What do you think?
Rate this book
Kollaa kestää
Erkki Palolammen (1908–1991) Kollaa kestää on legendaarinen kuvaus talvisodan Kollaanjoen taisteluista. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1940. Kollaan rintamalla valistusupseerina toimineen Palolammen romaani on yhä vertaansa vailla oleva tilinteko suomalaisten korpisoturien peräänantamattomuudesta ankaran vihollisylivoiman edessä.
285 pages, Hardcover
First published January 1, 1940
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
November 3, 2019
Erkki Palolammen "Kollaa kestää" (WSOY, 1989) on kotimaisen sotakirjallisuuden klassikko, dokumenttiromaani, jossa kuvataan talvisodan kiivaita taisteluita Laatokan Karjalassa. Palolampeen sopii runebergilainen toteamus "jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin", sillä hän palveli itse Kollaassa reservin luutnanttina ja valistusupseerina. Se myös ilmestyi melko tuoreeltaan sotatoimien päätyttyä vuonna 1940, ja oli eräs ensimmäisistä Kansa taisteli, miehet kertovat -tyylisistä teoksista.
"Kollaa kestää" jäi elämään paitsi kirjan nimenä, myös talvisodan torjuntataisteluiden ja suomalaisen sotilaan peräänantamattomuutta kuvaavana lausahduksena, joka on alun perin lähtöisin Kollaassa komppanianpäällikkönä taistelleen ja yleisesti Marokon Kauhuna tunnetun Aarne Juutilaisen suusta. Ehkä tästä syystä olin saanut käsityksen, että kirja olisi kyllästetty kannesta kanteen isänmaallisella ja ylevällä paatoksella. No, kaipa sekin puoli oli edustettuna, mutta päällimmäisenä mieleen jäivät maaliskuun taistelujen mielipuolisuus, raakuus ja verisyys, jota kuvataan suorastaan inhorealistisesti:
Miehet panivat käsikranaatit heittokuntoon, syöksyivät edessä oleviin kuoppiin ja heittivät kranaatit. Ei tarvittu enää täyttä voimaa heittoon. Käsikranaatit räjähtivät, leimahduksissa miehet näkivät kuoppien ja ampumahaudan pätkän olevan täynnä venäläisiä. Irtautunut käsi lensi mätkähtäen luutnantin eteen. Vihollinen ampui valoraketin, mutta luutnantti oli antanut merkkinsä, miehet nousivat pystyyn, syöksyen valossa eteenpäin. Konepistooli rätisi kimeästi ja sen suihku sattui lähimmässä kuopassa olevaan ryhmään. Valoraketin vihertävässä valossa näkyi auenneesta valtimosta suihkuava punainen kaari... (s. 241-242).
Lukijana jouduin usein pohtimaan, miten tuollaisesta olisi itse selvinnyt hengissä tai täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ei moni selvinnytkään. Suomalaisia kaatui taisteluissa 1300-1500 miestä, venäläisiä paljon enemmän, ja vielä useampi haavoittui tai menetti hirveiden tykistökeskitysten aikana järkensä:
Konekiväärijoukkueen johtaja, toista viikkoa taistelua käynyt reservivänrikki, menee sekaisin. Hän juoksee komppanian komentokorsuun, tuijottaa hurjin, verestävin silmin kaatuneita ja haavoittuneita ja alkaa kiihkeästi puhua:
- Minun vaimoni tulee tänne ja tuo komppanian konekivääreitä [...]
Sitten hän törmää ulos ja juoksee paljain päin huitoen pitkin kranaattien repimää mäkeä, josta kuuluu naurua ja huutoa.
- Vaimoni tulee ja tuo konekivääreitä. (s. 249)
Venäläisiin suhtaudutaan kirjassa myös yllättävän ymmärtäväisesti, eikä heitä demonisoida, vaikka ryssä-sanaa käytetäänkin ja sivuilta välittyy katkeruus epäoikeudenmukaiseksi koetun rauhan ehdoista. Vihollisen rohkeus mainitaan useampaan otteeseen.
Lukukokemus oli kaiken kaikkiaan pysäyttävä ja pistää kyllä miettimään mihin kaikkeen minunkin isoisäni sukupolvi on oikein joutunut tahtomattaan. Vaikka maailma on tänään toinen ja ongelmavyyhti monella tapaa erilainen, niin kyllä minä koen, että helpolla tässä on päästy.
"Kollaa kestää" jäi elämään paitsi kirjan nimenä, myös talvisodan torjuntataisteluiden ja suomalaisen sotilaan peräänantamattomuutta kuvaavana lausahduksena, joka on alun perin lähtöisin Kollaassa komppanianpäällikkönä taistelleen ja yleisesti Marokon Kauhuna tunnetun Aarne Juutilaisen suusta. Ehkä tästä syystä olin saanut käsityksen, että kirja olisi kyllästetty kannesta kanteen isänmaallisella ja ylevällä paatoksella. No, kaipa sekin puoli oli edustettuna, mutta päällimmäisenä mieleen jäivät maaliskuun taistelujen mielipuolisuus, raakuus ja verisyys, jota kuvataan suorastaan inhorealistisesti:
Miehet panivat käsikranaatit heittokuntoon, syöksyivät edessä oleviin kuoppiin ja heittivät kranaatit. Ei tarvittu enää täyttä voimaa heittoon. Käsikranaatit räjähtivät, leimahduksissa miehet näkivät kuoppien ja ampumahaudan pätkän olevan täynnä venäläisiä. Irtautunut käsi lensi mätkähtäen luutnantin eteen. Vihollinen ampui valoraketin, mutta luutnantti oli antanut merkkinsä, miehet nousivat pystyyn, syöksyen valossa eteenpäin. Konepistooli rätisi kimeästi ja sen suihku sattui lähimmässä kuopassa olevaan ryhmään. Valoraketin vihertävässä valossa näkyi auenneesta valtimosta suihkuava punainen kaari... (s. 241-242).
Lukijana jouduin usein pohtimaan, miten tuollaisesta olisi itse selvinnyt hengissä tai täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ei moni selvinnytkään. Suomalaisia kaatui taisteluissa 1300-1500 miestä, venäläisiä paljon enemmän, ja vielä useampi haavoittui tai menetti hirveiden tykistökeskitysten aikana järkensä:
Konekiväärijoukkueen johtaja, toista viikkoa taistelua käynyt reservivänrikki, menee sekaisin. Hän juoksee komppanian komentokorsuun, tuijottaa hurjin, verestävin silmin kaatuneita ja haavoittuneita ja alkaa kiihkeästi puhua:
- Minun vaimoni tulee tänne ja tuo komppanian konekivääreitä [...]
Sitten hän törmää ulos ja juoksee paljain päin huitoen pitkin kranaattien repimää mäkeä, josta kuuluu naurua ja huutoa.
- Vaimoni tulee ja tuo konekivääreitä. (s. 249)
Venäläisiin suhtaudutaan kirjassa myös yllättävän ymmärtäväisesti, eikä heitä demonisoida, vaikka ryssä-sanaa käytetäänkin ja sivuilta välittyy katkeruus epäoikeudenmukaiseksi koetun rauhan ehdoista. Vihollisen rohkeus mainitaan useampaan otteeseen.
Lukukokemus oli kaiken kaikkiaan pysäyttävä ja pistää kyllä miettimään mihin kaikkeen minunkin isoisäni sukupolvi on oikein joutunut tahtomattaan. Vaikka maailma on tänään toinen ja ongelmavyyhti monella tapaa erilainen, niin kyllä minä koen, että helpolla tässä on päästy.
June 13, 2021
Kollaa kestää on jäänyt kirjallisuushistoriaan dokumentaarisuudellaan. Mukana on myös valokuvia, jotka esittävät suoraan selostettuja tapahtumia. Etenkin s. 159 kuvassa korsusta katsotaan suoraan lukijaan: katso, me olemme samanlaisia suomalaisia kuin sinä.
Tyylinä on reippaanmiehekäs sotapropaganda, jolla rakennetaan kansallista sankaritarinaa Talvisodan ihmeestä. Osa hahmoista on tuttuja sodan veijaritarinoista, Marokon Kauhu, Simo Häyhä ja kenraalit, mutta tarinaa kerrotaan myös useista sivuhenkilöistä, jotka tottakai kuolevat tarinoiden päätteeksi kuin sivuhenkilöt tv-sarjassa. Romaani on kirjoitettu hyvin, sotakuvaus on vahvaa ja kertomuksen iso kaari kulkee aristoteelisen kauniisti. Loppua kohden sodan yksityiskohtainen kuvaus tarkentuu, irtokädet lentävät, mutta kertoja jää taaemma, tämä dissosiaatio antaa tekstille lisää toden tuntua. Kuten Talvisodassa, lopussa tappio ei tunnu tappiolta, eikä mitenkään lopulliselta:
"Hän kaatui meidän tähtemme, isänmaan puolesta antoi henkensä. Meidän on jatkettava työtä hänen kunniakseen ja tulevaisuuden tähden", sanoo nuori leski.
Teoksen pitäisi olla kansalliseepoksemme Kalevalan sijaan, jotta jaksettaisiin taas taistella ryssää vastaan. Kirjan myyntimenestys antoi varmasti oman merkittävän panoksensa Jatkosodan myymiselle suomalaisille ja potkaisi vauhtiin satavuotisen suomalaisen sotaromaanin genren.
Sotakirjaa lukiessa kohtaa muuten usein eräänlaisen juonipaljastuksen: kertojan on oltava jäänyt henkiin, jotta hän voi kertoa tarinansa.
Tyylinä on reippaanmiehekäs sotapropaganda, jolla rakennetaan kansallista sankaritarinaa Talvisodan ihmeestä. Osa hahmoista on tuttuja sodan veijaritarinoista, Marokon Kauhu, Simo Häyhä ja kenraalit, mutta tarinaa kerrotaan myös useista sivuhenkilöistä, jotka tottakai kuolevat tarinoiden päätteeksi kuin sivuhenkilöt tv-sarjassa. Romaani on kirjoitettu hyvin, sotakuvaus on vahvaa ja kertomuksen iso kaari kulkee aristoteelisen kauniisti. Loppua kohden sodan yksityiskohtainen kuvaus tarkentuu, irtokädet lentävät, mutta kertoja jää taaemma, tämä dissosiaatio antaa tekstille lisää toden tuntua. Kuten Talvisodassa, lopussa tappio ei tunnu tappiolta, eikä mitenkään lopulliselta:
"Hän kaatui meidän tähtemme, isänmaan puolesta antoi henkensä. Meidän on jatkettava työtä hänen kunniakseen ja tulevaisuuden tähden", sanoo nuori leski.
Teoksen pitäisi olla kansalliseepoksemme Kalevalan sijaan, jotta jaksettaisiin taas taistella ryssää vastaan. Kirjan myyntimenestys antoi varmasti oman merkittävän panoksensa Jatkosodan myymiselle suomalaisille ja potkaisi vauhtiin satavuotisen suomalaisen sotaromaanin genren.
Sotakirjaa lukiessa kohtaa muuten usein eräänlaisen juonipaljastuksen: kertojan on oltava jäänyt henkiin, jotta hän voi kertoa tarinansa.
January 26, 2026
Dokumentinomainen kuvaus talvisodasta. Karuja kohtaloita, taistelu vahvempaa vihollista vastaan ja epäusko rauhan ehtoihin.
Suosittelen lukemaan. Aihe ei ole yhtään vanhentunut vaikka kirja onkin julkaistu jo 1940.
Suosittelen lukemaan. Aihe ei ole yhtään vanhentunut vaikka kirja onkin julkaistu jo 1940.
September 1, 2019
Kollaa kestää tuo talvisodan todella lähelle. Kirja on täynnä itkettäviä, naurattavia, pelottavia ja jännittäviä tapauksia, ja valistusupseerina toiminut Erkki Palolampi kertoo niistä ainakin minuun uppoavalla tavalla. Kerrontatapa on se ilmailukirjallisuudestakin tuttu "miehekkään rehti" tai "karun miehekäs". (Muutamat jutut tosin menivät minulta yli hilseen, enkä ihan tajunnut, mitä en tajunnut. Silti erinomainen kirja.)
En lainkaan ihmettele, miksi luutnantti Juutilaisen eli Marokon kauhun sanotaan hotkineen tämän kirjan melkein yhdeltä istumalta heti sen ilmestyttyä. On varmasti ollut kiinnostavaa lukea, mitä omista tekemisistä on kirjoitettu julkisesti. Kaltaisestani nykylukijasta taas oli hauska bongata kohtia, jotka ovat inspiroineet myöhempien sotaromaanien kirjoittajia.
En lainkaan ihmettele, miksi luutnantti Juutilaisen eli Marokon kauhun sanotaan hotkineen tämän kirjan melkein yhdeltä istumalta heti sen ilmestyttyä. On varmasti ollut kiinnostavaa lukea, mitä omista tekemisistä on kirjoitettu julkisesti. Kaltaisestani nykylukijasta taas oli hauska bongata kohtia, jotka ovat inspiroineet myöhempien sotaromaanien kirjoittajia.
Read
October 2, 2017Sotakirjallisuuden klassikko vei mukavuusalueen ulkopuolelle. Kranaattien räiskyntä ja konekiväärien papatus vahvana mielikuvana, samoin toverilliset miehet, joita Palolampi kuvaa mielestäni parhaiten niin sanotuissa tavallisissa askareissa. Kokonaiskuva Kollaan taistelusta jäi kuitenkin sekavaksi, Palolammen teksti on niin nopeatempoista ja hetkessä elävää että sotatoimia huonommin tunteva jää auttamatta ulkopuolelle kerronnasta.
August 30, 2016
Palolammen kirja on välittömästi sodan jälkeen muistiinpanoista koottu tarina Kollaanjoen sankareista. Kirjassa esiintyvät niin Marokon kauhu, Simo Häyhä kuin korsupäivällisiä taituroiva kokki Elokin. Miestappiot ja hätä, toisaalta pettymys Moskovan rauhan tuloon maaliskuussa 1940 tuodaan elävästi esiin.
August 13, 2021
Kuunneltu nopeasti äänikirjana. Kollaa kestää on kirjoitettu välirauhan aikana (1940–1941) ja parasta kirjassa on autenttisuus ja jälkiviisauden puute. Talvisotaa kuvataan tuoreeltaan. Wikipedian mukaan kirjassa olisi paineuutuna jopa yli 300 sivua, joten joko äänikirja on lyhennetty tai painetussa on paljon kuvia, koska ainakin Storytelissä oleva versio on vain muutaman tunnin mittainen.
February 13, 2020
2,5 tähteä. Vähän sekava, hankala saada kokonaiskuvaa siitä missä mikäkin tapahtuu. Hienoa kuvausta miesten tunnelmista ja niiden vaihtumisesta sodan eri vaiheissa. Kuitenkin vähän luettelomainen reportaasi eri taisteluista eikä mukaansatempaava, yhtenäinen tarina.
October 19, 2020
Hyvähän tämä oli. Paikoittain paatoksellista, kuten olin odottanutkin. Mutta enimmäkseen vaan raa'an rehellistä tekstiä sodasta.
March 14, 2026
Olipa köykänen teos. Ei mikään ihme, että Tuntematon sotilas sai menestystä 15v myöhemmin jos tämä oli sotakirjallisuuden taso sitä ennen. Kollaa kestää on faktaotteella kirjoitettu muistelman oloinen teos joka kuitenkin on listattuna fiktioksi. Ketään ei kuitenkaan oikeastaan kunnolla seurata, kirjoittaja välillä käy sanelemassa omia tapahtumia ja toisinaan hypätään milloin mihinkin kohtaa rintamaa. Enemmän tuntuu että kyseessä on teos eri tapahtumista eri kohdalta Kollaajokea ja kaikki 'mielenkiintoinen' on ämpätty kirjaan. En myöskään ihmettele jos 1941 on ollut tämän teoksen jäljiltä paljon nuoria Tuntemattoman sotilaan Asumaniemen tyyppisiä intoilijoita.
Ainoa bonus, että antoi vähän lisäymmärrystä siitä kuinka merkittäviä sarjatuliaseet olivat jalkaväkiyksikön tulivoimalle. Opin myös vähän Neuvostoliiton panssarirekien käytöstä, joskin asiasta piti kysellä internetistä vähän lisätarkennusta. Erikoisia vermeitä.
Ilmainen kirja paikallisen kirjaston ilmaishyllystä, palautetaan kiertoon, jonku muun murheeksi.
Ainoa bonus, että antoi vähän lisäymmärrystä siitä kuinka merkittäviä sarjatuliaseet olivat jalkaväkiyksikön tulivoimalle. Opin myös vähän Neuvostoliiton panssarirekien käytöstä, joskin asiasta piti kysellä internetistä vähän lisätarkennusta. Erikoisia vermeitä.
Ilmainen kirja paikallisen kirjaston ilmaishyllystä, palautetaan kiertoon, jonku muun murheeksi.
Displaying 1 - 10 of 10 reviews