Himmeä sininen piste

by Pauliina Haasjoki

Millainen insinööri nykyihminen on planeetallaan ja millainen osa sen elonkehää? Himmeä sininen piste etsii vastauksia pallonmuotoisen kotimme elintärkeisiin kysymyksiin.

Viime vuosisadan tulevaisuuskuvitelmat alkavat näyttää hyvin erilaisilta, kun kuvitelma fossiilisten energianlähteiden pohjalle rakentuvasta yhä laajenevasta sivilisaatiosta alkaa kaatua. Minkälaisena maailma ja sen elämä näyttäytyy nyt, kun tiedämme yhä enemmän omasta rajallisuudestamme?

Kirjailija Pauliina Haasjoki pohtii esseeteoksessaan elämää ja erilaisten eliöiden kohtaloita tällä planeetalla omakohtaisesti ja tarkkanäköisesti. Esseet liikkuvat sulavasti tietokirjallisuudesta kaunoon, taideteoksista aikalaiskritiikkiin, ja ne antavat lukijalle tilaa pysähtyä ja vetää omat johtopäätöksensä.

Genres: Nonfiction, Essays

319 pages, Paperback

First published September 1, 2019

About the author

Pauliina Haasjoki syntyi vuonna 1976 Ulvilassa ja opiskeli kirjallisuutta Turussa. Nykyisin hän asuu Helsingissä. Haasjoki julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vuonna 1999.

Haasjoki on kirjoittanut myös runodialogin Kolmosten talo yhdessä Reetta Niemelän kanssa. Vuosien 2005 ja 2010 välillä hän julkaisi runoutta ja pienoisesseistiikkaa Olo ja muoto -runoblogissaan. Hänen runojaan on ilmestynyt italiaksi, unkariksi, ruotsiksi ja englanniksi ja käännetty lisäksi saksan, puolan ja viron kielille.

Haasjoki on osallistunut keskusteluun kirjallisuudesta ja kulttuurista kirjoittamalla esseitä ja runokritiikkiä sekä toimimalla Nuoren Voiman Liitossa ja Osuuskunta Poesiassa. Hän on julkaissut useita kirjallisuustieteellisiä artikkeleita ja viimeistelee niistä koostuvaa väitöskirjaansa. Hänet palkittiin artikkelinkirjoittajana Koneen Säätiön Vuoden kynä -palkinnolla vuonna 2010.

Reviews

[Armi Harmit]

FT lähestyy yhteiskunnan kriisejä ja avaruustutkimusta ja muitakin häntä kiinnostavia aloja itsevarmuudella, jonka takaa huippuunsa viritetty lukutaito. Käytännössä monologimuotoista ideaalin kansalaiskeskustelijan todeksi tulemaa. Lukupiirissä tykättiin kuitenkin erityisesti tekstianalyysiosuuksista, ja lopun päiväkirjamallinen ilmastotuhon mediaseuranta ilmensi hyvin vääjäämättömyyden ja loppuvan ajan meininkiä. Toislajisten kohtaamista kuvattiin kauniisti ja hellästi, erityisesti samaistuin lajintunnistuksen voitonriemuun.

[Liisa Uimonen · Rating 5 out of 5]

Tarkkasilmäistä pohdintaa erityisesti siitä, miten eri aikoina eri (kauno)kirjallisissa teoksissa ja julkaisuissa, elokuvissa ja sarjoissa ilmentyy ihmisen suhde ympäristöönsä: mikä on "meidän" suhteemme avaruuteen, muihin eläimiin ja luontoon. Teos on vähän samantyyppisesti vallitsevia luontokäsityksiä ja ihmisen ja luonnon välisten suhteiden ymmärrystä ravisteleva ja tuulettava kuin Riikka Kaihovaaran esseeteos Villi ihminen ja muita luontokappaleita.

[Oskari · Rating 4 out of 5]

Tasaisen laadukas ja ajatuksia herättävä esseekokoelma avaruudesta, ajasta, teknologiasta, ilmastonmuutoksesta ja eläinten oikeuksista. Alla pari mieleen jäänyttä pätkää, ensimmäinen ilmastoapokalypsin realisoitumisesta vuosikymmenessä ja jälkimmäinen tuotantoeläinten poikkeuksellisesta statuksesta.

"Kun luin Sarasvatin hiekan [2005] alkuvuodesta 2017, jäin joksikin aikaa paranoidin kauhun valtaan. Kuin seikkailuelokuvan arkeologi olin löytänyt jotakin pahaenteistä; lähimenneisyydestä oli tullut hyytävä viesti. Oli jo myöhäistä olla oppivainen lukija. Miten tätä muutosta kuvailisi?
Jos tämä olisi fiktiota, voisin yksinkertaisesti kirjoittaa kuten Eloonjääneiden muistelmien kertoja, että noin kuusi tai seitsemän vuotta sitten aloimme tulla tietoiseksi siitä. Minä, ihmiset ympärilläni, me, siitä. Aloimme ajatella, etten se varmaankaan ole vain minä, joka olen syyllinen ja hermostunut kun asiani ovat niin hyvin, tämä ei olekaan yksilöpsykologinen ongelma, vaan jokin on oikeasti muuttunut. Puhuimme maailmanlopusta kuohuviinilasit kädessä. Otimme annettuna, että jokin on tullut sysätyksi raiteiltaan ja tulevaisuus on tuntematon. Tulevaisuutta kuvitellaan edelleen kehitysuskoisesti, on havainnekuvia, kaupunkibulevardeja, miehitettyjä Mars-lentoja, keinolihaa, geeniteknologiaa, joilla solut voidaan resetoida sairautta edeltävään aikaan, aurinkopaneeleilla katettuja teitä, sähköautoja, Turun ja Tukholman välillä tunnelissa äänen nopeudella liikkuva juna. Mutta niissä on näkymätön disclaimer.
Jos tämä olisi fiktiota, kertojani kertoisi aivan yksinkertaisesti, että me koimme jonkin uuden tietoisuuden muutoksesta ja uhasta. Koimme, että uhka on tullut esiin piilosta ja siihen pian reagoidaan, jotain ehkä pian tapahtuu. Hyvässä tai pahassa; meistä selvästi tuntui, että myös kaikki hyvän mahdollisuudet, jotka kumoaisivat pitkään kyteneen syöksykierteen vääjäämättömyyden, ovat tämän uuden, tuntemattoman, ennakoimattoman tapahtumisen varannoissa. On kysymys aivan lähitulevaisuudesta, seuraavista vuosista, 20 vuodesta; cliffhanger ei jää voimaan, vaan saamme nähdä kuinka kävi. Näin tämän fiktion henkilöt kokisivat." (Vedenjakaja, s. 80-81)

"Ahdistusta ja kritiikkiä rauhoitteleva arvojen ääneenlausuminen toteutetaan politiikassa ja markkinoinnissa usein suunnilleen muodossa 'ihmisyyttä ja luontoa kunnioittaen'. Esimerkiksi muotivaatteita tai makkaroita voidaan valmistaa tällaisilla kunnioitusparametreilla. Luonnon oletetaan kattavan kaiken, mikä jää ihmisyyden ulkopuolelle. Mutta jos luonto on jotakin, mihin ihmiset ja ihmisrakennelmat eivät kuulu, eivät luontoon kuulu myöskään ne eläinlajit (tai kasvilajit), joita ihmiset ovat muokanneet ja ottaneet hallintaan, yhteiskuntansa osaksi. Ihmisyys ja luonto -muotoilu toistuu hyväätarkoittavana kaikkialla, ja siinä kaikuu paitsi tuotantoeläinten olemassaolon kieltäminen myös hierarkia, jossa villi eläin on tärkeämpi kuin kesytetty. Tuotantoeläin on melkein kuin jo menetetty, mutta luonnonvaraisella eläimellä on vielä mahdollisuuksia.
Ihmisten toimien aiheuttama sukupuuttoaalto, joka koskettaa ihmisestä riippumattomia eläinlajeja, näyttäytyy julkisessa puheessa yksiselitteisempänä vääryytenä kuin ihmistoiminnan vaikutukset toiminnan piirissä oleviin eläimiin. Luonnonvaraiset eläimet ovat syyttömiä kärsijöitä, mutta tuotantoeläimet nähdään melkein kuin osallisina kohtaloonsa; kuin ne olisivat tehneet sopimuksen paholaisen kanssa. Lehmän tai lampaan 'passiivinen' laumakäyttäytyminen, samaan suuntaan katsominen, on tällöin vähemmän ihanteellista kuin biisonien olisi, jos niitä vielä kulkisi laumoissa." (Muunlajiset, s. 156)

[Teija Hautera · Rating 4 out of 5]

Pauliina Haasjoki on planeetan kohtalonkysymysten äärellä. Aluksi hän kirjoittaa perspektiivistä. Esseeteoksen nimi on käännös Voyager-luotaimella 6,4 miljardin kilometrin etäisyydeltä otetusta Maan muotokuvasta. Tuolloin 1990-luvun alussa valokuvaa tulkittiin kosmisena perspektiivinä, joka näyttää ihmishistorian ja ihmislajin mitättömyyden kaikkeuden kontekstissa. Pale Blue Dot näyttää maan oman aurinkokuntansa laidalta katsottuna. Apollo 8:n astronautilla Bill Andersilla puolestaan on tekijänoikeus kuvaan, joka tunnetaan nimellä Earthrise. Maa on kappale, joka tulee näkyviin Kuun takaa. Planeetan näkeminen erillisenä salli tuntea sitä kohtaan huolta ja suojelunhalua.

Mikä odottaa ihmislajia tulevaisuudessa? Oletko optimisti vai pessimisti? Haasjoki maalaa ihmiskunnan kokemuksista vangitsevan kuvan kirjojen, elokuvien ja uutispätkien avulla.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Koin lukeneeni esseistiikkaa aiheina avaruus, eläimet ja ilmastonmuutos tai ihmisen suhde näihin yksilöinä ja kollektiiveina. Tulin lukiessa lähelle myös häilyviä kokonaisuuksia: realismin/realistisuuden rajat, luonnonmukaisuus ja orgaanisuus. Fokusointeja ja (lähi)luentaa tehtiin elokuviin, viime aikaisiin suomalaisiin esseekokoelmiin ja podcasteihin, kirjallisuuteen, avaruusohjelmiin ja superrikkaiden kapitalismin ja kohtalouskoisten (manifest destiny-tyyppisesti) yhdysvaltalaisten miesten toimiin. Koin lukeneeni ihmisten, ”meidän” ja ihmiskunnan suhteista toisiin, toiseuteen, joka ei koskaan voi olla ihmisestä irrallinen vaan poimuttuu, sisäistyy, vuorovaikuttaa, kiertää ihmistä. Ja jota ihminen ei voi hallita (ilman väkivaltaa tai sitten millään tavalla) tai ei tulisi mielestäni hallita tai luulla omistavansa despoottimaisesti. Ihmisen tulisi olla tasa-arvoinen ”toisen” kanssa osana kokonaisuutta. Ajattelin lukemisen aikana, että unelmat ovat uteliaisuutta, mutta niiden toteuttaminen yksilökeskeisesti punnitsematta niihin piilevää tuhovoimaa on juuri sitä tekemistä, joka johtaa epätasa-arvoon, riistoon, ilmastokriisiin ja olemassaolojen joukkotuhoamisiin.

Koin Himmeän sinisen pisteen multavana, eheänä, lähestyttävänä ja dialogisena. En ollut kaikesta samaa mieltä tai olisin lähestynyt toisesta näkökulmasta jotakin aihetta, mutta en ärsyyntynyt vaan koin olevani häiriöttömässä ajattelun virrassa, jossa voi olla läsnä monenlaisia säikeitä. Kirja ei kitissyt, ollut naurettavan äänekäs tai itsekiillottavaa pikaruokaa, mitä monet esseekokoelmat minulle valittavasti joko kokonaisina tai osineen on. Argumentointi parhaillaan kutsuu keskusteluun ei selän kääntöön tai muuhun pakoon paikalta.

Lukemisen jälkeen mietin mielikuvitusta ja kuinka sillä voi tavoittaa noin pääosin vain hypoteettisesti mahdollisen muttei jotain todella vierasta. Ja sitä että vuorovaikutus tai jopa ymmärtävä kohtaaminen itsestä poikkeavan läsnäolon kanssa on joissain määrin mahdollista, jos haetaan yhdessäolon mahdollisuutta. Mutta mistä tietää, että silloinkin ei ole dialogissa itsensä kanssa vaan aidosti jonkin toisen (kun yhteinen kieli puuttuu?)

[Iira · Rating 3 out of 5]

Helmet-lukuhaaste 2021, 47-48. Kaksi kirjaa samasta aiheesta

[Mela Kanootti · Rating 4 out of 5]

miellyttävä muoto.. suosittelen.. #avaruus #ilmastonmuutos #ihmisyys #eläimyys #tietoliikenne #tulevaisuus