Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle.
Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisun ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären.
Sirpa Kähkönen kuvaa taidokkaasti, miten sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista. Samalla Kuopion taivaalle nouseva lautatarhan savu muistuttaa siitä katkerasta tuhkasta, joka toisen maailmansodan aikana leijaili koko Euroopan yllä.
Hieno sarja sen kun jatkuu. Lakanasiivet on yhdenpäivänromaani, joka kuvaa ainoaa päivää jatkosodan aikana, jolloin Kuopiota pommitettiin. Tunnelma on kesäinen, mutta painostava, kun kabareetaiteilija Mizzi Unruh saapuu pienen lapsen kanssa aamuvarhaisella kaupunkiin ja ravistelee useammankin ihmisen tilannetta päivän aikana.
Pommejakin putoilee, mutta enemmän kuvataan ihmisiä ja heidän tuntemuksiaan, sitä miltä sota tavallisen ihmisen näkökulmasta tuntuu. Mainio kirja, tästä sitten kohti seuraavaa osaa.
Jostain syystä tämä Kuopio- sarja ei oikein iske edelleenkään, vaikka toisaalta jokaisessa aikaisemmassa osassa on ollut jotain kiinnostavaakin. Tämä osa oli sekava ja suurimmaksi osaksi tylsä ja pitkästyttävä. Kirjassa oli liian monta kertojaa ja niiden jatkuva vaihtuminen lisäsi sekavuutta. Ajattelin kyllä lukea ainakin seuraavan osan, en haluaisi jättää sarjaa keskenkään.
Kaikki tapahtumat sijoittuvat yhteen helteiseen jatkosodan päivään. Päivään, jolloin Kuopiota pommitetaan. Kirjassa on mitä erilaisimpia ihmiskohtaloita, osa sarjan edellisistä osista tuttuja, osa uusia. Näihin rakastuu ja haluaa lukea aina vain seuraavan sarjan osan. Tässä kirjassa ei ole pahiksia, on virheitä tekeviä inhimillisiä ihmisiä, jotka jotenkin selviytyvät eteenpäin. Erityisesti tämä kirja kertoo naisista, naisten välisistä suhteista sodan keskellä.
Upeaa kerrontaa ja murrekin jo aukeaa aina paremmin. Etenkin sota ja sen tapahtumat lapsen näkökulmasta katsottuna aivan koskettavia. Voi vain kuvitella kuinka sekavalta kaikki tapahtumat näyttivätkään. Aitoja ja syvällisiä ihmiskuvauksia. Olen todella myyty tähän kirjasarjaan.
Sarjan edellisten osien lukemisesta oli kulunut jo muutama vuosi, joten henkilöhahmot olivat ehtineet unohtua. Tarinan edetessä he alkoivat kuitenkin hämärästi muistua mieleen.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2005: 160/160) 2007: 2/6 1984-2023: 162/268
4/5. Ensimmäinen lukemani kirja Sirpa Kähköseltä, ja eipä tule jäämään viimeiseksi ihan siitä syystä, että näitä Finlandia-ehdokkuuksia on hänelle sittemmin ropissut tasaiseen tahtiin useampia. Toivoisin pitäväni niistä enemmän. Tämä kirja oli valitettavasti ainakin sitä tyyppiä, ettei oikeastaan mikään kohta pysäyttänyt minua oikeasti miettimään ja ajattelemaan, että mitä olin juuri lukemassa. Yhtenään huomasin vain lukevani mekaanisesti, kun ajatukseni harhailivat jossakin muualla. Tämä kirja ei vain onnistunut herättämään mielenkiintoani. Sinänsä harvinaisuus, mutta on niitä muutama muukin tullut vastaan tämän Finlandia-projektin aikana. Romaani tuntui sellaiselta käsityöläisen teokselta, jonka kiinnostavuus laskee etäisyyden Kuopiosta kasvaessa.
Niin, tässähän vähän kans juopotellaan, on ilmahyökkäys ja verta ja pelkotiloja, mutta silti ei tullut missään vaiheessa sellaista "äh en minä tällasta jaksa lukee" -tunnetta, kuten rankkaa dekkaria lukiessa. Koska asioista kirjoitetaan eri tavalla. Vaikka ajanjaksona on yksi ainoa vuorokausi kesällä 1941, tekee näkökulmien vaihtelevuus tapahtumien seuraamisesta kiinnostavaa. Vietin pari viikonloppua kevättalvella ja keväällä Kuopiossa, ja siellä kulkiessani huomasin toisinaan miettiväni näiden kirjojen tapahtumia ja henkilöitä, niin elävästi kirjojen maailma on jäänyt mieleen -- varmaan myös siksi, että olen onnistunut melko tiiviseen tahtiin osia lukemaan. Nythän näistä on tullut jo lempikirjoja.
Kirjassa eletään sitä ainoaa jatkosodan päivää, jolloin Kuopiota pommitettiin. Takakannen mukaan Lakanasiivet on itsenäinen osa Kuopio-sarjaa, mutta ilmeisesti samoja ihmisiä on seurattu aikaisemmissakin osissa. En ollut lukenut niitä, ja tämänkin luin pätkissä pitkällä aikavälillä. Ehkä sen takia lukuisat avainhenkilöt tuppasivat sekoittumaan keskenään enkä oikein kiintynyt kehenkään.