What do you think?
Rate this book
Yliaika
Miten eläisit, jos tietäisit kuolinpäiväsi?
Vuonna 2052 Suomi kukoistaa, ja pääkaupungin valkealla asfaltilla kulkee vain nuorekkaita ihmisiä. Hyvinvoinnilla on kuitenkin hintansa: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille.
2020-luvun voimapoliitikko Annastiina Kankaanrinta on elänyt lähes täydellisen elämän ja valmistelee nyt exituksestaan tyylikästä mediatapahtumaa. Kukat ja lakanat on huolella valittu ja shampanja viilennetty, vain viimeiset sanat ovat valitsematta. Särö harmoniassa laukaisee lopulta paniikin. Mitä kaikkea muuta Annastiinalta on jäänyt tekemättä ja voisiko virheet vielä
korjata?
Yliaika pohtii, mikä meitä ajaa ja mikä lopulta on valintojen paino. Olisiko mahdollista elää niin, ettei aika valuisi hukkaan?
Piia Leinon edellinen romaani, EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019 voittanut Taivas, sijoittui sekin 2050-luvun Helsinkiin, mutta hyvin erilaiseen tulevaisuuteen kuin Yliajan virtaviivaistetussa luksus-Suomessa. Molemmilla ajatusleikeillä on kuitenkin juurensa vahvasti nykyhetkessä. Tulevaisuus valitaan nyt, joka päivä uudestaan.
Vuonna 2052 Suomi kukoistaa, ja pääkaupungin valkealla asfaltilla kulkee vain nuorekkaita ihmisiä. Hyvinvoinnilla on kuitenkin hintansa: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille.
2020-luvun voimapoliitikko Annastiina Kankaanrinta on elänyt lähes täydellisen elämän ja valmistelee nyt exituksestaan tyylikästä mediatapahtumaa. Kukat ja lakanat on huolella valittu ja shampanja viilennetty, vain viimeiset sanat ovat valitsematta. Särö harmoniassa laukaisee lopulta paniikin. Mitä kaikkea muuta Annastiinalta on jäänyt tekemättä ja voisiko virheet vielä
korjata?
Yliaika pohtii, mikä meitä ajaa ja mikä lopulta on valintojen paino. Olisiko mahdollista elää niin, ettei aika valuisi hukkaan?
Piia Leinon edellinen romaani, EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019 voittanut Taivas, sijoittui sekin 2050-luvun Helsinkiin, mutta hyvin erilaiseen tulevaisuuteen kuin Yliajan virtaviivaistetussa luksus-Suomessa. Molemmilla ajatusleikeillä on kuitenkin juurensa vahvasti nykyhetkessä. Tulevaisuus valitaan nyt, joka päivä uudestaan.
232 pages, Hardcover
First published April 1, 2020
8 people are currently reading
418 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 96 reviews
May 22, 2020
Piia Leinon uusi tulevaisuuskertomus hipoo romaanina täydellistä. Kirjan maailmassa kansalaisuus loppuu 75-vuotiaana, jolloin useimmat suorittavat ”exituksen” elämästä, mutta tähän johtanutta lakimuutosta alun perin ajanut poliitikko Annastiina Kankaanrinta istuukin huolella suunniteltua exitustaan edeltävänä päivänä autoon ja ajaa kohti pohjoista. Päähenkilön maailma on luotu tarkasti, kärjistetysti mutta ei osoittelevasti – ironinen värinä ympäröi Annastiinan edesottamuksia. Kuvaus on hyvin tiivistä ja perustelee itsensä suhteessa kerrontaan täysin, esim. kohdissa joissa Annastiina keskittyy aistimaan ympäristöään. Tämä on toimittajan kirjoittama romaani ja se näkyy, mutta ei väkisin puskettuna ajankohtaisuutena, vaan mediaympäristön ja politiikan tuntemuksena, joka tarjoaa herkullisia yksityiskohtia. Rivienvälinen vertaus esim. paperittomien nykyiseen tilanteeseen ei jää huomiotta. Kirjassa ei tunnu olevan yhtään ylimääräistä lausetta. Teos pysyy ytimessään, kertomus etenee kuin elokuvassa, jollaisen tästä pystyy hyvin kuvittelemaan mielessään lukemisen aikana.
”Mutta miten muitten sanat muka olisivat hänen omaansa parempia? Sitä paitsi on aina riski, että sitaatti menee väärin ja hän olisi ikuisesti henkilö, joka tyri viimeiset sanansa.” (s. 12)
”Menneeseen saattoi haikailla, mutta sinne ei voinut palata eikä sitä voinut edes todenmukaisesti muistaa, sillä muistot olivat vain sekoitus nostalgiaa, unelmia ja konkretian sirpaleita.” (s. 103)
”Ehkä halu kontrolloida, jaotella ja pätkiä aikaa oli lopulta vain yritys unohtaa, ettei heillä ollut siihen mitään otetta.” (s. 182)
”Mutta miten muitten sanat muka olisivat hänen omaansa parempia? Sitä paitsi on aina riski, että sitaatti menee väärin ja hän olisi ikuisesti henkilö, joka tyri viimeiset sanansa.” (s. 12)
”Menneeseen saattoi haikailla, mutta sinne ei voinut palata eikä sitä voinut edes todenmukaisesti muistaa, sillä muistot olivat vain sekoitus nostalgiaa, unelmia ja konkretian sirpaleita.” (s. 103)
”Ehkä halu kontrolloida, jaotella ja pätkiä aikaa oli lopulta vain yritys unohtaa, ettei heillä ollut siihen mitään otetta.” (s. 182)
April 24, 2020
Vähän liiankin todellinen tulevaisuuskuva maailmasta, jossa 75-vuotiaat lakkaavat olemasta Suomen kansalaisia ja yksi sellainen (itse laista vastuussa oleva) pakenee metsään, kun ei vielä koekaan olevan oma hetki poistua. Kutkuttavia yksityiskohtia, täysillä mukaansa vievä tarina ja lukijalle jää käteen paljon polveilevia pohdintoja aiheen ympärillä. Tykkäsin!
Bonuksena: Oodi mainittu! 2050-luvun Oodin katolla on jotain lukukuplia, joihin voi kavuta itsekseen chillaamaan. 2050-luvulla on edelleen Oodi! Jee! Leinon tulevaisuus voi olla hyvinkin totta, mutta toivottavasti vain Oodin osalta. Kaikki muu sai lukijassa aikaan ahdistusta: ehdinkö elämään tarpeeksi ennen kuin täytän 75? Entä jos joku muu saakin siinä vaiheessa päättää, kuinka kauan saan täällä olla? Tulenko tekemään näillä vuosilla yhtään mitään järkevää ja hyödyllistä? Who cares? (I do.)
Lämmin suositus kaikille! Tosi erilainen kuin Taivas mutta yhtäläisyyksiäkin maailmoista löytyy. Lue lue!
Bonuksena: Oodi mainittu! 2050-luvun Oodin katolla on jotain lukukuplia, joihin voi kavuta itsekseen chillaamaan. 2050-luvulla on edelleen Oodi! Jee! Leinon tulevaisuus voi olla hyvinkin totta, mutta toivottavasti vain Oodin osalta. Kaikki muu sai lukijassa aikaan ahdistusta: ehdinkö elämään tarpeeksi ennen kuin täytän 75? Entä jos joku muu saakin siinä vaiheessa päättää, kuinka kauan saan täällä olla? Tulenko tekemään näillä vuosilla yhtään mitään järkevää ja hyödyllistä? Who cares? (I do.)
Lämmin suositus kaikille! Tosi erilainen kuin Taivas mutta yhtäläisyyksiäkin maailmoista löytyy. Lue lue!
August 13, 2020
Mielenkiintoinen konsepti, vaikka olisin ehkä kaivannut hieman enemmän sivuja, ja enemmän dramatiikkaa, nyt tää oli jotenkin semmoinen tasaisen tappava. Jätti lukijan haluamaan lisää, ja tästä ja parista muustakin tyylikeinosta ja kirjoitustyylistä tuli monta kertaa vahvasti mieleen Johanna Sinisalo. Loogisuudessaan kammottava tulevaisuusvisio jota oli kuitenkin nautinto lukea.
July 12, 2020
Olipas nopealukuinen juttu. Luin käytännössä yhdellä istumalla. Piia Leino on onnistunut luomaan oikein mallikelpoisen dystopian, joka kommentoi nykypäivän politiikkaa maalailemalla pelottavan uskottavan tulevaisuuskuvan 2050-luvun Suomesta. Tämä sopisi sanakirjaesimerkiksi yhteiskunnallisesta scifistä.
Leinon maalailemassa tulevaisuudessa huoltosuhdeongelmat on ratkaisu yksinkertaisella tavalla: 75-vuotiaat menettävät kansalaisuutensa ja mikäli henkilö täyttää 76 vuotta, valtio takavarikoi välittömästi kaiken omaisuuden, eikä perillisille jää mitään. Niinpä ihmiset tekevät hallitun itsemurhan täyttäessään 75 vuotta. Huoltosuhde kiittää ja kaikki on kultaista.
Paitsi kun ei ole. Annastiina Kankaanrinta on tehnyt aikoinaan hienon nousun toimittajasta politiikkaan ja pääministerin uudeksi puolisoksi. Ikärajalaki on Kankaanrinnan idea, vaikka ei Kankaanrinta ihan sitä tällä tavalla ajatellut – vain vapaaehtoisena mahdollisuutena välttyä perintöverolta tekemällä itsemurha 75-vuotiaana. Laki on kuitenkin muuttunut myöhemmin pakoksi.
Tämä kaikki tapahtui 2020-luvulla. Kirjan nykyhetki on 2050-luvulla, jolloin Kankaanrinta täyttää 75. Loppu on huolella suunniteltu, mutta joku kirraa vastaan. Kankaanrinta ei saa päätettyä sopivia viimeisiä sanoja lausuttavaksi ennen median edessä tapahtuvaa kuolemaa. Paniikki iskee päälle ja Kankaanrinta pakenee "metsämummoksi".
Leino kuvaa 2050-luvun maailmaa yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Kirja ei turhia sanoja tuhlaile, vaan on hyvin taloudellinen ja tehokas ideansa esittelemisessä. Kirja on painava kannanotto vanhenemiseen, vanhustenhoitoon ja myös kaikenlaisten paperittomien asemaan. Hienoa yhteiskunnallista scifiä tosiaan.
Leinon maalailemassa tulevaisuudessa huoltosuhdeongelmat on ratkaisu yksinkertaisella tavalla: 75-vuotiaat menettävät kansalaisuutensa ja mikäli henkilö täyttää 76 vuotta, valtio takavarikoi välittömästi kaiken omaisuuden, eikä perillisille jää mitään. Niinpä ihmiset tekevät hallitun itsemurhan täyttäessään 75 vuotta. Huoltosuhde kiittää ja kaikki on kultaista.
Paitsi kun ei ole. Annastiina Kankaanrinta on tehnyt aikoinaan hienon nousun toimittajasta politiikkaan ja pääministerin uudeksi puolisoksi. Ikärajalaki on Kankaanrinnan idea, vaikka ei Kankaanrinta ihan sitä tällä tavalla ajatellut – vain vapaaehtoisena mahdollisuutena välttyä perintöverolta tekemällä itsemurha 75-vuotiaana. Laki on kuitenkin muuttunut myöhemmin pakoksi.
Tämä kaikki tapahtui 2020-luvulla. Kirjan nykyhetki on 2050-luvulla, jolloin Kankaanrinta täyttää 75. Loppu on huolella suunniteltu, mutta joku kirraa vastaan. Kankaanrinta ei saa päätettyä sopivia viimeisiä sanoja lausuttavaksi ennen median edessä tapahtuvaa kuolemaa. Paniikki iskee päälle ja Kankaanrinta pakenee "metsämummoksi".
Leino kuvaa 2050-luvun maailmaa yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Kirja ei turhia sanoja tuhlaile, vaan on hyvin taloudellinen ja tehokas ideansa esittelemisessä. Kirja on painava kannanotto vanhenemiseen, vanhustenhoitoon ja myös kaikenlaisten paperittomien asemaan. Hienoa yhteiskunnallista scifiä tosiaan.
September 12, 2020
Pidin Taivas- kirjasta todella paljon ja se oli ensimmäisiä dystopioita mitä luin. Minulla olikin kovat odotukset Yliaikaa kohtaan ja kirja lunasti ne odotukset todella hyvin. Leinon kirjoitustyyli on selkeä ja ymmärrettävä, toisin kuin monissa samankaltaisissa kirjoissa. Aihe oli mielenkiintoinen ja lähestymistapa erilainen. Päähenkilö tuntui todella tunteettomalta melkein koko ajan, vaikka lopussa hänkin sai inhimillisiä tunteita. Kirjan aihe on todella vakava, mutta kirjassa oli paljon humoristisiakin kohtia - huumorin avulla voi käydä läpi monia hyvinkin syvällisiä ja vaikeita aiheita - mutta myös koskettavia. En oikeastaan löydä mitään negatiivista kirjasta, päähenkilön tunteettomuuskaan ei ollut ärsyttävällä tavalla tunteetonta. Taivas- kirjaan verrattuna tämä oli mielestäni kevyemmin kirjoitettu vaikka ei minusta Taivaskaan ollut ahdistava. Suosittelen lukemaan!
November 28, 2020
Tässä tulevaisuuskirjassa - dystopiassa oikeastaan - on ihan mielenkiintoinen asetelma: Joskus 2030-luvulla on on säädetty Suomessa laki, että yli 75-vuotiaiden tulee luopua kansalaisuudestaan ja pystyäkseen jättämään omaisuutensa perintönä käytännössä tehtävä exitus eli kuoltava ennen 76. syntymäpäiväänsä. Kirjassa ollaan vuodessa 2052 jolloin lain alulle laittanut tähtipoliitikko on oman exituksensa edessä.
Teoksen tarkoitus on varmasti herätellä yhteiskunnallista keskustelua isoista aiheista, kuten eläkepommista, ilmastonmuutoksesta, vanhusten hoivasta ja elämän tarkoituksesta. Itselleni ongelma oli se, että teoksen tyyli/kerronta ei omassa luvussani yltänyt hyvä idean tasolle. Esitystapa oli viihderomaanimaisen kepeä ja päähenkilön itsereflektio siitä, mitä elämässä olisi pitänyt tehdä oli silmiinpistävän mustavalkoista.
Jostain syystä myös itse pääkritiikin kohde eli se, miten yhteiskuntamme suhtautuu vanhenevan väestöön jäi teoksessa taka-alalle. Sekin varmasti vaikutti kepeään yleisolemukseen. Mikäli tuota vuoden 2052 yhteiskuntaa olisi kuvattu enemmän, teos olisi saanut kaipaamani synkemmän sävyn, nyt siitä jäi vähän sellainen vanhan naisen road tip -tyyppinen vaikutelma.
Teoksen tarkoitus on varmasti herätellä yhteiskunnallista keskustelua isoista aiheista, kuten eläkepommista, ilmastonmuutoksesta, vanhusten hoivasta ja elämän tarkoituksesta. Itselleni ongelma oli se, että teoksen tyyli/kerronta ei omassa luvussani yltänyt hyvä idean tasolle. Esitystapa oli viihderomaanimaisen kepeä ja päähenkilön itsereflektio siitä, mitä elämässä olisi pitänyt tehdä oli silmiinpistävän mustavalkoista.
Jostain syystä myös itse pääkritiikin kohde eli se, miten yhteiskuntamme suhtautuu vanhenevan väestöön jäi teoksessa taka-alalle. Sekin varmasti vaikutti kepeään yleisolemukseen. Mikäli tuota vuoden 2052 yhteiskuntaa olisi kuvattu enemmän, teos olisi saanut kaipaamani synkemmän sävyn, nyt siitä jäi vähän sellainen vanhan naisen road tip -tyyppinen vaikutelma.
July 22, 2020
Paljon ajatuksia herättävä kirja, joka ei kuitenkaan tuputa oikeita vastauksia lukijalle. Laskisin tämän dystopiakirjallisuuteen, mutta varsinaisesti tässä kuvataan pikemminkin utopiaa, josta maksetaan kova hinta. Ainakin kirja erottui tyypillisemmästä dystopiakirjallisuudesta. Päähenkilö ei ollut perinteinen heikossa asemassa oleva nuori, vaan vanheneva vallanpitäjä, joka joutuu nyt kohtaamaan valintojensa seuraukset. 2050-luvun Suomi ja laajemmin maailma ei näyttäydy välttämättä niinkään radikaalisti muuttuneena, vaan tietyllä tavalla ahdistavankin samankaltaisena, ikuisesti samojen ongelmien ympärillä vellovana.
June 1, 2020
Yliaika kertoo Suomesta vuonna 2052, jolloin perustuslakiin on kirjattu, että kansalaisuus päättyy ihmisen täyttäessä 75 vuotta. Silloin odotetaan päivänsankarin järjestävän oman exituksensa, jonka ympärillä pyörii melkoinen juhlabisnes. Entinen ministeri Annastiina Kankaanrinta on ollut tärkeä poliitikko tämän ns. Lex 75:n läpimenossa. Nyt hän valmistelee omaa näyttävää exitustaan: koti on järjestetty juhlakuntoon, kukat tilattu ja toimittajat kutsuttu paikalle. Mutta exituksensa aattona Annastiina ottaa hatkat. Hänestä tulee vanhuskarkulainen ja hän liittyy Laukaalla toimivien metsämummojen yhteisöön.
Yliajan ajoitus on aikamoinen. Koronauutisointia, pandemian etenemistä ja sen eri maissa niittämien kuolonuhrien määrää tutkaillessa väistämättä tulee mieleen ajatus, että esimerkiksi Ruotsissa on pantu toimeen jonkunlainen Lex 85 -sovellus: yli 4000 kuolonuhria, suurin osa vanhuksia. Piia Leinon argumentointi on herkullisen osuvaa, nasevaa ja asiantuntevaa. Minua viehättivät myös mielikuvitukselliset älyvempaimet ja vauhdikkaat tilanteet. Pidin valtavasti kirjan alkuosasta, mutta sitten kiinnostukseni hieman herpaantui. Ehkä Laukaan kommuunin ja virtuaalisen orkideameren kuvausta oli turhan paljon.
Yliajan ajoitus on aikamoinen. Koronauutisointia, pandemian etenemistä ja sen eri maissa niittämien kuolonuhrien määrää tutkaillessa väistämättä tulee mieleen ajatus, että esimerkiksi Ruotsissa on pantu toimeen jonkunlainen Lex 85 -sovellus: yli 4000 kuolonuhria, suurin osa vanhuksia. Piia Leinon argumentointi on herkullisen osuvaa, nasevaa ja asiantuntevaa. Minua viehättivät myös mielikuvitukselliset älyvempaimet ja vauhdikkaat tilanteet. Pidin valtavasti kirjan alkuosasta, mutta sitten kiinnostukseni hieman herpaantui. Ehkä Laukaan kommuunin ja virtuaalisen orkideameren kuvausta oli turhan paljon.
July 5, 2020
Vanhukset hautaan, sanoo poliitikko Annastiina Kankaanrinta ja häippäsee ite metikköön oman kuoloajankohdan lähestyessä. Dystopia vanhusten hoitokustannusten hillitsemisestä talous- ja tehokkuusarvot edellä. Selkeä, nopealukuinen, kekseliäs, yhteiskunnallisesti kantaaottava. Jäin kaipaamaan vain rosoa - teoksen säntillisyys oli hieman liikaa. Suosittelen siitä huolimatta ihan jokaiselle, myös yleensä scifiä karttaville.
July 28, 2020
Olipa hieno romaani! Kapitalistinen dystopia, jota on höystetty pehmeällä mustalla huumorilla hyvin suomalaisittain mutta silti jotenkin... nautittavasti. Kuoleman kulutuskulttuurista olisin lukenut mielelläni lisää, se olisi tuonut tähän vielä uudenlaista poliittista syvyyttä. Mutta oikein toimiva näinkin. Jopa niin toimiva, että veikkaan Finlandia-ehdokkuutta ellen peräti -palkintoa!
April 17, 2020
Piia Leinon kolmas romaani Yliaika tarjoaa melko rajun vaihtoehdon kestävyysvajeen ja huoltosuhteen ongelmiin. Kuinka kansantalous kestää suurten ikäluokkien lähivuosina massiivisesti lisääntyvän hoivan tarpeen? Yliajan ratkaisu on taloudellisesti kestävä, mutta inhimillisestä näkökulmasta hirveä. Vai onko sittenkään? Leino kuvaa yksilökeskeistä maailmaa, jossa oman kuolinpäivän suunnittelu ja viimeiset juhlat ovat vain looginen päätepiste riittävän hyvälle ja tarpeeksi kestäneelle elämälle. Kun viimeisten elinvuosien kalliista mutta sangen turhista hoidoista on voitu siirtää resursseja esimerkiksi perusterveydenhuollon laadun parantamiseen (syövät voidaan löytää ja parantaa jo alkuvaiheessa kattavien vuosittaisten kartoitusten avulla), eläkeiän laskemiseen ja kestävämpien ympäristöstrategioiden toteuttamiseen, on ihmiselämä monin mittarein laadukkaampaa kuin aiemmin.
Piia Leinon Yliaika on loistavaa spekulatiivista fiktiota. Sen kansiliepeessä sanotaan: "Tulevaisuus valitaan nyt, joka päivä uudestaan." Tätä voi pitää Yliajan tärkeimpänä antina. Tämän päivän ratkaisut heijastuvat kauas tulevaisuuteen. Leino visioi 2050-luvun Suomea ja maailmaa huomattavan uskottavasti, Yliajan kuvaama kehitys tuntuu hyvin realistiselta. Leinon yksityiskohdat ovat maukkaita, pohdittuja. Esimerkiksi verkkoyhteydet ovat kaikille ilmaisia, mutta vastineeksi kaikkia voidaan käytännössä valvoa heidän rannekkeidensa avulla. Tekoäly on kehittynyttä, muttei kuitenkaan inhimillistä, vaikka Annastiina haluaakin sen usein unohtaa Heath Ledger -amimoninsa kanssa kommunikoidessaan. Ilmastokriisi on ajanut miljoonia afrikkalaisia Serbiaan pakolaisiksi, Italia on eronnut EU:sta ja niin edelleen. Nykyajasta vain 30 vuotta eteenpäin kurkisteleva romaani on pysäyttävä.
Minä pidin paljon jo Leinon edellisestä romaanista Taivas, mutta Yliaika on todellinen täysosuma. Huiman älykäs romaani pitää otteessaan loppuun saakka. Tässä voi jopa olla vuoden 2020 paras kirja. Valtava suositus!
Piia Leinon Yliaika on loistavaa spekulatiivista fiktiota. Sen kansiliepeessä sanotaan: "Tulevaisuus valitaan nyt, joka päivä uudestaan." Tätä voi pitää Yliajan tärkeimpänä antina. Tämän päivän ratkaisut heijastuvat kauas tulevaisuuteen. Leino visioi 2050-luvun Suomea ja maailmaa huomattavan uskottavasti, Yliajan kuvaama kehitys tuntuu hyvin realistiselta. Leinon yksityiskohdat ovat maukkaita, pohdittuja. Esimerkiksi verkkoyhteydet ovat kaikille ilmaisia, mutta vastineeksi kaikkia voidaan käytännössä valvoa heidän rannekkeidensa avulla. Tekoäly on kehittynyttä, muttei kuitenkaan inhimillistä, vaikka Annastiina haluaakin sen usein unohtaa Heath Ledger -amimoninsa kanssa kommunikoidessaan. Ilmastokriisi on ajanut miljoonia afrikkalaisia Serbiaan pakolaisiksi, Italia on eronnut EU:sta ja niin edelleen. Nykyajasta vain 30 vuotta eteenpäin kurkisteleva romaani on pysäyttävä.
Minä pidin paljon jo Leinon edellisestä romaanista Taivas, mutta Yliaika on todellinen täysosuma. Huiman älykäs romaani pitää otteessaan loppuun saakka. Tässä voi jopa olla vuoden 2020 paras kirja. Valtava suositus!
December 26, 2020
Harvoin törmään dystopiaan, joka näin terävästi kommentoi nykyaikaa. 2050-luvun Suomi on tunnistettava, mutta nykyiset yhteiskunnan läpi leikkaavat kehityskaaret ovat paljon pidemmällä - ilmastonmuutos, väestönkasvu, populismi ja politiikan polarisoituminen, pakolaisuus, talouskriisi, tekoäly, vihapuhe, kapitalismi jne. Ongelmia ratkotaan radikaalilla, mutta pelottavan mahdollisella tavalla: kansalaisuuden rajaamisella 75 ikävuoteen. Tämän sanottuani todettakoon, että tästä asetelmasta yhteiskunnallinen kommentaari ja lähitulevaisuutta raottava kuvaus olisi helposti viiden tähden arvoista.
Pidin myös siitä, miten Leino käsitteli elämänvalintojen seurauksia ja niiden kohtaamista. Ja sitä, mikä oikeastaan on tärkeää ja mikä ei. Tämä pakotti ikävästi vilkaisemaan peiliin, mikä on aina onnistuneen teoksen merkki. Liian usein unohtaa, että elämä tapahtuu nyt, eikä sitten joskus.
Tiputin arviotani yhdellä tähdellä, koska henkilöhahmot tuntuivat mustavalkoisilta ja olisin kaivannut enemmän syvyyttä. Erityisesti päähenkilö, Annastiina, tuntui olevan joko kovassa liemessä keitetty politiikan pora tai itsesäälissä rypevä vanhus. Olisin kaivannut myös harmaan sävyjä. Sivuhenkilöt eivät myöskään säväyttäneet moniulotteisuudellaan. Olisin kaivannut sävyjä myös kirjan tunnelmaan, nyt se oli melko tasainen. Tällä teemalla sävy olisi voinut olla synkempikin.
Pidin myös siitä, miten Leino käsitteli elämänvalintojen seurauksia ja niiden kohtaamista. Ja sitä, mikä oikeastaan on tärkeää ja mikä ei. Tämä pakotti ikävästi vilkaisemaan peiliin, mikä on aina onnistuneen teoksen merkki. Liian usein unohtaa, että elämä tapahtuu nyt, eikä sitten joskus.
Tiputin arviotani yhdellä tähdellä, koska henkilöhahmot tuntuivat mustavalkoisilta ja olisin kaivannut enemmän syvyyttä. Erityisesti päähenkilö, Annastiina, tuntui olevan joko kovassa liemessä keitetty politiikan pora tai itsesäälissä rypevä vanhus. Olisin kaivannut myös harmaan sävyjä. Sivuhenkilöt eivät myöskään säväyttäneet moniulotteisuudellaan. Olisin kaivannut sävyjä myös kirjan tunnelmaan, nyt se oli melko tasainen. Tällä teemalla sävy olisi voinut olla synkempikin.
October 7, 2021
3,5 tähteä, jotka eivät ihan ehkä vielä pyöristy neljään. Nopealukuinen dystopia (onko tämä nyt sellainen suomalainen "page turner"?) ja todella mielenkiintoinen idea, tunnistettavasti kuvailtu Suomi, jonka tulevaisuuskuva ei hurjasta käänteestä huolimatta vaikuttanut liian epärealistiselta. Oli mielenkiintoista seurata median ja yhteiskunnan liikehdintää kirjoittajan luomassa todellisuudessa. Päähenkilön "toiminnan ajat" olivat kuitenkin tapahtuneet jo menneisyydessä kun tätä dystopiaa luotiin ja varsinaisen tarinan aikana hän ei enää ollut mikään ratkaisija vaan sivustaseuraaja, niin kuin kaikki kirjan henkilöt ..ja Suomen kansa.
May 26, 2020
Loistava, pelottavan todentuntuinen, Suomen lähitulevaisuuteen sijoittuva, aavistuksen dystooppinen utopia.
Piti loppuun saakka sekä paketin kasassa että lukijan kiinnostuneena ja herätti aivan valtavasti ajatuksia siitä mistä me tulemme, missä me olemme ja mihin me yhteiskuntanakin olemme menossa ja mikä kaikki loppujen lopuksi on tärkeää.
Piti loppuun saakka sekä paketin kasassa että lukijan kiinnostuneena ja herätti aivan valtavasti ajatuksia siitä mistä me tulemme, missä me olemme ja mihin me yhteiskuntanakin olemme menossa ja mikä kaikki loppujen lopuksi on tärkeää.
May 30, 2020
Samalla tavalla jännä kuin Taivas, hyvin otettu nykymaailman juttuja ja vedetty tulevaisuudennäkymiä niin, että pelottaa. Tosi epäkiitollinen päähenkilö varmasti kirjoittaa, mutta sai mut pidettyä loppuun saakka mukana kuitenkin, jopa innolla, jos ei hahmon niin maailman ja juonen puolesta.
January 29, 2021
Yliaika oli ihan miellyttävä kuunneltava, mutta vähän jäin kaipaamaan siltä vielä jotain enemmän. Pidin tarinasta ja henkilöistä, mutta olisin kaivannut jotain, mikä olisi herättänyt enemmän ajatuksia ja tunteita.
May 1, 2020
3,5 tähteä
August 19, 2021
Yllättävä, hauska, absurdi, mustan huumorin sävyttämä kihelmöivä tulevaisuuden Suomen kuvan maalailu. Kirja oli vaikea laskea hyppysistä! Mielenkiintoisimpia tarinoita mitä olen aikoihin lukenut.
July 9, 2020
Tämä jäi aika kauaksi odotuksistani. Toisaalta realistinen, toisaalta kaukana siitä. Päähenkilö Annastiinaa kohtaan en tuntenut mitään sympatiaa, hän oli todella rasittava ja tekopyhä... Juoni tuntui myös varsin lattealta, sillä mielenkiintoisesta konseptista olisi saanut enemmänkin irti.
December 1, 2019
Pääsin lukemaan ennakkoon. Olipa kutkuttava tarina ja viiltäviä ajatuskulkuja. Oli pakko ahmia yhdellä istumalla.
July 7, 2020
Piia Leinon Yliaika sijoittuu pääosin vuoteen 2052, jolloin Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille. Täyttäessään 75 vuotta ihmiset menettävät omaisuutensa valtiolle, eikä heillä muutoinkaan ole samoja oikeuksia kuin muilla suomalaisilla kansalaisuuden menetettyään. Mikäli henkilö täyttää 76 vuotta, hänen omaisuutensa siirtyy lopullisesti valtiolle ja näin ollen vanhuksen perilliset eivät saisi omaisuutta tämän kuoltua. Näin ollen vuonna 2052 merkkipaalua lähestyvät järjestävät tulevaisuuden version hautajaisista eli exituksen, jossa vanhus jättää tämän maailman eli kuolee.
Kansalaisuuden rajaus teki ihmisille saman kuin parasta ennen -päiväys elintarvikkeelle, se antoi yhteisölle luvan pitää häntä tarpeettomana. Ihminen oli laumaeläin niin syvästi ja kipeästi, että iso osa hänestä kuoli jo silloin, kun muut alkoivat nähdä hänet yli-ikäisenä.
Tarinaa seurataan entisen kansanedustajan ja peruspalveluministeri Annastiina Kankaanrinnan näkökulmasta. Hän oli aikoinaan panemassa alkuun Lex 75:n, joka niin pelastaisi Suomen talouden kuin vastaisi ilmastonmuutoksen haasteisiin. Vuonna 2052 on Annastiinan exituksen aika, mutta hän ei ole valmis siihen ja hän pakenee kohtaloaan Suomen metsiin pohtimaan niitä elämänsä ja yhteiskunnallisia murroksia, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Annastiina elää yliaikaa.
Leinon teos on terävä kaunokirjallinen kritiikki meidän yhteiskunnastamme, jossa me juuri nyt olemme. Meidän ihmisarvo mitataan jatkuvasti rahassa. Lapsiin panostetaan, koska he ovat sijoitus tulevaisuuteen. Vanhukset, vammaiset, päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat ja muut, jotka eivät osallistu riittävällä tavalla yhteiskunnan taloudelliseen ylläpitoon, ovat kuluerä. Kapitalismi on niin syvälle juurtunut yhteiskuntamme ytimeen, että osa turvautuu edistämään perus- ja ihmisoikeuksia hyödyntämällä taloudellisia argumentteja.
Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kuulee usein edistävän nimenomaan sillä perusteella, että se lisää tuottavuutta. Tehdään työpaikastamme moninaisempi, jotta voimme takoa lisää rahaa, eikä sen takia, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat arvoja itsessään, joita vaalimme. Torjutaan naisiin kohdistuvan väkivaltaa, koska väkivallan hintalippu on aivan korkea. Sinunlaisia työllistettyjä maahanmuuttajia me nimenomaan tarvitaan, minkä takia aktivistit joutuvat liian usein nostamaan median keskiöön turvapaikanhakijan, joka on opiskellut ja töissä ja antaa takaisin yhteiskunnalle, joka hänet on ottanut vastaan. Me annamme, me otamme. Lex 75 ratkaisee yhden ongelman.
Leino käsittelee taitavasti läpi teoksen eri yhteiskunnallisia ja globaaleja haasteita, jotka ovat läsnä tulevaisuudessakin. Tulevaisuudessa Italia on eronnut Euroopan unionista ja turvapaikkapolitiikka aiheuttaa edelleen päänsärkyä. Toki tässä skenaariossa turvapaikanhakijoina on myös suomalaisia vanhuksia. Sukupuolittuneet valta-asemat jatkavat olemassaoloaan politiikassa. Vihapuhe muuttuu myrkyllisemmäksi ja tappavammaksi. Kirja on täynnä mielenkiintoisia pieniä yksityiskohtia, jotka maalaavat ahdistavan realistista maailmankuvaa tulevaisuudesta.
Jossakin ennusteissaan teos ehkä ajautuu karille. Vaikka Afrikkaan viitataan ohi mennen, niin se tuntuu teoksessa hallitsevan edelleen ongelmamantereen lempinimikkeen. Teos ei toki ole poliittinen analyysi tulevaisuudesta ja se rikkoo useita kaavoja, mutta useampi jää kuitenkin elämään Leinon kirjoittamassa tulevaisuudessa. Kiinassa eliniän pituus perustuu massavalvontaan, kun taas Yhdysvalloissa kansalaisuutta on mahdollista jatkaa rahalla.
Ainoa asia, joka minua vaivasi teoksessa, oli latteat tulevaisuuden keksinnöt. Juoman maksaminen rannekkeen vilautuksella. Amimonit, joita voi ostaa kaupasta ja jotka ovat siis ihmisten uusia tekoälystä ja hologrammeista koostuvia seuralaisia. Annastiinalla itsellään on Heath, joka pohjautuu Brokeback Mountainin näyttelijä Heath Ledgeriin, kun taas Annastiinan ystävällä on Brad Pitt. Oodin katoilla on jonkinlaisia lukukuplia, jossa kirjaa lukeva tai kuunteleva saattoi nauttia Helsingin maisemista ilman muiden häirintää.
Heathiä lukuunottamatta tulevaisuuden uudet vempeleet eivät onneksi näyttele mitään suurta roolia Leinon teoksessa, mutta olisin ehkä kuitenkin kaivannut jotain enempää. Äitini maksaa jo tänään ostokset kaupassa Apple -älykellollaan. Toisaalta Leinon tarkoituksena ei ollut koskaan luoda teknisesti valovuosia kehittynyttä yhteiskuntaa, joten tämän voi antaa anteeksi.
Annastiina on hahmona moniuloitteinen, joten uutta maailmaa on kiinnostava seurata nimenomaan hänen näkökulmastaan. Vaikka hänellä oli keskeinen rooli Lex 75:n toimeenpanossa, hän osoittaa inhimillisyyttä ja oivaltaa virheensä, toki siinä vaiheessa, kun on hänen oma vuoronsa kuolla. Hänen mielenmuutoksensa johtui pääosin itsekkäisistä syistä ja ainakin oma suhteeni hahmooni oli vaikea. Koin haastavaksi antaa hänelle anteeksi aivan kuten Suomen kansa Leinon kirjassa.
Yliaika oli todella jännittävä, mielenkiintoinen ja tajunnanräjäyttävä teos. Harvoin sitä saa mahdollisuutta lukea dystopiaa, jossa seikkaillaan tutuissa maisemissa. En voi muuta kuin suositella tätä kirjaa.
Kansalaisuuden rajaus teki ihmisille saman kuin parasta ennen -päiväys elintarvikkeelle, se antoi yhteisölle luvan pitää häntä tarpeettomana. Ihminen oli laumaeläin niin syvästi ja kipeästi, että iso osa hänestä kuoli jo silloin, kun muut alkoivat nähdä hänet yli-ikäisenä.
Tarinaa seurataan entisen kansanedustajan ja peruspalveluministeri Annastiina Kankaanrinnan näkökulmasta. Hän oli aikoinaan panemassa alkuun Lex 75:n, joka niin pelastaisi Suomen talouden kuin vastaisi ilmastonmuutoksen haasteisiin. Vuonna 2052 on Annastiinan exituksen aika, mutta hän ei ole valmis siihen ja hän pakenee kohtaloaan Suomen metsiin pohtimaan niitä elämänsä ja yhteiskunnallisia murroksia, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Annastiina elää yliaikaa.
Leinon teos on terävä kaunokirjallinen kritiikki meidän yhteiskunnastamme, jossa me juuri nyt olemme. Meidän ihmisarvo mitataan jatkuvasti rahassa. Lapsiin panostetaan, koska he ovat sijoitus tulevaisuuteen. Vanhukset, vammaiset, päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat ja muut, jotka eivät osallistu riittävällä tavalla yhteiskunnan taloudelliseen ylläpitoon, ovat kuluerä. Kapitalismi on niin syvälle juurtunut yhteiskuntamme ytimeen, että osa turvautuu edistämään perus- ja ihmisoikeuksia hyödyntämällä taloudellisia argumentteja.
Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kuulee usein edistävän nimenomaan sillä perusteella, että se lisää tuottavuutta. Tehdään työpaikastamme moninaisempi, jotta voimme takoa lisää rahaa, eikä sen takia, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat arvoja itsessään, joita vaalimme. Torjutaan naisiin kohdistuvan väkivaltaa, koska väkivallan hintalippu on aivan korkea. Sinunlaisia työllistettyjä maahanmuuttajia me nimenomaan tarvitaan, minkä takia aktivistit joutuvat liian usein nostamaan median keskiöön turvapaikanhakijan, joka on opiskellut ja töissä ja antaa takaisin yhteiskunnalle, joka hänet on ottanut vastaan. Me annamme, me otamme. Lex 75 ratkaisee yhden ongelman.
Leino käsittelee taitavasti läpi teoksen eri yhteiskunnallisia ja globaaleja haasteita, jotka ovat läsnä tulevaisuudessakin. Tulevaisuudessa Italia on eronnut Euroopan unionista ja turvapaikkapolitiikka aiheuttaa edelleen päänsärkyä. Toki tässä skenaariossa turvapaikanhakijoina on myös suomalaisia vanhuksia. Sukupuolittuneet valta-asemat jatkavat olemassaoloaan politiikassa. Vihapuhe muuttuu myrkyllisemmäksi ja tappavammaksi. Kirja on täynnä mielenkiintoisia pieniä yksityiskohtia, jotka maalaavat ahdistavan realistista maailmankuvaa tulevaisuudesta.
Jossakin ennusteissaan teos ehkä ajautuu karille. Vaikka Afrikkaan viitataan ohi mennen, niin se tuntuu teoksessa hallitsevan edelleen ongelmamantereen lempinimikkeen. Teos ei toki ole poliittinen analyysi tulevaisuudesta ja se rikkoo useita kaavoja, mutta useampi jää kuitenkin elämään Leinon kirjoittamassa tulevaisuudessa. Kiinassa eliniän pituus perustuu massavalvontaan, kun taas Yhdysvalloissa kansalaisuutta on mahdollista jatkaa rahalla.
Ainoa asia, joka minua vaivasi teoksessa, oli latteat tulevaisuuden keksinnöt. Juoman maksaminen rannekkeen vilautuksella. Amimonit, joita voi ostaa kaupasta ja jotka ovat siis ihmisten uusia tekoälystä ja hologrammeista koostuvia seuralaisia. Annastiinalla itsellään on Heath, joka pohjautuu Brokeback Mountainin näyttelijä Heath Ledgeriin, kun taas Annastiinan ystävällä on Brad Pitt. Oodin katoilla on jonkinlaisia lukukuplia, jossa kirjaa lukeva tai kuunteleva saattoi nauttia Helsingin maisemista ilman muiden häirintää.
Heathiä lukuunottamatta tulevaisuuden uudet vempeleet eivät onneksi näyttele mitään suurta roolia Leinon teoksessa, mutta olisin ehkä kuitenkin kaivannut jotain enempää. Äitini maksaa jo tänään ostokset kaupassa Apple -älykellollaan. Toisaalta Leinon tarkoituksena ei ollut koskaan luoda teknisesti valovuosia kehittynyttä yhteiskuntaa, joten tämän voi antaa anteeksi.
Annastiina on hahmona moniuloitteinen, joten uutta maailmaa on kiinnostava seurata nimenomaan hänen näkökulmastaan. Vaikka hänellä oli keskeinen rooli Lex 75:n toimeenpanossa, hän osoittaa inhimillisyyttä ja oivaltaa virheensä, toki siinä vaiheessa, kun on hänen oma vuoronsa kuolla. Hänen mielenmuutoksensa johtui pääosin itsekkäisistä syistä ja ainakin oma suhteeni hahmooni oli vaikea. Koin haastavaksi antaa hänelle anteeksi aivan kuten Suomen kansa Leinon kirjassa.
Yliaika oli todella jännittävä, mielenkiintoinen ja tajunnanräjäyttävä teos. Harvoin sitä saa mahdollisuutta lukea dystopiaa, jossa seikkaillaan tutuissa maisemissa. En voi muuta kuin suositella tätä kirjaa.
Read
February 27, 2022Wau!
Oon samaan aikaan tosi vaikuttunut mutta myös pettynyt. Koitan avata tätä vähän:
Meille tänä päivänä tutut (Suomen) haasteet kuten kansamme törkeä hiilijalanjälki, hyvinvointivaltion uppoava velkalaiva ja heitteillejätetyt alimiehitetyissä hoitolaitoksissa istuvat vanhukset, joiden elinikä vain pitenee, on saatu ratkaistua 2050-luvun Suomessa. Pääkaupunki sykkii pulppuavilla vesitaideteoksillaan, autot ovat itseohjautuvia ja ihmisten käsikynkässä kulkevat hologrammihahmot, jotka on suunniteltu sanomaan kaikkea mukavaa. Suomi on maailman hyvinvoivin maa keskellä pahoinvointia ja siitä saa itseään kiittää ja syyttää muiden päättäjien joukossa entinen tähtiministeri Annastiina. Hyvinvointivaltion säilyttämisen hinta oli nimittäin kova.
Annastiina pani aluille lain, jonka mukaan ihminen voi välttää perintöveron, jos suostuu luopumaan Suomen kansalaisuudestaan 75 vuotiaana, ja tämän jälkeen tekemään eutanasian. Homma kuitenkin riistäytyy käsistä kun laki säätää kansalaisuudesta luopumisen pakolliseksi ja vanhukset pakotetaan käytännössä eutanasiaan tai karkuruuteen ja paperittomana loppu elämänsä elämiseen. Tähän saatiin kuitenkin kannatus, sillä Suomihan säästää tässä kustannuksia. Hienoa.
Annastiina on elänyt kuvottava hyväosaisen elämän poliitikkona ( siitäkin muuten paljon pisteitä kirjailijalle miten osuvan todenmukaisesti hän oli kuvannut ammattipoliitikkojen elämää ja sen sudenkuoppia, )ja 75 vuotis-syntymäpäivänä alkaakin tuntua, että oma vuoro tulee liian aikaisin. Hän päättää pilata täydellisen hallitun imagonsa ja karata viime hetkellä. Matkallaan hän tapaa muita "vanhuspakolaisia" ja miettii virheitä joita on tehnyt.
Kirja kulkee sujuvasti ja on mukavaa lukea. Scifi-yhteiskunnan kuvaus on luontevaa ja tuosta keksitystä ajasta saa hyvin kiinni. Lakiuudistuksen kansallisia ja globaaleja seurauksia on käsitelty hyvin ja siitä syntyneitä ilmiöitä, kuten kuolinpäivää varten markkinoitavat hyödykkeet, on keksitty nerokkaasti!
Tarina ei kuitenkaan tule loppuun niin sujuvasti ja hallitusti kuin se kulki muun matkansa. Lopun tapahtumat tulevat ikään kuin portaita alas rymisten kliseitä välttämättä. Jos sopii sanoa ala-asteikäistä pikkuveljeä lainaten niin kirjan päätös oli aikamoinen "bruh moment' ja jäin monen muunkin Goodreads-lukijan tavoin kaipaamaan lisää sivuja, jotka olisivat hieman pehmentäneet tuota rykelmää.
Joka tapauksessa, osuvasti kuvailtuja poliittisia ongelmia ja hyytäviä ratkaisuja. Saa ajattelemaan tulevaisuutta ja sitä mitä ihmiset tulevat olemaan valmiita uhraamaan, niin kuin kunnon taiteen kuuluu :)
En osaa antaa arvosanaa, mutta kirja on hyvä puheenvuoro.
Oon samaan aikaan tosi vaikuttunut mutta myös pettynyt. Koitan avata tätä vähän:
Meille tänä päivänä tutut (Suomen) haasteet kuten kansamme törkeä hiilijalanjälki, hyvinvointivaltion uppoava velkalaiva ja heitteillejätetyt alimiehitetyissä hoitolaitoksissa istuvat vanhukset, joiden elinikä vain pitenee, on saatu ratkaistua 2050-luvun Suomessa. Pääkaupunki sykkii pulppuavilla vesitaideteoksillaan, autot ovat itseohjautuvia ja ihmisten käsikynkässä kulkevat hologrammihahmot, jotka on suunniteltu sanomaan kaikkea mukavaa. Suomi on maailman hyvinvoivin maa keskellä pahoinvointia ja siitä saa itseään kiittää ja syyttää muiden päättäjien joukossa entinen tähtiministeri Annastiina. Hyvinvointivaltion säilyttämisen hinta oli nimittäin kova.
Annastiina pani aluille lain, jonka mukaan ihminen voi välttää perintöveron, jos suostuu luopumaan Suomen kansalaisuudestaan 75 vuotiaana, ja tämän jälkeen tekemään eutanasian. Homma kuitenkin riistäytyy käsistä kun laki säätää kansalaisuudesta luopumisen pakolliseksi ja vanhukset pakotetaan käytännössä eutanasiaan tai karkuruuteen ja paperittomana loppu elämänsä elämiseen. Tähän saatiin kuitenkin kannatus, sillä Suomihan säästää tässä kustannuksia. Hienoa.
Annastiina on elänyt kuvottava hyväosaisen elämän poliitikkona ( siitäkin muuten paljon pisteitä kirjailijalle miten osuvan todenmukaisesti hän oli kuvannut ammattipoliitikkojen elämää ja sen sudenkuoppia, )ja 75 vuotis-syntymäpäivänä alkaakin tuntua, että oma vuoro tulee liian aikaisin. Hän päättää pilata täydellisen hallitun imagonsa ja karata viime hetkellä. Matkallaan hän tapaa muita "vanhuspakolaisia" ja miettii virheitä joita on tehnyt.
Kirja kulkee sujuvasti ja on mukavaa lukea. Scifi-yhteiskunnan kuvaus on luontevaa ja tuosta keksitystä ajasta saa hyvin kiinni. Lakiuudistuksen kansallisia ja globaaleja seurauksia on käsitelty hyvin ja siitä syntyneitä ilmiöitä, kuten kuolinpäivää varten markkinoitavat hyödykkeet, on keksitty nerokkaasti!
Tarina ei kuitenkaan tule loppuun niin sujuvasti ja hallitusti kuin se kulki muun matkansa. Lopun tapahtumat tulevat ikään kuin portaita alas rymisten kliseitä välttämättä. Jos sopii sanoa ala-asteikäistä pikkuveljeä lainaten niin kirjan päätös oli aikamoinen "bruh moment' ja jäin monen muunkin Goodreads-lukijan tavoin kaipaamaan lisää sivuja, jotka olisivat hieman pehmentäneet tuota rykelmää.
Joka tapauksessa, osuvasti kuvailtuja poliittisia ongelmia ja hyytäviä ratkaisuja. Saa ajattelemaan tulevaisuutta ja sitä mitä ihmiset tulevat olemaan valmiita uhraamaan, niin kuin kunnon taiteen kuuluu :)
En osaa antaa arvosanaa, mutta kirja on hyvä puheenvuoro.
May 31, 2020
Leinon toisinkoinen on Maarit Verrosmaista kerrontaa ajatusleikistä, mitä jos? Mitäs jos Suomen kansalaisuus päättyisi, kun täyttää 75 ja on ihan normaalia, että vanhus nauttii myrkkymaljan exitusjuhlassaan. Mitä jos yhteiskunta hyljeksii yli-ikäisiä jäseniään? Mitä jos ilmastonmuutos kärventäisi metsiä, mutta Eurooppa olisi hiilinegatiivinen?
Teoksen todellisuus heijastelee aikamme suurimpia ongelmia: väestönkasvu, väestön ikääntyminen, ilmastonmuutos, ilmastopakolaisuus ja pakolaisleirit. Mistä kaikesta olisit valmis luopumaan, jotta joku muu voisi saada lääkkeitä ja sairaalahoitoa?
Enimmäkseen vuoteen 2052 sijoittuvan teoksen päähenkilö on ollut Lex 75 lakia aluilleen panevan hallituksen jäsen, mutta hieman ennen omaa exitustaan, hän pakenee metsään. Päähenkilö kommentoi yhdessä vaiheessa memento mori, muita kuolevaisuutesi. Kirjan teemat tulivatkin hyvin lähelle, sillä oma äitini on 72-vuotias eli teoksen maailmassa hän olisi lähestymässä omaa exitustaan.
Teoksen todellisuus heijastelee aikamme suurimpia ongelmia: väestönkasvu, väestön ikääntyminen, ilmastonmuutos, ilmastopakolaisuus ja pakolaisleirit. Mistä kaikesta olisit valmis luopumaan, jotta joku muu voisi saada lääkkeitä ja sairaalahoitoa?
Enimmäkseen vuoteen 2052 sijoittuvan teoksen päähenkilö on ollut Lex 75 lakia aluilleen panevan hallituksen jäsen, mutta hieman ennen omaa exitustaan, hän pakenee metsään. Päähenkilö kommentoi yhdessä vaiheessa memento mori, muita kuolevaisuutesi. Kirjan teemat tulivatkin hyvin lähelle, sillä oma äitini on 72-vuotias eli teoksen maailmassa hän olisi lähestymässä omaa exitustaan.
July 9, 2020
On vuosi 2052 ja ratkaisu yhteiskunnan kestävyysongelmiin on löytynyt! Voimaan on tullut exitus-laki, joka ensin vapaaehtoisena ja sitten hiukan velvoittavampana säästää lääkärikuluja, pienentää valtionvelkaa, aikaistaa eläkeikää, nostaa kansalaisten varallisuutta ja onnellisuutta.
75-vuotiaan Suomen kansalaisuus loppuu, samoin siihen liittyvät oikeudet ja omistukset. Elämä voidaan elää täysillä viimeiseen päivään saakka, joka on kuin toinen hääpäivä: sukulaiset ympärille, täydelliset bileet ja sitten - exitus!
Entinen ministeri ja ministerin vaimo Annastiina on ollut säätämässä lakia, joka ei yhtäkkiä tunnukaan niin mukavalta osuessaan omalle kohdalle. Alkaa pakomatka, jonka aikana Annastiina palaa luontoon, palaa ihmisyyteen ja joutuu miettimään elämän suuriakin asioita. Mukana on vain virtuaalikaveri - vai onko ihmisistä sittenkin johonkin?
Leinon kirja on viihdyttävä ja ajatteluttava menemättä kuitenkaan syövereihin asti. Viistoa huumoria ja kirpaisevaa yhteiskuntakritiikkiä, joka vei ainakin minut välillä epämukavuusalueelle miettimään omaa tulevaisuuttani... 30 vuotta ja sitten??
75-vuotiaan Suomen kansalaisuus loppuu, samoin siihen liittyvät oikeudet ja omistukset. Elämä voidaan elää täysillä viimeiseen päivään saakka, joka on kuin toinen hääpäivä: sukulaiset ympärille, täydelliset bileet ja sitten - exitus!
Entinen ministeri ja ministerin vaimo Annastiina on ollut säätämässä lakia, joka ei yhtäkkiä tunnukaan niin mukavalta osuessaan omalle kohdalle. Alkaa pakomatka, jonka aikana Annastiina palaa luontoon, palaa ihmisyyteen ja joutuu miettimään elämän suuriakin asioita. Mukana on vain virtuaalikaveri - vai onko ihmisistä sittenkin johonkin?
Leinon kirja on viihdyttävä ja ajatteluttava menemättä kuitenkaan syövereihin asti. Viistoa huumoria ja kirpaisevaa yhteiskuntakritiikkiä, joka vei ainakin minut välillä epämukavuusalueelle miettimään omaa tulevaisuuttani... 30 vuotta ja sitten??
June 9, 2020
Annastiina kohtaa vanhoilla päivillään terävin kyynärpäin tehdyn poliittisen uransa seuraukset. Hänen kirkkain saavutuksensa oli vastata kestävyysvajeen ja ilmastonmuutoksen asettamiin uhkiin kannustamalla yli 75-vuotiaita "poistumaan arvokkaasti".
Leino pyörittelee taas hyytävän taitavasti ajankohtaisia keskusteluja ja puhetapoja pisteliääksi tulevaisuudenkuvaksi.
Yksityiskohtina hauskoja tulevaisuudenvisiot keskustakirjasto Oodin palveluista sekä vanhoille rouville seuraa pitävät silmäkarkki-tekoäly-hologrammit. (Jälkimmäiset ilahduttivat mm. sen takia, että esimerkiksi uudessa Blade Runnerissa ja varmaan muussakin scifikuvastossa ovat kyynisimmätkin markkinavoimat kumman kykenemättömiä esineellistämään miehiä :D )
Leino pyörittelee taas hyytävän taitavasti ajankohtaisia keskusteluja ja puhetapoja pisteliääksi tulevaisuudenkuvaksi.
Yksityiskohtina hauskoja tulevaisuudenvisiot keskustakirjasto Oodin palveluista sekä vanhoille rouville seuraa pitävät silmäkarkki-tekoäly-hologrammit. (Jälkimmäiset ilahduttivat mm. sen takia, että esimerkiksi uudessa Blade Runnerissa ja varmaan muussakin scifikuvastossa ovat kyynisimmätkin markkinavoimat kumman kykenemättömiä esineellistämään miehiä :D )
August 10, 2024
3,5/5
Olin katsellut Yliaikaa jo jonkin aikaa, ennen kuin aloin sitä lukemaan. Minusta juuri ikääntymiskysymykset ja talouteen liittyvät asiat ovat varsin kiinnostavia, joten luin kirjan varsin nopeasti.
Tosin kertomuksessa oli lopulta perin vähän politiikkaa, mutta henkilöhahmon kehittyminen kylmästä ja elämänsä sekunnilleen suunnitellusta ”kuoleman kuningattaresta” yliaikaansa eläväksi metsämummoksi oli kiinnostavaa seurattavaa. Ihmisarvon kysymykset, ystävyys ja elämänjano ovat sanoman keskiössä.
Kaikki juonenkäänteet eivät olleet tarpeellisia ja jotkin kohdat eivät olleet kovin vahvoja, mutta yleinen katsaus suomen vaihtoehtoiseen tulevaisuuden oli pelottava ja tuntui varsin lähellä itseään olevalta.
Ehkä tästä ei nyt tule elämäni kirjaa, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan sen.
Olin katsellut Yliaikaa jo jonkin aikaa, ennen kuin aloin sitä lukemaan. Minusta juuri ikääntymiskysymykset ja talouteen liittyvät asiat ovat varsin kiinnostavia, joten luin kirjan varsin nopeasti.
Tosin kertomuksessa oli lopulta perin vähän politiikkaa, mutta henkilöhahmon kehittyminen kylmästä ja elämänsä sekunnilleen suunnitellusta ”kuoleman kuningattaresta” yliaikaansa eläväksi metsämummoksi oli kiinnostavaa seurattavaa. Ihmisarvon kysymykset, ystävyys ja elämänjano ovat sanoman keskiössä.
Kaikki juonenkäänteet eivät olleet tarpeellisia ja jotkin kohdat eivät olleet kovin vahvoja, mutta yleinen katsaus suomen vaihtoehtoiseen tulevaisuuden oli pelottava ja tuntui varsin lähellä itseään olevalta.
Ehkä tästä ei nyt tule elämäni kirjaa, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan sen.
August 6, 2020
Pidän kovasti Piia Leinon tavasta kirjoittaa dystopioita. Yliaika kertoo yhteiskunnasta, jossa ylin sallittu elinikä on 75 vuotta. Se tarkoittaa, että "mömmötaloja" ja metsämummoja alkaa ilmestyä. Tässä kirjassa olisi ainesta elokuvaksi. Näin tämän jotenkin hyvin visuaalisena.
August 29, 2021
Mainio kirjanen, joka koskettelee kevyesti todella montaa ihmisen ja yhteiskunnan isoa asiaa. Välillä filosofiaa tuodaan hieman päälle liimatun oloisesti mukaan, ja toivottavasti tekninen kehitys on oikeasti ottanut suurempia harppauksia kuin tässä on kuvattu 2050 vuoteen mennessä. Kevyttä, mutta silti ajatuksia herättävää luettavaa, niin tämä kannattaa kyllä lukaista.
July 18, 2020
Dystopia vuodessa pitää lääkärin loitolla? Olipa tarkkasilmäinen ja ajan hermolla pysyttelevä romaani, vaikka tapahtumat suurimmaksi osaksi sijoittuivat muutaman kymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen. Lex75 on siinä mielessä mahdollinen tulevaisuudenkuva, että puhe koventuvista arvoista ja populistien miellyttäminen ovat jo nykyaikaa. Olisin kaivannut vielä enemmän lihaa luiden ympärille, lukukokemuksena vähän liian helppo aiheeseensa nähden. Tykkäsin kyllä.
Displaying 1 - 30 of 96 reviews