Kallioniemen pirtissä eletään vaikeita aikoja. Isä, legendaarinen työmies ja tarmokas perheenhuoltaja, on luhistunut kylmästä hytiseväksi, itseään sääliväksi ja vaimoaan uskottomuudesta epäileväksi sisälläistujaksi. Perhettä johtavat nyt äiti ja kolmannellatoista oleva Kalle-poika, joiden välille kasvaa uudenlainen luottamus ja yhteispeli. Mutta jos pojan asema kotona onkin kohonnut ja remmi jäänyt pois äidin esiliinanlakkarista, on hän järven vastakkaisella rannalla edelleen Kallio-Ukkeli, arka mutta rehvakas pikkupoika, jonka temput herättävät enemmän naureskelua kuin ihastelua. Pahimmilleen tilanne kehittyy Mäntsälän kapinan jälkeen sen suuren 'puolueveppelin' aikana. Noissa taistoissa Kalle-pojasta kehittyy ammattimainen puolueloikkari ja hänen roolinsa kylä lasten joukossa kokee pohjanoteerauksen.
Mutta jos ei pisteitä tulekaan paljon pussiin kylän poika- ja tyttöjoukossa, menestyy poika sitäkin paremmin siellä missä todellisia miehiä tehdään. Keväiselle uitolle hän lähtee Hiltu-Jakin, uuden 'apuisänsä' siipien suojassa. Siellä hän, kuululla simpukkajoella, saa monta opetusta, mutta kokee myös kiitosta ja kasvamisen tunnetta. Ja saa ennen kaikkea palkan! Ei ole ihme että hänellä kotiin palattuaan on joitakin uusia oikeuksia, jopa oikeus kirota silloin kun suivauttaa.
Sitten tulee Los Angelesin kesä, ja pojasta löytyy urheilijan taipumuksia. Kysymyksessä on nyt enemmän kuin sentit ja sekunnit. Jotakin ratkaisevaa tapahtuu pojan maailmassa, jotakin mikä antaa kasvulle uuden itsenäisemmän suunnan.
Kalle Päätalo on yksi maamme luetuimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen tuotantonsa käsittää lähes 40 romaania sekä näytelmiä ja kertomuksia. Päätalon tekstejä on käännetty mm. englanniksi, ruotsiksi ja viroksi. Kalle Päätalolle myönnettiin lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja tunnustuksia. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1978. Filosofian kunniatohtoriksi hänet promovoitiin Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan promootiossa 1994. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n komentajan merkin hän sai vuonna 1994. -- Päätalon kirjallinen ura alkoi suhteellisen myöhään. "Pitkän armeijan reissuni, ja sen jälkeen rakennusalan ammattiin hakeutumiseni, sekä vielä oman talon rakentaminen, lykkäsivät suunnitelmaani kirjoittaa kokonainen kirja, niin että olin 39-vuotias, kun esikoisromaanini ilmestyi".
Esikoisteos Ihmisiä telineillä (1958) herätti huomiota aihepiirillään. "Tämän vuoden esikoisteosten joukossa tulee varmaan muodostumaan erityiseksi tapaukseksi Kalle Päätalon teos Ihmisiä telineillä, joka alkavalla viikolla ilmestyy kirjakauppoihin. Kirjan erikoinen merkitys sisältyy sen aihepiiriin. Ensi kertaa kirjallisuudessamme siinä käsitellään laajasti ja perusteellisesti rakennustyömaata, joten se merkitsee uutta aluevaltausta kaunokirjallisuudessamme". (US 16.11.58)
Mahtava 26-osainen, 16 993 sivua käsittävä Iijoki-sarja on Päätalon elämäntyö. Sarjan ensimmäinen osa, Huonemiehen poika, ilmestyi 1971. Sarja jatkui päätösteokseen, Pölhökanto Iijoen törmässä (1998) asti. Sarjan kirjoja on myyty 2,5 miljoonaa kappaletta (1999). Päätalon teosten yhteinen myynti on yli 3,5 miljoonaa kappaletta (1999).
Lähtiessään vuonna 1971 kirjoittamaan Iijoki-sarjaa Päätalon tavoitteena oli tehdä läpileikkaus 1920-luvulta aina jälleenrakennuskauteen asti. "Suurin voimani kirjailijana on omakohtainen kuunteleminen, näkeminen ja kokeminen. Rakentajana uskon olevani aitiopaikalla, olenhan kokenut koko kaaren, sekamiehestä vastaavaan mestariin". Toinen Päätalon tavoitteista oli kielen, murteen tallentaminen. Taivalkoskella hänellä oli kielipäivystys, jota alkuaikoina hoiti Martta-sisar. (Iisalmen sanomat 10.11.94)
Iijoki-sarjan jälkeen v. 1996 Päätalolta ilmestyi teos Sateenkaari pakenee. Jos kirjailija kuvasi Iijoki-sarjan parissa olleensa todellisuuden vanki, hän pääsee uusimman kirjansa parissa sepitetyn, fiktiivisen tekstin vapauteen. "Sateenkaari pakenee on Päätalon paras mielikuvitusromaani. Omapäisenä hän jatkaa omalla pokasahallaan, omalla rankakasallaan, toivottavasti kauan", kiittelee arvostelu. (HS 5.10.96, Vesa Karonen)
palkinnot: Hämeen läänin taidemitali 1978 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1958, 1962, -66, -72, -74, -81, -85 ja 1990 Väinö Linna -palkinto 1999 Kiitos kirjasta -mitali 1970 Valtion kirjallisuuspalkinto 1971 Tampereen palkinto 1989 professorin arvonimi 1978 fil. kunniatohtori (Oulu) 1994
Kunnan jauhot on kolmas osa Kalle Päätalon omaelämäkerrallisesta Iijoki-kirjasarjasta. Tuttuun tyyliin Päätalo kertoo perin juurin tarkasti lapsuutensa tapahtumista. Tässä vaiheessa ollaan ehditty 1930-luvun ensimmäisille vuosille.
Vaikka maailma on tyystin erilainen kuin 90 vuotta sitten, on Kalle-pojan mielenliikkeiden kuvaus silti tähdellistä tavaraa tähän päivään. Mielenliikutus ja veden kohoaminen silmiin, niihin on helppo herkkänä poikana samaistua. Näissä kirjoissa on myös lapsuuden leikit kuvattu varsin kutkuttavalla tavalla. Kertomukset aikakauden tukkisavotoista ovat kiinnostavaa tietoa minulle, kotona pötköttävälle digiajan ihmisille. Selkosten alueen murre ja arkielämän kuvaus ovat parasta, mitä tähän kesälomahetkeen kaipasinkin. Oisko se nelososa sitten talvella vai ensi kesänä? Kallen elämähän jatkuu kirjoissa vielä pitkästi.
"Ei ollut ihme, jos meillä sen ajan pojilla oli ihanteena eturivin työmies ja tavoitteena kasvaa itse sellaiseksi. Tulla tukkilaiseksi, jota ei sakoteta monena keväänä uitossa, vaan jolle herrat päinvastoin alkavat pistellä ylimääräisiä tunteja kirjaansa, kuten parhaille miehille tiedettiin tehtävän. 'Kova työmies', 'hyvä käsistään' ja 'hyvä pölökkymies' olivat mainesanoja, jotka panivat meidät poikaset katsomaan tiettyjä miehiä suut ruutillaan."
Lukukokemus oli aika raskas, mutta silti se imi mukaansa. Lohduttavaa kaikessa lohduttomuudessa oli Kallen ja äidin tiivis suhde ja yhteistyö sekä kyläläisten yhteisöllisyys. Yhteyksiä nykyaikaan oli psykiatrisen sairauden hoidon hankaluudessa ja omaisten huoli, sekä häpeä sairaudesta. Kovia ovat kokemukset olleet, mutta kovaa tekoa oltiin myös Kallioniemessä. Hieno kirja, hitaasti luettava ja välillä täytyi palata hieman taaksepäin tarkistamaan nimiä yms.
Luen Päätalon Iijoki-sarjaa nyt kolmatta kertaa reilun kahden vuoden sisään (toisella lukukerralla en kirjannut Goodreadsiin, koska tuolloin ei ollut mahdollisuutta kirjata samaan kirjaa useampia lukukertoja). Ensimmäisellä kerralla lumouduin täysin, toinen kerta oli lähes yhtä miellyttävää tietojen, tarinoiden ja tuntemuksien täydentämistä. Nyt kolmannella kerralla luen sarjaa graduani varten, ja olen iloisesti yllättynyt: Iijoki-sarja tuntuu vieläkin raikkaalta, uusia asioita tarjoavalta ja monenlaisia tunteita herättävältä.
Kunnan jauhot -kirjassa kantava teema on Kalle Päätalon kasvaminen pojasta nuorukaiseksi ja isän mielisairaus. Kirjassa on syvästi järkyttäviä kohtauksia, mutta myös runsaasti huumoria ja mainiota ajankuvaa 30-luvun alusta, esimerkiksi juhannusjuhlista, uitoista ja savotoista, nuorten harrastuksista ja "nykyajan" saapumisesta selkoseen autoineen, radioineen ja olympia-aatteineen.
En ole koskaan kokenut mitään tällaista minkään muun kirjasarjan kanssa. Rakastan Kalle Päätaloa.
Puhtaasta mielenkiinnosta halusin tutustua Päätalon tekstiin. Hyvää ajankuvan dokumentointia jälkipolvia varten. Itse en kuitenkaan päässyt sisälle tarinaan enkä kieleen.
Isä-Herkon mielenterveyden romahtaminen ja työkyvyttömyys aiheuttavat kriisin perheessä. Henkinen ja taloudellinen kestokyky on koetuksella. Kallen täytyy ottaa varhaisteini-ikäisenä vastuuta perheen pärjäämisestä.
Vanhemman mielisairauden vaikutus perhe-elämään oli kuvattu harvinaisen tarkkanäköisesti ja lukeminenkin tuntui raskaalta.