Olipa kiva pieni säeromaani! Näitä on parina viime vuonna ilmestynyt koko ajan enenevissä määrin. Ja vaikka en ole yhteenkään vielä palavasti rakastunut, niin kaikki ovat olleet hyviä.
Dodossa käsitellään suuria ja vaikeitakin asioita: yksinhuoltajaäiti, isän alkoholismi, polyamoria, seksuaalinen suuntautuminen, masennus, luonnonsuojelu... Teemoja on paljon ja kirjasomen perusteella monien mielestä vähän liikaakin. Ja kyllä, kirjassa on ehkä hitusen liikaa kaikkea - varsinkin, kun säeromaanin muoto tekee tarinasta väistämättä melko tiiviin. Aiheiden käsittely jää ehkä hieman pintaraapaisun tasolle. Myös itse Dodo tuntui vähän irralliselta tarinan kokonaisuuden kannalta, vaikka ei minua toisaalta mitenkään haitannut sen läsnäolo.
Kokonaisuutena tarina on kuitenkin hyvä ja sen kieli kaunista. Meresmaa kirjoittaa kyllä hyvin. Nyt ehkä uskallan tutustua hänen paksumpiinkin teoksiin, esimerkiksi Mifonki-kirjasarjaan.