”Kiitävän hetken ajan Hilda toivoi, että kukaan ei kulkisi pihalla juuri nyt ja näkisi miestä hänen ikkunassaan, ja sitten hän ajatteli: ja viis minä siitäkin.”
Talvella 1940–1941 ja sitä seuraavana keväänä Saksa näyttää voittamattomalta ja Suomessa ajatellaan, että on yksimielisesti mentävä uuteen Eurooppaan. Tuomen pihapiirissä tapahtuu: Anna pääsee töihin ravintola Tatraan, hieman sotapainajaisistaan tointunut Lassi yrittää osansa perheen eteen, Hilda etsii paikkaansa uudessa maailmassa. Karjalan-siirtolainen Helvi Martiskainen palaa tyttärensä Marin kanssa. Varakas mutta sosiaalisesti valveutunut rouva Lehtivaara tuo väriä elämään. Äkkiä kaikki on toisin. Koko Eurooppa on liikkeessä. Saksa rynnistää kohti itää, ja Suomi liittyy rintamaan. Uskotaan, että kaikki on selvää muutamassa viikossa ja miehet pääsevät kotiin satoa korjaamaan. Mutta talvi tekee jo tuloaan kesän alla.
Kuopio- sarjan kolmas osa. Edelleen hieman tylsähkö ja kerronta hitaanpuoleista. Paikoitellen ihan mielenkiintoisiakin kohtia ja kyllä nuo historialliset osat kiinnostavat. En tiedä mikä mättää, joku kirjoitustyylissä ei uppoa itseeni. Hyvää ehdottomasti on se, että kirjoitetaan naisten elämästä sota-aikana ja taistelut itse ovat ihan sivuseikka.
Kuopio-svitens delar blir bara bättre och bättre. Stundtals kunde jag nästan känna ett fysiskt ångesttryck över bröstet. Jag vet ju liksom vad som kommer att hända i världen som Kähkönen beskriver men berättelsen är så tät. Översättningen bland de bästa jag läst.
4,5 tähteä. Tämä Kuopio-sarja sen kun paranee. Tässä kolmannessa osassa seurataan usean naapuruston asukkaan elämää välirauhan aikana. Kähkönen kirjoittaa mielenkiintoisesti hahmojensa painiskeluista ikuisten inhimillisten kysymysten äärellä (vanhemman syyllisyydestä, ulkopuolisuuden tunteista jne.), joihin sodan uhka ja elintarvikkeiden säännöstely tuo oman väkevän lisämausteensa. Juoni vetää ja tekstissä on hienoja ilmaisuja ja aidonoloinen tunnelma. Kuopio-sarjaa suosittelisin niillekin, jotka eivät jaksa lukea sota-aikoihin sijoittuvia kirjoja yleensä, sillä sota ei ole näissä kirjoissa pääosassa vaan muodostaa mielenkiitoiset raamit naapuruston (lähinnä naisten) arkiselle kamppailulle niin jaksamisen, ruuan ja rahan riittävyyden kuin sosiaalisen hyväksyttävyytensä ylläpitämisen kanssa.
Laitan kyllä samantien varauksen kirjastoon neljättä osaa varten! :)
On tämä vain erinomainen sarja – ja vähän toisenlaista tulen ja jään saagaa. Kuopio, välirauhan vuodet ja monenlaisia näkökulmia arkeen. Tuomen perheestä Anna päätyy töihin ja saavuttaa vähän itsenäisyyttä ja etäisyyttä perheeseen, Hildallakin on liiketoimet mielessä ja Lassikin vaikuttaa vähän enemmän tolkulliselta ihmiseltä.
Kirja laajentaa näkökulmia Tuomen perheen ulkopuolellekin. Lehtivaaran rouva on englantilaismielinen, joka on yhä saksalaismielisemmässä ilmapiirissä vähän hankala kanta. Naapurin Juho-poika pääsee Lehtivaaran perheessä näkemään vähän herraskaisempaa menoa, mutta mahtuu silti pihapiirin poikien leikkeihin.
Jään ja tulen kevät jatkaa hienosti loistavaa Kuopio-sarjaa. Sotien välistä kotirintamaelämää seurataan monen perheen osalta. Naisten ja lastenkin vaiheista kuullaan ja elämä etenee maailman mullistusten varjossa. Suuren maailman tapahtumat saavat Kuopionkin kiinni ja niiden heilahtelut pyyhkivät yli maan. Hahmoja on paljon, mutta he kaikki ovat lihaa ja verta, kaikkien vaiheet kiinnostavat. Kaikki myös liittyvät jollain tavalla toisiinsa, joten juonessa ei ole yhtään vaikea pysyä mukana. Pula-aikana pärjäily ei ole yksinkertaista, kun kaikki pitäisi saada jotenkin riittämään ja mikään ei ole varmaa, vähiten tulevaisuus. Sirpa Kähkönen ansaitsee paikkansa Suomen suurten kirjailijoiden joukossa, tämä sarja on mestariteos.
Känslan av att det kunde varit min egen farmor som det här handlar om är drabbande. Precis som bokens Anna hade min farmor en familj att ta hand om mellan vinterkriget och fortsättningskriget. Och precis på samma sätt tvingades hon fatta beslut utifrån det hemska faktumet av att inte veta vad som är rätt eller fel. Det som gör boken till en riktigt stor läsupplevelse är ändå inte det. Boken är lättläst och det finns ett driv i berättelsen som gör att jag hade svårt att lägga den ifrån mig. Jag ville helt enkelt veta hur det gick för romankaraktärerna och det är ett bra betyg. Hoppas att övriga delar i berättelsen också översätts till svenska.
Tähän astisista Kähkösen Kuopio-sarjan kirjoista paras, välirauhan aikaan sijoittuva, upea romaani. Hienoista henkilöhahmoista hienoimpina nousi esiin orpo Juho-poika ja suojelukseensa hänet ottava rouva Lehtivaara. Opin paljon uutta senaikaisesta elämästä, suhtautumisesta naisten avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, Supon toiminnasta, vakoilusta, viestinnästä, suhtautumisesta työtätekeviin naisiin, kaikesta. Vaikka kirja päättyy siihen, että jatkosota alkaa, on tunnelma jotenkin valoisampi kuin aiemmissa Kähkösen kirjoissa. Välirauhan ajoista en muista muita kirjoja lukeneenikaan.
Tykkään tästä Kähkösen Kuopio-sarjasta. Kiinnostavaa, hyvin kirjoitettua kuvausta 1900-luvun alun Kuopiosta/Karjalan evakoista ilman mitään tekotaiteellista kikkailua. Iso plussa niinkin epämuodikkaasta asiasta kuin tarinan etenemisestä kronologisesti. :)
Kuopion tarina jatkuu. Upeaa sanan käytön ja tunteiden kuvaamisen hallintaa. Todella autenttista vaikean ajan kuvausta. En voi olla ahmimatta tätä tarinaa ja malttamattomana siirtyä seuraavaan osaan.
Kolmas osa kuvaa aikaa vuoden 1940 marraskuusta juhannuksen jälkeisiin päiviin vuonna 1941, jolloin jatkosota alkaa. Tapahtumia kuvataan edellisistä osista tutun Tuomen perhekunnan lisäksi muun muassa varakkaan Lehtivaaran "englantilaismielisen" rouvan ja reippaan kymmenvuotiaan Juho-pojan silmin. Henkilöhahmojen paljous asettaa kokonaiskuvan moniin eri perspektiiveihin ja Kähkösen tapa käyttää vapaata epäsuoraa kerrontaa (vai mitäköhän free indirect discourse on suomen kirjallisuustermein ilmaistuna?) tekee tekstin lukemisesta yhäti nautittavaa ainakin minusta. Itseeni kovasti teki tässä osassa myös vaikutuksen Tuomen Hildan yhtäaikainen syvämietteisyys, koomillisuus ja rohkeus. Sulkupallohuhuista tuli mieleen Turun Forum Marinumissa näkemäni merimiinat, joiden olin kuvitellut siihen asti olevan paljon pienempiä, en tiedä miksi. Kauheita möttejähän ne on, saatikka sitten jotkut ilmassa leijuvat kettinkiset sulkupallot. Yhtään en ihmettele Hildan pelkotiloja.
Seuraava osa onkin sitten ilmeisesti yhdenpäivänromaani. Innolla oottelen, että ehdin lukea.
Sukusaaga jatkuu, nyt välirauha ja uuden sodan jatkuva uhka. Luen Kähköstä yhä enemmän "naissotakirjallisuutena" - kertomuksena kotirintamasta, mikrohistoriana eri ideologiaa tunnustavien, eri luokkiin kuuluvien ihmisten yhteisestä taistelusta, kaikenylittävästä solidaarisuudesta. Samalla se on naiserityistä kirjallisuutta, jossa sitkeys ja kekseliäisyys voittavat.
Halu antaa periksi, uupumuksen yli katsominen ja pienien hyvien hetkien keräily, pikkiriikkiset unelmat lapsien kengistä.
Luen Kähköstä - paitsi kauniin kielen kertojana - myös vahvojen suomalaisten naisten kuvaajana, joiden ketjuun on kunnia kuulua. Minun isänmaallisuuteni.
Vaikka tämä aika, sota-aika, onkin inhokki-aikakauteni - tai ainakin oli, tykkäsin. Kirja avasi näkökulmia, tavallisen ihmisen kamppailusta, peloista ja iloistakin. Ja sai ainakin hetkeksi miettimään, että kuinka helppoa ja mukavaa nykyään onkin. Hauskaa oli myös miettiä tapahtumapaikkoja kuopioon, vaikken kaupunkia kamalan hyvin tunnekaan.