Jump to ratings and reviews
Rate this book

Ennen kaikkea feministi

Rate this book
Feministinen keskustelu on ollut viime vuosina näkyvää ympäri maailman. Nettikeskusteluista neljännen aallon feminismiksi virinnyt intersektionaalisuus on tehnyt feminismistä muidenkin kuin naisten asian. Siksi nykyfeminismi pyrkii sukupuolen lisäksi huomioimaan myös esimerkiksi ihonvärin, vammaisuuden ja seksuaalisuuden. Neljäs aalto on rantautunut myös Suomeen, jossa aihe on herättänyt kysymyksiä ja paikoin jopa närkästystä. Kommenteissa pinnalle pulpahtavat toistuvat teemat: Miksi feminismi on niin vaikeaa? Mitä on intersektionaalisuus? Ja entäs miehet?

Ennen kaikkea feministi pyrkii osoittamaan, miten yhteiskunnalliset rakenteet ja valtasuhteet vaikuttavat yksilön elämään. Teos käsittelee muun muassa äitimyyttiä, sukupuolen moninaisuutta, populaarikulttuuria ja vihapuhetta, jotka sitoutuvat laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja feministiseen itsereflektioon. Kirjassa kysytäänkin: Pitääkö omaa kehoa rakastaa? Ketä palvelee feminismin tuotteistaminen tekstipaidoiksi ja sateenkaarikuohariksi? Miksi feministit halutaan hiljentää?

217 pages, ebook

Published January 1, 2019

24 people are currently reading
440 people want to read

About the author

Minja Koskela

4 books4 followers
Minja Koskela (s. 1987) on suomalainen tutkija, kirjailija, bloggaaja ja musiikinopettaja, joka on osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun muun muassa tasa-arvosta ja vihapuheesta.

Koskelalta on ilmestynyt tietokirja Ennen kaikkea feministi (Karisto 2019). Kirja käsittelee muun muassa intersektionaalista feminismiä, neljännen aallon feminismiä, äitimyyttiä, sukupuolen moninaisuutta, populaarikulttuuria ja vihapuhetta.

Vuonna 2020 kustantamo S&S julkaisi Koskelan ja Elina Tuomen tietokirjan Toisin tehty — keskusteluja koulusta, jossa pohditaan muun muassa sitä, miten koulusta voisi tehdä yhä tasa-arvoisemman.

Vuonna 2021 Koskelalta julkaistiin Kustannusyhtiö Inton alla teos nimeltä Äidiksi tuleminen, joka käsittelee keskenmenoa, raskautta ja äitiyttä.

Musiikinopettajana toimimisen ja esikoiskirjansa julkaisun jälkeen, syksyllä 2019, Koskela siirtyi työskentelemään vasemmistoliiton poliittisena asiantuntijana. Hän oli ehdolla vuoden 2021 kuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä ja keräsi yhteensä 5 600 ääntä.

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
175 (26%)
4 stars
384 (57%)
3 stars
98 (14%)
2 stars
11 (1%)
1 star
3 (<1%)
Displaying 1 - 30 of 46 reviews
Profile Image for Katri.
825 reviews101 followers
June 27, 2019
”Mutta en ole vihainen siksi, että olen feministi. Minä olen feministi, koska olen vihainen.”

Ennen kaikkea feministi on teos, joka pureksii feminismiä, patriarkaattia, yhteiskuntaa ja ihmisyyttä sekä yleisellä, että henkilökohtaisella tasolla. Teos käsittelee mm. sukupuolisuutta, luokkaeroja ja rodullistamista. Kirjassa puhutaan niin intersektionaalisesta feminismistä, opettamisesta kuin musiikistakin. Liikutaan laajalla kentällä, vaikka sivumäärä jää alle kahdensadan.

Kirjan lukeminen oli miellyttävää, vaikka käsitellyt ongelmat ja esimerkit toki saivat raivostumaan. Kuten asiaan kuuluukin.

Olen lukenut viime vuosina paljon feminismiin liittyviä teoksia ja tekstejä, ja tämä oli kiva lisäys siihen, mutta ei järisyttävä. Minulle feministinä kirja antoi enemmän vertaistukea, kuin uutta ajateltavaa, mutta se on ihan okei. Lukemastaan saa aina jotain uutta, vaikka maailma ei mullistuisikaan joka kirjan äärellä.

Kirjan henkilökohtaisuus oli kiinnostavaa ja perusltetua, mutta välillä puuduttavaa. Ehkä joitakin asioita olisin kaivannut kuvattavan yleisemmällä tasolla. Mutta toimi tämä näinkin.
Profile Image for Inna.
540 reviews86 followers
September 8, 2019
Hyvää asiaa, taitosta miinusta. Pientä tekstiä pienellä rivivälillä ja marginaaleilla oli raskas lukea.
Profile Image for Sanni.
28 reviews7 followers
August 31, 2019
Hyvä perusteos feminismistä suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa, vaikka itselle ei tarjonnut paljoa uutta tietoa, niin tälle kirjalle on paikkansa. Sujuvasti kirjoitettu ja yhdistää taitavasti yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen. Suosittelen mielellään esim. nuorille, joilla on herännyt palo vaikuttaa yhdenvertaisuusongelmiin.
Profile Image for Marko Suomi.
808 reviews250 followers
August 31, 2019
Kiinnostava ja ajatuksia herättävä, vaikea summata lyhyesti, pitää kelailla. Tykkäsin että aiheita (niitä oli paljon) lähestyttiin henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen kulman kautta.
Profile Image for Liisa | kirjavuori.
175 reviews11 followers
May 26, 2020
4,5 tähteä! Jotkin luvut erityisesti loppupuolella täydet 5.

Ihanaa lukea varsin vastajulkaistua kirjaa feminismistä! Löytyy intersektionaalisuutta niin sukupuolen, rodun kuin luokankin suhteen. Viidestä tähdestä tiputan siksi, että monet asiat olivat itselle jo tosi tuttuja, eivätkä varsinkaan alkupuolen luvut tarjonneet uusia ajatuksia tai oivalluksia. Totesin lukiessani, että toisaalta minun ehkä pitäisi loikata suoraan akateemiselle puolelle, jos haluaisin uutta — perusasiat pysyvät perusasioina, silloinkin kun ne on muotoiltu yhtä täsmällisesti ja huolella kuin tässä teoksessa. Lisäksi mietin nyt, että seksuaalisuudesta ei taidettu juuri puhua, vaikka sekin on iso tekijä suhteessa naiseuteen ja sukupuoleen.

Tykkäsin henkilökohtaisista anekdooteista kirjassa, ja parhaita kohtia olivatkin ne, joissa Koskela kertoi itselleen merkittävästä asiasta. Ero-luku kosketti kovasti, metatyöstä kertominen sai nyökyttelemään kiivaasti, ja taiteen roolista koulumaailmassa kertominen suunnilleen tanssimaan voitontanssia — allekirjoitan ihan kaiken, mitä Koskela kertoi opettajakokemuksistaan! (Sidenote: hämmennyn aina, kun äikkä niputetaan kieliaineisiin, itse olen aina kokenut sen ainakin henkisesti olevan lähempänä taideaineita.)

Taloutta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevät osiot, joihin myös koulumaailmakuvaus linkittyi, olivat minulle parhaita paloja. Niistä ei kuultanut läpi turhautuminen siihen, että vieläkö tästä pitää puhua (kuten hieman esimerkiksi abortti- ja nettitrollausosioissa), vaan ihana tunteen palo joka huutaa, että vihdoinkin tästä saa puhua.

Mainio teos, lähtee tosiaan hyvin perustasolta eli sopii myös lukijalle, jolle feminismi on vieraampaa, mutta tarjoaa hienoja hetkiä myös paatuneemmalle feministille.
Profile Image for Toni.
21 reviews1 follower
Read
August 9, 2021
Ennen kaikkea feministi on intersektionaalista feminismiä avaava perusteos, joka läpikäy ko. suuntauksen näkökulmia todella moninaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Koskela puhuu mm. nettiaktivismista, parisuhteista, aborteista, taloudesta, ulkonäköpaineista, ilmastonmuutoksesta, sukupuolesta, the list goes on. Tavallaan ihan kiinnostavaa, mutta kun näin paljon teemoja tungetaan 180 sivun kirjaan, tietää ettei tässä nyt kovin syvälle ehditä.

Monessa kohdin Koskelan pohdinta noudattelee sanatarkasti edustamansa ideologian tietynlaista perusjargonia. Ei siinä mitään väärää ole, mutta nämä samat teemat ovat olleet niin vahvasti pinnalla muutenkin, etten ole ihan varma mitä lisää tämä kirja tuo keskusteluun. Kiinnostavinta ja samastuttavinta kirjassa ovat mielestäni ne yksittäiset hetket, kun Koskela uskaltautuu asettumaan poikkiteloin tiettyjen näkemysten kanssa, esim. uusliberalistista feminismiä käsitellessään.

Tätä kohtaa lukiessani havahduin yleisemminkin siihen, mikä kirjassa hieman häiritsee. Luin hiljattain Silvia Hosseinin esseeteoksen Tie, totuus ja kuolema. Genre on eri, enkä halua kirjoja laajemmin verrata toisiinsa, mutta Hosseinin teoksessa toistuvasti ilahdutti hänen näkemystensä ristiriistaisuus, inhimillisyys, yllätyksellisyys. Hän uskaltautui argumentoimaan myös sellaisten näkemysten puolesta, jotka eivät tällä hetkellä ole kovin suosittuja tiedostavissa kulttuuripiireissä. On oikeastaan samantekevää, mitä mieltä itse olen Hosseinin näkemyksistä, mutta lukijana ja ehkä erityisesti ihmisenä kokemus oli todella vapauttava. "Aivan, ihminen on tällainen", ajattelin. Ennen kaikkea feministin puhdasoppinen, ulkoa opitulta kuulostava "oikeiden mielipiteiden" kavalkadi tuntui taas vähän raskaalta. Hetkittäin tuli mieleen, että tämän kirjan osalta on tehty myös erinomaista vaalityötä.

Oman ristiriitaisuuteni osoitan sillä, että valituksestani huolimatta olen Koskelan kanssa samaa mieltä melkein kaikesta. En pidä poissuljettuna, että äänestäisin häntä joskus. Nyt keitän kahvia.
Profile Image for Saana.
77 reviews6 followers
October 1, 2019
”Yhteiskunnassa, joka vaatii meiltä jaksamista, etenemistä ja parempia suorituksia kaikilla mittareilla, on luovuttaminen toisinaan laskettava feministiseksi teoksi. Niin osoitetaan passiivista vastarintaa. Ja niin puututaan rakenteisiin, jotta ne asettuisivat tukemaan ihmisiä ilman jatkuvaa kivoittelun vaatimusta. Minä aion jatkossa olla tarpeen vaatiessa heikko nainen. Sillä jatkuva pärjääminen ei ole inhimillistä. Se ei tee ihmisestä vahvaa, vaan tärisevän hermokimpun. — Puhe vahvoista naisista on joskus paikallaan, mutta on oltava tarkkana, ettei siitä tule synonyymiä feminimille. Feminismi ei voi tarkoittaa sitä, että naisten täytyy ruoskia itsensä voimakkaiksi ja opetella olemaan piittaamatta ahtaista normeista. Kun ahtaat normit murtuvat, olemme kaikki vapaampia.”

Feminismiin väkevästi vihkiytyneille Minja Koskelan teos ei todennäköisesti tarjoa juurikaan uusia näkökulmia, mutta itse opin uutta feminismistä suomalaisen kulttuurin ja koulun saralla.

Ennen kaikkea feministi on avoin, tasalaatuinen, tieteellisiin faktoihin, mutta Koskelan subjektiivisiin kokemuksiin perustuva feminismin perusteos. Akateeminen, mutta mielestäni melko yleistajuinen kokoelma ytimekkäitä puheenvuoroja.

Suosittelen tätä aivan kaikille, mutta erityisesti kaikille kasvattajille, opettajille, tutkijoille ja päättäjille!

(Ainoana miinuksena lukemista raskauttava äärimmäisen pienen rivivälin ladonta, mutta se nyt ei tämän teoksen kokonaisarvoa alenna.)
Profile Image for Emma Moxham.
21 reviews11 followers
December 23, 2019
Minja Koskelan esikoisteos Ennen kaikkea feministi on henkilökohtainen, mutta kaikkia koskettava teos neljännen aallon feminismistä nyky-yhteiskunnan paineissa.

Henkilökohtainen oli teos minullekin; lukion musiikintunneilta tuttu kaikkien lemppariope pukee kirjoittamallaan sanoiksi sen, mitä olen jo pitkään miettinyt. Arvostin ja ihailin Koskelaa pitkään opettajana, muusikkona ja feministinä, mutta nyt ihailen häntä myös kirjailijana. Teos on helppolukuinen monimutkaisesta sisällöstään huolimatta, eivätkä vaikeatkaan aiheet saa Koskelan voimaannutavaa ja ajoittain jopa humoristista sävyä käännettyä synkäksi.

Oletin saavani 183 sivua pitkää ja mielenkiintoista tekstiä intersektionaalisen feminismin aatteesta ja yhteiskunnallisista valtasuhteista. Mitä sain: koskettavan, kieleltään kepeän, samaistuttavan ja ihastuttavan teoksen, joka toimi samanaikaisesti katsauksena Koskelan henkilökohtaiseen kasvuun feministiksi, sekä peilinä omalle itselleni.
Profile Image for Piita.
116 reviews11 followers
June 3, 2020
Kolme tähteä tuntuisi vähältä, neljä on hiukan yläkanttiin, mutta antaa mennä nyt kuitenkin, koska kyllä nyt jo feminismin tähden (rehh).

Tää oli oikein hyvä nykyfeminismin perusteos, joskin lienen liian samaa sukupolvea ja -puolta, väriä ja koulutustaustaa tekijän kanssa, että tää olisi kauheasti avannut uusia ymmärryksiä tai tietoa. Sankarifeministimies oli tosin sellainen hyvä termi, jota en ollut ennen kuullut!

Tässä oli vähän niin kuin kerralla kaikki, mitä intersektionaalinen feminismi voi tarkoittaa kaltaisellemme suht terveelle valkoiselle naiselle ja mitä sen pitäisi tarkoittaa suht terveille valkoisille miehille. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos on esimerkiksi epävarma olo jostain intersektionaalisuuden käsitteistä ja ne kiinnostaa. Tää oli selkeä ja hyvin toteutettu kokonaisuus, mutta mun makuun vähän liian henkilökohtainen (ollakseen niin valkoinen ja able-kaikkee).
Profile Image for Heidi.
1,026 reviews85 followers
Read
February 3, 2020
Minusta jokainen kirja, joka kertoo yksilön kasvusta feministiksi, on tärkeä. Jokaiseen kirjaan tarttuu joku, jolle juuri siitä kirjasta tulee The teos. Teos, josta tunnistaa itsensä, oppii, vahvistuu, saa sanoja ja faktoja, uskaltautuu tulemaan feministikaapista ulos. Koskelan kirja sopii hyvin akateemiselle feministinalulle. Ja/tai muusikolle, joka voisi löytää liikkeestä voimaa.

Kirja kehittyi loppua kohden huimasti! Kutakuinkin viimeinen teksti, joka käsitteli luokkayhteiskuntaa/työväenluokkaa Temptation Islandin, I, Tonya -elokuvan ja Sipilän hallituksen politiikan myötä, oli minusta essee ja hyvä sellainen. Alussa oli kielellistä ja sisällöllistä toistoa, joka pisti haparoimaan lukukokemuksessa; se, mikä toimii blogissa, ei välttämättä toimi kirjassa. Fonttivalinnasta/taitostakin voisi jurnuttaa vähän. Mutta all in all, opin, nautin, eläydyin, eli toimi.
Profile Image for Essi.
196 reviews8 followers
September 24, 2020
Terävä kirja nykyfeminismistä. Välillä tieteellisellä kielellä kikkailu vähän väsytti, mutta syytän tästä ennemmin omaa mom brainiani kuin Koskelan tyyliä. Raikas tuulahdus Suomen tietokirjaskeneen, tosin vähän jäi mietityttämään, miten hyvin teos kestää aikaa, sillä osa teksteistä keskittyy kritisoimaan tarkasti muutaman vuoden takaista politiikkaa. Minulle kirja ei tuonut juuri uutta tietoa, mutta pidän Koskelan tyylistä olla yhtä aikaa vihainen ja oivaltava - nyt ei pyydellä anteeksi!
Profile Image for Sami Eerola.
953 reviews109 followers
April 4, 2020
En tiennyt kuka Koskela on ennen kuin otin tämän kirjan, joten minulla ei ollut mitään muuta tietoa kuin sen, että hän ilmoittaa kirjassaan olevansa feministi. Minua kiinnostaa tällaiset poliittiset elämäkerrat, joten otin luettavaksi.

Teknisesti tässä kirjassa ei ole mitään vikaa, siinä on jopa muutama mielenkiintoinen oivallus ja argumentti, jota en ollut ennen kuullut. Mutta suurimmaksi osaksi tämä kirja noudattaa nykyfeminismin elämäkertakaavaa niin uskollisesti, että lukeminen meni nopeasti aika tylsäksi.

Kirjan paras osa onkin, kun Koskela kertoo itsestään ja paljastaa peronalisuudet. Mutta heti, kun kirja siirtyy feminismin teoreettiseen puolueen, niin haukotti, kun ei siinä rintamalla ollut mitään uutta. Joten tämä kirja on hyvä vain jos olet hirveä Koskela fani tai et ole lukenut yhdenkään nykyfeministin elämäkertaa.
Profile Image for Mika Auramo.
1,064 reviews36 followers
August 24, 2020
Luinkin pitkästä aikaa feministisen kirjan, ja sen oli kirjoittanut musiikinopettaja ja nettiaktivisti Minja Koskela. Kirja vilisee tämän diskurssin mukaisia muotisanoja, mutta sen syvällisempää otetta aiheeseen ei oikein ole – eikä se varmaan ole tarkoituskaan. Feminismin aatehistoriaa ja niitä feminismin eri aaltoja (nyt ollaan neljännen laineilla) ei sen kummemmin ruodita, vaan sisältöä on kursittu kasaan omista henkilökohtaisista asioista, erilaisista anekdooteista ja media-aiheista. Hiukan sentään viitataan (joskin aika luovasti tulkiten) Simone de Beauvoiriin ja Judith Butleriin, kun funtsitaan biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välistä problematiikkaa.

Rakenteeltaan kirja on varsin sekava ja hajanainen. Vaikka varsinaisia lukuja on viisi, niin sitä omaa historiaa ja tarpeetonta metatekstiä kronologia häivyttämällä pannaan ihan sikin sokin. Editointia olisi kaivattu enemmän, sillä kirjoittamisen vaikeutta ja aikatauluongelmien kanssa tuskailua on ihan tarpeettoman runsaasti. Välillä ollaan Ruotsin-risteilyllä alakouluikäisenä, sitten mennäänkin jo ysiluokkalaisten opettajana oopperaan ja siinä välissä hoidetaan avosuhteessa niitä kodin meta-askareita ja pyykätään. Näitä sitten väritetään ikään kuin teinihavahtumisena, kun yläkoulussa törmätään penetraatiokeskeiseen seksuaalikasvatukseen.

Monen muun vastaavan henkilökuvan tapaan tämäkin kirja yrittää valistaa lukijoitaan, että feministiksi kasvetaan, tai kasvatetaan, niin lopussa lausutaan omille vanhemmille siitä kaunis kiitos. Toisaalta varsin avomielisesti kerrotaan mielenterveysongelmista, bulimiasta ja vääristyneestä kehokuvasta ja piinallisista häpeäntunteista. Kokemusasiantuntijuutta tuntuu syntyneen muutamasta miessuhteesta ja avoliitosta, ja niistähän sitä induktion voimaa sitten löytyykin!

Kirjoittaja kertoo olleensa yliopistossa 13 vuotta, mutta epäselväksi jäi, mitä kaikkea siellä tuli duunattua. Ainakin epätäsmällisiä ja monitulkintaisia muotitermejä osataan käyttää runsaasti tajunnanvirtamaisissa vuodatuksissa, joissa epäkohtia piisaa valtavasti kanssasisarille jaettavaksi. Aika lailla ollaan vallan manifestoitumisissa, kun pohditaan poissulkemisen mekanismeja, unohtamatta sen paremmin inklusiivisuutta kuin rodullistettua syrjintääkään, kun asioita tarkastellaan intersektionaalisten linssien läpi nettikontribuutioissa normatiivisten kauneusihanteiden kyseenalaistamisessa manosfäärisessä narratiivissa.

Tässä feministisessä narratiivissa tottakai pyritään ikään kuin uuteen normaaliin, kun lähdetään käsittelemään aiheita poliittisen agendan mukaan maskuliinisuuden uudelleenmäärittelyineen ihan toksisuudesta alkaen. Kun kerran poliittisella asialla ollaan, Sipilä saa pyyheitä kehään, ja uusliberaalinen intersektionaalinen feminismi olisi kirjoittajan mielestä oivallinen ratkaisu poistaa epätasa-arvoa ja eriarvoistumista. Niitä väitteitä ryyditetään milloin Jennifer Anistonin kommenteilla, uutiskatkelmilla, ja omilla nettiväittelyillä.

Eniten kirjaa lukiessa alkoi ärsyttämään tämäntyyppiset kalteva pinta -argumentointiketjut, ja kausaalisuudet välitetään ikään kuin tosiasiallisina tapahtumaketjuina, sillä alkaahan sukupuolittuminen muka jo kohdussa!

”Kun koulutukselta leikataan, lisääntyy eriarvoisuus, ulkopuolisuuden kokemus ja syrjäytyminen. Samalla luodaan tilaa sellaisille puhetavoille, jotka lisäävät eriarvoisuutta ja vastakkainasettelua – pahimmillaan jopa rasismia. Tällä kaikelle on mittavia henkisiä seurauksia yksilölle ja yhteisölle, mutta lisäksi taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnalle.”

Ai niin... onhan toki ilmastonmuutos huomioitu ja ”valkoinen katse”, miten ennen vanhaan tuijotettiin Pekka ja Pätkä -neekereinä leffaa. Mentaalisia ja ideologisia vinoumia on lähtökohtina isolle määrälle eriskummallisia syy-seuraus-suhteiden sepittämisessä, vaikka niiden syiden määrittely on hyvin ongelmallista, lähes mahdotonta. Kyllä tässä on monipuolista ja helppolukuista tarttumapintaa ihan cis-miehille, sankarifeministimiehille kuin transuillekin, jos jargonia pursuava feministinen pintaliito jaksaa kiinnostaa ja jos on taipumusta emansipoitua patriarkaalisen vallan ikeestä ja painolastista ja hypätä tämäntyyppisten ”vapauttajien” vankkureihin banderollit liehuten.

Kovasta yliyrittämisestä ja heittäytymisestä tuli toinen tähti, vaikkeivät kirjan väitteet herättäneet mitään intohimoja puoleen tai toiseen...
Profile Image for Ville Verkkapuro.
Author 2 books196 followers
November 27, 2021
Wonderful introduction to the fourth wave of feminism. Very precise and broad and focused at the same time. Also a bit depressing, but I choose to see it more as inspiring.
A lot of familiar stuff and also some new stuff too. I have a feeling that this could work as a great introduction to the subject for somebody interested in human rights (read: feminism).
Some small things that caught my attention; when talking about female bosses the book addressed a stereotype that wasn't familiar to me in any ways. I've had more females as bosses as men, some of them very professional and empathic and wise and some very uptight and cold, the very same thing applies to my experiences of men as bosses too. I have a feeling it has something to do with the organization and the position. I'm not saying the stereotype doesn't exist, but would've loved to hear more about where it's based in. Sometimes it feels like when somebody says "women are seen as..." that it's something that the person saying it sees and as of such it's a bit problematic.
This was only one slight thing and otherwise I felt this was extremely well-thought and based in studies that portray a horrible picture of a society that hates women in its structure. And I'm so grateful these issues are addressed by brave and intelligent people like Koskela.
Very interesting takes also on neoliberalism and intersectionalism. And for things such as Timo Soini getting critiqued for protesting against abortion and after that falling in the role of the victim by saying "it is his human right" to protest against human rights. So, yeah.
I feel like I'm still learning something every day. I feel like I've only opened the lid on the issues that people are facing.
Andre 3000 had an overall with the text "have you stopped growing?" on their tour with OutKast in the summer 2014. That's something that I think about a lot. Especially when looking around me for people like me; overly privileged able white men. I feel sorry for many men who have a terrible wall against them, who have hardened their spirits and who feel like they know it all but don't even dare to sit down and listen or to even read book. If you don't know anything about either the issue, it's history or don't have any experiences on it, you simply are incompetent to have your say. But that's where the most noise comes from. The empty can rattles the most. The same laughable men-children, who critique people for taking offense and then TAKE OFFENSE LIKE LITTLE KIDS because they can't stand to be critiqued for anything and are not open for any kind of discussion.
They don't understand the world they live in and are slowly suffocating in their rubber clown suit (like David Lynch says). It's despicable – to see injustice and then proceeding to fight people who try to fight the injustice.
I'm sitting down and listening. I'm learning every day. I'm still a work in progress. For all my shortcomings and toxic models; I'm all ears, wanting to change and to learn. Because that makes me happier. Love and empathy. I'm a small man. Learning, listening and changing is the key to everything.
Like Chaplin said in The Dictator; I don't want to rule or conquer anyone, I should like to help everyone if possible.
Koskela is very inspiring and I will proceed to listen to her in the future, too.

Have you stopped growing?
Profile Image for Jaana V.
Author 1 book32 followers
June 17, 2019
”- - Siksi feminismi on tehty toivosta ja tasa-arvosta. Jos minun pitäisi tiivistää feminismini nykytila ja tavoitteet yhteen lauseeseen, se olisi tämä: the struggle is real, mutta lopulta rakkaus voittaa”

Hyvin helppotajuinen, feminismin perusasioita lyhyinä lukuina sisältävä, hieman blogitekstikokoelmaa muistuttava teos, joka avaa ajankohtaisten ilmiöiden kommentoimisen ja omien kokemusten kautta sitä, mitä neljännen aallon intersektionaalinen feminismi tarkoittaa ja millaisia ovat tämän hetken feministiset kysymykset (Suomessa). Ei kovin syväluotaava tai laaja, mutta varmasti sellainen, jonka lukeminen voisi avata ainakin monen feminismin ”epäilijän” silmiä. Toivon, että monenlaiset ihmiset lukisivat tämän.
Profile Image for Kiki.
415 reviews10 followers
May 14, 2021
4,5 tähteä
Olen seurannut Koskelaa jo ainakin reilun vuoden Instagramissani, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi lukea tätä.
Onneksi luin nyt!
Kirja tutkii tasa-arvon epäkohtia monesta näkökulmasta ja selittäen käsitteitä kattavasti auki.
Välillä kirja tuntui toistavan itseään likakaivoesimerkkeineen, mutta se ei häirinnyt kuitenkaan liikaa.
Opin paljon uutta esimerkiksi (klassisen) musiikin epäkohdista sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta.
Suosittelen ihan kaikille!
Profile Image for Virva Lehto.
670 reviews9 followers
October 21, 2020
Laaja-alainen teos feminismistä. Puolen välin yli mentiin minä-tuntumalla kunnes kirja yhtäkkiä muuttui enemmän tuhdiksi paketiksi faktaa ja loppua kohden muuttuen minä-tuntumaan. Jaan osan ajatuksista, osin feministiksi ”haukuttuna”. Oletan, että kirjailija on vasemmistofeministi (Googlen mukaan osoittautui oikeaksi) ja ajatukset kallellaan siihen suuntaan.
35 reviews1 follower
February 13, 2022
3,5. Kirja on täyttä asiaa! Olisin toivonut vain vielä selkeämpää rakennetta ja tiukempaa pureutumista esiteltyihin aiheisiin. Tämä toimii hyvin ns. ensikosketuksena feminismin teoriaan ja historiaan, mutta kaltaiseni paatunut feministi olisi toivonut aihepiirien karsimista ja syventämistä tai sitten kirjan pituuden tuplaamista. Kaiken kaikkiaan kirjan kirjoittaminen on kuitenkin sankariteko.
Profile Image for Pekka Huhtala.
102 reviews5 followers
November 28, 2022
Matkana tämä oli hyvä, opettavainen ja mielenkiintoinen, vaikkakin paikoitellen kymmenen sivua oli jopa liikaa päivälukemisena. Kirja vähän loppui kesken. Aiheet ja jutut oli pitkälti aikaan sidottuja, mutta niihin voi edelleen samaistua ja toisaalta pohtia niitä jo toteutuneen kautta. Erityisen suositeltava luettavaksi sellaisille, joilla feminismi nostaa vähän karvoja pystyyn.
Profile Image for Tiina.
149 reviews1 follower
January 25, 2025
Odotin kirjan olevan omaelämäkerta, mutta tämä on ensisijaisesti kirja feminismistä ja naisten asemasta Suomessa. Opin paljon.

Tartuin opukseen, koska halusin muodostaa mielipiteen Minja Koskelasta, ja ihan hyvä mielipide muodostui. Voisin äänestää.

Kirja on helppolukuinen ja asiat on selitetty ymmärrettävästi. Minjalla on kiva tyyli kirjoittaa, ja taidan etsiä hän muutkin kirjat käsiini.
Profile Image for Sanna-Mari.
1,295 reviews17 followers
May 27, 2019
Hyvin tasapainotettu teos tutkitusta ja itsekoetusta. Helppo teos ymmärtä,ä ja ottaa kantaa/antaa neuvoja feminismin vastaiseen keskusteluun: faktoja, faktoja, faktoja vaan lisää.

Henkilökohtaisesti kirjan pitkärivinen asettelu rasitti jostain syystä.
Profile Image for Hanna Apajalahti.
Author 3 books2 followers
Read
June 15, 2019
Ihan kiva, mutta varmaan tarkoitettu enimmäkseen feminismin uteliaille aloittelijoille.
Typografia pienine riviväleineen, kiiltävä paperi ja ylipäänsä matala ulkoasu eivät varsinaisesti luoneet herkullista lukukokemusta.
Profile Image for Anna-Kaisa.
121 reviews2 followers
March 4, 2021
Ihan kiinnostava, mutta silti vähän pettymys. Tärkeä aihe ja sitä käsiteltiin mukavan laajasti, mutta siltikään kirja ei tarjonnut kauheasti uutta. En tykännyt myöskään Minja Koskelan kirjoitustyylistä.
Profile Image for Eliisa.
16 reviews
April 1, 2021
Ensimmäinen lukemani feminismiin liittyvä kirja. Herätti ajatuksia, mutta vielä hieman vaikea jäsennellä aihetta, kun ei ole kovin paljon tietoa. Koskela nosti esiin tieteellistä ja lähteisiin perustuvaa tietoa sekä omia kokemuksiaan, siitä pidin.
Profile Image for Neo.
880 reviews34 followers
February 4, 2022
Muutaman vuoden myöhemmin luettuna kestänyt hyvin aikaa ja on edelleen ehkä terävintä kotimaista feminististä kirjoittamista. Tiukasti omaan asemaan ja etuoikeuksiin rajautuva, ei viä ääntä muilta. Kiinnostaisi saada jatko-osa joskus 2025!
Profile Image for Piadora.
180 reviews
July 10, 2022
Sujuvasti kirjoitettu ja mielenkiintoinen teos intersektionaalisesta feminismistä. Hyviä pointteja (joskaan ei itselleni mitään uutta), mutta loppuosa alkoi mennä liian poliittiseksi omaan makuuni. Kokonaisuuden kannalta kuitenkin neljä tähteä.
Displaying 1 - 30 of 46 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.