanna"
vaan
"avoimena ojentuva reuna joka janoaa kutsua välittömään läsnäoloon...akvario-aukkojen jälkeiseen ihojen nyt-hetkeen orvaskesien yhteyteen sormien, hiusten ja onkaloiden yhteyteen."
Neljäs osa jatkaa tästä, joskin hypäten ruumiista geologisiin mittasuhteisiin. Kun on hieman vietetty aikaa meditaatiossa, veden ja kiven värinöissä astutaan viiteen vaihtoehtoiseen huoneeseen. Huoneet, ainakin omassa luennassani olivat paikkoja lepäämiselle maailman sylissä. Lohdullinen ikijää, astraalikoirien haukunta jäätyneellä järvenselällä, öinen painoton aava, yhteen kitoutuneiden puiden pyhä kerrostuminen, kivi kuin väreilevä vesi. Huone-sarjan runot on omistettu viidelle taiteilijalle, josta Berlinde de Bruyckerelle ja Wolfgang Laib olivat itselleni vieraita (ja saivat tietenkin sarjan tykeimmät runot). Mark Rothkolle, Hildgard Bingeniläiselle ja Arvo Pärtille omistetut runot saavat kuitenkin tiettyä syvyyttä kun on joku kosketuspinta inspiraatioon.
Viides ja viimeinen osio on aika villi. Ensin lähdetään lintujen kaikuvien äänteen matkassa pilviutopismiin, vapauden haavekuviin häkissä; sitten otetaan käännös kanervaalikadulle ja hyvästellään muovin valtakausi; vähän meditoidaan luomisen laulun äärelle; ja sitten vielä loppukiihdytys antaa kaikkien kukkien kukkien -tematiikalle. Kukkien lisäksi lopussa rönsyilevät myös intertekstuaaliset viittaukset. Kuolemasta esimerkiksi noustaan Lemminkäisen äidin parsimana - pisaroivaan ihmeeseen, "ontologiaan ilman ontologiaan", jopa logoksen inkarnaatioon. Aivan viimeisenä, pysähdytään olemisen illassa, Gilgameshin muminan äärelle, sysisilmään joka loistaa tyhjyyttä. (tai no okei, on tässä vielä kieli-iloitteleva lyhyt epilogi).
Monipuolinen kokoelma siis. Itse lähinnä nautin matkasta, mutta tässä olisi varmasti minua filosofisesti sivistyneemmälle myös kerän purkamista - mainitaanhan lopun inspiraatiolistauksessa esimerkiksi Jean-Luc Nancy ja Maurice Blanchot (jotka ovat kyllä omallakin tutustumislistalla, sitten joskus).
Nimensä mukaisesta Terra Nova luonnostelee kuvia uudesta maailmasta, mitä olisi jos jo asutetun kolonisoinnin sijaan löydettäisiin oikeasti Uusi maailma. Lehikoinen pyrkii selvästi ottamaan tosissaan jonkilaisen täällä-olon tai läsnäolon, materian ja ajan sulautumisen itsessä.
Minulla itselläni on ollut hieman vaikeaa kokemuksellisesti lähestyä tällaista uudenlaista metafysiikkaa, jossa haetaan uudenlaista läsnäolevaa yhteyttä. Minä olen kurja rationaalinen monadi ja pysyn kaukana kaikista solmukohdista, lillumisista ja värähtelyistä. Terra Novan kaltaisen runouden lukeminen ehkä auttaa saamaan tästä kiinni. Siinäpä vasta taideteokselle merkitystä kerrakseen.
osaton helmiäinen, öykkäröivä timantti
RAKS
POKS
aion murtaa ajan arkkitehtuurin
murohorisontin jossa keho
halkeaa osiin
ulkona itsestä, ulkona ajasta
asettaa itselleen rajat"
Terra Nova jakautuu viiteen osaan.
Ensimmäisen keskiössä on Kristoffer Kolumbuksen hahmo kaikessa hähmäisyydessään. Kolumbuksen hahmon kautta tarkastellaan sitä miten länsimainen ihminen vääntää maailman sellaiseksi kuin tahtoo. Ei niinkään siksi, että olisi jotenkin erityisen pätevä, niin nyt vain sattui käymään. Kolumbuksen kohdalla oli kaikki mahdollisuudet siihen, että hän olisi jäänyt historian ulkopuolelle epämääräisenä säätäjänä. Mutta toisin kävi. Osion viimeisessä runossa kertoja on Latinalaisessa Amerikassa, kaupungissa, josta on siivottu turistien edestä epäsopivat ihmiset, museossa, jossa torakkamyrkky saa hakemaan paikkaa oksentamiselle:
"on oksennetava komeroon. mutta sitten tajuan, että sinähän se olet, K
minun paitani alla"
"Erään suuren pelin aika on päätynyt", kuten osio loppuu.
Toinen osio käsittelee aikaa ja vääntää intensiteetin kaakkoon. Sykettä, kierteitä, syklejä, nousuja. Vähän tulee mieleen modernistien tykittely, joskin Lehikoinen ei tietenkään edusta modernistista eetosta, tietyllä tavalla päin vastoin. (Modernismivibat eivät olla mikään yllätys, onhan tässä osiossa mukaan miksattu Södergrania). Intensiteetissä ei korostu ihminen vaan kaikki ihmisen ympärillä. Ei kohtalon käsiinsä ottava runoilija vaan:
"aika joka imee kaiken tyhjäksi
joka pukee, riisuu ja räjäyttäää
pystyttämänsä kulissit
yhdellä pienellä käden liikkeellä
multa-aika ja meta-aika"
Kolmannessa osassa siirrytään abstrakteista sfääreistä kuvamaan "näitä ruumistelevia ruumiita". Muodolla, erityisesti tekstin tiivistyvillä ladonnoilla pelaava osuus lähtee liikkeelle internet-ajan manosfäärin likaviemäreistä ja nousee kauniiksi rakkausrunoksi. Ei enää
"poplaulujen post-Oidipus maatumassa omaan juoksuhautaansa, hybrikseen sairastunut surkea rusina, jossa yhdistyvät rrrRRRRRRKKSSSssssss Buddha ja Rihanna"
vaan
"avoimena ojentuva reuna joka janoaa kutsua välittömään läsnäoloon...akvario-aukkojen jälkeiseen ihojen nyt-hetkeen orvaskesien yhteyteen sormien, hiusten ja onkaloiden yhteyteen."
Neljäs osa jatkaa tästä, joskin hypäten ruumiista geologisiin mittasuhteisiin. Kun on hieman vietetty aikaa meditaatiossa, veden ja kiven värinöissä astutaan viiteen vaihtoehtoiseen huoneeseen. Huoneet, ainakin omassa luennassani olivat paikkoja lepäämiselle maailman sylissä. Lohdullinen ikijää, astraalikoirien haukunta jäätyneellä järvenselällä, öinen painoton aava, yhteen kitoutuneiden puiden pyhä kerrostuminen, kivi kuin väreilevä vesi. Huone-sarjan runot on omistettu viidelle taiteilijalle, josta Berlinde de Bruyckerelle ja Wolfgang Laib olivat itselleni vieraita (ja saivat tietenkin sarjan tykeimmät runot). Mark Rothkolle, Hildgard Bingeniläiselle ja Arvo Pärtille omistetut runot saavat kuitenkin tiettyä syvyyttä kun on joku kosketuspinta inspiraatioon.
Viides ja viimeinen osio on aika villi. Ensin lähdetään lintujen kaikuvien äänteen matkassa pilviutopismiin, vapauden haavekuviin häkissä; sitten otetaan käännös kanervaalikadulle ja hyvästellään muovin valtakausi; vähän meditoidaan luomisen laulun äärelle; ja sitten vielä loppukiihdytys antaa kaikkien kukkien kukkien -tematiikalle. Kukkien lisäksi lopussa rönsyilevät myös intertekstuaaliset viittaukset. Kuolemasta esimerkiksi noustaan Lemminkäisen äidin parsimana - pisaroivaan ihmeeseen, "ontologiaan ilman ontologiaan", jopa logoksen inkarnaatioon. Aivan viimeisenä, pysähdytään olemisen illassa, Gilgameshin muminan äärelle, sysisilmään joka loistaa tyhjyyttä. (tai no okei, on tässä vielä kieli-iloitteleva lyhyt epilogi).
Monipuolinen kokoelma siis. Itse lähinnä nautin matkasta, mutta tässä olisi varmasti minua filosofisesti sivistyneemmälle myös kerän purkamista - mainitaanhan lopun inspiraatiolistauksessa esimerkiksi Jean-Luc Nancy ja Maurice Blanchot (jotka ovat kyllä omallakin tutustumislistalla, sitten joskus).
Nimensä mukaisesta Terra Nova luonnostelee kuvia uudesta maailmasta, mitä olisi jos jo asutetun kolonisoinnin sijaan löydettäisiin oikeasti Uusi maailma. Lehikoinen pyrkii selvästi ottamaan tosissaan jonkilaisen täällä-olon tai läsnäolon, materian ja ajan sulautumisen itsessä.
Minulla itselläni on ollut hieman vaikeaa kokemuksellisesti lähestyä tällaista uudenlaista metafysiikkaa, jossa haetaan uudenlaista läsnäolevaa yhteyttä. Minä olen kurja rationaalinen monadi ja pysyn kaukana kaikista solmukohdista, lillumisista ja värähtelyistä. Terra Novan kaltaisen runouden lukeminen ehkä auttaa saamaan tästä kiinni. Siinäpä vasta taideteokselle merkitystä kerrakseen.
September 1, 2019
Kauniita / mielenkiintoisia runoja:
aivan tavallinen paikka. pala maata, ja pala taivasta.
* * *
kerran me kiipesimme yön läpi lähelle tähtiä
* * *
ainakin osa merikirjaan merkityistä
luvuista piti paikkansa,
ainakin muutamat tarinoista olivat tosia
* * *
sillä kaikkea, mikä on
olen väsynyt himoamaan
koska: olen väsynyt himoamaan
uutta, maata, unta
jokainen ranta on raja, jokainen meri toinen
* * *
herätä kaiken aikaa
alkukuviin joissa aamut aukeavat
keltaiset uudet ulapat
* * *
kannan lasta sisälläni
kaarnan sisällä pyhimyksen kasvot
me emme kasva pituutta vaan kerroksia,
maan syke kasaantuu
itää aurinkoja, oraita maatuvan orvaskeden alta
* * *
kirjoitan tämän kaiken, että uusi maa voisi itää ja nostaa
kukkansa nimesi alta esiin, teriöt ja terälehdet puhkoisivat
meidät piikeillään ja juurillaan ilmavammaksi
keveämmäksi, ilmalaivojen laivureiksi
* * *
Paracelcuksen sitaatti kuuluu suomeksi: "Mikä muka ei ole myrkkyä: kaikki aineet ovat myrkyllisiä eikä mistään puutu myrkkyä. Vasta annos ratkaisee, ettei kyseessä ole myrkky."
aivan tavallinen paikka. pala maata, ja pala taivasta.
* * *
kerran me kiipesimme yön läpi lähelle tähtiä
* * *
ainakin osa merikirjaan merkityistä
luvuista piti paikkansa,
ainakin muutamat tarinoista olivat tosia
* * *
sillä kaikkea, mikä on
olen väsynyt himoamaan
koska: olen väsynyt himoamaan
uutta, maata, unta
jokainen ranta on raja, jokainen meri toinen
* * *
herätä kaiken aikaa
alkukuviin joissa aamut aukeavat
keltaiset uudet ulapat
* * *
kannan lasta sisälläni
kaarnan sisällä pyhimyksen kasvot
me emme kasva pituutta vaan kerroksia,
maan syke kasaantuu
itää aurinkoja, oraita maatuvan orvaskeden alta
* * *
kirjoitan tämän kaiken, että uusi maa voisi itää ja nostaa
kukkansa nimesi alta esiin, teriöt ja terälehdet puhkoisivat
meidät piikeillään ja juurillaan ilmavammaksi
keveämmäksi, ilmalaivojen laivureiksi
* * *
Paracelcuksen sitaatti kuuluu suomeksi: "Mikä muka ei ole myrkkyä: kaikki aineet ovat myrkyllisiä eikä mistään puutu myrkkyä. Vasta annos ratkaisee, ettei kyseessä ole myrkky."
May 31, 2025
Upea runokokoelma, jossa pohditaan muun muassa täälläoloa, maapallon kohtaloa, löytöretkiä ja utopioita. Kokoelmassa rakentuu kiehtovasti kontrastia historiallisten anekdoottien ja modernien ilmiöiden välille.
Lehikoinen ei päästä lukijaa kovinkaan helpolla, vaan runot lähtevät aukeamaan melko hitaasti. Lukemiseen kannattaa varata aikaa ja rauhaa.
Lehikoinen ei päästä lukijaa kovinkaan helpolla, vaan runot lähtevät aukeamaan melko hitaasti. Lukemiseen kannattaa varata aikaa ja rauhaa.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews