Kaisu on iso nainen, Erni on pieni mies. Erni on kauppias, joka omistaa sekatavarakaupan maaseudulla. Kaisu tulee Ernille töihin. Siitä alkaa ison naisen ja pienen miehen rakkaustarina. Sisko Istanmäen romaani on tullut tunnetuksi myös tv-elokuvana, joka sai huiman suosion. Selkokielinen mukautus on kuvitettu valokuvilla tästä tv-elokuvasta.
Kaisu ir burvīga, Erns ir lupata. Tādas sajūtas man bija lasot šo romānu un saglabājās gandrīz līdz stāsta beigām. Beigas gan pavēra nedaudz citādāku, izskaidrojošāku un laimīgāku, skatījumu. Bet ar īsto vīrieti, kas spētu pastāvēt uz savu, nekalpotu mātei un māsai kā uzticams suns un spētu iestāties par savu sievu, Kaisu arī varētu būt taurenītis - neskatoties uz savām auguma dotībām... Cerams, ka turpinājumā, kas netiek pastāstīts, Kaisu var beidzot kļūt par tauriņu... 🦋
Voi mikä nostalgiamatka! Olen itse elänyt lapsuuteni verrattain pienessä kylässä (tosin ison kaupungin kyljessä) 70-luvulla, ja se kyläkauppa oli tosi tärkeä paikka. Eipä muuten ole varmaan sitäkään puotia enää. Istanmäki onnistuu kuvaamaan katoavan maaseudun ja tekemään siitä kauniin taustan tarinalleen.
Tarina on kuitenkin mitä suurimmassa määrin rakkauden tarina. Ison naisen ja hintelän miehen epätodennäköinen liitto, jota kyllä koetellaan kaikin mahdollisin keinoin. Helppo ei ole ollut kummankaan elämä kohtaamiseen asti, ja vastoinkäymisiä riittää myös yhteiselle taipaleelle.
Silti se rakkaus on siellä, se suomalainen, jossa ei juuri puhuta, ja joka ilmenee enemmän tekoina kuin toisen koskemisena. Tunteet ovat hyvin vahvoja kuitenkin, niin vahvoja, että läikkyvät joskus yli laidan, ja silloin pitää paiskoa tavaroita ja joskus vähän ihmisiäkin. Mutta kotiin on silti paras palata.
Ai, että miten ihana, piristävyyteen asti masentava suomalaisromaani!
"Nämä naiset tietävät, mitä onni on. Että se on vain sitä, ettei ole suurempaa onnettomuutta."
Kaisu on iso ja vahva nainen. Vahvempi kuin moni mies - ja isompi ja pidempi. Parikymppinen Kaisu päättää itsenäistyä lähtemällä perheyrityksestä kauppa-apulaiseksi toiseen pitäjään. Yksityisyrittäjän arki laman keskellä pikkukylässä Pohjanmaalla, josta kaikki nuoret karkaavat Ruotsiin, ei tarjoa elämälle kuitenkaan ruusunpunaisia puitteita.
En oikein osaa tehdä oikeutta sille, miten paljon ajatuksia tämä minussa herätti. Tämä käsitteli todella mielenkiintoisesti suurikokoisuutta naisnäkökulmasta, mutta samalla tämä keskustelutti todella mielenkiintoisesti sellaisia teemoja kuin naisen tekemä parisuhdeväkivalta, miesten tunteet ja tunteiden näyttäminen, lapsettomuus, alkoholismi... Kolme tähteä ei ole ihan se, mitä tämä ansaitsee, mutta minulle lukukokemus jäi niihin tähtiin.
Sisko Istanmäestä on tullut ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Istanmäen kirjoista huokuu elämän viisaus, elämän kokemus ja nämä yhdessä kirjoittamisen taidon ja todella vahvojen tarinoiden kautta nostavat Istanmäen kirjahyllyssäni lempikirjailijoiden joukkoon.
Liian paksu perhoseksi oli ennen kirjaa tuttu televisisosta. Olen nähnyt leffan pariin kolmeen kertaan ja varmasti jo se, katselukertojen määrä, kertoo sen, että tarina ja tarinasta tehty eokuva puhuttelee ja niin puhuttelee myös itse teos. Kirja on elokuvan näköinen, elokuva on kirjan näköinen. Tv-leffa, josta puhun on ohjannut upea Heidi Köngäs, upea kirjailija itsekin. Tv-sovitusen pääosaa Kaisua esittää Kaarina Hazard ja Kaisun miestä Erniä Mika Nuojua. Upea roolitus muutoinkin, Ernin äitinä upea Liisamaija Laaksonen ja sisarena Aino-Elina Lyytikäinen.
Teoksessa, 1960-luvulla Pohjanmaalla, päällimmäisellä tasolla käydään keskustelua vastakkaisuuksilla. Kaisu on suurikokoinen, skrode ja vahva nainen, henkisestikin, joka lähtee rakastavasta lämminhenkisestä kodista Pohjanmaalle kauppiasperheeseen kauppa-apulaiseksi perheeseen, jossa on pieni hintelä pienuudestaan alemmuutta ja huonommuutta kokeva mies. Miehestä tulee Kaisun mies- Äiti, enemmän kuin erikoinen ja suorasukainen, varastelee ja valehtelee. Miehen sisko, joka on suuruudenhullu höpsö, muttei millään kivalla ja hupsulla tavalla vaan ilkeällä ja ikävällä, toisia hyväksikäyttävällä tavalla. Erni on perheen naisten tossujen alla ja kun Kaisu tulee kauppaan työhän, ja Ernin elämään, vastakohdat kärjistyvät ja korostuvat.
Rakkaustarinan ja perheen henkilökohtaisten suhteiden kertomusten lisäksi Istanmäki kirjoittaa maaltapaosta, kaupugistumisesta, maastapaosta ja lamasta, joka ajaa suomalaiset Ruotsiin leveämmän elämän perään, satumaailmaan, jossa ehkä kuitenkin haaveet rikkoutuvat. Istanmäki kirjoittaa (sujuvan tekstin lomaan) apsettomuudesta, sisarussuhteista, vanhempien ja lasten välisestä valtasuhteesta, itsensä hyväksymisestä, ulkoisen törmäyksestä sisäiseen, ulkoisesta ja sisäisestä vahvuudesta ja heikkoudesta, niiden törmäämisestä, puutteesta ja kasvusta.
Rakastin rakastin rakastin tätä kirjaa, aikalaiskuvauksen tarkkuutta, vahvaa hyvinetenevää voimakkaastikirjoitettua tarinaa ja lukiessani vaan toivoin, ettei tarina, kirja loppuisi sillä samalla kun kirja on viihdyttävä ja helppolukuinen se on myös syvällä tavalla viisas ja puhutteleva ja voi kun löytyisi jostain tuo elokuva taas katsottavaksi. Suuren suuri suositus tästä teoksesta kaikille, jotka tämän ovat vielä jättäneet välistä.
Liian paksu perhoseksi-teoksesta Sisko Istanmäki sai Kiitos Kirjasta -mitalin vuonna 1996. Tämä teos oli myös Finlandia kirjallisuupalkintoehdokkaana. Sisko Istanmäen haastatteluja on katsottavissa ja kuunneltavissa myös Yle Areenassa.
Somija, 60. gadi. Kaisu, galvenā varone ir uzņēmīga sieviete, kura cīnās ar savu dzīvi un vēlas vienkārši iederēties, taču viņas izskata un spēka dēļ to ir grūti izdarīt. Ir diezgan skarbi. Ir arī mīlestība un beigās miers un sava veida piepildījums. Patika.
Tarina isokokoisesta ja jämäkästä Kaisusta, jota 1960-luvulla lähtee kauppa-apulaiseksi pieneen Ruutinojan sekatavarakauppaan. Kauppiaana siellä häärii hintelä Erni, joka on äitinsä sekä tuhlailevan Viivi-siskonsa tossujen alla. Kaisu etsii paikkaa tässä kummallisessa kolmiossa, ja suhde etenkin Ernin äitiin ja Viiviin on haastava, pahimmillaan näitä naisia kuvataan melko hirviömäisiksi ja hyvin itsekkäiksi. Kirja on lempeä kuvaus epätavallisesta parista ja taloushuolien keskellä työskentelystä. Lukijan sympatiat ovat Kaisun puolella. Taustalla siintää Pohjanmaa, jonka autioitumista kaupan ihmiset todistavat - Ruotsi vetää puoleensa yhden jos toisenkin. Kirja on nopealukuinen ja sujuva; ilahduttava ja hieno kuvaus ihmisistä, joita ei aina ymmärrä, mutta joiden vaiheita seuraa silti herkeämättä.
Īstenībā patika gandrīz viss, izņemot klišejisko un maldinošo grāmatas nosaukumu. Varbūt uz to pierunājusi izdevniecība, lai pievērstu pircēju uzmanību? Grāmatas varones grūtībām, protams, nav nekāda sakara ar resnumu un taurenīša vieglumu, manuprāt, viņa drīzāk kā personība ir pārāk liela, lai ignorētu, pārāk gudra, lai apklusinātu un izmantotu. Man šķiet, ka vēl arī manā bērnībā meitenēm bieži teica - “pagaidi, paklusē, paej maliņā, pacieties” (pretēji puiku "uz priekšu, mēģini, gan jau sanāks!"), un varbūt tās paaudzes meiteņu audzināšanas tikumiem ir vairāk sakara ar Kaisu pašapziņu, nekā viņas fiziskajam izskatam. Man šis lasījās kā stāsts par pieaugšanu un stāsts par iemantoto traumu pārstrādi un izraušanos vai nespēju izrauties no to stigmas. Dažās atsauksmēs lasīju, ka lasītājiem žēl sievietes, kura nevar būt par taurenīti, bet man likās, ka arī viņai tieši bija jāiziet šis personības izaugsmes ceļš un jābeidz spēlēt loma, kurai viņas personība pavisam nav piemērota - būt par pasīvo cietēju un upuri (jo viņa taču ir sieviete?), un mainoties viņai, attiecībās nevar nemainīties arī vīrietis, kurš ir iestidzis mazā, vārgā puisīša lomā un nespēj pārstāt mēģināt izpatikt egoistiskajai mātei un māsai, lai izlūgtos kādas mīlestības druskas. Lai izmainītu vīrieti, attiecības un sevi, sieviete noiet garu ceļu, līdz saprot, ka ne ar kliegšanu un dusmām, bet tikai ar iejūtību un ieklausīšanos viņa var pietuvoties vīrietim un izprast, no kurienes nāk viņa pašdestruktīvā uzvedība. Es gan ne tik labi sapratu sievietes personības traucējumus, varbūt palaidu garām, bet viņa, šķiet, bija nākusi no daudz stabilākas, mīlošākas un drošākas ģimenes vides, tāpēc vietām šķiet nesaprotami, kāpēc viņas ceļš uz pārmaiņām ir tik garš, sāpīgs un mokošs. Starp citu - stāsta gaišākajos mirkļos, Kaisu arī izdodas gan "būt par taurenīti" - paspēlēties, padauzīties un būt pašai, ignorējot sabiedrībā pieņemtās jābūtības. Piemēram, epizode pie pirtiņas mēnesnīcā, bet tā nav vienīgā. Visbeidzot, bet varbūt ar šo vajadzēja sākt - man ļoti patika grāmatas (un varbūt somu?) lakonisms - tikai 180 lapaspuses, bet viss pateikts, emociju netrūkst, vide uzburta, visu cieņu rakstniekiem, kas tā spēj. Būtu interesanti izlasīt vēl kādu rakstnieces grāmatu.
Sisko Istanmäen romaani Liian paksu perhoseksi on onnistunut ajankuvaus ja traaginen ihmissuhdedraama. Luettuani kirjan katsoin myös Yle Areenasta filmatisoinnin, joka oli luultavasti televisioteatterin tuotantoa. Ainakin kohtaukset oli rakennettu siihen tyyliin, ja jostain syystä filmi oli nimetty komediaksi.
Romaanissa rippi- ja keskikoulun käynyt isokokoinen Kaisu saa tarpeekseen kotona olemisesta, ja hän pääsee lehti-ilmoitukseen vastattuaan pohjanmaalaiseen Ruutinojalle ja tarkemmin sanottuna kyläkaupan apulaiseksi. Isokokoiset sisarukset ovat leffassa kutistuneet mm. Kaarina Hazardiksi ja Juha Veijoseksi.
Kirja pureutuu ihan samoihin ongelmiin kuin monien muidenkin sanataitelijoiden tekstit Heikki Turusesta alkaen. Eletään 1960-lukua, ja maaseutu autioituu, ja kynnelle kykenevät vaihtavat maisemaa ja osa Ruotsiin saakka. Toinen perusteema on tietynlainen kohtalonomaisuus, joka tulee jo Canthin teoksista. Kaisu siis tyytyy osaansa ja kuvittelee olevansa edes ajoittain onnellinen toraisassa suhteessa, ja hänen elämäntehtävänsä on palvella maalaisten ja mökkiläisten tarpeita.
Rakenne on onnistunut, eli alkuun lähdetään jostain yhdeksänkymmenluvun alusta, kun Kaisu on ollut jo kolmekymmentä vuotta Ruutinojalla, lukuun ottamatta muutamia vuosia siinä välissä Helsingissä. Alun ja lopetuksen välissä edetäänkin kronologisesti, ja aika ajoin taustoitetaan unin ja takaumin Kaisun ratkaisuja ja motiiveja.
Henkilögalleria on suppea mutta onnistunut. Kaisu saapuu maalaiskylään, jossa edellinen kauppias on menehtynyt ja Erni-niminen mammanpoika on viemässä firmaa konkurssiin. Parhaansa mukaan siinä auttavat ylimielisen tympeä ja töykeä äiti Elliida ja hänen tyttärensä Vivian eli Viivi. Ernillä ei tunnu olevan omaa tahtoa lainkaan, vaan hän on varastelevan äitinsä ja siskonsa armoilla. Jälkimmäinen kiikuttaa vuodesta toiseen Ernille laskut maksettavaksi.
Niin kuin arvata saattaa, aikansa yhteistaloudessa elävät ihmiset päätyvät yhdessä saunaan ja sitten sänkyyn. Naimisiinhan oli mentävä. Suhteessa riittää ristiriitoja useammallekin perheelle, eikä tilannetta helpota lainkaan, kun Ernin ydinperhe koostuu edelleen lähistöllä asuvista sukulaisista.
Mukaan mahtuu paljon dramatiikkaa ja useita kuolemia, ja tuntuu, että Kaisu toimii ikään kuin automaattiohjauksella vailla omaa tahtoa. Moni ihminen tosiaan pohtii varmaan edelleenkin, että hänen on vain tyydyttävä siihen omaan osaansa, johon on ajautunut. Kaisulla se oli Ernin ystävällinen radiojuontajan viekoitteleva puheääni hänen soitettua työpaikasta vuosikymmeniä sitten. Ihmisen on vain tyydyttävä osaansa, ja sen Kaisukin hyväksyi nelissäkymmenissä, vaikka elämä oli kituuttamista ja liikevaihto hiipuvaa: ”Nämä ihmiset tarvitsevat meitä.”
This is the "simplified Finnish" (selkosuomea) version of a novel by Finnish writer Sisko Istanmäki, about the romance between big lady Kaisu, and small man Erni in the fictional village of Ruutinoja. When Kaisu answers a job advertisement in the newspaper, she goes on to live quite the soap opera: evil mother, mean sister, a Bible bashing customer, a gang of moped-riding teenage shoplifters, knife crime, a miscarriage, money troubles, attempted suicide, two weddings, domestic strife, and eventually (spoiler alert) a happy ending.
The title translates as “Too thick for a butterfly”, and is a self-deprecating line spoken by Kaisu late in the story. She doesn’t say it in embarrassment and she’s not body shaming herself – in fact, she seems confident in most things. The couple’s mismatch in size is important to the plot, because it plays on the psyche of both of them as they navigate the ups and downs of their relationship and life in general. The tale is not really funny, but some aspects of Finnish society get satirised, and there’s plenty of entertaining drama to maintain reader interest. It’s also nice to see a story about people who don’t fit the traditional pretty couple stereotype in fiction.
The original book was published in 1995 and a TV series based on it came out in 1998. I haven’t seen the series. I chose it at random from the simplified Finnish shelf in the local library. I picked up a few new words but I could read most of it without a dictionary, which means my Finnish must be getting better. And that’s the whole purpose of selkosuomi. With an interesting story, language acquisition is inevitable.
Ironiska atmosfēra ir jūtama lasot, šo gràmatu...smeldze un vēlme tikt novērtētiem, atšķirīgie skatījumi....abrīnojama apņēmība un brīnišķīga galvenā varone.
Mu emale meeldisid realistlikud ja tõsielulised raamatud. Mulle on meelde jäänud, et "Liiga paks..." meeldis talle omal ajal ka. Kõik need aastad tiksus kuskil ajusopis, et pean seda raamatut lugema. Krooniajal jätsin raamatu soodushinna eest soetamata, mõni aeg tagasi lisasin selle ühele raamatutellimusele. Peab ütlema, et mullegi meeldis üsna hästi. Tekst on tõesti lihtne ja selge, mingit peidetud filosoofiat siin pole. Üsnagi hästi tulevad esile kangelanna hingevalu ja allaneelatud solvangud. Kaisu on tegelikult sümpaatne tegelane ja talle on lihtne kaasa elada ning tunda. Kas hiidnaine oli kõik need katsumused ära teeninud? Eks olid talgi omad vead nagu meil kõigil, aga üldiselt oli elu Kaisu suhtes natuke ebaõiglane küll. Kohusetundlikud ja kannatlikud töömurdjad jäävadki pahatihti esiplaanilt kõrvale ning nende pidevat hoolitsevat kohalolu kiputakse enesestmõistetavaks pidama ja ära kasutama. Lõpp oli siiski üsna õnnelik, olusid arvestades. Haarav raamat lihtsate inimeste elust, ei mingeid tulesid ega vilesid. Tundub, et Soomes on raamat üsna populaarne, vähemalt on seda korduvalt lavastatud ja vist üleski filmitud.
Es "iekritu" uz grāmatas nosaukumu, domājot, ka tas būs kaut kas viegls un smieklīgs. Izrādījās pavisam ne tā. Grāmata ir skumji smeldzīga. Un tā stāsta ne tikai par to, cik grūti ir būt lielai sievietei vai sīkam vīrietim. Stāsts ir daudz dziļāks un sāpīgāks. Par attiecībām ar sevi, tuvāko un pārējiem. Par noklusēto un sevī nesto aizvainojumu, kas beigās izaug tik liels, ka laužas laukā ar milzu spēku.
Stāsts norisinās Somijā sešdesmitajos gados, bet daudzējādā ziņā tas varētu būt rakstīts arī šodien. Jo cilvēku attiecību prieki un nedienas pa lielam jau nemainās cauri laiku laikiem.
"Māte mēdza teikt, ka spēcīgai sievietei ir divas iespējas - parādīt, ka ir spēcīga, un pēc tam ciest no sekām, vai arī izlikties vājai un kautrīgai. Un, ja kādreiz gadās parādīt savus spēkus, tad labākais ir kaut kādā vīzē izskaidrot, ka tā tikai gadījies."
"Sīkumi berzē viņu attiecības kā kurpē parādījušies akmentiņi kāju."
Sava veida laulāto rokasgrāmata, lai saprastu, ka rozā brilles ir tika īsu brīdi. Pēc tam sākas rūgtā sadzīve. Vēl jo vairāk, ja it kā pieaudzis vīrietis joprojām ir zem mātes, māsas (arī citu ģimenes sieviešu) "spārna" un sievai kopdzīvē nav vietas. Un tad tas ne reti beidzas ar šo - " Viņi ir kā divi gluži citi cilvēki, nežēlīgi un ļauni, gatavi izmantot jebkādus ieročus un dzelt viens otram visvārīgākajās vietās. " (139.lpp.) Un tomēr apbrīnoju Kaisu par viņas uzņēmību un mēģinājumu mainīt vīrieti, ja arī nākas pieņemt lēmumu viņu pamest, atsakoties no tik iemīļotās vides, jo - " bez ainavas var dzīvot, bet bez pašcieņas ne." (143.lpp.). Darba beigas tomēr palika nesaprastas, it kā autore ļautu lasītajam pašam izsecināt to, ko katrs pats grib šajā darbā atrast...
Pohjalaisen asiallisesti ja rivakasti etenevä lähes toivottoman iloton, mutta huvittava kirja. Sisko Istanmäen kieli on yksinkertaisen älykästä ja niin miellyttävää luettavaa! Suorastaan ”virkistävää” lukea karusta suomalaisuudesta 60-luvulla, kun olen liian monesti valinnut luettavakseni 80- ja 90-lukujen ankeutta hiihtoineen, muovituotteineen ja masennuksineen. Tämä oli jotenkin puhtaan tuntuista surua ja iloa. Kaisun raivo ja sen myötä toiminta oli kieltämättä aika hirvittävää luettavaa aika ajoin. Parisuhdeväkivallasta on vaikeaa lukea hymähdellen. Kokonaisuutena hieno, tiivis ja hyvin rehellinen romaani.
Vähän sekavat mielipiteet tästä kirjasta, toisaalta ihan mielenkiintoinen, mutta jotkut asiat pudottavat arvosanaa; Ajan kulku tosi sekava, päähenkilö pysyi muka koko elämänsä samanlaisena, ei mitään eroa oliko 20 vai 50. Henkilöt jäi myös aika pinnallisiksi, olisin kaivannut vähän syvyyttä. En tykkää kun uhkaillaan väkivallalla, varsinkaan jos se toteutuu.
Oli tämä sentään ihan sujuva lukea, vaikka en lopulta tarinasta hirveästi välittänyt.
Keskeisellä paikalla näyttämönä kyläkauppa. Tuttu myös lapsuudesta. Ihanan arkirealistinen kuvaus epäsuhtaisesta, mutta toisiaan täydentävästä kauppiaspariskunnasta ja molempien suvusta hyvässä ja pahassa. Olen katsonut myös kirjasta tehdyn elokuvan. Molemmat hyviä.
Spēcīgā Kaisu ir stipra sieviete ne tikai fiziski, bet arī garīgi. Viņa rāda, ka sievietei nav jātēlo, ka viņa ir trausli sievišķīga, kā stereotipiski pieklātos, ja viņa tā nejūtas. Sieviete drīkst būt stipra un tāpēc viņas sievišķība nekur nepazudīs. Man patīk, ka galveno tēlu raksturi nav idealizēti, tiem ir tikpat daudz trūkumu, cik labu īpašību. Kā jau aprakstā var lasīt, darbā ir gan humors, gan traģisms, bet visam pa vidu — īsta un neromantizēta mīlestība.
Monesti ajatteli lukiessa, että miten sitä noin voi tehdä ja miten tuo ei näe... Mutta kai sivusta on aina helpompi nähdä asiat (toisella tavalla) - ei se aina ole varmaan niin yksinkertaista, miltä näyttää. (Vaikka silti sanoin mielessäni useasti yhdelle päähenkilölle jotain.. :) ) Rauhoittava sitaatti kirjasta: "Nämä naiset tietävät, mitä onni on. Että se on vain sitä, ettei ole suurempaa onnettomuutta. Tavallista tasaista menoa vain." Aakkoshaasteeseen.
Olen lukenut tämän jo pari kertaa aikaisemmin, mutta en ole koskaan muistanut lisätä sitä tänne. Kirja oli ihan ok, olisi varmaan jäänyt lukematta jos olisi ollut pidempi. Onneksi oli lyhyt. Tarina ja idea on hyvä, enkä kadu kirjan lukemista! Jotain kertoo sekin, että olen lukenut kirjan jo pari kertaa, mutta en itse muistanut lukeneeni sitä. Todella hyvät kirjat jäävät paremmin mieleen!
10.7.2006 Istanmäki, Sisko: Liian paksu perhoseksi (1995) 8 - Kerronta jotenkin taas pintapuolista, mutta tarina on söpö. Leffan tarina, tuttuuhuttuu. Kaisu on paksu ja Erni on rääpäle.