What do you think?
Rate this book
Komisario Palmu #1
Кой уби госпожа Скроф?
Kerrostalon rappukäytävässä leijuu ikävä kaasunhaju, joka kantautuu vanhan rouva Skrofin asunnosta. Talonmiehen avatessa oven vastassa on järkyttävä näky - kaasuhana on väännetty auki, ja rouva Skrof ja hänen koiransa makaavat kuolleina...
192 pages, Paperback
First published January 1, 1939
6 people are currently reading
296 people want to read
About the author
Mika Waltari
235 books711 followersMika Toimi Waltari was a Finnish historical novelist, best known for his magnum opus The Egyptian.
Waltari was born in Helsinki and lost his father, a Lutheran pastor, at the age of five. As a boy, he witnessed the Finnish Civil War in Helsinki. Later he enrolled in the University of Helsinki as a theology student, according to his mother's wishes, but soon abandoned theology in favour of philosophy, aesthetics and literature, graduating in 1929. While studying, he contributed to various magazines and wrote poetry and stories, getting his first book published in 1925. In 1927 he went to Paris where he wrote his first major novel Suuri illusioni ('The Grand Illusion'), a story of bohemian life. In terms of style, the novel is considered to be the Finnish equivalent to the works of the American writers of the Lost Generation. (In Waltari's historical novel The Adventurer, taking place in the 16th century, the hero is a Finn who goes to Paris during his twenties and lives there a rather bohemian life). Waltari also was, for a while, a member of the liberal literary movement Tulenkantajat, though his political and social views later turned conservative. He was married in 1931 and had a daughter, Satu, who also became a writer.
Throughout the 1930s and 1940s, Waltari worked hectically as a journalist and critic, writing for a number of newspapers and magazines and travelling widely in Europe. He directed the magazine Suomen Kuvalehti. At the same time, he kept writing books in many genres, moving easily from one literary field to another. He had a very busy schedule and strict work ethic. It has been claimed that he also suffered from insomnia and depression, sometimes to the extent of needing hospital treatment. He participated, and often succeeded, in literary competitions to prove the quality of his work to critics. One of these competitions gave rise to one of his most popular characters, Inspector Palmu, a gruff detective of the Helsinki police department, who starred in three mystery novels, all of which were filmed (a fourth one was made without Waltari involved). Waltari also scripted the popular cartoon Kieku ja Kaiku and wrote Aiotko kirjailijaksi, a guidebook for aspiring writers that influenced many younger writers such as Kalle Päätalo.
During the Winter War (1939–1940) and the Continuation War (1941–1944), Waltari worked in the government information center, now also placing his literary skills at the service of political propaganda. 1945 saw the publication of Waltari's first and most successful historical novel, The Egyptian. Its theme of the corruption of humanist values in a materialist world seemed curiously topical in the aftermath of World War II, and the book became an international bestseller, serving as the basis of the 1954 Hollywood movie of the same name. Waltari wrote seven more historical novels, placed in various ancient cultures, among which The Dark Angel, set during the Fall of Constantinople in 1453 is probably the best. In these novels, he gave powerful expression to his fundamental pessimism and also, in two novels set in the Roman Empire, to his Christian conviction. After the war, he also wrote several novellas, showing particular mastery in this genre. He became a member of the Finnish Academy in 1957 and received an honorary doctorate at the University of Turku in 1970.
Waltari was one of the most prolific Finnish writers. He wrote at least 29 novels, 15 novellas, 6 collections of stories or fairy-tales, 6 collections of poetry and 26 plays, as well as screenplays, radioplays, non-fiction, translations, and hundreds of reviews and articles. He is also the internationally best-known Finnish writer, and his works have been translated into more than 40 languages.
Waltari was born in Helsinki and lost his father, a Lutheran pastor, at the age of five. As a boy, he witnessed the Finnish Civil War in Helsinki. Later he enrolled in the University of Helsinki as a theology student, according to his mother's wishes, but soon abandoned theology in favour of philosophy, aesthetics and literature, graduating in 1929. While studying, he contributed to various magazines and wrote poetry and stories, getting his first book published in 1925. In 1927 he went to Paris where he wrote his first major novel Suuri illusioni ('The Grand Illusion'), a story of bohemian life. In terms of style, the novel is considered to be the Finnish equivalent to the works of the American writers of the Lost Generation. (In Waltari's historical novel The Adventurer, taking place in the 16th century, the hero is a Finn who goes to Paris during his twenties and lives there a rather bohemian life). Waltari also was, for a while, a member of the liberal literary movement Tulenkantajat, though his political and social views later turned conservative. He was married in 1931 and had a daughter, Satu, who also became a writer.
Throughout the 1930s and 1940s, Waltari worked hectically as a journalist and critic, writing for a number of newspapers and magazines and travelling widely in Europe. He directed the magazine Suomen Kuvalehti. At the same time, he kept writing books in many genres, moving easily from one literary field to another. He had a very busy schedule and strict work ethic. It has been claimed that he also suffered from insomnia and depression, sometimes to the extent of needing hospital treatment. He participated, and often succeeded, in literary competitions to prove the quality of his work to critics. One of these competitions gave rise to one of his most popular characters, Inspector Palmu, a gruff detective of the Helsinki police department, who starred in three mystery novels, all of which were filmed (a fourth one was made without Waltari involved). Waltari also scripted the popular cartoon Kieku ja Kaiku and wrote Aiotko kirjailijaksi, a guidebook for aspiring writers that influenced many younger writers such as Kalle Päätalo.
During the Winter War (1939–1940) and the Continuation War (1941–1944), Waltari worked in the government information center, now also placing his literary skills at the service of political propaganda. 1945 saw the publication of Waltari's first and most successful historical novel, The Egyptian. Its theme of the corruption of humanist values in a materialist world seemed curiously topical in the aftermath of World War II, and the book became an international bestseller, serving as the basis of the 1954 Hollywood movie of the same name. Waltari wrote seven more historical novels, placed in various ancient cultures, among which The Dark Angel, set during the Fall of Constantinople in 1453 is probably the best. In these novels, he gave powerful expression to his fundamental pessimism and also, in two novels set in the Roman Empire, to his Christian conviction. After the war, he also wrote several novellas, showing particular mastery in this genre. He became a member of the Finnish Academy in 1957 and received an honorary doctorate at the University of Turku in 1970.
Waltari was one of the most prolific Finnish writers. He wrote at least 29 novels, 15 novellas, 6 collections of stories or fairy-tales, 6 collections of poetry and 26 plays, as well as screenplays, radioplays, non-fiction, translations, and hundreds of reviews and articles. He is also the internationally best-known Finnish writer, and his works have been translated into more than 40 languages.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 65 reviews
March 22, 2023
Έχασε ένα αστεράκι από την παρωχημενη λύση του μυστηρίου
April 12, 2024
Ei ollut tämä setämiesten seikkailu minun makuuni, mutta jätän yhden tähden täyden kaasun ranteille. Tässä oli tunkkainen naiskuva, eikä minua oikeastaan kiinnostunut, kuka oli syyllinen. Olin kirjalle vihainen jo alkumetreillä, eikä mitään käänteentekevää tapahtunut mieleni muuttamiseksi. Tässä oli paikoin (ehkä tahattoman) hauskoja kohtia nykypäivän lukijalle, ja muutoin ajankuva olikin melko kiinnostavaa. Nyt kun teos on kuitenkin lukupiirin ansiosta luettu, voin viimein sanoa lukeneeni jonkun Waltarin loppuun asti ja tiedän komisario Palmun etunimen. Jes!
March 12, 2020
Lienee kai liki kansallisvelvollisuus jossain kohtaa elämäänsä tutustua Mika Waltarin tuotantoon. Itselleni, näin historiallista fiktiota karsastavana ja Christie-henkisistä murhamysteereistä pitävänä, oli komissaario Palmu luonnollinen vaihtoehto. Ja täytyy myöntää, että tämä oli oikein mainio äänikirjaksi, tuli jotenkin kotoisan vanhakantainen olo. Lisäksi oli kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaa törmätä suomalaiseen versioon Hercule Poirot'sta, joka kiroaa ja takeltelee sivistyssanojen kanssa. Kertojaratkaisu oli jotain mitä en odottanut, mutta Palmua oppipoikamaisesti seuraavan Toivon minäkertoja on ajottain ihan kekseliäs.
Kirjan keskiössä on yllättäen kysymys Kuka murhasi rouva Skrofin? Oliko se hurmuriveljenpoika Lankela, tuomari Lanne, neiti Skrof, taiteilija Kuurna vai kenties teologian ylioppilas Mustapää? Näistä erityisesti Kuurna on ihan huikea hahmo ironis-surrealistisine sekoiluineen.
Tämän perusteella voi sanoa, että eihän tässä mitään ihmeellistä ole, mutta kyllä varmaan kaksi muutakin Palmua tulee tässä keväällä kuunneltua.
Kirjan keskiössä on yllättäen kysymys Kuka murhasi rouva Skrofin? Oliko se hurmuriveljenpoika Lankela, tuomari Lanne, neiti Skrof, taiteilija Kuurna vai kenties teologian ylioppilas Mustapää? Näistä erityisesti Kuurna on ihan huikea hahmo ironis-surrealistisine sekoiluineen.
Tämän perusteella voi sanoa, että eihän tässä mitään ihmeellistä ole, mutta kyllä varmaan kaksi muutakin Palmua tulee tässä keväällä kuunneltua.
April 23, 2021
Olipa yllättävän hyvä! "Suomalainen Hercule Poirot" on aika osuva ilmaus kuvaamaan tätä kirjaa. Kuuntelin äänikirjana, Lars Svedberg on mun lemppari lukija!
September 20, 2024
Tää oli ihan tosi höpsö, mutta kuitenkin pidin paljon. En tiiä mikä waltarissa on, mutta jotenkin se tapa millä se kertoo stimuloi mun mielikuvitusta ihan toden teolla. Ja kans musta oli ihanaa lukea jotain mikä sijoittuu vanhaan etelä-helsinkiin. Tää täytti just sellasen alkusyksyn dekkarihimon täydellisesti ja siihen tarpeeseen voin tätä kans hyvin suositella. Mutta oli siis tosiaan _höpsö_.
February 28, 2018
With this 1939 mystery novel, Finnish author introduced Inspector Palmu, a deft detective who still resonates in Finnish culture many decades later. Mrs. Skrof, a rich, elderly, and stingy widow, is found dead in her Helsinki flat after a gas leak. Initially it seems a mere accident, she left something on the gas stove but it boiled over and extinguished the flame. That’s the assumption of the narrator, a junior detective partnered with Palmu. But Palmu notices clues that reveal Mrs. Skrof was murdered. The suspects include Mrs. Skrof’s young ward Kirsti, her young relative the acrobatic pilot Kalle, the surrealistic painter Kurt, and a caricature spiritual leader of a Protestant sect Pastor Mustapäa. Visiting each of them in turn, Palmu gets to the bottom of what happened that night.
As a mystery novel, this is rather mediocre. The resolution of the mystery depends on some plot twists that are rather dei ex machina and the culprit’s motive is rather hard to swallow. Still, there are some enjoyable details of prewar Finnish culture and Helsinki life here. (It’s amusing that all of the streets named here as ordinary residential districts, are now places only the very rich could live.)
I read this book in an abridged and somewhat simplified version in the Helppo lukemista suomeksi series of easy readers for those learning Finnish (or in my case, trying to maintain it years after leaving Finland). I must say, choosing a mystery novel for this purpose was clever, as the reader will carefully focus on every single word lest he miss a clue.
As a mystery novel, this is rather mediocre. The resolution of the mystery depends on some plot twists that are rather dei ex machina and the culprit’s motive is rather hard to swallow. Still, there are some enjoyable details of prewar Finnish culture and Helsinki life here. (It’s amusing that all of the streets named here as ordinary residential districts, are now places only the very rich could live.)
I read this book in an abridged and somewhat simplified version in the Helppo lukemista suomeksi series of easy readers for those learning Finnish (or in my case, trying to maintain it years after leaving Finland). I must say, choosing a mystery novel for this purpose was clever, as the reader will carefully focus on every single word lest he miss a clue.
October 25, 2021
Mika Waltarin tapa kirjoittaa on vielä 82 vuodenkin jälkeen melko ajankohtaista.
Toki nuorison huvittelussa on tapahtunut sen verran muutosta ettei kaippojen kylttejä enää pihistellä eikä itarat sukulaiset enää pakkonaita perheenjäseniään.
Mutta kaikki tuo on ajan kulkuun liittyvää ja mukavaa luettavaa.
Juonen kulku on sopivan tahtista ja vaikka tiedän murhaajan etsin silti johtolankoja komisarion mukana
Sopii Helmet lukuhaasteen 2021 kohtiin:
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
6. Kirja kertoo rakkaudesta
14. Kirja on osa kirjasarjaa
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
31. Jännityskirja tai dekkari
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
5. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Toki nuorison huvittelussa on tapahtunut sen verran muutosta ettei kaippojen kylttejä enää pihistellä eikä itarat sukulaiset enää pakkonaita perheenjäseniään.
Mutta kaikki tuo on ajan kulkuun liittyvää ja mukavaa luettavaa.
Juonen kulku on sopivan tahtista ja vaikka tiedän murhaajan etsin silti johtolankoja komisarion mukana
Sopii Helmet lukuhaasteen 2021 kohtiin:
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
6. Kirja kertoo rakkaudesta
14. Kirja on osa kirjasarjaa
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
31. Jännityskirja tai dekkari
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
5. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
January 4, 2025
Pärähtävä alku kirjavuodelle, viime vuonna aloitin vasta helmikuun lopussa. Lomalla tuli ahmittua ensimmäinen Waltarini, joka oikeastaan yllätti mukaansatempaavuudellaan. Olen iso Poirot-fani, joten kyllähän ”Hercule” Palmu upposi kiinnostuksen alueelleni kuin veitsi pehmeään voihin. Näissä kertomuksissa näkyy ajan henki eli sen ajan käsitykset naisista, miehistä, kunniasta ja sopivaisuudesta. Se on minulle kiinnostavaa luettavaa, koska olen itse elänyt niin erilaisessa todellisuudessa esim. naisasian suhteen. Kirja on kirjoitettu vetävästi, eikä sitä tee mieli laskea hyppysistään, koska koko ajan tapahtuu ja tulee uusia käänteitä, todistusaineistoa ja epäiltyjä. En ole nähnyt elokuvaa, joten sen vuoro on seuraavaksi.
March 6, 2021
Täiesti nelja tärni väärt kriminaalromaan. Ühest küljes klassikalise ennesõjaaegse kriminulli kõigi reeglite järgi, teisest küljest on kogu selle jutustamislaadis mingi kerge muhedus ja isegi ajuti koomilisus. Tänasel päeval lugedes, et Mika Waltari kirjutas seda ise oma lõbuks ja ei üritanud ilmtingimata surmtõsine olla.
September 10, 2022
Komisario Palmu -elokuvat olen nähnyt varmaan ainakin tusinan kerran ja aina vaan ne ovat niin hyviä. En aikoinaan tiennyt, että ne olivat vahvasti Mika Waltarin käsialaa tai että ne olivat alunperin ilmestyneet kirjoina. Kiinnostuin kyllä niistä, mutta samalla pelkäsin, että viekö ne rakkauteni niistä tehtyihin elokuviin 😥
Ei vienyt! 🙌🏻
Kirjoja lukiessa kuulin tuttujen näyttelijöiden äänet ja oli kuin olisi sukeltanut lämpimiin villasukkiin. Kaikki oli tuttua ja samalla uutta. Tuli hyvä olo ja oli hienoa päästä uuteen, mutta samalla niin kotoiseen maailmaan 🥰
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita hyvät dekkarit, vanha Helsinki, hyvät henkilöhahmot ja sodanajanjälkeinen Suomi kiinnostavat 😊
Ei vienyt! 🙌🏻
Kirjoja lukiessa kuulin tuttujen näyttelijöiden äänet ja oli kuin olisi sukeltanut lämpimiin villasukkiin. Kaikki oli tuttua ja samalla uutta. Tuli hyvä olo ja oli hienoa päästä uuteen, mutta samalla niin kotoiseen maailmaan 🥰
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita hyvät dekkarit, vanha Helsinki, hyvät henkilöhahmot ja sodanajanjälkeinen Suomi kiinnostavat 😊
December 24, 2025
Öhm, niin, no, juu. Dekkarina aika lailla sitä, mitä nyt saattoi odottaakin. Melko perinteinen ja arkkityyppeihin solahtava juoni, ei ihan hirveästi mitään yllätyksiä. Kyllähän tätä sinänsä mielenkiinnolla luki, mutta osa jaksoista jäi onton pitkästyttäviksi. Yhtäältä osa hahmoista loi lisää mielenkiintoa teokseen, toisaalta menneen maailman tunkkaisuus (ei vain hahmoissa/tapahtumissa, vaan vähemmän yllättäen myös Waltarin kertojanäänessä) sekä etenkin naiskuva turhauttivat ja tekivät lukemisesta toisinaan epämiellyttävää. Toki kun kenen tahansa tämän ajan kirjoittajan, erityisesti Waltarin, tekeleisiin tarttuu, eivät odotukset tämän suhteen kovin korkealla voi olla.
April 7, 2024
En ole aiemmin lukenut Waltaria, ja jotenkin ei ole ennen tullut edes mieleen lukea Komisario Palmuja. Tämä valikoitui lukupiiriin luettavaksi, ja olipa hyvä että valikoitui. Tykkäsin ihan todella paljon tällaisesta vanhanaikaisesta dekkarista, ja juoni piti mukanaan ja tarinan edetessä lukija epäilee suurinpiirtein jokaista teoksen hahmoa, kuten asiaan kuuluu, mutta ainakin itse en osannut varmaksi arvata totuutta ennen kuin tekijä paljastettiin.
April 25, 2019
Κλασικό αστυνομικό μυθιστόρημα στα χνάρια του Ντόυλ κ της Κρίστι. Φυσικά ο δολοφόνος είναι αυτός που δεν έχει κανένα εμφανες κίνητρο.
January 12, 2018
Ei toiminut ihan niin hyvin kuin Komisario Palmun erehdys, mutta toimi silti hyvin! Välillä vähän pisti silmään kun toisessa kirjassa tituleerataan Palmua komisarioksi, ja tässä komissaariksi, mutta siitäkin pääsi yli melko nopeaan.
October 13, 2021
Vetävä ja mukaansatempaava dekkari. Kertojaratkaisu oli hauska.
December 7, 2023
Who Killed Mrs Skrof? is a detective novel written by Mika Waltari (of Sinuhe fame) 1939.
The detective is Inspector Palmu, who is scruff, grumpy old man, with not so certain grip of "loan words". He knows what they mean, but doesn't quite remember how to put the letters together to form the word. The book is narrated by his subordinate Virta, who is from a rather rich family, has university education, and is going to surpass Inspector Palmu in rank, but will always have the mentor - son relation with him. He is sort of Palmu's Watson, though Palmu is not Sherlock Holmes.
He solves the crimes with his knowledge of human nature, sort of mix of miss Marple and Poirot :-D
Mrs Skrof is a religious old rich woman and as the title says, she gets killed. The book begins with her body being found. It is set to look like an accident, but there is one detail in the scene that Palmu spots that makes it impossible to have been an accident. The primary suspects are a religious cult leader who had gotten his claws on mrs. Skrof; mrs. Skrof's stepdaughter who lived with her; and mrs. Skrof's nephew. All these three had a claim on her vast fortune. During the story more suspects are being introduced, the expected red herrings are thrown into the soup, and the killer is revealed in the last chapter, where Palmu explains how the murder happened.
It is an excellently written (of course, I don't think Mika Waltari could write badly even if he tried :-D), has well enough mystery, is interesting to follow and try to solve (I did :-D), and there is plenty of humor to make it an enjoyable read. Why I gave it only 4 stars is that it felt a little sketchy every now and then. I would have wanted a little bit more depth to the story. But, it's only a little bit more than 200 pages, just a "pulp fiction", written to entertain the reader during a train journey or something similar, so I suppose that would have been quite unnecessary. Even this short this book does its job and does it well.
To this day, Mika Waltari's detective novels are among the best Finland has to offer. Quite enjoyable.
The detective is Inspector Palmu, who is scruff, grumpy old man, with not so certain grip of "loan words". He knows what they mean, but doesn't quite remember how to put the letters together to form the word. The book is narrated by his subordinate Virta, who is from a rather rich family, has university education, and is going to surpass Inspector Palmu in rank, but will always have the mentor - son relation with him. He is sort of Palmu's Watson, though Palmu is not Sherlock Holmes.
He solves the crimes with his knowledge of human nature, sort of mix of miss Marple and Poirot :-D
Mrs Skrof is a religious old rich woman and as the title says, she gets killed. The book begins with her body being found. It is set to look like an accident, but there is one detail in the scene that Palmu spots that makes it impossible to have been an accident. The primary suspects are a religious cult leader who had gotten his claws on mrs. Skrof; mrs. Skrof's stepdaughter who lived with her; and mrs. Skrof's nephew. All these three had a claim on her vast fortune. During the story more suspects are being introduced, the expected red herrings are thrown into the soup, and the killer is revealed in the last chapter, where Palmu explains how the murder happened.
It is an excellently written (of course, I don't think Mika Waltari could write badly even if he tried :-D), has well enough mystery, is interesting to follow and try to solve (I did :-D), and there is plenty of humor to make it an enjoyable read. Why I gave it only 4 stars is that it felt a little sketchy every now and then. I would have wanted a little bit more depth to the story. But, it's only a little bit more than 200 pages, just a "pulp fiction", written to entertain the reader during a train journey or something similar, so I suppose that would have been quite unnecessary. Even this short this book does its job and does it well.
To this day, Mika Waltari's detective novels are among the best Finland has to offer. Quite enjoyable.
June 24, 2021
Mika Waltari, Kuka murhasi Rouva Skrofin? (Otava, 1939) äänikirja 8 h 27 min/s. 237
Waltarin klassikon olen joskus lukenut, mutta teki mieli verestää muistot. Lars Svedberg lukee kirjan erinomaisesti, ja
oikeasti nautin teoksen kuuntelemisesta. Poika, joka pakostakin on välillä kuunnellut äänikirjojani, tuumi, että tätä hänkin voisi jopa kuunnella. Muut äänikirjat ovat kuulemma kuulostaneet robottimaisen tylsiltä. Tosin Iiri Salmian tarinan kohdalla minua ainakin alkoi eläytyminen jo huvittamaan.
Waltarin komisario Palmu on suomalainen vastine Christien Hercule Poirot'lle. Varakas rouva Skrof on ollut saita ja hyvin voimastahtoinen, eikä hänestä ole pitänyt juuri kukaan. Yllättäen hänet löydetään kuolleena, eikä kuolema ole ollut luonnollinen. Älykäs ja varttunut komisario Palmu tuntee arvonsa ja hoksaa pienetkin johtolangat ja hämäykset, mutta varsin usein vihjeet vievät harhaan.
Kirjan kertoja on komissaarin apulainen, joka on nuori, innokas ja usein suloisen sinisilmäinen. Kuka siis on syyllinen vai onko kyseessä sittenkin tapaturma vai itsemurha? Testamenttia on muutettu vasta, mikä on epäilyttävää. Onko kylmäverinen murhaaja lesken tytärpuoli, nuori sukulaismies, sukulaisen taiteilijaystävä, kevytkenkäinen tukholmalaisnainen vai uskonlahkon päämies vai aivan joku muu? Aina, kun voi olla jo lähes varma, että syyllinen on selvästikin tämä, tulee tietysti esille jotain uutta. No, lopussa tietysti Palmu saa selville, kuka on kaiken takana.
Lukujen alussa kerrotaan tiivistetysti, mitä siinä tapahtuu. Niistä tuli jotenkin nostalginen olo, sillä Tirlittanissa, joka oli yksi lapsuuteni suosikkikirjoja, oli sama käytäntö. Waltari on kyllä taitava kirjoittaja, ja nyt tuli tunne, että tahdon nähdä leffankin uudestaan. Vanhahtava kieli ja jotkin kuvailukohdat saivat hymyn huulille. "Suutelin hänen kättään porraskäytävässä niin – tjaa – hellästi kuin osasin. Hän oli tyttö, johon saattoi vimmatusti rakastua. Nuori Lankela oli idiootti, kun ei älynnyt, mitä puhkeavaa aarretta hänelle oli tarjottu suorastaan tarjottimella. :
Helmet 2021: 5, 6, 14, 20 (postineiti), 24, 29, 31, 37 ja 45
Waltarin klassikon olen joskus lukenut, mutta teki mieli verestää muistot. Lars Svedberg lukee kirjan erinomaisesti, ja
oikeasti nautin teoksen kuuntelemisesta. Poika, joka pakostakin on välillä kuunnellut äänikirjojani, tuumi, että tätä hänkin voisi jopa kuunnella. Muut äänikirjat ovat kuulemma kuulostaneet robottimaisen tylsiltä. Tosin Iiri Salmian tarinan kohdalla minua ainakin alkoi eläytyminen jo huvittamaan.
Waltarin komisario Palmu on suomalainen vastine Christien Hercule Poirot'lle. Varakas rouva Skrof on ollut saita ja hyvin voimastahtoinen, eikä hänestä ole pitänyt juuri kukaan. Yllättäen hänet löydetään kuolleena, eikä kuolema ole ollut luonnollinen. Älykäs ja varttunut komisario Palmu tuntee arvonsa ja hoksaa pienetkin johtolangat ja hämäykset, mutta varsin usein vihjeet vievät harhaan.
Kirjan kertoja on komissaarin apulainen, joka on nuori, innokas ja usein suloisen sinisilmäinen. Kuka siis on syyllinen vai onko kyseessä sittenkin tapaturma vai itsemurha? Testamenttia on muutettu vasta, mikä on epäilyttävää. Onko kylmäverinen murhaaja lesken tytärpuoli, nuori sukulaismies, sukulaisen taiteilijaystävä, kevytkenkäinen tukholmalaisnainen vai uskonlahkon päämies vai aivan joku muu? Aina, kun voi olla jo lähes varma, että syyllinen on selvästikin tämä, tulee tietysti esille jotain uutta. No, lopussa tietysti Palmu saa selville, kuka on kaiken takana.
Lukujen alussa kerrotaan tiivistetysti, mitä siinä tapahtuu. Niistä tuli jotenkin nostalginen olo, sillä Tirlittanissa, joka oli yksi lapsuuteni suosikkikirjoja, oli sama käytäntö. Waltari on kyllä taitava kirjoittaja, ja nyt tuli tunne, että tahdon nähdä leffankin uudestaan. Vanhahtava kieli ja jotkin kuvailukohdat saivat hymyn huulille. "Suutelin hänen kättään porraskäytävässä niin – tjaa – hellästi kuin osasin. Hän oli tyttö, johon saattoi vimmatusti rakastua. Nuori Lankela oli idiootti, kun ei älynnyt, mitä puhkeavaa aarretta hänelle oli tarjottu suorastaan tarjottimella. :
Helmet 2021: 5, 6, 14, 20 (postineiti), 24, 29, 31, 37 ja 45
August 21, 2011
The English-language title of this book is, I think, Who Murdered Mrs Skrof. I couldn't find an English edition on Goodreads, so I am going for the original title in Finnish. Actually, this is a novel that I found lying around at home, and I read it in Bulgarian, but I guess Goodreads wouldn't happen to have this edition available either. The title, I must admit, was what grabbed my attention; I just couldn’t resist picking the small volume up. I took the booklet with me to the seaside couple of weeks ago, in case I finish the other read that I took with me before the end of my vacation. Good thing I brought Mrs Skrof then, because finish the other book I really did, quite ahead of schedule.
Who Murdered Mrs Skrof is a little-known crime title by Finnish writer Mika Waltari, who is much better-known for his novel Sinuhe The Egyptian (the title sounds very familiar to me, but I’ve never actually read this more famous book).
I’ve started reading Who Murdered Mrs Skrof many a times, but for whatever reason I just never got past chapter I. Which is a bit odd, since I really liked Waltari’s style from the very beginning – natural yet idiosyncratic dialogue, good sense of pace and plausibility, roundness of characters (well, as much as the span of a short crime novel allows; and especially the secondary characters did feel a bit flat, I must admit) – all necessary ingredients for a decent crime story. Objectively speaking, the story is a typical whodunit / locked-room mystery, which does not sound like something outstandingly exciting indeed. But Waltari’s style is perhaps what after all makes the book overcome the shortcomings and the circumscription of the genre and makes the story an enjoyable read. Quite a suitable choice for the beach too – easy language, dialogue-driven narrative, short chapters. Would probably be most appropriate for a younger audience, though – my edition *is* after all an old publication of the Central Committee of the Dimitrov Communist Youth Union (ЦК на ДКМС) :).
Who Murdered Mrs Skrof is a little-known crime title by Finnish writer Mika Waltari, who is much better-known for his novel Sinuhe The Egyptian (the title sounds very familiar to me, but I’ve never actually read this more famous book).
I’ve started reading Who Murdered Mrs Skrof many a times, but for whatever reason I just never got past chapter I. Which is a bit odd, since I really liked Waltari’s style from the very beginning – natural yet idiosyncratic dialogue, good sense of pace and plausibility, roundness of characters (well, as much as the span of a short crime novel allows; and especially the secondary characters did feel a bit flat, I must admit) – all necessary ingredients for a decent crime story. Objectively speaking, the story is a typical whodunit / locked-room mystery, which does not sound like something outstandingly exciting indeed. But Waltari’s style is perhaps what after all makes the book overcome the shortcomings and the circumscription of the genre and makes the story an enjoyable read. Quite a suitable choice for the beach too – easy language, dialogue-driven narrative, short chapters. Would probably be most appropriate for a younger audience, though – my edition *is* after all an old publication of the Central Committee of the Dimitrov Communist Youth Union (ЦК на ДКМС) :).
August 16, 2017
Waltarin ensimmäinen komisario Palmu -kirja on kelpo dekkari. Murhamysteeri ei kuitenkaan oikein lähde lentoon, joskaan ei se nyt tylsä ole. Eikä liian ennalta arvattava. Suurin ongelma on ehkä siinä, ettei tarinassa varsinaisesti ole mitään koukkua. Tarina on niin tyylipuhtaasti "päättele-näistä, ratkaise-itse" -tyylinen murhapalapeli, että se jää jopa liian kliiniseksi.
August 31, 2020
"ogni assassinio commette un errore" disse Palmu serio. "È una regola senza eccezioni,anche se ogni tanto la polizia non lo vede. L'errore del nostro assassino è stato il cane. Capisci cosa intendo?" .
È il commissario Palmu che chiede al collega - voce narrante della storia- se ha capito perché il cane è stato l'errore.
E noi, come lui, ci poniamo la domanda, cerchiamo la risposta per risolvere un caso semplice solo in apparenza.
La signora Skrof, una nevrotica, ricchissima e avara vecchietta, viene trovata morta asfissiata dal gas la notte stessa in cui aveva modificato il testamento.
Morte accidentale, secondo il medico di famiglia, causata dal latte versato sul fornello e da una forte dose di sonnifero... Ma per il commissario Palmu qualcosa non quadra.
Troppe incongruenze, troppe persone che avrebbero tratto vantaggio dalla morte della donna : il nipote aviatore, la figliastra, un artista sempre alla ricerca di mecenati, un pastore della chiesa di Betlemme che si rivela imbroglione patentato, e persino l'avvocato che tutelava gli interessi della signora.
Ognuno di loro è potenzialmente l'omicida e, allo stesso tempo, ha alibi di ferro.
E poi c'è Barone, il cane strangolato dall'assasino, l'errore che permetterà la classificazione del caso da "morte accidentale" ad omicidio e a far partire le indagini.
Seguendo lo stile del giallo all'inglese, con una trama che mi ha fatto pensare ai lavori della Christie, il narratore presenta i fatti, monta e smonta gli indizi per trovare il colpevole, indaga anche sulle motivazioni e sulla psicologia dei personaggi (fa il profiler, diremmo noi a distanza di più di 80 anni) e ogni volta viene contraddetto dal commissario - che in questo ricorda Sherlock Holmes.
E alla fine si arrende di fronte alla perspocacia del commissario Palmu, che è un uomo scontroso, ironico, intelligente, misogino e incline a sbottare e a maltrattare "bonariamente" il giovane collega con cui svolge tutta l'indagine.
A volte troppo saccente, ho faticato a seguirlo nella ricostruzione dei fatti (anche perché ci sono un paio di depistaggi che confondono le acque) e il finale mi ha sorpreso.
Non l'ho capito benissimo, non l'ho trovato così coerente... Ma del resto, la coerenza è una virtù rara e l'essere umano è in grado di fare le più strane follie...
Perciò direi che il finale è accettabile, ma non mi ha convinto al cento per cento.
È un giallo diverso dal solito, lontano nel tempo (1939 l'edizione originale) e nello spazio ( Finlandia, della quale si respira pochissimo l'atmosfera, a mio avviso) a cui do 3 stelle e mezzo.
Alla prossima!! E se vi va, provate anche voi a rispondere alla domanda : chi ha ucciso la signora Skrof?
È il commissario Palmu che chiede al collega - voce narrante della storia- se ha capito perché il cane è stato l'errore.
E noi, come lui, ci poniamo la domanda, cerchiamo la risposta per risolvere un caso semplice solo in apparenza.
La signora Skrof, una nevrotica, ricchissima e avara vecchietta, viene trovata morta asfissiata dal gas la notte stessa in cui aveva modificato il testamento.
Morte accidentale, secondo il medico di famiglia, causata dal latte versato sul fornello e da una forte dose di sonnifero... Ma per il commissario Palmu qualcosa non quadra.
Troppe incongruenze, troppe persone che avrebbero tratto vantaggio dalla morte della donna : il nipote aviatore, la figliastra, un artista sempre alla ricerca di mecenati, un pastore della chiesa di Betlemme che si rivela imbroglione patentato, e persino l'avvocato che tutelava gli interessi della signora.
Ognuno di loro è potenzialmente l'omicida e, allo stesso tempo, ha alibi di ferro.
E poi c'è Barone, il cane strangolato dall'assasino, l'errore che permetterà la classificazione del caso da "morte accidentale" ad omicidio e a far partire le indagini.
Seguendo lo stile del giallo all'inglese, con una trama che mi ha fatto pensare ai lavori della Christie, il narratore presenta i fatti, monta e smonta gli indizi per trovare il colpevole, indaga anche sulle motivazioni e sulla psicologia dei personaggi (fa il profiler, diremmo noi a distanza di più di 80 anni) e ogni volta viene contraddetto dal commissario - che in questo ricorda Sherlock Holmes.
E alla fine si arrende di fronte alla perspocacia del commissario Palmu, che è un uomo scontroso, ironico, intelligente, misogino e incline a sbottare e a maltrattare "bonariamente" il giovane collega con cui svolge tutta l'indagine.
A volte troppo saccente, ho faticato a seguirlo nella ricostruzione dei fatti (anche perché ci sono un paio di depistaggi che confondono le acque) e il finale mi ha sorpreso.
Non l'ho capito benissimo, non l'ho trovato così coerente... Ma del resto, la coerenza è una virtù rara e l'essere umano è in grado di fare le più strane follie...
Perciò direi che il finale è accettabile, ma non mi ha convinto al cento per cento.
È un giallo diverso dal solito, lontano nel tempo (1939 l'edizione originale) e nello spazio ( Finlandia, della quale si respira pochissimo l'atmosfera, a mio avviso) a cui do 3 stelle e mezzo.
Alla prossima!! E se vi va, provate anche voi a rispondere alla domanda : chi ha ucciso la signora Skrof?
February 4, 2021
Kuuntelin äänikirjana tämän klassikon. Mika Waltari on kyllä taitava kirjailija, kun hallitsee niin monta eri genreä. Tässä oli jänniä keikarimaisia henkilöhahmoja, ja uskottava kerronta. Tunnelma oli loppuun asti hiotun elegantti ja autenttinen. En keksi pahaa sanaa, paitsi ehkä iänikuinen miesneromyytti (näissä vanhemmissa dekkareissa tosi yleinen), mutta komissaari Palmukin oli jossain määrin erehtyväinen. Lisäksi hän oli välillä ärsyttävän ylimielinen. Todella paljon hän muistutti Poirotia, mutta Poirot on käytökseltään mukavampi. Rahanahneus, mustasukkaisuus vai mikä, oli murhan motiivina? Vai oliko se edes murha? Kertojanäänenä oli jännästi komissaari Palmua avustava nuorempi etsivä, jota Palmu kutsui vähätellen jatkuvasti "pojaksi". Poika kirjoitti tätä kirjaa motiivinaan se, että oli niin yllättynyt Palmun ihmeellisistä kyvyistä ratkaista monimutkainen ja vaikea murhatapaus. Paikoin filosofisia pohdintoja oli ripoteltu tekstin sekaan. Nautin tämän kuuntelemisesta kohtalaisesti.
Henkilöhahmoja kirjassa esim.: Kuurna, Lankela, Palmu, Neiti Skrof, Rouva Skrof, kertoja "poika", Langnell, tuomari Lanne ja moni muu.
Henkilöhahmoja kirjassa esim.: Kuurna, Lankela, Palmu, Neiti Skrof, Rouva Skrof, kertoja "poika", Langnell, tuomari Lanne ja moni muu.
May 23, 2021
Ensimmäinen Komisario Palmu -kirja oli lukemistossani Helmet-lukuhaasteen kohtaan "31. Jännityskirja tai dekkari", joka oli itselleni kenties vastentahtoisin kohta täytettäväksi, sillä jostain syystä en ole onnistunut tykästymään dekkarikirjallisuuteen satunnaisista yrityksistä huolimatta. Päätin siis ratkaista kohdan itselleni mahdollisimman mieluisalla tavalla, vanhan rikosromaanin parissa. Olin aiemmin lukenut Palmu-kirjoista toisen, joka oli juonellisesti Kuka murhasi rouva Skrofin? -teosta sujuvampi, joten tämä ei päässyt samalle tasolle. Waltarin kirjoitustyyli kuitenkin nosti arvostelua kahdesta tähdestä kolmeen.
Varsinaisen murhajutun kiemurat eivät itseäni kirjassa ensisijaisesti kiinnostaneet. Sen sijaan kirjassa kiinnostavinta oli se, miten se toimi kurkistuksena 80 vuoden takaiseen Suomeen/Helsinkiin ja muun muassa sen yhteiskuntaluokkiin ja sukupuolirooleihin, jotka nykypäivän näkökulmasta ovat paikoitellen melkoisen karuja.
Varsinaisen murhajutun kiemurat eivät itseäni kirjassa ensisijaisesti kiinnostaneet. Sen sijaan kirjassa kiinnostavinta oli se, miten se toimi kurkistuksena 80 vuoden takaiseen Suomeen/Helsinkiin ja muun muassa sen yhteiskuntaluokkiin ja sukupuolirooleihin, jotka nykypäivän näkökulmasta ovat paikoitellen melkoisen karuja.
February 9, 2024
Jostain syystä suhtauduin hyvin epäluuloisesti Waltariin, jota en ole aiemmin tainnut edes lukea, sekä komisario Palmuun, vaikken ole koskaan edes nähnyt elokuvia tai näytelmiä. Oli siis hyvä että tartuin tähän klassikkoon! Kerrontahan oli varsin hurmaavaa ja mukaansatempaavaa! Tyyli oli sopivan humoristista, ja tarina eteni jouhevasti ja oli ihan ok murhamysteeri. Ja entisajan Helsingistä on aina kiva lukea. Kirjan misogynia oli kuitenkin niin voimakasta - olkoon vain aikakautensa mukaista - että sitä on vaikea sivuuttaa. Kaikista naispuolisista hahmoista tehtiin esim. hyvin selväksi mm. rintojen ja muun vartalon muoto ja kuinka sievä hän oli tai ei ollut. Ja se tuntui olevan ihan kyseenalaistamatta hyväksyttävää, että miepuolinen hahmo löi erästä naista koska tämä "ansaitsi sen". Raivostuttavaa.
Lukijana Lars Svedberg oli erinomainen valinta tähän!
Lukijana Lars Svedberg oli erinomainen valinta tähän!
February 3, 2018
Un tuffo nella Helsinki anni '30, con un occhio a Agatha Christie e al suo Poirot.
Il commissario Palmu, descritto nei suoi atteggiamenti a volte collerici, a volte ironici, dalla voce diretta del suo ingenuo assistente, svelerà il mistero della morte dell'arcigna signora Skrof e del suo "amabile" cagnolino.
Una lettura certamente piacevole; leggera e accattivante come solo un buon giallo sa essere. Per chi ama il giallo classico ma cerca atmosfere un po' diverse da quelle delle campagne inglese. A dimostrazione che anche in luoghi da favola come la Finlandia l'ossessione per il denaro e per le chiacchiere della gente possono portare ad agire in modo piuttosto sconsiderato.
Il commissario Palmu, descritto nei suoi atteggiamenti a volte collerici, a volte ironici, dalla voce diretta del suo ingenuo assistente, svelerà il mistero della morte dell'arcigna signora Skrof e del suo "amabile" cagnolino.
Una lettura certamente piacevole; leggera e accattivante come solo un buon giallo sa essere. Per chi ama il giallo classico ma cerca atmosfere un po' diverse da quelle delle campagne inglese. A dimostrazione che anche in luoghi da favola come la Finlandia l'ossessione per il denaro e per le chiacchiere della gente possono portare ad agire in modo piuttosto sconsiderato.
April 30, 2021
Kirja oli toki vanha, mutta vanhaksikin kirjaksi harvineisen naisvihamielinen. Ehkä paras mittari naisvihamielisyydestä on se, että kirjalle hyvin tärkeä henkilö komissaario Palmu koki tarpeelliseksi kahteen kertaan erikseen mainita, ettei hän ole misogyyni. Tämä kertonee kaiken teoksesta tästä näkökulmasta. Toki ymmärrän, että kysymyksessä on 1930-luvulla kirjoitettu teos, mutta näin pahaa naisten halventamista ei ole monissa vanhemmissakaan teoksissa. Jouduin lukemaan tämän teoksen kirjallisuuden opintojani varten ja luettuani sekä tämän että erään toisen Waltarin totean, että tästä lähtien boikotoin Waltaria, jos se vain on mahdollista.
August 3, 2025
En ole koskaan tutustunut Komisario Palmuun. Hän on ollut vain nimi, joka vilahtelee jossain. Etsin kevyttä hellelukemista kirjastosta ja tartuin jostain syystä Palmuun. Pidin kovasti, vaikka onhan tämä vähän vanhanaikainen. Se näkyy erityisesti ajoittaisessa melodramaattisuudessa. Minusta se oli huvittavaa, muttei varmasti ole kaikkien mieleen. Ymmärrän hyvin, miksi tästä on tehty elokuva. Tarina sopii hyvin elokuvaan. Molemmat ovat varmasti oman aikansa tuotteita, mutta nautittavissa nykyäänkin. Pitäisi ehkä katsoa se Kaasua, Komisario Palmu jostain. Emme voi edellyttää kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen modernia asennetta ja menoa.
July 19, 2022
Joskus sanoin etten välitä pohjoismaalaisista dekkareista, kenties siksi että ruotsin puolelta niitä tulee niin pirusti. Olin aikaisemmin nähnyt yksittäisiä komisario palmu elokuvia (tästä ei tiettävästi omaansa ole) ja ajattelin että kaikkien brittiläisten dekkarien jälkeen olisi vähintään kyseenalaista jättää klassikko lukematta. Varsinkin kun pidän itseäni 20-30 luvun ystävänä noin muuten kirjallisissa kuvauksissa.
Pidän Waltarin tyylistä ja tavasta jolla hän kuvaa Helsinkiä. Ihastuin sarjaan heti.
Pidän Waltarin tyylistä ja tavasta jolla hän kuvaa Helsinkiä. Ihastuin sarjaan heti.
January 21, 2023
1,5 tähteä. Pitkäveteinen ja pintapuolinen. Mysteeri on köyhä, juoni kulkee hitaasi, kertoja on ärsyttävä, Palmun hahmon persoonallisuus muuttuu joka kohtauksessa, ja kirja on täynnä aikakautensa seksismiä. Kultin, aatelisten ja rikkaan vanhan rouvan alkuasetelma oli kiinnostava, mutta itse sisältö jäi puuttumaan ja loppuratkaisukin oli turhan poukkoileva. Kuurnasta tykkäsin.
Helmet-haaste 2023:
36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan
Helmet-haaste 2023:
36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan
January 14, 2019
Loistavaa viihdettä, kiehtovaa ajankuvausta, hellyttävän kulmikasta 30-luvun dekkarikieltä. Uskon että kaikille Kassilan elokuvan nähneille kirjan henkilöt mielikuvittuvat tuttuina mustavalkoisina hahmoina – mikä vain lisää lukunautintoa.
Lars Svedbergin lukemassa tuoreessa äänikirjassakin elokuvaversion vaikutus tuntuu, ainakin joihinkin rooleihin eläytymisessä.
Lars Svedbergin lukemassa tuoreessa äänikirjassakin elokuvaversion vaikutus tuntuu, ainakin joihinkin rooleihin eläytymisessä.
August 20, 2023
Underhållande och intressant, med inspiration av Sherlock Holmes och Hercule Poirot har Waltari skapat Komisario Palmu, en äldre, klipsk kommisarie som utreder brott i 30-talets Helsingfors. Miljön blir levande i Waltaris beskrivningar och fallet är intressant, boken var dock lite långsam mellan varven och slutet var inte helt i min smak.
Displaying 1 - 30 of 65 reviews