Savukosken leirikankaalla kävelee uudenlainen Kalle, vapautunut, reipasotteinen, kujeileva ja sakissa pidetty, pioneeri joka menestyy jopa muonittajan vaikeassa ja karsaasti katsotussa virassa. Sotaväki on vapauttanut nuorukaisen, kotimurheet ovat unohtuneet, sairaalloinen koti-ikävä vaihtunut normaaleiksi nuoren miehen lomatoiveiksi.
Mutta pitkin kesää tilanne on levoton ja uhkaava. Lomat ja lomakiellot vaihtelevat, linnoitustöitä kiirehditään, maisemia miinoitetaan, oudot tapaukset kiihdyttävät ja pelottavat. Kuitenkin eräänä keskikesän päivänä suittu ja putsattu pioneeripoika saa lomalitterat käteensä ja yllätykseksi vielä korpinatsat olkapäilleen. Alkaa vaiherikas lomamatka, jonka huipentumia ovat Annin kohtaaminen sekä hurja lomaltapaluuhumala, joka karkaa nuoren miehen hallinnasta. Lopulta kuitenkin päästään Savukoskelle kaverien ymmärtävään seuraan.
Kaveruuden kokemus, sakinhuumori ja elävät henkilöt ovat tämän kirjan keskeistä antia. Lähikuvaan tulevat nyt myös sellaiset aikaisemmin esitellyt henkilöt kuin suutari Vouvila, talousupseeri Törmänen, hevospioneeri Kannula sekä pentuvänrikki Karppinen, 19-vuotias komppanianpäällikkö. Yllätyksen lukija kokee, kun hän tapaa Hiltu-Jakin sotalyyssissä ja näkee aivan uuden piirteen tämän värikkään miehen luonteessa. Kalle Päätalo on kuvannut osuvasti välirauhan omalaatuisen tilanteen ja tunnelmat, pelon ja toivon vaihtelut, ajan jolloin kansa ja kansalaiset elivät välittömässä suhteessa maailmanpolitiikan voimakuvioihin. Välirauhan kuvauksena teos on ainoalaatuinen kirjallisuudessamme.
Kalle Päätalo on yksi maamme luetuimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen tuotantonsa käsittää lähes 40 romaania sekä näytelmiä ja kertomuksia. Päätalon tekstejä on käännetty mm. englanniksi, ruotsiksi ja viroksi. Kalle Päätalolle myönnettiin lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja tunnustuksia. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1978. Filosofian kunniatohtoriksi hänet promovoitiin Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan promootiossa 1994. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n komentajan merkin hän sai vuonna 1994. -- Päätalon kirjallinen ura alkoi suhteellisen myöhään. "Pitkän armeijan reissuni, ja sen jälkeen rakennusalan ammattiin hakeutumiseni, sekä vielä oman talon rakentaminen, lykkäsivät suunnitelmaani kirjoittaa kokonainen kirja, niin että olin 39-vuotias, kun esikoisromaanini ilmestyi".
Esikoisteos Ihmisiä telineillä (1958) herätti huomiota aihepiirillään. "Tämän vuoden esikoisteosten joukossa tulee varmaan muodostumaan erityiseksi tapaukseksi Kalle Päätalon teos Ihmisiä telineillä, joka alkavalla viikolla ilmestyy kirjakauppoihin. Kirjan erikoinen merkitys sisältyy sen aihepiiriin. Ensi kertaa kirjallisuudessamme siinä käsitellään laajasti ja perusteellisesti rakennustyömaata, joten se merkitsee uutta aluevaltausta kaunokirjallisuudessamme". (US 16.11.58)
Mahtava 26-osainen, 16 993 sivua käsittävä Iijoki-sarja on Päätalon elämäntyö. Sarjan ensimmäinen osa, Huonemiehen poika, ilmestyi 1971. Sarja jatkui päätösteokseen, Pölhökanto Iijoen törmässä (1998) asti. Sarjan kirjoja on myyty 2,5 miljoonaa kappaletta (1999). Päätalon teosten yhteinen myynti on yli 3,5 miljoonaa kappaletta (1999).
Lähtiessään vuonna 1971 kirjoittamaan Iijoki-sarjaa Päätalon tavoitteena oli tehdä läpileikkaus 1920-luvulta aina jälleenrakennuskauteen asti. "Suurin voimani kirjailijana on omakohtainen kuunteleminen, näkeminen ja kokeminen. Rakentajana uskon olevani aitiopaikalla, olenhan kokenut koko kaaren, sekamiehestä vastaavaan mestariin". Toinen Päätalon tavoitteista oli kielen, murteen tallentaminen. Taivalkoskella hänellä oli kielipäivystys, jota alkuaikoina hoiti Martta-sisar. (Iisalmen sanomat 10.11.94)
Iijoki-sarjan jälkeen v. 1996 Päätalolta ilmestyi teos Sateenkaari pakenee. Jos kirjailija kuvasi Iijoki-sarjan parissa olleensa todellisuuden vanki, hän pääsee uusimman kirjansa parissa sepitetyn, fiktiivisen tekstin vapauteen. "Sateenkaari pakenee on Päätalon paras mielikuvitusromaani. Omapäisenä hän jatkaa omalla pokasahallaan, omalla rankakasallaan, toivottavasti kauan", kiittelee arvostelu. (HS 5.10.96, Vesa Karonen)
palkinnot: Hämeen läänin taidemitali 1978 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1958, 1962, -66, -72, -74, -81, -85 ja 1990 Väinö Linna -palkinto 1999 Kiitos kirjasta -mitali 1970 Valtion kirjallisuuspalkinto 1971 Tampereen palkinto 1989 professorin arvonimi 1978 fil. kunniatohtori (Oulu) 1994
Kallen varusmiespalvelu jatkuu kaukana pohjoisessa. Päivät koostuvat kokkaamisesta ja alokkaan peruselämästä, kunnes ryhmä viedään Ouluun, jossa korpraalin natsat saanut Kalle alkaa pyörittää useampaa tyttöstä yhtä aikaa. Näkeepä hän ensimmäiset saksalaiset sotilaatkin, joihin hän suhtautuu epäröivän kunnioittavasti.
"Ja kaikki asemalaiturilla pasteerailevat, täyskäännöksiä simauttelevat saksalaissoturit vaikuttivat meidän silmissämme vähintään esiupseereilta. Kauluslaatoissa oli pitkittäisiä ja kulmaviivoja, olkalapuissa nauharaveerauksia sekä kulmikkaita tinanappeja. Sama kotkankuva, joka koreili lakin korkeassa etuhuipussa, oli lätkäisty myös asetakin oikean etutaskun yläpuolelle. Jonkun saksalaisen asetakissa näkyi etunapin alta alkava, vinosti laskeva ja takin etureunan alle kääntyvä koreanvärinen nauha."
Miinoitettu rauha on tähän mennessä lukemistani Iijoki-sarjan romaaneista heikoin. Ei siksi että Päätalon ote elämänkuvauksestaan olisi heltynyt, vaan siksi ettei varusmiehen peruselo jaksa ainakaan itseäni kiinnostaa samalla tavalla kuin tukkipojan arki.
Varusmiespalvelus jatkuu välirauhan aikana. Uuden sodan uhka leijuu ilmassa ja Kallen päivät kuluvat armeijan muonitustehtävissä, sekä ehkä jopa pääasiassa erinäisissä naisseikkailuissa, koska kertoja muuttuu yllättäen naisille puhumaan kykenemättömästä hyypiöstä aikamoiseksi Casanovaksi.
Miinoitettu rauha taitaa olla 730 sivullaan toistaiseksi pisin Iijoki-sarjan kirjoista. Kun otetaan huomioon, että Kallen varusmiesaikaa käsiteltiin yli 600 sivulla jo edellisessä kirjassa ja ainakin suurimmaksi osaksi vielä seuraavassakin, tulee mieleen, että hieman olisi voinut kerrontaa tiivistääkin.
On kuitenkin vaikea sanoa, mistä kohtaa tiivistystä olisi pitänyt tehdä. Sen verran vetävästi Päätalo inttiajoistaan kertoo ja ainakaan minusta mikään ei tässä tunnu ylimääräiseltä. Ikimuistoisimpia kuvauksia ja kohtauksia ovat leirielämä Savukoskella, Kallen lomailu Kallioniemessä, kesäiset ja odotetut hellustelut Annin kanssa sekä Kallen kasvaminen "fuckboyksi" komppanian majoittuessa Oulussa.