Mitä tapahtuu, kun zenpappi, joka harrastaa runoutta, ja runoilija, joka harjoittaa zen-mietiskelyä, sattuvat tutustumaan ja aloittamaan kirjeenvaihdon?
Kirjeenvaihtajat eivät yritä opettaa toisiaan tai saada toista ajattelemaan kuten he itse. He vain kyselevät, oppivat toisiltaan – ja samalla lukija oppii heiltä.
Runoilija osoittaa, että runojen kirjoittaminen on arkista aherrusta. Zenpappi tietää kertoa, että zenin opettaminen on kirjoittamista ja luennoimista, johon pitää valmistautua päivien ajan, ja että mietiskelyssä istuminen alkaa tuntua jäsenissä ja väsyttää. Että oivallus, valaistuminen, on työn takana ja saattaa kestää vain hetken. Että itse kunkin paneutuminen omaan tehtäväänsä on zeniä, yhtä arvokasta ja tyydyttävää kuin muidenkin paneutuminen, vaikka sitä ei zeniksi nimittäisikään.
Mitra Virtaperko on Helsinki Zen Centerissä toimiva zenpappi ja cembalisti.
4.5 tähteä. Aloitin zazenin tänä syksynä ja sen myötä maailmaan tupsahti paljon uusia kirjoja, myös tämä.
Ykkösasia: Ihana lukea punnittua puhetta! Ei twiittejä eikä parin kappaleen kolumneja, vaan satoja sivuja kirjeenvaihtotoveria ja lukijaa kunnioittavaa tekstiä! Vaikka runoudessa ja musiikissa, zenissäkin mennään syvännepohdintoihin, mukaan mahtuu myös arjen kuulumisia ja siksi kokonaisuus ei ole loputtoman raskas (uuvahdin silti pari kertaa).
Nykyisen nopeudesta elävän ajan vastapainona erinomainen. Tällaista lisää, kiitos.